keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hakuna matata

Elikkäs ei huolta, kuten Itä-Afrikan swahilia puhuvissa piireissä varsin suosittu lausahdus kuuluu.  Kotiuduimme vaimokkeen kanssa aamupäivästä kotomaan kamaralle parin viikon Kenian lomailulta, Dianista, Mombasan kupeesta. Mustan mantereen ensimmäinen visiitti jätti varsin kirjavat tunteet. Aivan mieletöntä luontoa - voin sanoa, että vaikka on kuvitellut nähneensä varsin hienoja paikkoja vuosien varrella, niin mitään Tsavon savannien kaltaista vaikuttavuutta en ole kokenut koskaan, enkä missään. Paikkapaikoin todella ystävällisiä ihmisiä. Ja täydellisyyttä hipova keli, noh ainakin lomailuun, jossa yö, aamu ja ilta siedettävän viileitä ja kuivia ja päivällä elohopea heilahtaa reippaasti lämpimäksi. Toisaalta järkyttävän likaista ja karun näköistä. Päällekäyviä onnenonkijoita, joiden ajatus on kutakuinkin, että länsimaisten pitäisi kuskata rekka-autoilla kaikki rahansa heille. Epärehellisyyttä ja maanosan kurjuuden väärinkäyttöä (noin ihan jos ajattelee, niin alkaa kyrsimään hitusen, kun paikallinen keskiluokkainen, turistialueen kupeesta maata omistava 20kg ylipainoinen kaveri kärttää rahaa ja valittaa, kun perhe ei ole saanut ruokaa koko päivänä ja samaan aikaan raja-alueilla ihmisiä kuolee ihan oikeasti nälkään ja puhtaan veden puutteeseen).


Kaksi viikkoa oli toisaalta ihan liian lyhyt aika tutustua oikeasti yhtään mihinkään. Toisaalta taas toisen viikon puolessa välissä oli jo ihan valmis lähtemään kotiin.
Asiaa kyllä hieman sävytti "hienoinen" vatsatauti-insidenssi. Jos Ameriikassa kaikki on suurempaa, niin Afrikassa kaikki sitten rankempaa. Kävin lauantaina aamulla ajelemassa kaksi ja puoli tuntia ja olo oli vielä ihan freesi. Aamupäivän puolessa alkoi tuntua jonkinlaista möyrinää mahassa. Iltapäivää kohden möyrinä oli jo muuttunut suht huonoksi oloksi, mutta pyykit piti hakea paikallisesta pesulasta, joten kun vaimokekin oli vielä safarilta hankitun angiinan kourissa, niin ritarillisesti hyppäsin fillarin selkään ja polkaisin liikkeelle. Kello oli neljän korvilla, joten ihan kuumin hetki oli kyllä ohitettu, mutta pohjolan pojalle kyllä ihan vielä riittävän lämmintä. Koska mahan olo oli melko, tuota, epästabiili, niin viisaasti ajattelin, että enpä ärsytä sitä enempää juomalla. Todella fiksua. Onnistuin 5 kilsan pyykinhakumatkalla hankkimaan orastavan hypertermian. Paluumatka oli tunnelivisiota, jossa mieli teki vain antaa periksi, hypätä pois pyörän selästä ja käpertyä tien viereen sikiöasentoon makaamaan, mutta joku pieni järjen hiven sai jatkamaan metrin kerrallaan hotskulle saakka, jossa hoipertelin askel kerrallaan portaat huoneeseen. Ilta menikin sitten aika reippahassa kuumeessa, eikä pari seuraavaa päivääkään mitenkään mairitteleva olo ollut, kun joku paikallinen alkueläin repi sisuskaluja, eikä suostunut huolimaan sen paremmin ruokaa, kuin juomaakaan sisään.

