Säkylässä ajettiin menneenä viikonloppuna Ikäluokkien suomenmestaruuskilpailut tai tuttavallisemmin vain koukkis-SM:tä tai rollaattorisarja. Järjestäjät olivat pystyttäneet kotomaisessa mittakaavassa ihan hienot puitteet maaliportteineen ja "ultimo kilometro" pylväineen ja kun keli oli kutakuinkin hienointa (pyöräilyn näkökulmasta) koko kesänä, niin mikäpä oli ajaessa.
Kuokkistempo oli omalla kohdalla ihan selkeä päätavoite kaudelle ja melkein vuosi treeniä ja valmistautumista takana. Mestari Martikaisen avittamana kunnonajoitus oli onnistunut melkolailla nappiin ja kun edellisenä viikonloppuna Hannun, Samun ja Pian kanssa koeponnistettu reitti oli melkein Pohjanmaan tasainen ja lajiin liittyvä matematiikka on jokseenkin syöpynyt mieliin vastustamattomasti, niin tiesin aika hyvin, minkälaiset mahdollisuudet onnistuessa olivat. Joten ihan hitusen oli jopa havaittavissa jännitystä ilmassa.
SM-temposta lähtien oli taottu melkoisen kovaa treeniä ja kovaa määrää (kaikki on tietenkin suhteellista, toim.huom.), joka huipentui pari viikkoa ennen kisoja, josta eteenpäin otettiin amerikankielellä taper, en häpeäkseni tiedä suomennosta, mutta kyseessä on hallittu (progressiivinen) treenivolyymin lasku ennen tapahtumaa. Oisko se sitten "keventely", joka sinällään on harjaanjohtava termi, koska menestyksekkäissä tapereissa pidetään intensiteetti varsin kovana, mutta vähennetään tunteja. Jokatapauksessa, pisin ja korkeimpaan "tuoreuteen" (watti-termeillä TSB) koko pyöräuralla johtanut. Olin hitusen hermostuksissani asiasta, koska en ole välttämättä suorittaunut kovin hyvin tuoreella jalalla, mutta paljon levänneenä viimeiset avaavat treenit nousevat isoon merkitykseen.
Perjantaina uudet tuubit alle, perinteinen fillarin kiillotus ja kamojen pakkaus valmiiksi autoon.
Olin hakenut johtavan triatleetti Litmasen Smart Enve 8.9 "treenikiekkoparin" etusen lainaksi, mutta viime hetken palaverissa Hannun kanssa todettiin, että lähes tyyneksi ennustetussa kelissä ero omaan FFWD F9:iin on mitätön tai voi jopa kääntyä kapeamman F9:n eduksi, joten uusi tuubi meni siihen ja Enve lähti varakiekoksi.
Seuraavana aamuna manageri Hartman ja tekninen asiantuntija Onnela matkaan mukaan ja nokka kohti Säkylää. Paikanpäällä perinteiset säädöt ja verraamaan, jonne Sain Jani mukaan pohdiskelemaan tulevaa kisaa.
Lähtöjärjestys oli arvottu kutakuinkin viime vuoden maaliintulon käänteiseen järjestykseen, mutta lähtökarsinaan valmistautuessa kävi hienoiseksi harmiksi ilmi, että minuuttimies oli jäänyt pois, joten en saisi eteen selkää, jota ajaa kiinni. No, tempo on yksinäistä puurtamista ja sillä hyvä. Alusta suunnitelman mukaisesti aika maltilla liikkeelle. Malttia riitti parin, kolmen ensimmäisen minuutin ajan, jonka jälkeen lähdin puskemaan ehkä hitusen turhan kovaa ja kun edessä oli reitin "nousu" 40m 4km matkalla, niin eipä siinä auttanut himmaileminen. Kympin kohdalla ajo tuntui jo kohtuullisen pahalta ja käännössä lähes sietämättömältä, enkä kyllä vielä tähän mennessä käsitä, mistä kaivoin sen jempin, jolla puskin paluun wattia kovemmilla tehoilla, kuin menon. Ehkä päätavoite pisti yrittämään, eikä perässä huoltoa ajaneen Hannun ja vaimokkeen osuutta periksiantamattomaan yrittämiseen voi väheksyä siinä, kohdassa, kun tuntui erityisen pahalta, eli about koko paluumatkan : ).
