Torstain lenkin jälkeen ainut oikea ratkaisu jaloille oli perjantaina viettää laatuaikaa vaimon kanssa rullaillen läpi Vuoreksen Pyntsälle munkeille. Ei oltu muuten ainoita munkkeja hotkimassa: tornin juurella oli pusikkoon peruutettu kaksi Pasia kun solttupoikien kahvihammasta oli näemmä myös kolottanut. Aika eksoottinen näky kun rymistelivät sitten mäkeä alas koko tien leveydeltä, ohi ei uskaltanut mennä vaikka vaimo meinasi jo hermostua jarrutteluun ;=) Jalat kiittivät ja rauhallinen kruisailu hyvässä seurassa on muutenkin mukavaa vaihtelua hikisempään rempomiseen. Kelikin oli kohdillansa joskin pääsi yllättämään puun takaa viime metreillä, kun muutaman kilometrin päässä kotoa yllätti parissa minuutissa irtopisaroista kehkeytynyt rankkasade matkaajat.
Tämän päivän lenkillä ei ollut etukäteen teemaa vaan tarkoitus oli tunnustella mihin jalat taipuisivat. Pientä toivetta ilmassa oli kuitenkin vk-vedon tapaisista kun edellisistä kunnollisista oli jo melkein kuukauden päivät vierähtänyt. Lenkin alku ei kovin lupaava ollut jalkojen osalta, kuten ei myöskään sääennuste, joten plan A oli liittyä Kanuunoiden nopeamman lenkin porukkaan joksikin aikaa ja Roineen kierron sijasta palata takaisin Vehoniemeltä / Pälkäneeltä. Plan A vaihtui backup-suunnitelmaan kun ajelin kotoa Koilliskeskukselle ja en matkalla törmännyt Kanuunaletkaan, olivat sitten kiertäneet eri kautta kuin oletin. Uusi suunnitelma oli sitten ajaa hitaamman yhteislenkin perään kohti Tiihalaa ja viedä sen mukaan lähteneelle vaimolle eväät jotka olivat jääneet häneltä mukaan ottamatta. Siinä sitä tuli huomaamatta myötäiseen laitettua lisää tempoa ja kun edessä vilkkui toisen maantiekuskin (MsB:n) selkä niin kohta oli jalat jo käyntilämmöissä. MsB hinauksessa ei sitten kehdannut vauhteja himmatakaan vaan lopputuloksena fartlek-henkinen rapeat 20min keski-vk:ta ja lopussa pätkä kynnyksen yläpuolella.
Hitaampi yhteislenkkiryhmä tuli yhytettyä Mobilialla ja letkassa mukana ajettua Kuohunharjun alle, siitä sitten reipasta laukkaa yksin ylös mäki, kurvi Tiihalan lyhyempään versioon jossa alkoi vettä tulla vähän jo niskaan, ei muuta kuin takaisin Kuohunharju ylös yli kynnyksen tehoilla ja kynnystä kutitellen kotimatkalle veden ropistessa niskaan. Tämä veto oli sitten 40min vähän vajaalla kynnyksellä + nousut yli sateessa vastaiseen, töitä sai tehdä mutta yllättävän mukavasti kulki. Jos sykkeitä katsoo niin veto oli suksee, jos vauhtia katsoo niin 50-60 (vaikea arvailla mäkien, kaupunkiajon ja vastatuulen vaikutusta), jos olis wattimittari niin tässä lukisi lahjomaton käppyrä joka kertoisi oliko veto mistään kotoisin. Toisaalta, nyt voi ainakin uskotella itselleen että hyvältä tuntui ja kovaa kulki ;=)
Tossa Nekalassahan on kuulemma sellainen kauppa, mistä niitä saisi ;).
VastaaPoistaJosko wattimittari sitten näyttääkin välillä karua totuutta, on sen kanssa on myös sellainen mielenkiintoinen juttu tullut opittua, että kinttujen tuntemus ei välttämättä korreloi kovin hyvin tuotetun tehon kanssa. Itseasiassa silloin, kun treenivolyymia on reippaasti (Reippaasti treenivolyymia on wattitermein CTL >100 TSS/d tai kansanomaisemmin, keskimäärin 2 tuntia 70% kynnystehosta (noin ylä-pk) viimeisen 6 viikon ajan joka päivä) ja siis omaan lahjattomuuteen nähden kunnossa, niin reidet ovat, jos ei nyt ihan kosketus-, niin ainakin paineluarat ja kokoajan on hitusen väsynyt, mutta pyörä lentää (suhteellinen ilmaisu).
Koko perheen munkkikahviajelut on kyllä kova sana, joten jos suinkin ensi viikolla keli ja aikataulu antavat myöden, niin koitetaan sovitella sellainen ohjelmaan.