Toukoajot

Nurmijärven kisa oli jonkin sortin reality check. Ei sillä että kuvitelmat oman ajon luistamisesta olisivat missään kohtaa kovin korkealle päässeet karkailemaan, mutta orastavaa optimismia oli ilmassa ja luottamusta uuteen kalustoon siinä määrin että Nurmijärven tahmea ja tökkivä kulku vähän kirpaisi. Ja hyvä niin, heti kisaa seuranneena päivänä lämmin soffa & telkku hävisi taistelun 6-0 tihkusateelle ja Kaupin / Lamminrahkan limaisille juurakko-kives-muta poluille. Sadekelillä polkuajelun lisäksi tuli tehtyä lenkillä toinenkin poikkeus eli jalkautumista vaatineita kohtia tuli sahattua uudestaan ja uudestaan kunnes jotain kehitystä tapahtui. Sen verran kehitystä tapahtuikin muutaman lenkin ylitse että usko palautui siihen että vanha ja kankeakin koira voi vielä jotain uutta oppia, kunhan vain malttaa ajella muutakin kuin tuttua tutumpia vakiopolkuja. Tosin oppiminen ja unohtaminen näyttivät olevan saman kolikon eri puolet: juuri kun on selkärankaan iskostunut maantiellä kyynärpäiden pitäminen kapeana ilmanvastuksen vähentämiseksi niin piti taas uudestaan palauttaa muistiin että maastossa niiden levittäminen helpottaa kummasti ajamista tarkoissa paikoissa. Näissä ajosessioissa tuli myös käytännössä havaittua että 29”, leveä tanko ja tubeless-gummit matalilla paineilla ovat välpeteollisuuden ihan oikeastikin elämää helpottavat innovaatiot maastoajoon.

Normia napsun teknisempien polkujen lisäksi muutamaan viime viikkoon on mahtunut myös lyhyempiä vetoja, sekä Kyötikkälän että Pyntsän rinteitä kapuamassa. Maastosetit huipentuivat viime viikon Kyötikkälän xco-radan uuteen omaan kierrosennätykseen, kohtuullisen rapealla lähes 30sek marginaalilla (11:12 vs. 11:40) verrattuna viime kauden parhaaseen yhden kierroksen vetoon. Kotona metriikkaniilon suorittama Strava-analyysi (raceshape.com avulla) tosin paljasti että eivät ne mäet nyt itse asiassa nousseet viime vuoden veroisesti kuitenkaan. Lopullinen niitti hetkelliselle euforialle tuli myöhemmin samalla viikolla kun Tapin kanssa ajettu 130km pk-lenkki osoittautui ei ollenkaan niin kevyeksi vaikka tehot olivat vain samaa luokkaa kuin edellisen vuoden lähes 100km pidemmällä Pirkan lenkuralla. Taisi olla vain nyt niin, että kun Epic on saatu vireeseen niin maastoajossa sen antama välpe-etu on oikeasti varsin roima ja vastaavasti kuskilla riittää vielä duunia päästä ensin viime vuoden tasolle takaisin ja siitä sitten etiäpäin.

Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä työkiireissä ja perinteitä noudattaen siitä ei ole seurannut kevyitä jalkoja vaan melkoisen raskaat jalat parille kevyelle pk-lenkille mitä on ehtinyt heittämään. Aina yhtä outo ilmiö ja hieman sotii vastaan tarinoita levon ja palautumisen merkityksestä. Sunnuntaina olisi edessä Tour de Tampere ja vielä on kovin epäselvää minkä ryhmän kyytiin pitäisi lähteä. Haaveena oli alunperin testata ajokoirien vauhtia, mutta vaihtoehdoksi saattaa nousta Tapin kanssa lähteä cyclottimia kiusaamaan maasturilla.

Järviset nöyrryttää

Lupasin jatkaa viikottaista kirjoittelua siinä kuitenkaan onnistumatta. Otan uuden yrityksen, kun JaHakin jo kuittaili edellisen tekstini kommenteissa, että onko sensuuri iskenyt. Tässä välissä sitten edellisen päivityksen on tullut treenattua ja pikku hiljaa myös juoksulenkkien merkeissä. Juoksua jopa niin paljon, että ensimmäinen rasitusvamma on ilmestynyt. Se tosin johtuu eilisestä kaikin puolin varsin nöyräksi laittaneesta järvisestä imaamin ja proffan kanssa. Pispalasta alkaen ainoa tavoite oli sätkiä siihen risteykseen, mistä imaami kääntyy Warthburg centerille. Toki muutama metri päälle, jotta pääsin näköyhteydestä pois ja sen jälkeen kävellen kämppärin nousun päälle. Huikkasin proffalle että jatkaa vaan omaa lenkkiä ja ryömin perästä kohti Pirkkalaa. Kun tulin taas Härmälässä tien varteen, aloitin juoksemaan ettei kukaan näkisi miten säälittävästi hylkeelle on käynyt. Pääsin vihdoin kotiin muutaman väliin heitetyn kävelypätkän ansiosta huomatakseni lenkin päälle, että toinen jalkapohja on ihan tulessa päkiän alta. Ja se ei totisesti johtunut siitä, että olisin liitänyt päkiöillä kotiin. Tästä on kuitenkin hyvä todeta, että Berliinin projektin osalta ei ole kuin yksi suunta. Pohja on juoksukunnon suhteen saavutettu! Pirkan pyöräilyn jälkeen alkaa säännöllinen useamman viikottaisen juoksulenkin jakso ja motivaatio on valmiiksi kohdillaan, kun vauhdit ei voi kuin lenkki toisensa jälkeen parantua.