Paluun alamäen tiesin olevan omaa vahvaa aluetta, joten painoin menemään ihan säälittä ja kun 5km kyltti ilmestyi näkyviin, niin muistelin valmennusjohdon ohjetta, että alku ennätystehoilla ja viimeinen 5km kovinta kärsimystä ikinä. Selkeä ohje. Noin kilometri ennen maalia sain 2min edellä lähteneen kuskin kiinni josta vielä pieni lisäponsi ja huitaisin samantein kyselemättä ohi. Mutta 500m kohdalla otin tiessä olevan korokkeen sen verran varovasti, että kaveri kiri takaisin keulille ja siitä sitten sinniteltiin rintarinnan maalilinjan yli.
Ei hajuakaan sijoituksesta, enkä jäänyt ihmettelemään muiden maaliintuloja, vaan lähdin samantein ajamaan verraa vähän perässäni maaliin tulleen Janin kanssa. Jätin tarkoituksella sijoituksen spekuloinnin sikseen, koska erot kärjessä ovat pieniä ja pienet asiat voivat kääntää suuntaan tai toiseen. Mulla, kun ei ole Garminiin viritetty matkoja tai keskinopeuksia, vaan taulussa on ajon aikana vain teho, keskiteho ja aika ja luotin reitin olevan järjestäjien kartassa merkattu 29km, joten jonnekin, hieman alle 40min tullut aika tuntui melkoisen vaatimattomalta.
Verralta palatessa törmäsin epäonniseen seurakaveriin J-P:hen, jolta oli mennyt kumi viitisen kilsaa ennen maalia ja oli taluttanut fillarin sieltä lähtöalueelle saakka! Aikamme asiaa puitui J-P totesi, että onnittelut muuten mitalista, johon totesin, että ai jaha, että sellaista. Hitusen sydän pamppaillen lähdin kohti huoltokomppaniaa, joka voivotteli ensimmäisenä, että jäin neljänneksi, että tosi tiukoille meni. Hitusen epäuskoisena ja ristiriitaisin tuntein kysyin, kuka tuli eteen ja Hannu sai kaivettua, että öö Mattilalle jäit 10 sekuntia. Porukka oli ihan naksun liian väkisin vakavan näköistä, jotta vedätys olisi mennyt läpi : ). Samantein itse tarkistamaan tuloksia ja seinällä oli lappu, joka vakuutti kolmatta sijaa.
Jokseenkin innoissani palkintojenjakoa odotellessa päivittelin vielä huonoksi jäänyttä aikaa ja Maisniemen Kreu ihmetteli samaa, että miten on keskarit voineet jäädä noin huonoksi, kunnes joku tiesi vierestä kertoa, että kyllä reitti ihan täysimittainen 30km oli.
Tästä uhkaa taas venähtää pienoisromaanin mittainen tarina, joten jätän tarkemmat detaljit podiumseremoniasta kuvan kerrottavaksi ja paluumatkan sikseen.
Mutta päivä meni pulkkaan ja fiilis vielä seuraavanakin päivänä ihan mainio. Kiitokset vaimokkeelle tuesta ja kannustuksesta ja kaikesta muusta, Tommille valmennuksesta, Hannulle teknisestä sparrauksesta ja muuten vain jemppaamisesta, tiimikavereille treeniseurasta ja ihan muuten vain ja Samulle/Signaturelle Suomen nopeimmasta kalustosta.