Doh, koska tämä ei kuitenkaan ole mikään matkalublogi, niin itse asiaan. Niin uskomattomalta, kuin se tuntuukin, kylästä löytyi polkupyöräretkiin erikoistunut firma Diani-Bikes, joka myös vuokrasi suht tuoreita, hyvässä kunnossa olevia maastofillareita, joten arvatenkin kyseinen liike oli meikäläisen ensimmäisen matkapäivän prioriteettilistalla korkealla. Kuten tuolla aiemmin mainitsinkin kelistä, niin yö on melko viileä (kaikki toki suhteellista) ja auringon noustua on vielä hyvinkin pari tuntia liikunnalle otollista aikaa. Tarkoittaa sitä, että kun aurinko nousi klo 6:30, niin meikäläinen istua fillarin satulassa joka aamu aika tasan klo 6:30 ja että uni tuli aika lahjakkaasti silmään aika pian illallisen jälkeen ysin-kympin maissa, eikä palautusjuomia tullut nautittua juuri nimeksikään. Joku ilkeämielinen voisi lohkaista, että mitä lomanviettoa tuo muka nyt on, mutta näin tosiaan tällä kertaa. Ekaan viikkoon tuli tiukka 7 pv putki. Aamulenkit keskimäärin sen pari tuntia ja illalla Eevan kanssa salille tunniksi. Kolme päivää lepiä safarin merkeissä väliin ja tarkoitus oli tuupata vielä lähtöön asti 4 päivää tiukkaa tykitystä, vaan jäi vain sitten yhteen, kun tauti iski.

Kotiinpalatessa olo oli vielä vähän hutera, mutta parani iltaa kohti, kun sain vihdosta viimein kunnolla syötyä ja niinpä hyppäsin ihan vain pyörittelemään trainerin selkään kolmeksi vartiksi. Pelotti vähän, että miten karmealta ajo tuntuisi ja kuinka tauti on riuduttanut kuntoa, mutta lämmittelin 10 min ja aloin sen jälkeen nostelemaan tehoa hiljakseen parin minuutin välein. Alussa vähän puuskutti ja ajattelin ensin, että tosi rauhallisesti, etten nosta kuin jonnekin 290w kieppeille, mutta siinä kohdassa alkoi tuntumaan jo ihan kohtuulliselta ja päätin nostaa vielä vähän lisää, mutta niin, ettei ihan tosissaan pääse hengästymään, kun vielä vähän toipilas. Nostelin 10w/min tahdilla 380w asti ja mieli olisi tehnyt vähän puskea, mutta totesin, harvinaista kyllä, järkevästi siirtyä loppuverrailemaan ja jättää varsinaiset treenit tuleville päiville. Ihan yllättävän hyvä fiilis jäi, joten ainakaan aikaiset aamuherätykset ole ihan hukkaan menneet.

Investointeja osa I

Huhupuheet kertovat että pyöräilijät tehtäisiin talvella, tarkoittaen että talvella suoritettu ankara hikoilu paikallaan polkien näkyisi liukkaana kulkuna kesällä. Voihan tuossa olla jotain perääkin, ainakin seuran valmennusjohto tuntuu tuohon uskovan ja levittelee vielä ympärilleen kaiken maailman tieteellisiä tutkimuksia joissa asiaa todistellaan monimutkaisin termein ja laskelmin. Itse uskon vahvasti siihen, että talvella tehdyt hyvin harkitut ja toteutetut välpehankinnat luovat pohjan sille miten mankeli kesällä kulkee. Toki esim. taannoin hankitun wattiviisarin talvikaudella suoritettu säännöllinen sisäänajo- ja testikäyttö-ohjelma ei varmaan haitaksikaan ole ollut kesän koitosten kannalta.

Sitten itse asiaan. Samun säätämöltä löytyy paljon kiiltäviä, keveitä, tuoreen hiilikuidun tuoksuisia tai muuten vaan ostohimon herättäviä härpäkkeitä. Tällä kertaa mukaan tarttui mm. seuraavaa.


Vaimo ajeli ekan kesän vanhalla maasturillani ja seuraavana kautena +2000km cyclollani joten jouluna tuli sitten luvattua että saa ihan oman pyörän tulevaksi kesäksi. Vaikka olihan se näppärää kun tuo cyclo oli aina puhtaaksi pesty ja kuurattu. Toisella käynnillä säätämöön tärppäsi kun löytyi vaimon kriteerit täyttävä mankeli ja kotiin lähti Spessun Tarmac Sport, kuitua paljon, Shimpan 105 osat ja paino näillä kiekoilla narauksen vajaa 8kg ilman polkusimia.

Oma Cervelo käväisi myös säätämöllä ja palasi tälläisten, seurankin piirissä muodissa olevien, soikeiden rattaiden kera.


