Maastojaos Jämillä

Pienistä epäröinneistä huolimatta seuran maastojaos sai osallistumisensa hoidettua ajoissa, pari minuuttia ennen aikarajaa torstaina keskiyön nurkilla. Ei siis jäänyt edes viime tippaan, tosin jostain syystä kukaan ei ollut enää ehättänyt ilmoittautua kisaan seuran kolmikon jälkeen. Matkaan olivat lähdössä mr Kampylo, mr Spagettijalka ja seuran piällysmies. Itse otin edeltävän päivän hiilaritankkauksen merkeissä (=tolkuttomasti karkkia koneeseen), mutta Tappi ja Alliniemi olivat päättäneet tehdä viimeistelyharjoituksen joka valitettavasti koitui jälkimmäisen kohtaloksi: Jaloissa oli potkua taas enemmän kuin keskiverto työhevosella ja juuri vaihdetut ketjut eivät kestäneet käskytystä vaan antautuivat. Siitä sitten seurasi ukemit tangon ylitse, haljennut kypärä ja pää pipi, ei siis mitään edellytyksiä lähteä Jämille ja hyvä että ei käynyt pahemmin onnettomuudessa!

Kahden hengen voimin siis suunnattiin kohti Jämiä varhain lauantaiaamuna ja kisapaikalle ehdittiin just-in-time. Kun oltiin ilmoittauduttu ja numeroita kiinnittelemässä Kisakeskuksen pihalla fillareihin niin jotkut pyöräkisoihin tottumattomat järjestysmiehet ihmettelivät vieressä miten "...on nämä pyöräilijät aika omalaatuista sakkia kun tässä ne vaan roplaa pyöriään vaikka lähtöön on aikaa alle 10 min...". Ja lähtöpaikka siis lentokentän toisessa päässä jonne kuitenkin ehdimme n. 5min ennen lähtöä. Onneksi karsina oli niin jumalattoman leveä ja muut kisaajat ujoja, jotta pääsimme Tapin kanssa ilman mitään hämminkiä toiseen laitaan 10m kahden ekan rivin taakse.

Tässä kohtaa alkoi vähän jännitys hiippailla puntteihin, olihan itsellä kyse vuoden ekasta kisastartista. Onneksi vieressä seisoi järkähtämättömän rauhallisena kokenut lisenssikuski. Näin sitten jalkojen tärinästä huolimatta sain sujuvasti klossin kiinni polkimeen ja päätettyä kisataktiikan: Tapin peesiin ja siellä pysytään jollei olo ala tuntua ihan mahdottomalta. Lähtösuora oli siis Jämin kiitorata ja todella erinomainen idea: Kilsan matkalla ehti koko porukka kalibroida itselleen sopivan vauhdin ja kun leveyttä oli "riittävästi" uralla niin ei ollut mitään kiilailua tms. koohotusta.

Ihan en Tapin peesissä pysynyt, mutta n. 15m päässä näköetäisyydellä kylläkin. Kiitoradan lopussa suunnattiin suht nopealle hiekkatielle ja vauhti oli omaan makuun hiinä ja hiinä. Ainahan maastokisoissa vauhti on alussa hyytävää, mikä ei itselle sovi ei niin ollenkaan, ja nytkin tuntui, että no way tätä jaksaa 84km, tuskin edes puoleen väliin. Onneksi takaa tullut Järvisalon Jari sivisti, että älä murehdi vaan katto vasta 10km kohdalla että onko hyvä rytmi ja tuntemus löytynyt ja säädä vasta sitten jos tarpeen. Ekan 5km keskari oli 31km. Siitä se onneksi sitten vähän laski ja olo helpotti. Seurasin Tappia kuin hai laivaa ja Tappi puolestaan taidokkaasti arpoi meille oikeat letkat kun porukkaan tuli rakoja.