Toinen nöyristävä Järvinen oli läsnä, kun olin Iidesjärven tykin kanssa Säijässä vetoloisilla. Kävin alkuvedosta välillä aina rinnalla ja yritin jopa vähän kisutttaa ohi, kunnes realiteetti iski maitohapon muodossa reisiin. Taju oli hämärän rajamailla roikkuessani albiinon maantiekulkimen takalimpussa. Pelastukseksini koitui tykin ajopuvun neonvärit, jotka pystyin erottamaan vielä tajunnan rajamailta ja näin pysyin ajoradalla sekä peesissä loppuun asti. 20min vedon tuloksena oli yli 300W keskiteho. Tokassa vedossa nöyrryin ja roikuin enemmän peesissä, jolloin teho oli 20W matalampi mutta keskivauhti melkein 2kmh korkeampi. Kyllä tuossa vaan sai vanhasta Trabantista ihan erilailla irti kuin omin päin, vaikka nöyräksi vetikin! Ajomiehet ja koukkupolviset puuhastelijat on kaksi ihan erilaista asiaa. Tässä kun ei voi vedota edes toisen kovempiin harjoitusmääriin.

Viime viikonloppuna ajoin lauantaina AHH ajoissa Hikiällä, jossa oli kelit varsin hikiset. Prologi noudatti normaalia kaavaa. Alkuun täysiä ja loppuun hiipuvasti maaliin. 2,2km ja teho 417W. Yhteislähtö oli omalta osalta kauden ponnettomin ja lähinnä selviytymistä maaliin. Sunnuntain iltapäivän lähtöön en ehtinyt ja niinpä käytiin ajelemassa Markuksen kanssa 130km pikku nätti PK lenkki. Ei poikettu edes kahveelle, kun vettä tuli välillä sen verran ravakasti että pysähtyminen olisi jäädyttänyt kuskit. Hyvä lenkki saatiin aikaiseksi. Alkaa kovasti kaipaamaan kesän lämpöisiä kelejä ja pidempiä yhteislenkkejä.

Tulevana viikonloppuna ajelen TdT:ssä cyclolenkin ja valmistaudun samalla seuraavan viikonlopun Pirkkaan, jossa olen 36+ ryhmässä työjuhtana. Sen jälkeen alkaa viiden vuoden takaisen juoksukunnon kaivaminen esiin naftaliinista, jotta selviän Berliinin marasta sekä Wihan satkusta. Heitän tässä samalla haasteen Jahalle tuosta satkusta ja mieluummin WIhassa juostuna kuin Suoramajärven matolla!

Pientä päivitystä

Niin se vain meni, että hyvin alkanut blogin päivitys uhkasi jäädä tauolle, kun Mustion tempon surkean räpellyksen jälkeen oli metrin mittainen jorde otsassa, eikä huvittanut kirjoittaa, eikä ollut mielessä mitään painokelpoista sanottavaa. Pari vuotta hyvää treeniä takana, erittäin onnistunut talvi ja lopputulemana on dadaaa... tehollisesti huonoin tempo, numerolappu selässä... ikinä! Kunto, tai ainakin suorituskyky (aina positiivinen valmennuspäällikkö ei ole vielä suostunut myöntämään, että kunto olisi kadonnut, vaan suorituskyky vain on tilapäisesti alamaissa, itse en ole ihan vakuuttunut, ainakaan "käppyrät" eivät tue tätä olettamaa), on toki ollut huhtikuusta eteenpäin tosi heikko, mutta kuvittelin, että numerolappu jotenkin maagisesti taikoisi sen takaisin ja olkoonkin, ettei reitti liki 400 nousumetrin kanssa ollut ihan tällaiselle ylipainoselle tehty, niin normi talvikunnossakin ajasta olisi pitänyt saada minuutti pois ja hyvänä päivänä kolme. Ihmiskroppa ja sen kunto on vain joskus perinjuurin oikukukas. Mutta aika tylstyttää närästyksen, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Suurin osa edellistä ja alkava viikko on mennyt duunireissussa Santiagossa, Chilessä. Olin etukäteen jo heittänyt hanskat tiskiin, että saisi minkäänlaista treeniä tehtyä, mutta hotellista löytyi gymiltä nojapyörä-tyyppinen helvetinkone, jota on tullut kammettua aamuin illoin ja viikonloppuna löysin tieni paikalliseen pyörävuokraamoon, josta sain vuokralle maastopyörän räyskän, jolla pääsin kipuamaan kylän keskellä töröttävää San Cristobal nimistä kukkulaa ylös alas.

Nousu on mitaltaan reilut 6km ja olisiko äkkiarvaamalta keskimäärin 5%, vähän loivempaa, kuin tyypillinen Mallukan kinkama. Maastopyörä osoittautui itseasiassa hyväksi vehkeeksi, koska sillä aikaa sai nousuun kulumaan vajaat parikymmentä minuuttia. Tarkoitus oli ajaa pari kovaa ja muutama kevyempi, mutta kun mäki oli aivan kansoitettu pyöräilijöistä, niin hyvistä aikeista huolimatta tuli aina joku selkä, joka piti ajaa kiinni tai selän takaa joku uutuudenkiiltävällä hiilimaantiekonkelilla yrittäjä, joka piti pitää takana, joten tuli tunkattua viisi kierrosta sen verran huolella, että saattoipa nimittää ihan treeniksi. Kuviakin olisi ollut, mutta onnistuin tiputtamaan luurin taksiin fillarireisulta tullessa, eikä siitä (yllättäen) ole sen jälkeen kuulunut. Hienon näköistä oli kyllä ja paikallinen talvikelikin aikalailla optimaalinen fillarointiin niin, että nousuissa hihat pois ja laskussa päälle sääteli lämpötilan sopivaksi.