Tulokset (Tommi ja Pia kuittasivat omat sarjansa ehkä jokseenkin yllätyksettä): http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/sakyla_24.8.htm
Kuokkistempo oli omalla kohdalla ihan selkeä päätavoite kaudelle ja melkein vuosi treeniä ja valmistautumista takana. Mestari Martikaisen avittamana kunnonajoitus oli onnistunut melkolailla nappiin ja kun edellisenä viikonloppuna Hannun, Samun ja Pian kanssa koeponnistettu reitti oli melkein Pohjanmaan tasainen ja lajiin liittyvä matematiikka on jokseenkin syöpynyt mieliin vastustamattomasti, niin tiesin aika hyvin, minkälaiset mahdollisuudet onnistuessa olivat. Joten ihan hitusen oli jopa havaittavissa jännitystä ilmassa.
SM-temposta lähtien oli taottu melkoisen kovaa treeniä ja kovaa määrää (kaikki on tietenkin suhteellista, toim.huom.), joka huipentui pari viikkoa ennen kisoja, josta eteenpäin otettiin amerikankielellä taper, en häpeäkseni tiedä suomennosta, mutta kyseessä on hallittu (progressiivinen) treenivolyymin lasku ennen tapahtumaa. Oisko se sitten "keventely", joka sinällään on harjaanjohtava termi, koska menestyksekkäissä tapereissa pidetään intensiteetti varsin kovana, mutta vähennetään tunteja. Jokatapauksessa, pisin ja korkeimpaan "tuoreuteen" (watti-termeillä TSB) koko pyöräuralla johtanut. Olin hitusen hermostuksissani asiasta, koska en ole välttämättä suorittaunut kovin hyvin tuoreella jalalla, mutta paljon levänneenä viimeiset avaavat treenit nousevat isoon merkitykseen.
Perjantaina uudet tuubit alle, perinteinen fillarin kiillotus ja kamojen pakkaus valmiiksi autoon.
Olin hakenut johtavan triatleetti Litmasen Smart Enve 8.9 "treenikiekkoparin" etusen lainaksi, mutta viime hetken palaverissa Hannun kanssa todettiin, että lähes tyyneksi ennustetussa kelissä ero omaan FFWD F9:iin on mitätön tai voi jopa kääntyä kapeamman F9:n eduksi, joten uusi tuubi meni siihen ja Enve lähti varakiekoksi.
Seuraavana aamuna manageri Hartman ja tekninen asiantuntija Onnela matkaan mukaan ja nokka kohti Säkylää. Paikanpäällä perinteiset säädöt ja verraamaan, jonne Sain Jani mukaan pohdiskelemaan tulevaa kisaa.
Lähtöjärjestys oli arvottu kutakuinkin viime vuoden maaliintulon käänteiseen järjestykseen, mutta lähtökarsinaan valmistautuessa kävi hienoiseksi harmiksi ilmi, että minuuttimies oli jäänyt pois, joten en saisi eteen selkää, jota ajaa kiinni. No, tempo on yksinäistä puurtamista ja sillä hyvä. Alusta suunnitelman mukaisesti aika maltilla liikkeelle. Malttia riitti parin, kolmen ensimmäisen minuutin ajan, jonka jälkeen lähdin puskemaan ehkä hitusen turhan kovaa ja kun edessä oli reitin "nousu" 40m 4km matkalla, niin eipä siinä auttanut himmaileminen. Kympin kohdalla ajo tuntui jo kohtuullisen pahalta ja käännössä lähes sietämättömältä, enkä kyllä vielä tähän mennessä käsitä, mistä kaivoin sen jempin, jolla puskin paluun wattia kovemmilla tehoilla, kuin menon. Ehkä päätavoite pisti yrittämään, eikä perässä huoltoa ajaneen Hannun ja vaimokkeen osuutta periksiantamattomaan yrittämiseen voi väheksyä siinä, kohdassa, kun tuntui erityisen pahalta, eli about koko paluumatkan : ).