Kysymys tietenkin kuuluu mitä tapahtui Cervelon vanhoille kammille ja miksi ehjät kammet oli pakko vaihtaa uusiin? Palataan siihen parin päivän kuluttua osassa II....

Soikeilla rattailla on tullut vasta pari settiä ajettua joten tarinaa niistä myöhemmin lisää jahka kokemusta karttuu. Eka lenkki oli kuitenkin aikalailla mielipiteet jakava, tokalla kertaa alkoi jo löytyä jutusta juonta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kuulostelua

Jotain erikoista flunssaväsymystä on edelleen päällä ja keuhkot ovat aika hellänä. Viikko meni asiaa kuulostellessa ja kun yleistuntuma on superväsy niin eipä motivaatiokaan ihan huipulla kiipeile. Jotain sentään tuli tehtyä viikolla.

Ma lepo

Ti verrat + 2*20min Werstas jyystöä 5min palautuksella. Ei ollut jalka terävänä mutta tulipahan tehtyä. Eka veto 263 W ja toka 269 W. Yht 1.15h

Ke 1h Werstaalla 210W perusjyystöä mutta tahmasta oli. Välissä 5*max kiihdytys normia isommalla vastuksella, palautus oli 5min.

To sohvaperuna nukkumista

Pe Oli aika nihkeetä orientoitua pyörittelyyn. Menin ulos ja 1.40h perusPK:ta.

La 2.48h ulkocycloilua suhteellisen palauttasvana Markuksen kanssa. Hyvä oli keli ja tempokin tähän alavireeseen.

Su Hiihtolomatouhuja ja ei tullut treeniä

Viikon saldo jäi kyllä ihan altalipan osastolle. Yhteensä 6.43. Toivottavasti vire kääntyy loppuviikolle ja päästäisiin halliin!

TV-dinneriä sun muuta

Viime viikon sunnuntaina toiveena oli saada ehjä viikko kasaan ja joskus toiveilla on näemmä tapana toteutua. Viikon teemaksi valikoitui wattitieteilijöiden wattage-foorumista plagioitu sabluuna: arkena tv-dinneriä eli tunti laatuaikaa per ilta töllön ja trainerin kanssa 2x20min ylä-tempo / SST tehoilla ja viikonloppuna sitten pitempää settiä. Joku kovemmista aikarajoitteisista masters-sarjan karjuista oli foorumilla todennut että talvi mennään tuolla ja keväällä sitten ehtii hifistelemään hienompia kuvioita.

Näin sitten maanantai - torstai mentiin samalla kaavalla. Vetojen tehot 225w-240w tai jotain sinne päin. Luottamus wattiviisarin äärettömään viisauteen nimittäin horjui lisää tällä viikolla. Ongelmaksi kohdentui auto-zeron käyttäytyminen. Yleensä ei ole tullut kampia suoriksi laitettua kesken trainerisession, mutta nyt kokeilin muutamaa eri ajoitusta vetojen välissä, jossa Garmin ehättää tuon auto-zeron tehdä. Ja kummallisuuksia siitä seurasikin: sain pariinkin otteeseen tehot tipahtamaan n. 15w(suhteessa tuntuma, syke ja nopeus jotka keskenään kaikki konsistentteja vs. wattiviisari). Asiasta tuli pistettyä kirjelmääkin Garminin Euroopan tukeen josta nopsaan tulikin muutama vinkki takaisin. Täytyy jatkaa testauksia alkavalla viikolla josko saisi ilmiön paremmin haltuun.

Perjantai meni perhe-elämää harrastaessa ja lauantaina sitten aamusta ennen klo 8 crossari starttas kohti Pirkkalaa. Tapin kanssa tuli heitettyä hyvä n. 3h lenkki, alkuun vähän tempoa kun oli taas kiirus kohtaamispaikalla, sitten Tapin kanssa selvästi rauhallisempaa pitkä tovi. Tosin Leukun mäki pääsi yllättämään uudella tavalla: jäisellä tiellä takatuubi lipsahti ylämäkeä kiivetessä ja kuski laskeutui melko tarkkaan p**siilleen kylmälle asfaltille. Häntäluuta aristaa vieläkin, mutta tämä vamma unohtunee viikon sisällä. Loppulenkistä power-diesel lämpeni ja innostui vähän polttamaan karstoja, näin vikat 30min tultiin hyvällä ylä-temposykkeellä ylämäkiin tiristäen ja en meinannut parissa vastaisessa millään pysyäkään dieselin kannoilla.

Kotona vaatteiden vaihto, nopsa lounas ja vaimon kanssa pertsaa vielä rapeat puoltoistatuntia. Odotus oli palauttavaa, mutta sen verran vaimo laittoi monoa toisen eteen ja oma tekniikka kun on mikä on jotta meni hiihtelykin ala-PK:n puolelle.

Sunnuntaina kaveri sai houkuteltua testaamaan maasturilla Kaupin ja Leinola Bike Parkin talvipolut ja hyvä niin! Monin paikoin aivan unelmabaanaa ja muutama muhjuosuuskin meni tekniikkaharjoittelun piikkiin. Kyllä mutkaisen talvipolun tykittämisessä on vaan jotain sellaista mitä ei ole vielä tullut vastaan talvisella cx-lenkuralla saatikka trainerillä jyystämisessä. Pari tuntia vierähti hetkessä kunnes piti palata kotio kokkaamaan päivällistä perheelle.

Hieno viikko, lähes 11h touhua ja tuntuma että sellainen tempo-vauhtinen meno sujuu taas varsin mukavasti, mutta aika nopsaan alkaa ahistamaan kun yläkynnys lähestyy ja piiputtaa heti kun mennään sen yläpuolelle. Ensi viikolla sitten palaakin ohjelmaan ylärekisterin kutittelu jotta kulku siellä paranisi.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kolmas kerta toden sanoo!

Heti kun lenssu vähän hellitti niin käyntiin lähti kolmas yritys sitten vuodenvaihteen saada kunnollinen treenijakso startattua. Onneksi sentään loka-marras-joulukuussa tuli hyvää settiä aika pienillä katkoksilla, koska muuten olisi voinut jo alkaa ketuttamaan tämä vuoden alun touhu. Varsinkin näin talvella kun merkittävä osa ajeluista on trainerointia jossa päämotivaatio on wattien kasvaminen eikä paikallaan polkemisen ääretön kiehtovuus. Toisaalta tuntuu turhalta tässä uikuttaa kun merkittävä osa juoksua tarmokkaammin harrastavista tutuista on vähän väliä telakalla. Se onkelma tosin taas on pitkälti puhdas lajivalintakysymys kun pöpöjen välttäminen ei tahdo näemmä onnistua vaikka vähän yrittäisikin.

Touhu alkoi jo vähän yli viikko takaperin näin:

LA: 1:30 trainerillä, 65min @216w eli varsin hyvä startti. Vielä vaelteli lima eestaas kurkkuputkia. Setti meni muuten rauhallisesti, mutta sattumalta kesken ajelua tehty 5s jakso polkematta teki auto-zeron wattiviisarille ja paljasti että kalibraatio oli päässyt ryömimään: watit tipahti noin 10w tauon jälkeen kun jatkoi samalla tempolla. Pahasti nakersi luottamusta tähän muuten aivan loistavaan härpäkkeeseen. Valkulle jo ehdin avautua ja pohtia onkohan kaikki vanhat 20min trainerivetojenkin wattisuoritukset ihan kuraa?!?

SU: Kauden avaus laskettelurinteessä. Himos lähes tyhjänä joten rauhassa sai hyvillä rinteillä kiitää. Tekniikka oli taas sen verran hakusassa että jalat ei ihan parasta jumppaa saaneet, mutta kyllä 6h rinteessä parilla tauolla silti teki tehtävänsä kun ei meinannut kotona lumityöt luonnistua enää illasta.

MA: 1:00 trainerillä jossa 45min @226w, hyvät fiilikset. Nyt tuli tehtyä auto-zero ennen kuin veto alkoi...

TI: 1:00 trainerillä, rauhallisemmin 45min @209w.

TO: 1:01 edelleen paikallaan polkien, 2x20min @236w + 243w. Eikä niin kevyttä, saattaapi olla että FTP on lähinnä vaeltanut alaspäin sitten tammikuun alun eikä edes pysynyt paikallaan...

