maanantai 30. joulukuuta 2013

Talvikelit

Onneksi marraskuun lopun reissulla rapakon taakse pääsi ajelemaan useampana päivänä maantielenkkiä hienoissa maisemissa. Kotimaan kelit kun on paluun jälkeen olleet vähemmän hehkeitä ja ajorupeamat ovat olleet käytännössä yksinomaan arkista puurtamista kunnon kasvattamiseksi. Harvemmin on onneksi tainnut näin käydäkään että menee useampi viikko ilman ensimmäistäkään lenkkiä joka olisi itsessään yksittäisenä lenkkinä jollakin tavalla palkitseva kokemus. Lähes kaikki arkiajo on ollut iltaisin noin tunnin trainerisettejä. Puolireipasta, mutta ei vielä mitään raastoa. Jos nyt tällä kertaa välttäisi kuntohuipun ilmaantumisen tammikuussa jo. Digiboksilla on ollut onneksi sen verran ohjelmaa tallennettuna, että nuo tunnin setit on menneet pitkänkin työpäivän jälkeen sujuvasti. Viikonlopun cyclo- ja maasturilenkeillä kelit ovat olleet sen verran liukkaita ja perheen aikataulut tiukkoja, että ne ovat jääneet keskimäärin alimittaisiksi alle 2 tuntisiksi ja liukkaiden kelien takia kevyesti ajetuiksi. Onneksi Kanuunoiden sunnuntain Pirkkahallivuorot ovat pyörineet koko joulukuun, siellä on päässyt ajamaan vähän reippaampaa settiä vajaa 2 tuntia ja perään sitten tullut hölköteltyä hyvässä seurassa noin tunti juoksutossuilla.

Tälläisinä viikkoina on carpe diemin hokemisen sijaan osoittautunut usein toimivammaksi pitää katse tulevassa kaudessa. Joillekin tämä tulee luonnostaan, mutta tälle harrastajalle ei ole haitaksi jos ajelua on tukemassa muitakin asioita kun spekulointi tulevan kauden wattilukemista. Yksi perinteinen motivaatiotuki on ajokaluston uudistaminen. Rationaalinen selitys uuden fillarin tarpeelle on tietenkin, että uusi on nopeampi, mukavampi, aerodynaamisempi tai jotain muuta sellaista selvästi mitattavaa. Käytännössä isoin vaikutus taitaa tulla muuta kautta: Uusi fillari tuo ajamiseen uutta intoa ja iloa ihan vain olemalla “uusi”. Etenkin jos se tuoksuu tuoreelle hiilikuidulle ja siinä on riittävästi esteettistä silmää kutkuttavia hienosti työstettyjä komponentteja. Lisäksi jos hankinta on kolkutellut hieman järjen ja tolkullisen rahankulutuksen rajoja niin harjoitusintoa tukee myös ajatus siitä, että aivan kelvottomassa kunnossa ei uuden fillarin seurassa kesällä kehtaa edes näyttäytyä. Kohtuullisen ikävä ajatus olisi myös jos uudella fillarilla muutama aiempina vuosina usein kellotettu vakioreitti ei kulkisikaan aiempaa ripeämmin. Nämä kaikki tekijät taas auttavat siinä että ajotunteja karttuu hieman enemmän, uuden pyörän kulku kesällä täyttää odotukset ja rationaalinen puolisko aivoista saa kaipaamansa todisteet siitä että hankinta oli perusteltu ja eurot eivät menneet hukkaan.

Jo pari kuukautta kestänyt pyöräkuumeen oirehtiminen ja moneen suuntaan sinkoillut ankara speksailu sai päätöksen viimein vain muutamaa päivää ennen Jouluaattoa. Silloinen tieto oli, että jos ennen Joulua tilaapi niin paketti saattaa tulla helmikuun loppuun mennessä. Ei muuta kuin visiitti Nekalan pajalle ja tilaus sisään. Vain tovi tilauksen jättämisen jälkeen tulikin iloinen uutinen, että jostain tehtaan varaston perukoilta olikin löytynyt ylimääräinen kappale ja toimitus saattaa onnistua jo ennen vuodenvaihdetta! Nyt vain tuuria kelien suhteen jotta pääsisi heti myös testaamaan uutta vekotinta.



Jotain tälläistä on pian tulossa keskisen Euroopan Santa Clausilta


Päivä tilauksen jättämisen jälkeen oli aika jättää kotimaan pimeys ja sateet taakse ja suunnata ensimmäistä kertaa viettämään joulua lämpimämpiin olosuhteisiin. Vaikka kyse olikin perhelomasta, yhdyssanan ekaa osaa painottaen, niin etukäteen sovittu suunnitelma oli kuitenkin vuokrata pyörä 2-3 päiväksi ja heittaa parit lyhkäsemmät lenkit lähimaastoissa. Teneriffa oli pyöräkohteena tuttu ainoastaan parin tutun jutuista ja jostain mieleen jääneestä tiedonmurusesta että Protour-talleistakin osa kävisi siellä synkimmän talven aikaan treenaamassa. Reiteistä ei juuri ollut havaintoa, eikä työkiireiden takia tällä kertaa ehättänyt edes kunnolla Googlen streetview:n yms. työkalujen avulla tehdä kunnon taustatöitä reittisuunnittelua varten.

Pyörät käytiin vuokraamassa Playa de la Americaksen keskustasta Bike Point Tenerifestä, josta löytyi perus-amuliini pyöriä siedettävään hintaan. Ekan päivän reitiksi tuli vinkkinä saatu pätkä luoteeseen Costa Adejesta. Vilkkaasti liikennöityjä teitä, yksi napsun vajaa 400 vertikaalimetrin nousu jossa onneksi liikennettä ei ollut ja jonkinsorttisia maisemia Atlantin aallokkojen suuntaan maiseman ollessa muuten varsin kuivaa ja karua. Tuosta sitten vähän varianssia seuraavina päivinä, mutta peruskaava pysyi samana nousumetrien ja lenkkien pituuden vähän kasvaessa. Aikaa ei ollut lähteä mihinkään Teiden huiputukseen tai muutenkaan kauemmaksi. Huikeasti parempaa settiä kuin mitä kotimaassa tarjolla tähän vuodenaikaan, mutta toisaalta ei lähellekään samassa sarjassa sitä mitä Mallorcalla tai Amerikan länsirannikolla pääsi kokemaan tänä vuonna. Ei voi kuitenkaan olla muuta kuin tyytyväinen että tälläinen mahdollisuus tuli vielä vuoden loppuun, etenkin kun seurasi kotimaan säitä jouluviikolla. Olkoonkin, että hieman pahalta tuntui seurata ajotoverien huimien tuntimäärien nakuttelua jouluviikolla.

Vuoden aikana tulikin yhteensä 16 ajopäivää kotimaan ulkopuolella, taso joka olisi erittäin mukava pitää jatkossakin, mutta voipi osoittautua valitettavan haasteelliseksi. Ulkomailla ajelut ovat kuitenkin olleet erittäin hieno lisä harrastukseen ja pitempiä mäkiä reissuilla kinnatessa on myös aina konkretisoitunut miksi runsaat vk-vedot ja vastaavasti vähemmän runsas ruokahalu on ihmiselle hyväksi.


Tämän kaltaista maisemaa parhaimmillaan Teneriffalla, tosin ihan tarkalleen tuosta ei kyllä tullut fillarilla ajettua

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jouluviikon aikaansaannoksia



ma - 1:30 perusajoa trainerilla TT-fillarilla. Kadenssi- ja tehoportaita ajan tappamiseksi.

ti - lepo ja suklaatankkaus

ke - 3:43 joulusuklaan sulattelu-cycloilua Samun kanssa. Pientä teknistä säätöä loppupuolella, minkä seurauksena tuli niitattua vajaa parikymmentä minuuttia vähän reippaammin. Yllättävän helposti pyöri, vaikka en ollut syönyt koko päivänä mitään ja lenkkijuomassakaan ei ollut hiilareita.

to - 1:24 halli special edition TT-pyörällä. Vähän nuutuneen tuntuista. Osittain varmaan edellisen päivän jäljiltä palautumattomuutta ja osittain Shivin tankoa pitää kyllä fiksata ylöspäin, että saisi vähän helpommin tehoa pihalle. Piti alunalkaen käyttää tämä setti aerotestailuun, mutta laiskuus voitti ja meni vain ajeluksi.

pe - 1:02 2x15min 30/40sek trainerilla. Tehoteaseri: ON 30sek@440-450w; OFF 40sek@260-270w ja toistetaan siis vartin verran. Kertakaikkiaan mahtava treeni trainerille. Aika kuluu ihan toisella tavalla, kuin tasaisessa jyystössä.
pe2 - 2:04 asennekasvatusta cyclolla (kaatosateessa) Samun ja Ollilan kanssa.

la - 2:34 kevyttä cycloilua Samun kanssa.

su - 1:50 Pirkkahalli, jossa 1x45min. Lähdin ajamaan verraa ajatuksella, että juon välissä ja ajan sitten vedon, mutta Hannu pölähti pitämään vauhtia edelle ja totesin vähän ajan kuluttua, että kait sitten samantein ajan 45 minuuttia kasaan suoraan lähdöstä. Aika reipas alkuverra siis. Loppuajan laskettelin kevyttä perusajoa.
su2 - 2:20 kerta kiellon päälle cycloilua Henkan, Samun ja Ollilan kanssa. Tähän olisi pitänyt muistaa syödä muutakin, kuin aamupala tai jättää ihan väliin, eikä olisi yhtään huonompi lopputulema ollut. Mutta viime vuoden jouluviikolla näytti olevan 14t, joten pitihän se pistää paremmaksi.