Viikonloppuna on sukulointikarkeloa, joten hieman suunnitelmissa ollut Tarmo maantie jää väliin, eipä sillä, että ei noista yhteislähtökaatuiluista kyllä meikäläisen treeniin mitään iloa ole. Harmittaa, että reissun takia jää väliin JPH Fysio tempo, joka olisi ollut helatorstaina hienolla reitillä ja hyvällä osanottajalistalla, mutta tuleepa noita tempokarkeloita onneksi vielä jokunen tälle kesälle.

Kalustoesittely: osa 1

Todella pitkään pyörinyt mielessä, että pitäisi tehdä kattava kalustoesittely Markuksen esimerkkiä noudattaen. Eikä ainoastaan blogin runsaslukuisen lukijakunnan ihmeteltäväksi ja ihasteltavaks, vaan ihan sisäisestä tiedotustarpeesta. Tiimi, kun tuntuu olevan sen verran levällään ja aikataulut täydellisen ristissä, että en noin tarkemmin ajatellen muista, koska olisi viimeks koko jengillä ajettu porukkalenkki. Siinä siis tuppaavat viimeisimmät päivitykset ja uudet hienot hilavitkuttimet, jotka ovat kuitenkin aikuisen wanna-be-racerin merkittävin saavutus harrastuksen saralla, jäämän vaille ansaitsemaansa huomiota.

Osa 1 kertoo talven aikana tapahtuneesta aika-ajo masiinan päivityksestä.

Ihan hyvin menneen viime kauden loppupuolella aloitimme Hannun kanssa spekulaation seuraavan kauden varustepäivityksistä. En muista, kumpi asian ensin ilmoille heitti, mutta molemmille taisi olla melko selvää, että nyt ei puhuttaisi mistään kosmeettisesta muutoksesta, vaan pitkään palvelleet P2:t menisivät vaihtoon.  Tästä seurasi tietenkin kuumeinen spekulointi, pohdiskelu, testien lukeminen ja vertailu. Ehdolla oli New P3, P5, Speedmax Evo ja taisinpa hetken hourailla jonkun Trekinkin perään (kaikkea sitä...). Pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, ettei tuolla tasolla löydy objektiivista, merkityksellistä eroa eri runkojen välillä ja niinpä koneen ytimeksi valikoitui Specialized Shiv TT pitkälti siitä syystä, että merkkiä saa tuosta Nekalan hyvinvarustetusta pyöräliikkeestä, Suomen nopeimmasta sellaisesta ja sitä kautta palvelun, takuun, huollon, varaosien ja kaikenlaisen virittelyn kanssa ei tarvitse ihmetellä, vaan ne yksinkertaisesti toimivat.

Jotta kellekään ei syntyisi sellaista kuvaa, että kyse oli jonkinlaisesta kompromissiratkaisusta, niin selvennetään, että tämä on se pyörä, jolla on voitettu viisi (5) viimeistä Elite miesten aika-ajon maailmanmestaruutta (jonka lisäksi joukko naisten, U23, joukkue, tms. mestaruuksia ja mitaleja) ja vaikka joku voisi väittää, että viisi vuotta on high-tech fillareiden kohdalla jo vanhahtava design, niin meriittien ja riippumattomien testien valossa runkosetti kuitenkin kuuluu kategoriaan, jonka voisi nimetä: parasta, mitä rahalla saa.

Runko on varustettu poikkeuksellisesti sähkösetillä johtuen siitä, että sillä saatiin edes vähän lisää pituutta ekstensioneihin. Persjalkaisista jääräpäistä koostuva, kansainvälinen kilpapyöräilyn kattojärjestö UCI, on suuressa viisaudessaan määrittänyt tarkat speksit, miltä pyörän pitää näyttää ja minkä kokoinen se saa olla. Erityisen tarkkaa mitoitus on aika-ajopyörissä. Virallinen perustelu on turvallisuus ja ajajien yhdenvertaisuus. Kumpikaan ei kaikin osin toteudu kovin hyvin ja oma veikkaus on, että todelliset syyt ovat muualla, mm. patakonservatiivisuudessa ja teknologisesta kelkasta jääneen muhvirunko-pyöräteollisuuden tukemisessa.

Oli, miten oli, niin liki kaksimetrisen kuskin sovittaminen n.180cm:lle tarkoitettuihin mittoihin on hitusen haastavaa ja jokainen milli on käytettävä hyväksi. Koska ohjaamon mitta 2014 kaudella otetaan keskiöstä ekstensioneiden päähän, mukaanlukien vaihdevivut, niin mekaaninen vaihdesysteemi käytännössä lyhentää tällöin ohjaamoa 3-4cm efektiivisesti, riippuen, mistä kuski uskaltaa vielä pitää kiinni. 70kmh vauhdissa kiinnipitäminen pelkällä pikkurillillä vaihdevivusta ei ole järin turvallista, mutta käytännössä kaikki "aikuisen kokoiset" ovat joutuneet tekemään niin ihan viime päiviin asti, kunnes pari viikkoa sitten asiaan tuli 5cm lisähelpotusta, yli 190cm mittaisille kuskeille. Heh, onnea vain kaikille 189,5cm pitkille!

Politikoinnista ja vuodatuksesta takaisin itse pyörään. Kelavalmistajan kahden sähkösetin ero on lähinnä imagollinen. Koska suorituskyvyllistä eroa ei käytännössä ole, en oikein keksi mitään järkiperustelua DA:n jäätävälle hinnalle, joten voimansiirtoa hoitaa DI2 Ultegra. Voimaa sinne siirtoon välitetään Rotorin kammilla ja rattailla (kuriositeettina 170mm kammet!!), jotka kiinnittyvät Spessun kenkiin Speedplay-polkimilla. Speedplaythän näyttävät vähän hassulta ja myös tuntuvat muutaman ensimmäisen lenkin ajan, mutta kun niihin on kerran tottunut, on ihan mahdoton ymmärtää, miten joku vielä käyttää jotain muita polkimia.

Shiv:n runkosettiin kuuluu Tectron jarrut, joista etummainen on korvattu TriRigin Omega:lla,joka ei ole ainoastaan erittäin hienon näköinen, vaan myös tosi fiksusti säädettävä ja omaa ihan todella hyvän jarrutustehon ja tuntuman. Kaitpa sillä teoriassa saattaa vielä joku wattikin säästyä normipalikkaan verrattuna.

Edessä pyörii 85mm korkea Enven 8.9:n se osa 8 ja takana Zipp Super-9. Molemmat tietenkin avokiekkoja. Edelliset kauden palvelleet sinänsä mainiot FFWD:n kiekot lähtivät uuteen kotiin ja sitä myötä katosi levyssä ollut tehomittari. Sen seitsämän vuotta, mitä olen treenannut tehomittarin kanssa, Powertap on osoittautunut ehdottomasti luotettavimmaksi (tästä kertoo varmaan jotain se, että aerodynaamista kenttätestausta tekevä Alphamantis käyttää tyystin Powertappeja suurta tarkkuutta vaativassa mittauksessa) ja hinta-laatusuhteeltaan omaa luokkaansa olevaksi mittariksi, mutta koska se optio ei ikävä kyllä ollut nyt käytettävissä, niin tehoa mitataan nyt saksalaisella Power2Max-mittarilla kampien spiderista.

Vanhasta pyörästä jäi jäljelle... satula. ISM Prologo, eli melko täydellisestä päivityksestä voidaan puhua.

Melkoisella varmuudella voi sanoa, että tänä vuonna homma ei jää pyörästä kiinni. Kunhan vain saataisiin kuskillekin "tilauksessa" olevat watit toimitettua (tällä kohtaa on ilmennyt hienoisia toimitusvaikeuksia), niin voisi jopa liikahtaakin jonnekin. Huomenna on edessä tulikaste Mustion tempossa.

 "Fast even standing still"

Toinen viikko putkeen jo...

...eli siis koitan pysyä omalta osaltani vaihteeksi taas aktiivisena blogin suhteen, vaikka vain minimaalisella viikkoraportilla. Tappi ja Markus näyttävät myös ottaneen ryhtiliikkeen tällä saralla.

ma - lepo

ti - 2:20 viikkotempo. Melkoisen heikko esitys. Koottuja selityksiä olisi tietenkin takatasku väärällään, mutta jospa vain tyydyn toteamaan, että paska kunto. Jos asian koittaa vääntää jollain tavalla positiiviseksi, niin ainakaan huonompaan ei tästä voi mennä (kai/toivottavasti/ei kai sentään).

ke - 1:47, jossa 1x75min. Powerdisk lainassa, ja tuon tällä hetkellä käytössä olevan vaihtoehtoisen systeemin luotettavuus on about nolla, joten paha sanoa tarkalleen, miten meni, mutta huonosti jokatapauksessa, se on selvä. Jouduin tekemään treenin aamulla, kun illalla palaveri Chileen niin, ettei olisi ehtinyt treenaamaan. Siis, ei aamutreenissä sinänsä vikaa, mutta ei ehtinyt oikein palautua viikkotemposta, eikä aamulla edes hörppäämään kahvikuppoista.

to - 1:24 kiritreeni melkoisen koleassa kelissä. Kaikin puolin huonot lähtökohdat kiri treenin tekemiselle, kun kaksi päivää kovaa takana ja niin kolea ilma, ettei saa pidettyä jalkoja lämpimänä, niin oikeastaan kiikun kaakun, onko kirin kannalta enemmän haittaa, kuin hyötyä tehdä, mutta tein, kun ei oikein mitään muutakaan järkevää olisi tohon väliin saanut.

pe - 1:47 trainerilla. Taas vähän kiire.

la - pakkolepo...

su - 3:32 Tottiksen lenkki Samun, Pasin, Lensun, Ollilan ja Leppiksen kanssa. Keli ei loppupeleissä ollut lainkaan niin huono, kuin ennakolta näytti ja hyvän porukan kanssa ajosta tulee aina hyvä fiilis.

Viikon tekeminen siis melkoisen mollivoittoista, niin kuin ollut useampi viikko jo. Pohdiskellut tässä (edellisessä blogikirjoituksessakin vähän ääneen), että oliko kaksi leiriä keväällä ja niiden välinen kova treeni liikaa ja aiheuttanut tämän alakierteen, mutta jotenkin en meinaa suostua uskomaan sitä ja mielessä käynyt vaihtoehtoisena selityksenä kevään pölyjen aiheuttama piilevä tulehdus. Mitään näkyviä merkkejä tai hengitysvaikeuksia ei ole, mutta edellisenä keväänä oli vähän samanlainen ilmiö. Tämähän olisi kait aika helppo käydä tutkimassa, vaan saapa nähdä, saako aikaiseksi, vai tyydynkö vain spekuloimaan : ).

Tappi varmaan päivittää (ei mitään paineita tietenkään...) omat kuulumisensa viikonlopulta, joten siitä ei sen enempää, mutta hang around-jäsenet Pia ja Pate väläyttivät taas hyvää kisatekemistä viikonloppuna. Molemmilla tekeminen sen verran vahvan oloista, että mielenkiintoista nähdä, mitä kesä tuo mukanaan!

Nurmijärvi XCM

WBR-toverien esimerkin innoittamana katkaistaanpa tässä omakin 3kk kestänyt radiohiljaisuus. Aiheenkin osalta sopii mennä edellisiä peesaten eli tarinoidaan kevään kisakauden avauksesta.

Sitä ennen kuitenkin lyhyesti menneestä 3 kuukaudesta. Helmikuun puolivälissä kaikki oli hyvin, watteja oli tarttunut jalkoihin ja etenkin 8-15min vedoissa kolkuteltiin varsin kelvollisia lukemia. Ajosäätkin olivat muistaakseni suurin piirtein yhtä lämpimät kuin nyt toukokuun alussa ja kevään jatko näytti lupaavalta. Sitten iskikin jo aiemmalta vuodelta tuttu kevätsyndrooma, tosin pienellä twistillä tällä kertaa: Ensin pohjille puolittainen lepoviikko kovista vetoviikoista toipumiseen, jota tuli sitten jatkettua sujuvasti parin viikon lenssujaksolla. Tämän perään sitten pari viikkoa taas ajeluun totuttelemista ja taas lähes täydellinen muutaman viikon stoppi kun uudet työkuviot vaativat alkuun kaikki käytettävissä olevat vuorokauden tunnit. Tällä jaksolla tuli varmistus siihen mikä olikin jo tiedossa eli oma kunnon kehittyminen näyttää onnistuvan ainoastaan kun saa kerättyä vähintään 5-6 vkoa katkeamatonta nousujohteista tekemistä. Kovat yksittäiset treenit ja vaihtelevat peräkkäiset viikot eivät näytä juuri mitään laariin keräävän. Olin aiemmin kuvitellut että nämä “lait” pätisivät vain huomattavasti edistyneempiin urheilijoihin.

Huhtikuun puolivälin jälkeen pystyin tekemään taas paluun normaalimpaan ajamiseen ja sain kasaan 3 varsin kelvollista ajoviikkoa. Kunto osoitti selviä elpymisen merkkejä vaikka tuntuikin edelleen olevan selvästi helmikuun puolivälin alapuolella. Näiltä pohjilta tuli kuitenkin tehtyä päätös osallistua Nurmijärven Superday tapahtumaan: Samana päivänä maantiecupin kisa, sen ohessa kuntoajo ja vielä xcm-cupin maastoskabat. Porukkaa taisi osallistua yhteensä pitkälti yli 500 kuskia päivän eri tapahtumiin ja kisakeskuksessa oli kerrankin touhua ja tohinaa kunnolla. Loistava idea ja toteutus Hypyn jengiltä! WBR:stä Pate suoritti debyytin elite-sarjassa ja Tappi ajoi kilvassa, allekirjoittaneen tiketti oli xcm-lähtöön M40-sarjaan. Pate tuli nähtyäkin ennen omaa lähtöä ja mies oli hyvässä vireessä, ollen juuri irtoamassa pääjoukosta. Hieno ajo, etenkin kun sarja oli aiempaa kovempi ja 168km matka jo ihan rehellistä kestävyysurheilua. Oli vielä gummeksen puhkeamisen takia joutunut ajamaan 20min pääjoukkoa kiinni matkan varrella. Hienoa kehitystä Junnulta, toivottavasti kesän mittaan sama jatkuu kun kovia ajoja tulee lisää.

Vaikka kerrankin omat lähtövalmistelut olin tehnyt hyvissä ajoin niin silti lähtökarsinaan siirtyminen jäi vähän viime tippaan. Kanuunoiden keltainen paita ja tiukemman kuskin kisarassilta näyttävä Epic olivat kuitenkin kovaa valuuttaa ja ilman varsinaista pyyntöä sain tilaa keskeltä jonoa joku 40 kuskia kärjen takana. Asemista jotka olivat enemmän kuin hyvät omaan kuntoon nähden. Lähtölaukauksen kajahdettua ja tiukkaan pakatun kapean lähtösuman avauduttua vauhti oli alun loivasti nousevalla maantiellä ja sitä seuranneella hiekkatiellä n. 34-37 km/h, ajamisen ollessa letkassa varsin levotonta kuskien hakiessa paikkoja edessä odottavalle polulle jossa leveä letka sitten sumppuuntui kunnes saatiin kaikki mahtumaan yksi kerrallaan polulle. Sykkeet olivat korkealla ja jaloista tuntui kokonaan puuttuvan potku jota tässä kohtia olisi kaivattu oman aseman puolustamiseen, niinpä porukkaa lappasi hiljaksiin ohitse kurveissa ja pikkutöppäreissä jossa olisi kaivattu hetkellistä isompaa tehoa.

Ajamisen rytmiä ei meinannut millään löytyä ja kun päästiin teknisemmälle osalle reittiä niin tökkiminen vain paheni. Taitopuolelta selvästi puuttuu kyky ajaa letkassa teknisellä polulla, jota vielä märät juuret & kivet ja niihin huonohko rengasvalinta korostivat. Tilanteet tulivat nopeasti vieraalla polulla jota ei edellä ajavan takaa nähnyt kunnolla, reaktiot niihin olivat usein vääriä, josta seurasi turhia ajovihreitä, jarruttelua ja kiihdyttelyä. Takaa tuli osaavampia kuskeja ohitse useampia samalla kun itse jäin / päädyin muutaman itseni kaltaisen tökkivämmän kuskin kanssa ajamaan ja paikoin taluttelemaan pahimpien kivikkojen ylitse. Tässä kohtaa taisi jopa pientä turhautumista olla ilmassa sen suhteen miten kädetöntä oma eteneminen oli. Pari xcm-kisaan kohtalaisen teknistä alamäkeä vei sitten pois lopunkin luottamuksen omaan ohjastamiseen. Jopoa oli turha syyttää, Eeppinen kyllä tasoitti polkua ihan riittävästi ja salli ajaa suurimman osan aikaa persus penkissä kiinni. Kuskille vain lisää ajoa muillakin kun tutuilla vakiopoluilla ja etenkin sykkeet korkealla pienillä hapoilla jolloin hienomotoriikka, tai siis lähinnä sen puute, on ainakin itsellä ihan jotain muuta kuin pk-vauhdeilla.

Yksi teknisistä alamäistä ja kärkipään kuskien suorituksia. Kuva valehtelee aika hyvin mäen jyrkkyyden, voipi kuitenkin jotain päätellä siitä miten kuskit luistelevat alas. Video: MrToontza.

Ekan kierroksen loppupuolisko oli taas paljon helpompaa ja nopeampaa uraa, näillä pätkillä sentään oli hyötyä maantiellä ajamisesta ja tempoasennossa matka eteni vähilläkin jaloissa olleilla wateilla sen verran hyvin että perässä ollut letka viihtyi peesissä turhankin hyvin ja kuittasivat sitten taas polulla ohitse. Toinen kierros oli suhteessa helpompi ajaa kun rata oli jo osin tuttu ja monella polulla sai ajaa joko yksin tai pienemmässä letkassa ja siten sujuvammin. Takkiin tuli kuitenkin kolmisen minuuttia radan alkuosuudella, loppupuoliskon tullessa sitten samaa tahtia kuin ekalla kierroksella. Lopun peltojen keskellä kiemurtelevaa hiekkatietä tultiin taas toistuvista 90 asteen kurveista huolimatta +32 kmh vauhtia mikä taisi valitettavasti kertoa siitä että jalkoihin oli sittenkin jäänyt liikaa voimia jäljelle, watteja jotka olisi pitänyt jättää jo aiemmin matkalle. Henkisen kantin puutteen lisäksi tämä taisi ainakin osittain johtua siitä, että maantie- / traineripohjien takia nopeavauhtinen & korkeakadenssinen ajo sujuu tällä hetkellä kertaluokkaa paremmin kuin maastossa vaadittava hitaamman vauhdin matalakadenssinen voimapiikkejä sisältävä vääntäminen.

Ylläolevasta ehkä hippusen mollisävyisestä kirjoittelusta huolimatta kisa oli hieno ja reitti erittäin monipuolinen. Ja nyt ainakin taas tietää itse mitä kaikkea voi omassa ajamisessa kehittää ja kun näin monella saralla on paljon parannettavaa niin eiköhän niistä ainakin joitakin onnistu tulevina viikkoina tökkimään parempaan suuntaan. Yksi iso linjaus on ainakin muuttaa maantieajoon viritettyjä reenisessioita paremmin maastoajon olosuhteisiin sopiviksi.

Retken oppeina seuraavana päivänä vaihtui eteen vähän pitävämpää gummesta. Spessun renkaiden litkutus on kyllä mukavan kivutonta puuhaa: nousevat helposti vanteelle ja tiivistyvät käytännössä lähes heti.

Lyhyt kevätrapsa

Hetki on vierähtänyt sitten viime raportin ja näköjään Santtu ehti ennen minua rikkomaan sivustojemme media hiljaisuuden. Kausi on edennyt suhteellisen säännöllisin harjoittein ja eka kisa on omalta osalta startattu viime viikonloppuna. Meno oli suhteellisen normisettiä omaan tasoon. Suurin highlight taisi olla tempihaalarin vetskarin repeäminen maalissa. Vein sen tänään pajalle ja sovittiin, että pistetään kesäkyrsän syöjän mahan kestävä tilalle. Pitäisi olla Riihimäkeen mennessä kondiksessa - siis vetskarin. Sitten viime raportin on takana Mallorcan viikon ajoleiri Jokkerin, Pasin, Samun ja Santun kanssa. Sen jälkeen työreissuja Leville, Hauholle ja Mumbaihin peräkkäisinä viikkoina. Harjoittelu on painottunut viikonloppuihin ja alkuviikkoihin. Ihan hyviä treenejä olen kuitenkin saanut mahtumaan joka viikonlopulle sekä pidemmästi että myös kovemmasti.

Satakunnan ajoihin oli hieman poikkeavan uuvuttava valmistautuminen, kun väliin osui Vappu. Aattona lenkkeilin Siuron Koskibaariin ja Vapun päivänä aamusta 17km juoksua. Päivästä YO-talolle Marttia kuuntelemaan ja paluumatkalla hankittiin todellista testovoimaa Härmälän jousesta. Fixi -pyöräilytaidot olivat limiiteillä...

Edessä on toisenlainen kesäsapluuna verrattuna muutamaan aiempaan vuoteen. Ilmoittauduin Berliinin maratonille ja nyt näyttäisi nimikin löytyvän listalta. Ajatuksena on ajaa pari kisaa vielä pyörällä ja päälle pitkän Pirkan vauhtiryhmän vetojuhta-ajelut. Sen jälkeen alkaa pääpaino siirtymään juoksuun, toki pyöräilyä tulee olemaan mukana paljon edelleen. Jos Veterano saa jalkavaivat kuntoon, niin välissä käydään rymyämässä 24h rogaining Hailuodossa. Se toimiikin sitten hyvänä viikkoa edeltävänä valmisteluna koukkupolvien SM ajoihin. Siitä kuusi viikkoa itse starttiin. Tonnin vedoilla olisi tarkoitus hakea vauhtia ja pitkillä vekseillä kovuutta lisää. Omalla sadan kohdan virtuaalilistalla on kesälle yksi pitkä VK JaHan perässä putoamatta. Jos se menee, niin uskallan asetella Loukon pubin kaljalasinalustaan aikatavoitetta. Palaan siihen sitten, kun sen aika on. Jos jalat ylipäätään kestävät maraton valmistautumisen ja aika on kelvollinen, niin loppuvuodesta olisi tarkoitus juosta vielä satku ja tietenkin Imaamin itsensä järjestämässä, mittaamassa ja kellottamassa tapahtumassa. Missäs muussakaan voisin oman virtuaalisen sadan kohdan listan kovinta tavoitettani käydä kokeilemassa kuin tuossa tapahtumassa.

Tästä eteenpäin on taas vakaa aikomus tuottaa ikämiehen harjoitteludataa viikottain näille sivuille. Jos rapskat menevät liian juoksupainotteisiksi ja WBR Riders sensuroi ne pois, niin sitten saattaa tulla pientä viivettä julkaisuihin.

Kauden avaus: Satakunnan ajot

Edellisestä blogikirjoituksesta on taas vierähtänyt niin kauan aikaa, että tyhjän paperin kammo uhkaa iskeä ihan tällaiseen satunnaiseen harrastelijabloggariin. Kirjoituksen aiheita olisi kyllä roppakaupalla, mutta minkälaisella aasinsillalla pääsisi liikkeelle?

Ehkä helpoin on lähteä liikkeelle viikonlopun kauden avauksesta Satakunnan ajoissa.

Maantiekausi alkaa perinteisesti Lattomeren kisalla Porissa ja seuraavaksi Turun tuplaviikonlopulla. Kortteliajaminen ei ole oikein meikäläisen juttu, kun pyöränkäsittelytaito on triatlonistitasoa (kaikella kunnioituksella tietenkin, tämähän on vain sanonta ; )) ja Lattomerellä sataa yleensä räntää, joten olin etukäteen merkannut kauden aloituksen Ulvilaan, Satakunnan ajoihin.
Loppupeleissähän Lattomeri ajettiin melkein kesäkelissä ja oman seuran kisana, olin automaattisesti ilmoitettu viivalle, joten mukaan olisi päässyt, mutta kait noita skaboja jännittää niin paljon, että mukaan ei tule lähdettyä ilman pitkää henkistä valmistautumista.

Kevään kaksi ajoleiriä (tiedetään, Mallorcan raportti puuttuu edelleen...) ja kova treeni niiden välissä, ovat kaivaneet ehkä vähän turhankin syvän kuopan ja kunnossa on tullut takapakkia helmi-maaliskuun vaihteesta, välillä oikein reilustikin. Joten vielä viikko sitten olin vakaasti sitä mieltä, että en lähde Ulvilaan ja maantiekisat saavat jäädä tältä kaudelta kokonaan. Menneellä viikolla treeni alkoi kuitenkin normalisoitumaan, ei mitään häikäisevää, mutta takaisin "perustasolle", joten vaikka jännityskynnys oli ihan tolkuttoman iso ja huonosta kelistä sai mainion tekosyyn, niin suureksi hämmästyksekseni, huomasin perjantai-iltana pakkaavani pyörää autoon.

Jännä juttu kyllä, että kun päätös on tehty ja kamat kasassa, niin jännitys katoaa samantein ja olo on samaan aikaan sekä rento, että keskittynyt. En osaa sanoa, mistä moinen positiivinen piirre johtuu, mutta sen ansiosta saan 90%:sti kisoihin ihan maksimilatauksen.

Kisapaikalla saavuttiin Hannun kanssa melkein peräjälkeen ja lähdettiin kiertämään maantiereittiä alkuverraksi. Olosuhteet olivat melko samanlaiset, kuin vuosi sitten, muutama aste lämmintä ja jäätävä vastatuuli prologilla. Edellisen päivän avaava treeni oli mennyt vähintäänkin huonosti, eikä verra herättänyt sen suurempia toiveita. Mutta onneksi oma lähtö oli ihan alkupäässä, joten pääsin heti toimintaan.

Sähläsin lähdössä varmaan toista sekuntia, kun koitin yhtä aikaa painaa garminista lappia, pitää kiinni lähtötelineestä ja polkaista liikkeelle, mutta kun sain laskeuduttua telineestä tielle, niin lähtökiihdytys potkaisi mukavasti todellisuuteen.
Edellisen vuoden vauhdinjako meni aivan poskelleen, joten koitin pitää hieman holdia alussa ja onnistuin ihan kohtuullisesti säästelemään loppumäkeen. Minkäänlaisesta herkkyydestä ei ollut tietoakaan, mikä saattoi syödä muutaman watin, mutta on itselle mieluisa asia vauhdinjaon kannalta, kun heti lähdöstä saa paukuttaa melkein rajoitinta vasten, eikä ole pelkoa vetää hirveän pahasti yli.
Olin kuvitellut vetäväni loppumäkeen putkelle, mutta ihan niin paljoa ei sentään onnistunut säästelemään, että olisi tullut kuuloonkaan nousta jakkarasta siinä vaiheessa. Matkan aikana ei ihan hirveästi ehdi mittaria lukemaan, mutta viimeisessä töppäreessä kello osui silmiin ja hämmästelin, että oho, näyttääpäs se vähän. Näyttötaulu maalin jälkeen näytti samaa ja järkkäri vielä huikkasi takaisinpäin ajaessani vahvistukseksi, että "tuli melko hyvä aika".

Ihan hirveästi en asiaa murehtinyt, vaan lähdin pienen väliverran jälkeen kylille syömään. Olin onneksi jättänyt fillarin kisapaikalle, joten voimistuva halu paeta paikalta ennen maantiekisaa sai palaamaan takaisin sen sijaan, että olisin suunnannut suoraan Tampereelle. Tulokset olivat valmistuneet siinä välissä ja J. Lilja tiesi kertoa, että olin suoriutunut neljännelle sijalle. Jari otti itse oman sarjansa pystin ja kun Pia hämmensi M-Kilpa sarjan listaa viidennellä sijalla, niin päivähän oli lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Seurakavereista Jarkko oli sekunnin päässä ja Tommikin oli jopa melkein yrittänyt.

Kun paikanpäälle oli tullut, niin karkuun ei oikein enää tohtinut lähteä. Sen verran vähän maantiestartteja takana, etten tunne oloani siellä missään kohtaa kotoisaksi ja kun kyseessä oli kauden ensimmäinen startti ja vieläpä ensimmäinen Elite-startti ikinä, niin tässä kohtaa se edellisen illan rento ja keskittynyt fiilis vaihtui lähes kontrolloimattomaan jännitykseen. Onneksi tuttu reitti ja treenikavereita ympärillä auttoi. Hannu oli jo etukäteen ilmoittanut vartioivansa perälautaa ja mulle sopi erittäin mainiosti pitää seuraa siinä roolissa.

Ensimmäinen kierros ajettiin todella leppoisaa vauhtia ja siististi. Toisella kierroksella Ulvilan keskustan läpi menevällä kirkkotiellä vedettiin sivutuuleen jo sen verran reippaasti, että porukka oli nauhana ja jouduin tekemään aika paljon duunia, kun välien auetessa kuskit eivät tajunneet/halunneet siirtyä sivuun ja jouduin tuulen puolelta kiertämään ja ajamaan välin kiinni. Meinasi jo usko loppua, että tätä tahtia en hirveän kauaa kestä ja kohta on noutaja kolkuttelemalla. Mutta eipä sitä onneksi kestä kovin moni muukaan ja niinpä nykäisyt jäävät muutaman minuutin mittaisiksi, jonka jälkeen helpottaa.

Neljännellä kiekalla sain hetkellisen päähänpiston lähteä katsomaan välikirin ajoa. Ei siis pienintäkään ajatusta mihinkään kirimiseen, mutta lähdin nostamaan peltoaukion sivaripätkällä ylöspäin. Olin päässyt johonkin vähän puolen välin paremmalle puolelle tuulilaitaa nousten, kun huomasin, että toisessa laidassa alkaa kolisemaan. Onnistuin välttämään kasan, mutta jäin sen verran asiaa ihmettelemään ja päivittelemään, että etujoukko pääsi karkuun. Pallo punaisena takaa-ajoon Lapyn kuskin kanssa. Hetken päästä takaa tuli onneksi isompi joukko Tommin vetämänä. Sain kaivaa aika syviä vesiä, kun Tommi yritti viritellä systeemiä takaa-ajon tueksi, mutta eipä siihen rinkiin kyllä sitten juuri sillä hetkellä tuntunut olevan ketään muitakaan halukkaita. Antti tuli vähän jälkeen takaa ja vetäisi ripeän siivun ja jotenkin siitä sitten vain kärki tuli kiinni.

Huokaisin helpotuksesta mahdollisuudesta vetää henkeä ja keventää jalkaa ja katsoin epäuskoisena, kun Tommi vetää samaa vauhtia ohi koko porukasta ja iskee! No aika lyhyeksi se toki jäätävään vastatuulen jäi, mutta eipä aikaakaan, kun Antti alkaa viittomaan jotain. Kuvittelin, että yritti jeesata minua siirtymään parempaan peesipaikkaan viereensä ja koitin viestittää, että ei tässä mitään hätää, pysyn täällä vähän taaempana, mutta pienen verbaalisen selvennyksen "iske vasenta laitaa" siivittämänä ymmärsin vihdoin, mistä oli kyse. Selvennyksenä, että missään nimessä ei ollut kuvitelmaa päästä irti, vaan tehdä ajosta vain harjoituksellisesti kovempaa, kun olin aiemmin ilmoittanut Tommille, etten sitten todellakaan aio ajaa sunnuntaina. No reipas rykäisy ja viisikymppiä tauluun. Liikenneympyrästä uusi potkaisu ja ihan suoraan vastatuuliseinään. Vielä toinen liikenneympyrä ja sitten aloinkin jo katselemaan, että missä pelastava kiinniajoryhmä viipyy, koska sekuntiakaan enempää ei ollut enää potkua kintuissa. Aika pian onneksi tuli ja valuin suosista porukan läpi takaisin perälautaa suojaamaan. Antti kävi vielä kerran rykimässä, mutta noin muuten ajo oli siitä eteenpäin suht helppoa, mitään hysteerisen kovia sivarivetoja ei tullut, kunnes sitten viimesellä kierroksella Porin tien "mäen" päällä iski ihan jäätävät krampit niin, ettei ollut kertakaikkiaan mitään muuta tehtävissä, kuin jalan oikaisu. Hissuttelin siitä itsekseni maaliin n. minuutin pääjoukon perässä.

Werstaan nöösi Henkka vei lauantain etapin ja kokonaiskisassa podiumille. Ihan loistavaa osaamista! Vielä, kun Jarkko oli lauantaina neljäs ja Pia ja Lilja täydensivät hyvää mahtavaa suoritusta omilta osiltaan, joten ei ihan surkeasti Manse-jengiltä (Piaa en ihan vielä suostu Helsingin kirkon kuskiksi laskemaan :) ).

Sitä lukuunottamatta, että pääsin aitiopaikalta todistamaan aika raatelevan näköistä kasaa, kokemus oli ihan positiivinen ja taas kerran tyytyväinen, että voitin itseni lähtemällä viivalle. Välillä tuntui vähän pahalta, mutta se kait ton maantieajamisen ideakin on. Kunhan ajo rauhottuisi (lauantaihin saakka tainnut kauden joka startissa kolista!!) ja saisi vielä vähän kuntoa takaisin alkukevään lukemiin, niin kyllä ihan pieni kipinä voisi syntyä ajamaan muutama muukin lähtö.

Ehkä vähän turhan seikkaperäinen selvitys, mutta toivottavasti runsaslukuiset lukijat suovat sen, kun ekasta kisasta kyse. Tästä sitten taas arkisen puurtamisen pariin. Seuraavan kerran tarkoitus olla viivalla 17.5. Mustion tempossa.