LA: 1:40 cyclolla lumisia kelvejä ja teitä. Vähän jäi turhan lyhkäseksi, mutta ripeämpi tempo kompensoi osin. Hauska keli, tosin sen verran liposaa että pari kertaa meinasi lähteä ratsu alta. Onneksi oli lukot suht löysällä joten sai jalasta tukipistettä maahan. Toisella kertaa oli kaposalla tiellä tulossa auto vastaan kun etupyörä alkoi alamäessä kirjoittamaan, taisi autokuskillakin vähän syke hetkeksi nousta. Illalla tuli vielä vanhemman tyttären kanssa käytyä seikkailuhiihtoa harrastamassa pilkkopimeällä Taivalpirtin metsäladulla otsalampun avittamana. Varsin hauskoja oli parit mutkaisemmat laskut kun vain tyttärellä oli lamppu otsalla ja itse luotin loistavaan jalkojen latutuntumaan.

SU: Ammattilaisten tavoin kolmen reenin päivä. Tosin omat syyt enemmän perheen aikataulutukseen liittyviä. Aamulla trainerijyystöä 1:15 josta 60min @225w, päivällä nuoremman tyttären kanssa perinteistä hiihtelyä 3km ja iltasella hiihtolankuilla vapaata 1:00. No ehkä tuota keskimmäistä settiä ei kehtaa kunnon harkaksi kirjata. 

Tunteja ei siis liikoja tullut mennä viikolla, noin 7h. Ihan ok tosin lenssun perään. Alkavalla viikolla vältetään pöpöjä kuin pirua ja yritetään saada ehjä viikko kasaan.

Onkohan seuran yhden jäsenen jo leijona nielaissut Keniassa kun ei oo lenkkiraporttia kuulunut? Tai sitten siellä on vain syöty antilooppifilettä ja kitattu paikallista olutta.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Loppuviikkoa kohden

Ei lähtenyt alkuviikosta ihan huippu lento päälle. Flunssa vaivasi vielä viikon mittaan aika pahasti. Päätin, että tällä viikolla on turha pitää dieettiä kun tukkoinen olo häiritsee ihan riittävästi. Loppu viikko oli jo ihan treeniä.

Ma lepo

Ti 1.10h Werstaalla 2*20min VK/ 5min + verrat. Watit oli mitä oli mutta nousujohteisesti toka veto 10 pykälää kovempaa

Ke poikkesin Samun tykönä Signaturella ja mukaan tarttuivat cycloon tuubikiekot Tufoilla ja TT  pyörään uusi penkki. Vanhassa penkissä oli itsellä kassiongelmia. Lisäksi tilaukseen menivät Bontin uunikengät lakeerikengän kiiltomustalla värityksellä. Toi väri ihan vaan sillä, jos pääsisi samoihin frakkiraatihuonepiireihin joskus kuin Pate, niin olisi edes kengät valmiina.

To lepiä ja työt häiritsi kun kävin Ruotsissa päiväseltään

Pe Hölkkä 25min + sähly 1.15h + hölkkä 27min

La Tebskan lenkillä 2.49h

Su Tebskan lenkillä 3.48h. Jurnutettiin Henkan kanssa vielä pienet Pirkkalan lisurit päälle.

Viikon päätteeksi ei voi kuin ihmetellä talven nastajurnuttelua - ovat nimittäin noi tuubit eri maailmasta ja pito on kuitenkin ihan riittävä. Sen lisäksi, että tuubigummit ei vetele mihin sattuu niin kuin nastat, joita olen käyttänyt, niin hommahan on ihan vakaata vaikka olisi uria. Suosittelen Eddiekin keveni varmaan kilolla.

Viikon saldo 10h paikkeille neljällä jyystöllä.

Ensi viikolla kolme VK:ta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lyhyestä virsi kaunis

Ei ole tällä viikolla paljon mitä merkitä päiväkirjaan. Lenssu on ollut aika paha ja aamuisin varsinkin tukalaa. Toivottavasti alkaa olla voitettu kanta. Viikon highlight oli perjantai ja Viimeiset pirkkalaiset    ry:n vuosigaala. Käytiin muuten illan päätteeksi soittoruokala Jousessa - ihan vaan kotimatkalla.

Ainoa harjoituksellinen suorite tuli tänään, kun ajattelin että täytyisi jo vähitellen edes kokeilla jotain.  Keuhkoissa on erikoisia tuntemuksia edelleen. Kävin jyystämässä perus kevyttä Werstaalla tunnin 212 keskiwatilla. Ihan kivasti se kuitenkin meni.

Ensi viikolla pääsee taas halliin ja jos huomenna pääsisi jo perus vk:n makuun, niin voisi yrittää kolmen kovan viikkoa. No se riippuu, miten ensi yön yskimiset menee.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Viikkoraportti

Treeniviikko päättyy poikkeuksellisesti tänään johtuen illan saunakeikasta, jonka jälijiltä ei huomenna ole asiaa fillarin selkään, joten viikkoraportti ennenaikaisesti.

ma - 1h trainerilla vähän hätäisesti todella kevyt pyörittely
ti - 1:15h jossa 4x4min 375-380-382-390w
Numeroiden valossa huonompi kuin viime viikon treeni, mutta TT-pyörällä, jolla ei ole tullut ajettua juuri laisinkaan, joten varsin tyytyväinen treeniin. 270-290w alkuverrassa oli suorastaan naurettavan kevyttä.
ke - 1:50h, jossa 3x16min TT-pyörällä
322-320-334w
to - alkuperäinen suunnitelma oli ajaa kaikki kolme vetotreeniä putkeen, mutta torstain duunireissu peruuntui ja samoin visiitti vanhempien luokse, koska olivat flunssassa, enkä uskaltanut lähteä sitä itseeni tartuttamaan, joten, kun vaimoke pyysi mukaan salille, niin laiskuus iski ja kävin salilla pyörittelemässä puoli tuntia spinningpyörällä ja tein silmänlumeeksi pari kevyettä sarjaa rinnallevetoa.
pe - 1:25h, jossa 8x6/1min
290-300-310-320-330-340-340-340w
Äh, ei pysty käsittämään, miten tämä on niin vaikeaa. Ei tän treenin pitäisi olla millään mittarilla, kuin lämmittely, mutta niin vain pari viimeistä vetoa ovat varsin kovia.
la - 2:50h CX-lenkki. Alku porukan mukana nykimistä ja tempomista. Lukkarissa oli vain 3t sloti , joten käännyin puolesta välistä ajelemaan yksin kotia kohti. Pistin tehomittarin neulan osoittamaan tasaisesti 300w, joten loppulenkistä tulikin sitä kautta ihan järkevää ajoa.
Sinänsä hyvä konsepti, kun yksin ei huvita ajaa pitkiä lenkkejä, mutta porukkalenkki on treenilaadullisesti, mitä on, niin hilaa porukan mukana tarpeeksi kauaksi kotoa ja ajelee sieltä yksin reippaasti takaisin..

Tiistaiaamuna nokka kohti Keniaa lomailemaan kahdeksi viikoksi. Ajo-olosuhteista ei ole takuuta, mutta ainakaan ei pitäisi olla tarvetta sulatella jääpuikkoja parrasta lenkin jälkeen.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Viikko 5 päiväkirjamerkinnät

Viime viikko meni ennakolta suunnitellusti muissa kuin harjoittelumerkeissä. Olin esikoisen kanssa loppuviikon viettämässä hänen 15-vuotissynttäreitä New Yorkissa ja tekemisien painopiste oli luonnollisesti muualla kuin treenissä. Jotain sentään sain tehtyä aamusta sielläkin. Olen matkatöissä tottunut tekemään lyhyitä täsmätreenejä juoksumatolla. Siis 20-30min kovaa ja suihkuun. Sellaisia sain nytkin parina aamuna tehtyä. Täytyy sanoa, että kyllä tuo matolla juoksu on tylsää trainerilla polkemiseen verrattuna - ehkä vielä tylsempää olisi cross trainerilla mättäminen! No tämä oli piikkiä PJH:lle - onhan sitä itsekin aikanaan aika paljon mattoa tampannut...

Alkuviikosta nautin ma-ke Nutrilett kuurin niin, että ma ja ti  otin treenin päälle palautumisjuoman. Olihan se taas aika moinen tiristys. Tässä viikon tekoset:

Ma 1.05h Werstaalla lyhyt verra + 2*20min VK/ 5min palautus, vetojen keskiwatit: 263 ja 280. Ihmeen hyvin kulki ruokavalio huomioiden.

Ti Dieetin takia oli vähän fiilispohjainen ajatus Werstaspyörittelyn suhteen. Santtu oli kanssa polkemassa ja aloittelin ensin varovaisesti 20min lämmittelyllä ja kun kropassa ei liiemmin ollut energiaa niin tunne oli sen mukainen. Aloitin sitten kuitenkin VK:n juksutuksen ajatuksella että niin kauan jatketaan kun watit nousee. Poljin 1h ja keskiwateiksi tuli 253. Eihän tuo mikään henkeäsalpaava luku ole, mutta energia huomioon ottaen olin kyllä tyytyväinen. 10min verrat päälle. Yhteensä 1.30h

Ke Lepoa ja synttärijuttuja

To Matkapäivä

Pe Aamusta paikallisesti klo 7 hotskun matolle ja täsmäiskuna 30min VK:na tasaisella vauhdilla niin että syke lopussa 184. Päälle 10min verra ja kaupungille kiertelemään.Yht 0.40h

La Aamusta taas klo 7 pintaan pieni ulkolenkki 40min juosten ja kävellen ja päälle matolle juoksemaan pari napsua kovempi vauhtinen VK kuin edellisenä päivänä 20min ja täsmäveryttely 10min. Yhteensä 1.10h

Su Kaupungilla kiertelyä kun sali olisi auennut pyhäaikataululla vasta klo 8 niin en sinne ehtinyt.

Jalat sai aika kipeäksi tuolla kaupungin ja kauppojen kovilla laatoilla kävellessä, mutta olihan mukava reissu.

Viikko yhteensä 4.25h - kaikki VK:ta ja toki paljon kävelyä loppuviikosta.

Tällä viikolla olisi Teivo Cuppia ja muuta. Nyt pitää vaan saada viikonloppuna tullut lenssu hoidettua pois ennen kuin voi alkaa kovat treenit. Alunperin oli tarkoitus ajaa tiistaina 30min wattitesti, mutta sen verran on nenä tukossa ettei taida onnistua.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Aurinkohan se siellä pilkistää!!

Keskellä viikkoa tuli pari vähän tiiviimpää palaveripäivää ja mehut olivat aika vähissä, treeni ei oikein sujunut ja v-käyrä korkealla, mutta loppupeleissä viikko päättyi ajankohtaan nähden aivan upeassa kelissä. 4 astetta pakkasta ja kun tarpeeksi jaksoi ajaa, niin sieltähän se aurinko tuli, kuin tulikin pilvien lomasta paistattelemaan päivää.

ma - lepo
ti - 1:28, jossa 4x4min 378-382-381-411w. Ei ihan tainnut olla täysin palautunut viikonlopusta ja trainerilla viimeisen vedon teho jää tosi vaatimattomaksi, mutta muuton tuntui tosi hyvältä (ekan vedon aikana hädin tuskin hengästyi niin, että juttelin niitä näitä Tapin kanssa). Numeroiden valossa vähän parempi setti, kuin syksyllä trainerilla tehdyt ja ei mitenkään kovin vaikea. Tosin eri trainerilla, mikä varmaan helpottaa osansa.
ke - palaveria ja asiakkaiden kestitystä aamusta iltaan
to - 1:20, jossa 3x16min 327-327-329w
2 päivää palaveri aamusta iltaan takana ja juna oli puolitoista tuntia myöhässä niin, että pääsin fillarin selkään vasta ysiltä illalla. Fiilis oli, että tänään olisi varmaan parempi jättää ajelut väliin ja ainakaan mitää palauttelua kummempaa ei kannata yrittää. Ihan oikea oli kyllä fiilis. Aika pahalta tuntui ajo, mutta väänsin sitten pikkusen väkisin, kun menin kerran aloittamaan. Viimeisessä alkoi lopussa saamaan vähän taas hommasta kiinni.
pe - 1:36, jossa 8x6min 290-300-310-320-330-340-340-340
TT-pyörällä pitkästä aikaa. Aika tiukalta tuntui ja pari viimeistä jouduin nousemaan kahvoille. Ehkä olisi voinut ottaa päivän palauttavaa välissä, kun torstai oli niin pahan tuntuinen, mutta toisaalta halusin tarkoituksella tehdä 2 vetotreeniä putkeen.
la - 2:30 rento CX-lenkki Markuksen kanssa.
su - 3:24 TB:n CX-lenkki, Samun, Pasin ja Junnun kanssa vähän samoja reittejä kierrellen, kuin la Markuksen kanssa, tosin pienellä sakolla varustettuna. Keli oli kyllä mitä parhaimmillaan ja kun muulla porukalla oli niin kovasti ajohinkua, niin eihän sitä tohtinut jarruna roikkua ihan koko aikaa, vaikka omaan suunnitelmaan oisi kuulunut ihan palauttelevan kevyt pyörittely.