16.5t tekemistä siis jouluviikkoon, 826TSS ja suklaata sulattavat 12076kJ työtä watti-viisaille. Meikäläiselle jo tosi iso viikko, enkä kyllä näe juuri mieltä tätä isommissa tai edes tämän kokoisissa harjoitusmäärissä jatkuvalla syötöllä.

Mutta suurin saavutus tällä saralla kuitenkin blogin päivitys ensimmäisen kerran sitten lokakuun. Jos jotain highlightteja tai tiivistystä koittaa kaivaa surkean bloggausaktiivisuuden pelastukseksi, niin aivan mahtava reissu Pietarin uudelleenpinnoitetulle velolla jokunen viikko takaperin ja blokki-periodisointi lähestyminen 2014-kauden harjoitteluun, hieman Rönnestadia muunnellen, on osoittautunut tosi mielekkääksi ja myös toimivaksi malliksi.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vetoloisia

Viikko meni vähän vähemmillä määrillä, kun oli työesteitä ja toisaalta Teivo Cup oli lauantaina. Vastavuoroisesti tuli kuitenkin ihan hyvää raastoa. Viikon saldot olivat:

Ma Trainerilla peruspyörittelyä palauttavasti 1h ja päälle 6min lankku.

Ti Pirkkahallissa juoksua 6*1000m. Treenissä oli mukana pyöräilijöitä pelkästään. Laitoin kyllä messua juokseville tutuille, mutta ei tuntunut nappaavan tällä kertaa. Vedot kulkivat 4.15, 3.52, 3.40, 3.37, 3.37 ja 3.35. Alkuun ja loppuun verryt. Yhteensä 1.06h

Ke ja To Lepo

Pe Trainerilla taas peruspalauttavaa 1h

La Teivo Cup 19min. Tavoitteena oli 18 alkava aika. Jotenkin olin kuvitellut että vähän ripeämpää olisi meno ollut, mutta ei tuo juoksu vaan oikein lähde kulkemaan. Paluumatka sentään tuli 9 sekkaa nopeammin kuin meno, mikä oli varsin positiivista. Yht 1h

Su Pirkkahallin pyörävuoro ja päälle 1h kevyttä hölkkää. Pyörävedot 5min/ 4.40min pal, 20min, 302W/ 8.20min pal ja 20min 309W. Ekasta 5min vedosta ei tullut luotettavaa tehon mittausta ja kalibroin laitteen ennen pitkiä vetoja. Yht 1.47h + 1h

Viikko yhteensä 6.53h

Tulevan viikon perjantaina on juoksukauden huipennus, kun juoksemme Viimeisten pirkkalaisten perinteisen joululenkin. Alkuviikosta olisi tarkoitus ajella mahdollisesti jo huomenna iltapitkä cyclolla ja tiistaina Werstaalla vetoa trainerin päällä.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Marinointia

Viikosta kehkeytyi varsinainen jalkojen marinointi, vaikkei sen mitenkään alunperin pitänyt niin mennä. Into kasvoi viikon mittaan harjoitusten myötä. Olen koko alkutalven tehnyt vatsalankkuja, kun alaselkä alkoi juoksemisen myötä vihoitella. Tapana on ollut tehdä useampana päivänä viikossa 3min lankku ja se on riittänyt pitämään selän ihan hyvässä kunnossa alkukipujen voittamisen jälkeen. No PJH on aloittanut omat Burberryt vai mitkä lie burbee harjoitteet ne nyt on. Samalla hän on alkanut jonkun lankkuohjelman ja sen seurauksena minun oli pakko tehdä viikolla tavoista poiketen 5min lankku. Onpahan yksi laji missä voi kilvoitella sillä että viipyy tekemisessä pidempään.

Dieettihommat olen nyt siirtänyt kevyempään ylläpitomoodiin ja sen kanssa onkin ollut taas omat kikkailut. Tänään meni homma ihan kaseikkoon, kun lähdin hallivuorolle klo 7 kahvikupin voimalla. Pyörävuoron jälkeen laahustettiin vielä lenkkareilla 1h. Juomana oli mukana zeroa ja laukun pohjalla ollutta patukkaa en tietenkään sortunut syömään. Kolmas pidempi harjoitus viikonlopun aikana oli tyhjennellyt ilmeisesti energiavarastot aika hyvin, kun kotona iski hirveä horkka. Mikään ei tahtonut mennä suusta alas ja maha oli ihan sekaisin sekä olo sen mukainen. Sain kuitenkin lopulta ahdettua energiaa. Puolentoistatunnin nokosten jälkeen hain vielä pizzaa kotiin ja söin sitten oman ja suuirmmaksi osaksi muidenkin annoksista. Olo palautui aika hyvin :-).

