Vaihteluksi maantien hinkkaamiseen seuran maastojaos oli speksannut lauantaille kevyen lenkin Aapiskukolle. Kevyt lenkki ja maastoajo samassa lauseessa nyt on ylipäätään epäyhteensopiva kombinaatio, mutta toisaalta ei kummemmin poikkea seuran yhteisajoissa muuten käytetystä logiikasta ja puheenparresta.
Lenkki lähti käyntiin varsin leppoisissa merkeissä eli terassioluilla. Tappi oli tullut lähtöpisteeseen allekirjoittaneen luokse vähän etuajassa ja toisaalta pyöräilyyn hurahtanut vaimo oli vähän jäljessä aikatauluennusteesta (Kanuunoiden yhteislenkillä). Tenavat kun oli kotona niin oli tovi odotettava lähtölupaa ja siinä ehti yhdet kylmät huurteiset (tosin I-tehoista) kietaista ennen lähtöä.
Alku ajettiin kevyehkösti itselle niin tuttuja polkupätkiä ja hiekkateitä pitkin kohti Vehoniemeä, lyhyemmän ja helpomman kaavan mukaan. Tappi oli päättänyt Jämi84:ää varten testata vähän tymäkämpiä rengaspaineita (n. 3bar) samoin kun minäkin (takana melkein 2bar, edessä vähemmän). Toisella pomppi pyörä vähän enemmän juurista ja kivistä kuin toisella joten Tapinkin renkaista päästettiin turhia ilmoja Vehoniemen mäen päällä, ennen osuuden parhaita polkuja. Sitä ennen oli kuitenkin jo Takkuniityn nopea ja paikoin mutainen ränni päässyt yllättämään Tapin ja mies oli suorittanut näyttävän ilmalennon, jossa sääri, polvet ja muutama muu ruumiinosa pääsi valitettavasti ottamaan kovaa kontaktia maahan ja pyörään. No, oikea maastokuskihan näyttää vähän rähjäiseltä ajovaatteita myöten joten katu-uskottavuushan siinä vain parani, josko ei nyt kenties jo muutenkin vähän tuskaista ajamista helpottanut.
Itsellä oli eilinen huilipäivä tehnyt hyvää ja jalka tuntui vahvalta, Tapilla vastaavasti oli edelleen toipuminen kesken kampyloista ja maastoajo ei siihen ehkä parasta lääkettä tarjonnut kun ei se oikein tahdo sallia helppoa pk-ajoa. Ajelimme yhtämatkaa ampumaradalle, jossa sovittiin kohtaaminen Vehoniemen kahville: Tappi kääntyi takaisin siitä ja minä jatkoin kohti Aapiskukkoa. Tästä kohtia päätin itse testata päivän ajokuntoa tosissani ja lähdin ajamaan aavistuksen ylikovaa kisavauhtia (tai ainakin voisi tiukkaa tehdä numerolapunkin kanssa ajaa 60-80km sillä tempoa) ja fiilis oli todella huippu! Pyörä kulki kevyesti pl. terävimmät ylämäet jossa ei extroja ollut, mutta toisaalta tasainen vauhdinpito sujui hienosti ja pyörä pysyi nopeilla vaikkakin kapeilla poluilla ilman turhia jarrutuksia ja ohjelmanumeroita. Ote pikkaisen herpaantui reitin ainoassa teknisessä kivenkierto-osuudessa ja päätin minäkin vuorostani tehdä tuttavuutta mättääseen, ekaa kertaa ties kuinka moneen vuoteen kaatuen niin että jalat pysyivät lukittuna polkimiin. Pikkuisen hittiä reisilihakseen ja etusormi vähän vääntyi, mutta jälleen kerran tuuri oli matkassa koska kivikkoinen paikka olisi sallinut paljon pahemmankin lopputuloksen.
Tempopätkää tuli kaikenkaikkiaan noin 30min ennen kahvilaa ja tuntui makoisalta. Dr Pepperit ja kolat Tapin kanssa Vehoniemen kahvilassa, pikku pätkä Keisarinharjun yli ja Tappi suuntasi kohti mökkiä kun itse jatkoin kotia päin. Vauhtia taas pykälä lisää ja loppumatkakin 45min meni ripeästi, aavistuksen alle kisavauhtia. Lopputuloksena koko lenkuralle 59km @ 20,6kmh joka on niukinnaukin oma reittiennätys. Aika hyvin ottaen huomioon, että iso osa matkasta tuli taitettua pk-henkisesti yhteisajona, toisaalta taas se sitten kenties salli tykittää aika napakasti nuo vapaat osuudet. Omiin aikakirjoihin myös merkintä, että paluussa Kirkkoharjun laen kivikkopolku meni jälleen ilman jalkakosketuksia pahempaan suuntaansa, ironista kyllä se on alkanut sujua noin hyvin vasta kun vähensi metsäpyöräilyä ja alkoi ajaa pääasiassa maantietä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti