Kohti uutta kautta 2

Vierähtänyt taas luvattoman kauan edellisestä blogi-kirjoituksesta, että vähän vaikea saada kiinni, mistä pitäisi aloittaa. Omassa ajossa ei ikurien jälkeen ole ollut vain kertakaikkiaan mitään raportoitavaa. Onneksi Markuksen pitkälle jatkunut kisakausi ja ahkera kirjoittelu sen tiimoilta, on pitänyt blogia elossa.

Sen verran sain itse aikaiseksi media-aktiviteettia kuitenkin, että suoritin haastattelun ja näpsittiin muutama kuvakin vanhan ajokaverin lehteen: http://huippufreeride.fi/2013/09/17/vauhdin-hurmaa/
(vaikka kuvien mallissa ei ole paljon kehumista, niin Mikko on kyllä ihan kansainvälisen tason sport/action-kuvaaja ja ihan uskomattoman hienoja kuvia lopputuloksena)

Yhteenveto menneestä kaudesta. Reilu vuosi sitten "valmennuspalaverissa" määrittelin menneelle kaudelle seuraavat tavoitteet:
- ajaa muutamia maantiekisoja - check, ei hääppöistä tekemistä, mutta ei ollut tavoitekaan, kuin ajaa harjoitusmielessä ja tehdä kisasta mahdollisimman kova ja selvitä ehjänä maaliin. Riihimäellä tämä toteutui sitä kautta, että vedin ekan 20min niin kuutamolle, että nyykkäsin ekan kierroksen mäessä ja päästin vahingossa pääjoukon karkuun, jota sitten koitin jahdata pari seuraavaa kierrosta. Ulvilassa irtiotto viimeisen kierroksen alussa, joka ajettiin vartin päästä kiinni ja sen jälkeen harkittu jalan suoristaminen ja rauhallinen nilkuttaminen yksin maaliin, holtittomat kirikarkelot välttäen.
- ajaa Pyynikki GP - onnistuin ketkuttelemaan tästä työmatkaverukkeella. Verukkeella todellakin, koska lähtö reissuun oli vasta kisapäivän iltana ja aikaa ilmoittautumiseenkin olisi ollut, mutta kun tekosyitä olla osallistumatta kaivattiin, niin kyllä niitä sitten keksi.
- ajaa SM-tempo, ei tavoitetta sijoituksesta - check, kunto oli vielä aika keskentekoinen kesäkuussa, mutta siihen nähden ihan 100%:nen suoritus
- TOP5 sijoitus ISM-tempossa  - check, pronssinen mitali kaulaan Säkylän ikureista lähes nappisuorituksella. Ihan paras kuntopiikki oli 2-3vk aiemmin, mutta tasainen reitti suosi ylipainoista suorittajaa sen verran, että kompensoi.

Muita mainittavia suorituksia:
- Satakymppi 10km viikkotempossa 13min haamurajan alitus (olkoonkin, että hitusen alimittainen reitti)
- Tienoon tempo M40 epävirallinen reittiennätys

Ja jos ei sinänsä suorituksia kategoriaan, niin Mallukan ajoleiri huhtikuussa, kuului aivan ehdottomiin kauden kohokohtiin.

Ajokausi siis aika nappiin ja tavoitteiden mukaisesti. Lukuunottamatta kevään Noro-epidemiaa ja Keniasta hankittua mahanraastajaa, kiitettävästi terveen kirjoissa, mikä on iso juttu kelle tahansa (kestävyys)kuntourheilijalle.
Harjoitustunteja kertyi aika tarkalleen keskimäärin 10h/vk painottuen luonnollisestikin leiriin ja kesälle.

Ulkopuolisen valmentajan käyttäminen on hitusen kaksipiippuinen juttu: toisaalta, vaikka kommunikaatio on niin hyvää, kuin se voi olla, niin ohjelman seuraamisessa fiilispohjainen oma-arviointi ja hienosäätö ei onnistu. Toisaalta, vaikka oma valmennustietämys riittäisi ja olisi vielä täysin samoilla linjoilla valmentajan kanssa, ulkopuolisen objektiivinen näkemys ulkopuolelta on ihan ehdottoman tärkeää isomman kokonaisuuden hanskaamiseksi, eikä tsemppausta ja uskonluomista ns. heikkoina hetkinä voi aliarvioida. Ts. mikäli onnistuu löytämään valmentajan, joka on valmennusnäkemyksesti ja metodologisesti riittävän samoilla linjoilla ja kommunikointi toimii, niin suosittelen vahvasti.

Ikurimitali oli jonkinlainen utuinen haave kaukaisuudessa ja kun se toteutui, niin tavoitteiden asettaminen tulevalle kaudelle onkin hieman hämmentävää ja huomattavasti vaikeampaa. Toki mitalin värin parantaminen voisi olla, mutta toisaalta, ei jotenkin tunnu niin isolta jutulta ja koska Säkylän kaltaista tasaista reittiä ei taida olla tarjolla, niin aika epärealisistakin. Sijoituksen parantaminen SM-tempossa (taitaa olla siinäkin vähän reittiongelmaa) on sitä kautta ehkä isommalla prioriteetilla. Toki siinä kohtaa pitää ottaa realiteetit käteen. Vaikken suostu vielä ikälopuksi tunnustautumaan, niin ehkä ihan hitusen kuitenkin sen suhteen antaa tasoitusta 10v+ nuoremmille. Ja toki tietty vanhan sanonnan mukaisesti "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia", niin vaikka se ehkä omalla kohdalla saattaa olla ruokalusikka, eikä ihan kaikkein pienin kahviotin, niin sellaista ihmetreeniä ei ole, millä terävin kärki otettaisiin kiinni.

Mutta jos ei varsinaisesti eksakteja tulostavoitteita, niin muutoksia ja sitä kautta uusia kokemuksia kuitenkin tiedossa. Ensinnäkin, seura vaihtuu Tampereen esikaupunkialueen menestyneimpään porukkaan, Koiviston Iskuun. Toinen iso muutos on aikomus ajaa maantiekisoja ensi kesänä Elite-luokassa, mihin seuravaihdoskin kiinteästi liittyy. Kokemus, kun on omalla kohdalla vähintäänkin ohutta, niin mahdollisuus ajaa isossa, erittäin kokeneessa joukkueessa, on iso houkutin. Tarkoittaa myös, että maantiekisoja on lähestyssävä vähän vähemmän takkiaukimeiningillä ja harjoittelua myös mukautettava vähän sen suuntaisesti.

Yllämainittujen lisäksi jonkinlainen ajatus osallistua ensi kesän ratakarkeloihin, mutta pitää tietenkin katsoa vähän sen mukaan, mitä ja miten paljon ehtii ja mikä kiinnostaa.

Lyhyesti virsi kaunis ei nyt toteutunut, kun viime päivityksen jälkeen oli loppujenlopuksi jotain mielenpäällä, mutta jos joku jaksoi lukea jaaritteluani aina tänne asti, niin vihdoin päästään itse olennaiseen: Tapin kanssa tuli viikonlopun lenkeillä puheeksi taas tulevan kevään Mallukan leiri ja itseasiassa molemmille varmaan konkretisoitui siinä, että se on ehkä koko tulevan kauden tärkein "tavoite". Ei niinkään suoritusmielessä, vaan kokemusmielessä. Viime kevään leiri oli aivan kertakaikkiaan mahtava ja juuri nimenomaan koko harrastuksen parasta antia aikuisurheilijalle!

Lisää rossia

Hyvät krossilenkit on oivaa lääkettä kesän loppumisen aiheuttamaan lievään harmitukseen, niitä kun saa muutaman alle niin kohta ei edes liiemmin enää muista kesäkautta, lämmintä auringonpaistetta, kuivia kelejä ja lyhyillä ajohepenillä ajelua. Kun itselle maantiefillari ei muutenkaan ole mikään päälaji / ainut fillaridisipliini niin välineen vaihtuminenkaan ei aiheuta otsan rypistymistä vaan pikemminkin päinvastoin. Näin kauden lopussa on muutenkin mukava ajella kun ei tarvi miettiä mitään suunnitelmallista / tavoitteellista viikko-ohjelmaa vaan senkun ulkoilee sen mukaan miten maistuu. Viime viikon aluecupin ekasta cx-kisasta jäi oikein hyvä fiilis joten sittemmin kaikki lenkit on olleet cyclolla vaikka maastossakin piti alunperin käydä kuivempien kelien sattuessa kohdalla.

Viime viikon LA: Tapin kanssa rentoa rullailua, vähän ylämäkiin tiristäen. Yksi näistä pienistä runttauksista oli sitten kohtalokas kun edelleen selvittämättömällä tavalla takavaihtajan korvake päätti irtautua rungosta. Todennäköisemmin jokin ketjun jumitus kuin että takavaihtaja olisi seurustellut takapinnojen kanssa. Kummallakaan ei ollut ketjutyökalua mukana joten sinkulakonvertointi jäi vain haaveeksi ja alamäet rullaillen piti hankkiutua pois latureitiltä tien varteen josta sitten raatoautolla pois.

Sellasta...Onneksi vaihtoon meni vain korvake, ketju ja takavaihtaja.

Viime viikon SU: Kuuden hengen porukalla pari tuntia latupohjia, hiekkateitä ja parit polutkin. Kun oma cyclo oli lauantain jäljiltä telakalla niin piti ottaa maasturi alle. Ajatus trail-täpäristä cyclojen seurana vauhdikkaammalla lenkillä ei alkuun kuulostanut ihan leppoisinta kyytiä tarjoavalta idealta, mutta eihän siinä loppujen lopuksi ottanut takkiin kuin muutaman kilon painossa ja vähän takajousituksen heijaamisessa, ja mukana oli helppo pysyä. Isot maasturin muhkukumit rullasivat eri pinnoilla joko lähes yhtä hyvin tai röykkyisämmällä paremmin kuin cyclojen kumit. Etenkin nykyisillä UCI-säännöillä (erit. renkaan max-leveys) cyclosta on tehty fillari joka ei pärjää esim. 29" jäykkäperälle juuri muualla kun asfaltilla ja kovapohjaisilla hiekkateillä, mutta toki cyclo on edelleen hauska ajovälpe siinä missä vaikka täysjäykät sinkulamaasturit on joidenkin toisten mieleen.

TI: Keli oli jo aamusta harmaa & sateinen, eikä se siitä juuri parantunut iltaa kohti. Aluecupin toinen cx-kisa oli tarjolla Lamminpäässä ja hetken pohdinnan jälkeen päätin pakata pyörän autoon ja suunnistaa sinne kelistä huolimatta. Tarjosihan kunnon sadekeli ja siitä Lamminpään kisaradalle seurannut hiekka- / mutavelli erinomaisen lajinomaiset olosuhteet jotka oli pakko ainakin kertaalleen päästä kokemaan. Viivalla oli vain 5 kuskia, tosin sentään yksi kauniimmankin sukupuolen edustaja (Rossin Maija, 2x cyclo-SM kulta kahdelta viime kaudelta). Rapa roiskui ja vaatteet olivat läpimärät jo muutama minuutti lähdöstä mutta vilpittömästi voi sanoa että hauskaa oli ainakin näin kertakokeiluna. Ainoastaan vaate- & kalustohuolto illalla kesti sen verran kauan että sitä ei kyllä alvariinsa jaksaisi. Ihmeellisesti hienoa kangasharjun hiekkaa oli mennyt ihan joka paikkaan, mm. sukat olivat aivan kyllästetty hiekalla.

TO: Cyclolla katsomaan Tapin koitosta Pirkkalan yleisurheilukentälle, taisi olla joku Viimeisten Pirkkalalaisten vuosittainen touhukisa. Menomatkasta 20 minuuttia näytti menneen "vahingossa" yläkynnyksellä, harvemmin on tullut vk-vetoa vedettyä vahingossa mutta kaikki on näköjään mahdollista kun on kiire, myöhässä ja kova halu päästä näkemään WBR-toveri kituuttamassa itseään.

LA: Aamusta jo katsastamaan vajaan kilometrin päähän Kaukajärven rantaan joko Velo8:n järkkäämän cyclokisan reitti olisi merkitty, olihan se melkein kokonaan joten ilmoittautumisen ohella ajamaan pari harjoituskierrosta. Rata oli taas varsin erilainen kuin kaksi aluecupin cx-kisaa, jotka puolestaan taas olivat keskenään erityyppisiä. Kaukajärven rata oli hyvin tasainen, vain yksi pieni ylämäki kun Lamminpäässä oli taas nousumetrejä per kierros ihan mukavasti. Rataan toi kuitenkin haastetta hidas alusta, alkuun rantaraitin upottavaa mutaväylää, sitten epätasaista nurmikenttää, tekninen polkuosio ja loppuun vielä hiekkarannalla veden rajassa taiteilua irtohiekassa. Jokamiesluokassa viivalla oli 7 kuskia ja huonon lähdön seurauksena jäin 4:ksi. Vain pari mutkaa lähdöstä kärkimies kaatui näyttävästi kyljelleen tiukassa mutkassa ja jäin hetkeksi pussiin, pari edellä ollutta kaveria siinä pääsi karkaamaan ja tekivät nopeasti eroa 20-30m. Näissä asetelmissa sitten kisaa käytiin pitkä pätkä ja aina kun tuntui että sain vähän edellä olevaa kaveria kiinni niin onnistuin innoissani sähläämään jotain, yleensä jalkautumisesteiden luona. Vähän ennen viimeistä kiekkaa tuntui kuitenkin ero kutistuvan taas ja viimeisellä kierroksella se alkoi yhtäkkiä supistumaan todella nopeasti. Viimeiseen ylämäkeen sain hyvän lennon ja pääsin aivan hopeamiehen kantaan, se ei kuitenkaan riittänyt kun lopun teknisellä osuudella ei vaan mitenkään mahtunut rutistamaan mistään ohitse. Yksi kierros lisää kun olisi ollut, tai sitten olisi pitänyt ajaa vaan terävämmin jo aiemmin. Vanha vika, liian helppoa on ottaa inaus tuskasta pois ja ajella vähän enemmän mukavuusalueella jos näyttää siltä että takaa ei uhkaa kukaan ja edessä oleva selkä ei tule lähemmäksi. Tässä oli hyvä opetus siitä että aina pitäisi vaan jaksaa itseään kiusata niin paljon kuin voi.

Jokkisluokan top3, allekirjoittaneella kypärä vielä päässä jos 

vaikka sattuisi liukastumaan penkiltä laskeutuessaan

SU: Aamusta peräti kymmenen hengen porukalla entisiä ja nykyisiä kisakuskeja ajamaan tuttua Taivalpirtin - Lempäälän - Pirkkalan cycloreittiä n.79km ja 3h15min. Keli oli syksyisen erinomaisen hieno, joskin vähän kalsa heti aamusta. Edellisen lauantain insidentti toistui lievemmässä muodossa, ketju meni kaksin kerroin etuvaihtajan häkkiin jumiin (syy epäselvä...) ja tällä kertaa se tiesi etuvaihtajan menoa, tosin sitä nyt ei cyclolla niin kaipaakaan. Jaloissa tuntui alussa painavan eilinen rääkki, mutta eipä se oikeasti näyttänyt vaikuttavan vaan kun tarmokkaammin paikoin ajettiin niin tuntui oma kulku olevan kauden parhaasta päästä. Pari vuotta takaperin syksyn cyclolenkeillä juuri tällä samalla reitillä WBR-toverit tarjosivat armotonta muilutusta ja varsinkin Lempäälän-Pirkkalan "rollercoaster" pätkän ajelin yleensä pari sataa metriä perässä, kavereiden aina välillä pysähtyessä oottelemaan ja sitten taas tiputtivat kyydistä. Tällä kertaa suhteellinen kulku oli aika eri planeetalta noihin aikoihin, hienolta tuntui että jotakin vastinetta on tullut kaikille näille tunneille pyörän päällä. Vaikka oma kehitys on ollut välillä harmistuttavan hidasta (sen lisäksi että alkoi varsin vaatimattomalta tasolta) niin ehkä pitäisi olla vain tyytyväinen siihen että kehitystä on kuitenkin koko ajan viimeiset pari vuotta tapahtunut ja hartaasti toivoa että sama jatkuisi yli seuraavankin kauden. Lenkin loppupuolella tuli vielä löydettyä itselle optimoitu rataprofiili: Pirkkalan Lastenojanvuoren latupohjan suht jyrkät seinänousut nousivat kaikki cyclolla varsin mukavaan tahtiin.

Uutta kautta kohden

Bloggailu jäi väliin syyskuussa, kun oli aika vetää happea ja jättää kampien pyöritys vähemmälle. Viime kaudesta ei paljon ole analysoitavaa. Hienoja tapahtumia ja hetkiä tuli paljon vietettyä pyörän päällä. Kunnon osalta ehdottomasti paras piikki osui Mallorcan leirille ja siitä ei sitten kauden mittaan noussut kuin paino. Nyt on taas kerran dieetti päällä ja harjoittelu energiavajeen ansiosta aika tuhnua. Tätä kärvistelyä jatkuu marraskuun loppuun ja sitten voi alkaa taas kovemmat treenit. Nyt mennään verensokeri ja energiat alhaalla enemmän fiilispohjilta. Kuluneella viikolta kertyi 6 treeniä ja sitä voi sitten pitää uuden alkuna. Tässä saldot:

Ma cycloilua 1.09h ja 600kcal energiaa

Ti cycloilua 1.24h

Ke lepo

To cycloilua 1.11h ja 600kcal

Pe kevyttä hölkkää 1h

La cycloilua 2.50h

Su cycloilua 2.45h. Oltiin pitkästä aikaa isommalla letkalla liikenteessä ja olihan se superkivaa.

Tarkkaavaiset lukijat huomannevat, että painoa tiputetaan tällä kertaa julkkis menetelmällä eli 5:2 dieetillä. Sen vertaan oli n edistymistä tullut, että pystyy taas ajamaan alaotteelta ilman että maha hakkaa Reimsiin ja vaakaputkeen.

Viikon saldo 10.19h. Kyllä se tästä taas.

Rossia!

WBR:n tiedotusvastaava jatkaa edelleen yksinäisten kirjoitusten sarjaa muun joukkueen nauttiessa off-seasonista, tulevan kauden hankintojen speksauksesta ja sen sellaisesta…Joku tarkkaavainen lukija jo saattoi ehtiäkin ihmetellä miksi ei tässä tullut mitään kisarapsaa viime viikonlopun XCM-cupin finaaliskabasta Hämeenkyröstä. Eipä ollut tarinoitavaa kun viikonloppu ja osin sitä edeltävä viikko tuli vietettyä kröhiessä ja keltaista limaa nokasta kaivellessa. Oli ilmeisesti liian suuri shokki elimistölle palata Mallukan hellekeleistä arktiseen kotomaahan. Kröhä oli juuri sellainen välitapaus jonka kanssa ei viitsinyt lähteä kolmen tunnin kisaan, mutta toisaalta ei ollut niin pahakaan jotta ei olisi tullut vähän kevyehköä ajeltua viikonloppuna. Oli oikeastaan suorastaan pakkokin kun tuli kauppiaalta haettua koeajoon potentiaalista ensi kauden uutta kalustoa. Siitä lisää mahdollisesti lähiaikoina…

Viikonlopun vähän vajaan 6 tunnin ajot ei ehkä sittenkään olleet sitä parasta täsmälääkettä lenssuun koska nenä jatkoi vuotamista koko alkuviikon. Koska ei kuitenkaan ollut pahempia oireita niin keskiviikkona reinerillä pientä herkistelyä torstaita varten. Torstaina kun oli tarjolla aluecupin eka crossikisa Kyötikkälässä ja sitä ei millään viitsinyt jättää väliin kun ei koskaan aiemmin ollut tullut tuota kisamuotona kokeiltua. Tähän hengenvetoon pakko todeta miten hienoa on, että näitä aluecupin viikkokisoja ja mm. viikkotempoja jaksaa muutama uuttera seura-aktiivi järjestää! Hienoja tilaisuuksia, ei vaan hyvän reenin, vaan myös uusiin lajeihin tutustumisen kannalta. Tuskin olisin ihan äkkiä esim. lähtenyt kesällä jonnekin tempokisaa ajamaan, mutta viikkotempoon oli matala kynnys osallistua. Harmittavan vähän noissa kuitenkin käy porukkaa, osa ehkä menee vähän heikon markkinoinnin piikkiin, mutta ehkä osa harrastajista kuvittelee että siellä käy vaan lisenssikuskit.

Se alustuksesta ja itse päivän krossailuun. Tutulla kaavalla töistä kesken päivää karkuun ja kotoa lämmittelyajo kohti Kyötikkälää. Ehätin just perille sen verran ajoissa jotta pääsin kiertämään kerran 1,3km radan ympäri. Rata oli teknisesti varsin simppeli eli latupohjan kaltaista uraa, nurmikkoa ja irtosantaa kauttaaltaan + muutama kurvi & jarrutus jossa avuksi oli jos oli ajanut pyörällä jotain muutakin kuin suoraa maantietä. Aika lailla siis teknisesti helpompi kuin vaikka ilmeisesti tuleva SM-rata. Radan kierron jälkeen "muistui" muutama asia mieleen. Eli nurtsilla ajon takia vähän paineita pois tuubeista, jotta ne rullaisikin siellä johonkin ja muutama pikainen "dismount" eli jalkautumisharjoitus. Alunperin tarkoitus oli kai ajaa 30min + 1 kierros, mutta joku taisi naljailla järjestäjille jotain vähän ennen lähtöä jonka seurauksena tuli ilmoitus että kaikki ajaa 40min + 1 kierros.

Lähtöviivalla säyseästi takariviin ja siitä sitten puolireipas kiihdytys lähtösuoraa pitkin joka johtikin ihan ok lähtöön. Aina ekaan jyrkkään mäkeen asti jossa oli nauhoilla merkattu jalkautuminen alaosassa. Selkärangasta tuli jaloille ohjeet unclipata polkimista, molemmista niistä siis ja laittaa jalat tukevasti maahan, kumpikin omalle puolelleen vaakaputkea. Meni sitten niin kuten tulee normaalisti pysähdyttyä pyörällä, eikä niin kuin krossikisassa on tapana. Muu porukka suoritti paremmin ja lappasi ohitse kun seisoskelin hölmönä keskellä rinnettä. Perään vaan loikkimaan pienen sadattelun kera ja ajamaan häntää kiinni. Ei olleet ajolinjat radan ainoalla laskuosuudella ihan kuosissa ekalla kierroksella vielä mutta pitkällä suoralla pääsi jo hännän perään ja kun seuraavan nousun jalkautuminen meni jo sujuvammin niin sijoitukset lähtivät paranemaan. Jyrkkien mäkien juoksu ylös pyörän kanssa pisti puuskuttamaan, mutta yhdessä nousussa sekin pieni vaiva unohtui kun "remountissa" satulan ja persuksen väliin jäi toinen kulkusista, kun satulaan vauhdilla loikkasin. Sen jälkeinen eka polkaisu oli vähän adrenaliinilla boostattu....

Alun tohelluksen jälkeen kun pääsi rytmiin niin touhu oli varsin hauskaa eikä siinä ehtinyt liikaa murehtia kisakelloa tai muuta kun lyhyellä touhukkaalla radalla ei ehättänyt nuppi muuhun keskittyä kuin ajamiseen. Selän takana oli häntä ja edessä paahtoi parempijalkaiset, itse yksin siinä välissä. Kunnes sitten yksi aiemmin ohitettu ajoi peesiin kiinni. Ja sinne jäi. Siitä alkoi sitten kisuttelun kakkosvaihe eli hetken harkinta että jatkaako vaan omaa tahtia ja pitää tätä hyvänä vk-harkkana vai hyödyntääkö tilaisuuden leikkimieliseen kisutteluun. Jälkimmäinen optio voitti, joten hölläsin suorilla vauhtia ja siirsin tarmoa muualle jotta ei peesissä ollut toveri pääsisi liian helpolla. Parin kiekan jälkeen ylämäessä juostessa puuskutukseni ja hidas vauhti suorilla motivoi kaverin ohitukseen, ei muuta kuin sitten itse liimautumaan peesiin kiinni. Osat vaihtuivat vielä kertaalleen eestaas, mutta kongin soidessa viimeisen kierroksen merkiksi kaveri oli edessä. Hänellä oli selvästi ollut vaikeuksia kierroksen lopun nurmiosuudella joten siellä sitten spurtti peesistä ohitse ennen vikaa ylämäkeä ja näin helposti sitten maaliviivalle muutaman metrin etumatkalla. Hassua miten tuollainen mahdollisuus leikkimieliseen kisutteluun vain vetoaa ihmisluonteeseen, aivan sama siis kisataanko sijoista ynnämuut, kun vain on mahdollisuus reiluun mies miestä vastaan kamppailuun. Kisatoveri sitten maalissa tunnusti että renkuloissa oli lähes n. 4 baria ilmaa vs. minun n. 2,5 bar, ei siis ihme että hän pysähtyi kuin seinään aina epätasaisella nurmiosuudella.

Alla vielä kisan sykekäyrä. Tehokäyrä olisi ollut kivempi nähdä, tosin siitä taas olisi jäänyt uupumaan nuo jaloissa mukavasti tuntuvat jyrkät ylämäet. Numeroista toki viis, aivan loistavaa reeniä sekä kunnon & ajotekniikan osalta ja todella hauskaa toohotusta muutenkin. Nyt täytyy vaan järjestellä että pääsisi osallistumaan seuraaviin muutamaan aluecupin cx-kisaan myös.