Viikon mittaan tehdyt treenit:

Ma Puhiksen kanssa kevyttä hölkkää 1.16h - 14km

Ti Werstaalla trainerilla 4*10min/ 3min palautus. Vetojen watit: 283, 284, 289 ja 296. Piti pyöritellä rennosti kovaa, mutta kaksi viimeistä intouduin kuitenkin lyömään löylyä. Santtu oli pyörittelemässä kanssa. 1.20h

Ke Olin Naantalissa työreissulla, mutta kävin juoksemassa hotlan matolla 30min + päälle tärisin hotellihuoneessa 5min lankun.

To Hallissa isolla porukalla (PJH, Vetsku, Patse, Eku ja Henkka) tonnin juoksuvetoja. Oli mukavaa, kun letkassa oli riittävän monta. Myöhästyin alkuverrasta ja sain alle 200m juoksua ja siitä ekaan vetoon. Harjoitus oli 6*1000m/ n. 2min palautus. Vetojen ajat: 4.00min, 3.50, 3.41, 3.40, 3.38 ja 3.38. Päälle verkat. Yht 0.55h

Pe Juostiin järvinen porukalla: PJH, KaskisHoo, Vetsku ja Patse. Kulkupoliittisesti oli varsin positiivinen reissu. Ajattelin, että edellisen ehtoon tonnit verottaisivat menoa, mutta tällä kertaa eivät. Juoksuaika pari pientä pysähdystä poistettuna 2.25h Kilsat 26,36km

La Uuden cyclon ulkoilutusta. Mittarista loppui akku lopussa, mutta lenkin pituudeksi tuli n.2.50h. Olihan huikea ero vanhaan kulkimeen, enpä olisi etukäteen uskonut kuinka maantiemäinen tuntuma tuossa 'desigualissa' on.

Su Hallivuoro. Verkka 20min, veto 5min 315W, pal 1.30min, veto 20min 288W, pal 7min ja veto 20min 299W. Loppuverkka 33min. Päälle hallissa kevyttä hölkkää porukassa 1h. Yht 1.47h + 1h.

Viikon summa: 12.8h

Ensi viikon lauantaina on Teivo Cup ja sinne olisi taas tarkoitus mennä rassaamaan keuhkoja. Tiistaina hallissa tonnit. Eka veto klo 19:30. Muuten pyörittelyä.


torstai 5. joulukuuta 2013

Painon pudotusta

Painon pudotus otti tänään ison harppauksen, kun kotoutin uuden desigualiksi nimetyn kulkimen tänään Samulta ja vanha meni vaihdossa. Taisi tulla kalustopuolella saman verran kevennystä kuin olen saanut syksyn dieetillä aikaan.

Kahta en vaihtaisi - ketjua pienelle eturiävälle ja Spessujani...






sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tehoja

Viikon teemaksi kehkeytyi tehopainotus, kun tuli tehtyä peräti kolme vetoharjoitusta. Pari pyörällä ja yksi juosten. Pirkkahallikausi saatiin avata tänään, kun jo kertaalleen peruutettu pyörävuoro sitten toteutuikin. Lauantain lenkki oli aikas livokkaalla alustalla ja jäi kyllä melko kevyeksi, kun ei uskaltanut kovin paljoa tuupata. Muistoksi lenkistä jäi muhkura reiteen ja henkinen kolaus, kun otin pannut. Avorenkaat eivät tainneet olla ihan paras valinta siihen keliin, mutta kun tuubikiekko vaatii pientä oikomishoitoa ennen kuin mahtuu taas pyörimään jarrupalojen välissä.

Viikon treenit:

Ma Lepo

Ti Werstaalla treinerivedot 2*20min/ 5min + verrat. Vetojen tehot 275 ja 289. Yht 1.10h

Ke 6*1000m juoksuvedot Sarankulman suoralla PJH:n ja Patsen kanssa. Tai siis lähdettiin aina vetoon yhtä aikaa ja nilkutin perästä.Veto/ palautus: 3.57/ 1.33, 3.56/ 1.34, 3.51/ 1.40, 3.57/ 1.24, 3.53/ 1.45 ja 3.51/ verra. Yht 1h

To Trainerilla 1h palauttavaa pyörittelyä

Pe Työmaan pikkujoulut

La 3.13h cycloilua

Su Pirkkahalli pyörällä 1.38h + hölkkää 1h. Pyöräilyssä 2*20min/ 10min tehot 288W ja 292W.

Viikko yhteensä 9h

Ensi viikosta sovittiin Leppäsen kanssa, että torstaina juostaan Pirkkahallissa tonneja. Eka veto olisi tarkoitus aloittaa klo19:30.