Ei ainoastaan näytä hitaalta, vaan on myös sitä, reitin ainoassa "nousussa".
Paluun alamäen tiesin olevan omaa vahvaa aluetta, joten painoin menemään ihan säälittä ja kun 5km kyltti ilmestyi näkyviin, niin muistelin valmennusjohdon ohjetta, että alku ennätystehoilla ja viimeinen 5km kovinta kärsimystä ikinä. Selkeä ohje. Noin kilometri ennen maalia sain 2min edellä lähteneen kuskin kiinni josta vielä pieni lisäponsi ja huitaisin samantein kyselemättä ohi. Mutta 500m kohdalla otin tiessä olevan korokkeen sen verran varovasti, että kaveri kiri takaisin keulille ja siitä sitten sinniteltiin rintarinnan maalilinjan yli.
Ei hajuakaan sijoituksesta, enkä jäänyt ihmettelemään muiden maaliintuloja, vaan lähdin samantein ajamaan verraa vähän perässäni maaliin tulleen Janin kanssa. Jätin tarkoituksella sijoituksen spekuloinnin sikseen, koska erot kärjessä ovat pieniä ja pienet asiat voivat kääntää suuntaan tai toiseen. Mulla, kun ei ole Garminiin viritetty matkoja tai keskinopeuksia, vaan taulussa on ajon aikana vain teho, keskiteho ja aika ja luotin reitin olevan järjestäjien kartassa merkattu 29km, joten jonnekin, hieman alle 40min tullut aika tuntui melkoisen vaatimattomalta.
Verralta palatessa törmäsin epäonniseen seurakaveriin J-P:hen, jolta oli mennyt kumi viitisen kilsaa ennen maalia ja oli taluttanut fillarin sieltä lähtöalueelle saakka! Aikamme asiaa puitui J-P totesi, että onnittelut muuten mitalista, johon totesin, että ai jaha, että sellaista. Hitusen sydän pamppaillen lähdin kohti huoltokomppaniaa, joka voivotteli ensimmäisenä, että jäin neljänneksi, että tosi tiukoille meni. Hitusen epäuskoisena ja ristiriitaisin tuntein kysyin, kuka tuli eteen ja Hannu sai kaivettua, että öö Mattilalle jäit 10 sekuntia. Porukka oli ihan naksun liian väkisin vakavan näköistä, jotta vedätys olisi mennyt läpi : ). Samantein itse tarkistamaan tuloksia ja seinällä oli lappu, joka vakuutti kolmatta sijaa.
Jokseenkin innoissani palkintojenjakoa odotellessa päivittelin vielä huonoksi jäänyttä aikaa ja Maisniemen Kreu ihmetteli samaa, että miten on keskarit voineet jäädä noin huonoksi, kunnes joku tiesi vierestä kertoa, että kyllä reitti ihan täysimittainen 30km oli.
Tästä uhkaa taas venähtää pienoisromaanin mittainen tarina, joten jätän tarkemmat detaljit podiumseremoniasta kuvan kerrottavaksi ja paluumatkan sikseen.
Mutta päivä meni pulkkaan ja fiilis vielä seuraavanakin päivänä ihan mainio. Kiitokset vaimokkeelle tuesta ja kannustuksesta ja kaikesta muusta, Tommille valmennuksesta, Hannulle teknisestä sparrauksesta ja muuten vain jemppaamisesta, tiimikavereille treeniseurasta ja ihan muuten vain ja Samulle/Signaturelle Suomen nopeimmasta kalustosta.
Tulokset (Tommi ja Pia kuittasivat omat sarjansa ehkä jokseenkin yllätyksettä): http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/sakyla_24.8.htm
1. Pasi Ahlroos 39:18,5
2. Kreu Maisniemi 39:29,8
3. Allekirjoittanut 39:47,1