Näistä hurjista määräviikoistahan alkaa tulla tapa! Melkein 10,5t tai wattitermeillä 613TSS/8073kJ

Köhii Köhii

"Tässä on nyt sutattu jo kolmatta viikkoa paikallaan aikomuksena saada tuo uusi pätkä alkamaan. Nyt näyttää ja tuntuu kyllä ihan hyvältä eli ensi viikolla taas tehot takaisin ja hiki virtaamaan."

Noin päättyi edellisen viikon kirjaus. Ja kuinkas kävikään: Todellinen tautien tammikuu vaan jatkui. Juuri kun norosta tms. mahataudista oli selvitty niin vierailulle tuli joku flunssan tapainen. Vaimo senkin lusi taas ensin samalla tapaa kuin tuon mahataudin. Ei kuumetta, ei yleissärkyä, mutta limaa kurkussa ja sen oloinen että voi viihtyä tovinkin vieraana jos ei keksi keinoa sitä häätää.

Alkuviikko tosin alkoi ihan lupaavissa merkeissä:

MA Pikainen 45min @ 200w kun iltatelcot viimein loppui. Tarkoitus kai lähinnä pitää virettä tiistain tiukempaan settiin.

TI 4x10min 2min palautuksilla valkun uuden kaavan mukaan eli kahdessa vikassa vedossa jälkimmäinen 5min reippaampaa, tavoitteena sellaista >110% FTP. Vedot 250w - 257w - 266w - 268w, mutta olipas tuskaista irrottaa tehoja yhtään yli FTP:n ja piti vikaan vetoon levätä 5min jotta sai edes vikat 5min @ 282w. Tässä kohtaa viikkoa jo keuhkoja vähän kutitti mutta meni vielä noiden tiukempien rykimisten piikkiin.

TO Pitempänä vetona suht tasainen 45min @ 226w. Ei hyvä, mutta ei kelvotonkaan joten optimistina vieläkin ajattelin että pienistä flunssan elkeistä huolimatta ei ole pelkoa mistään oikeasta taudista.

LA Perjantaina oli ollut jo vähän vahvempaa oireilua, mutta ei edelleenkään oikean taudin elkeitä, näin sitten lauantaina päivällä Santun kanssa cycloilua ulkona n. 2h. Keli hyvä ja alustat suurinpiirtein ajettaviakin, mutta ajotoverilta piti parit kerrat huudella vauhteja pois (vaikka jo lähtökohtaisesti suht kevyttä mentiin) kun ei jaloissa tuntunut juuri puhtia olevan. Illalla sitten olikin jo kunnon limayskää palkintona päivän ulkoilusta.

SU Aamusella nopea kokeilu trainerilla, jonka tulos selvisi ekan 3min aikana. 30min @ 130w joka tuntui sekin ikävältä kurkussa ja mukamas jalatkin olivat tuntevinaan jotain vastusta takapyörässä. Ei auta ei, kyllä tämä flunssan pikkuvelikin tarttee nyt häätää ennenkuin on toivoa yrittää mitään oikean kuntoilun tapaista.

Viikon saldo rapeat 5h ja heikot odotukset alkavalle viikolle. Vielä ei oo kiirus, mutta kohta saattaapi tulla jos tälläinen meno jatkuu. WBR:n kevätleiriin Mallorcalle on nimittäin aikaa enää n. 2kk. Ja siellähän on parempi olla jossain tikissä jotta ei joudu Cerveloon asentamaan eteen 3-rattaisia kampia ja pistään tuttelia juomapulloihin.