Urat vaihtelivat, välillä vähän polkua, upottavampaa pientä hiekkatietä ja isompaa hiekkatietä. Letkan peesistä oli nopeilla osuuksilla todellista apua ja hitaammillakin henkistä. Pelättyjä "hiekkaesteitä" (=löysää hiekkaa joka vie eturengasta minne tahtoo ja syö vauhdin kuin suo) oli paikka paikoin, mutta lyhyitä settejä kerrallaan. Tapin valitsema letka eteni mukavaa vauhtia ja Tappi kun ei taakse vilkuillut niin tuskin edes tiesi minun olevan vetokoukussa kiinni. Ei ollut niin paljon ylimääräistä energiaa että olisi kauheasti takaa mitään nimittäin huudellut. Jossain 20km kohdalla kuitenkin asia selvisi kun ylämäissä nousin rinnalle.

Näin matkaa taitettiin tiiminä aina jonnekin 45km huitteille. N. 40km-45km välillä oli pari pahaa nousua n. 90m vertikaalia ja parit nopsat laskut joissa letka hajosi. Tappi jäi tässä alamäessä vähän ja sai kuitenkin revittyä kiinni kärkikolmikkomme seuraavan ylämäen aikana. Sitä seuraava ylämäki oli kuitenkin kohtalokas ja tässä WBR-tiimi katkesi kahteen osaan. Mäkisemmän osuuden jälkeen tuli taas helpompaa ja samalla vauhti tippui kun ei kellään ollut oikein vetohaluja vastatuuleen. Polkuosuudet ajettiin sensijaan ihan ok vauhtia. Tästä osuudesta ei oikein muuta jäänyt mieleen kuin kusitauko joka oli koitua kohtalokkaaksi: rakkoa pakotti niin, että huoltopisteessä muiden jarruttaessa piti suorittaa nopeat puskapissat. Paniikki hiipi jäseniin kun 6 hengen letka koohotti hiekkatietä karkuun 200m päässä ennen kuin pääsin perään. Kiinniajamisen jälkeen sai tovin huohottaa letkan hännillä. Tuon jälkeen tuli muutamia iskuja letkassa ja lopuksi yksi klassisella täysjäykällä maasturilla ajanut kuski pääsi karkuun. Kaveri oli kyllä selvästi ajanut väärässä letkassa, sen verran vahvempi oli ollut muita monessa kohtaa matkan varrella.

75km huollon jälkeen ajauduin piikkipaikalle ja vaikka yritin kuinka laiskasti vetää niin kukaan ei halunnut tulla piikkipaikalle. Muutaman kilometrin jälkeen kun alkoi kapea polku niin pistin naksun vauhtia lisää jotta ei takana ihan hermostuttaisi. Parin sadan metrin jälkeen 90-asteen kurvissa sitten ihmeekseni huomasin 20m väliä syntyneen muuhun letkaan. Ei muuta siis kuin toinen naksu lisää vauhtia ja eroa alkoi syntyä taakse. Jämille oli noustavaa vielä lopussa metri jos toinenkin mutta voimia oli jäänyt kohtuu hyvin varastoon ja ero taakse kasvoi. Loppu sitten tasamaata maaliin ja tuloksena 84km @ 3:23 josta sija 45 (212 maaliin päässyttä sarjassa). Tappi sitten hetkeä myöhemmin 3:35 sijalla 71 maaliin.

Ottaen huomioon viimeisen kuukauden "treenit" ei voi olla kuin tyytyväinen. Jos nyt hakemalla jotain hakee, niin nössökirousta ei tullut vieläkään rikottua maastokisassa eli aina olen alun aloittanut niin hitaasti, että takaa ei ole tultu ohitse ja oma letka on saatu karistettua pääosin ennen maaliviivaa (korkeintaan yhtä lukuunottamatta niinkuin tänään). Vielä tarvii siis kokeilla sekin letka josta itse tippuu...

(Tulipa pitkät jorinat, mutta tämä palvelee nyt itseä kisaraporttina. Harvoin kun on viivalla niin tarvii jotain kirjoittaa talteen että ei tarvitse taas ensi kerralla muistella kaikkia vinkkejä nollilta)