lauantai 30. kesäkuuta 2012

Juuria ja murkuloita

Vaimon palattua aamulla omalta lenkiltään pääsin itsekin suorittamaan. Keli oli jo vähän kiikunkaakun ja saunaankin Kaupinojalle tai Rauhanniemeen piti vielä perheen kanssa ehtiä. Tähänhän oli ihan selvä ratkaisu, josko se että sen keksiminen kesti edes pienen hetken kertoo kai siitä miten pahaksi tuo asfaltilla rullaaminen on tänä vuonna mennyt...

Auton katolle kiinni pyöräteline valmiiksi paluuta varten ja itselle maasturi varastosta pihalle. Nopeiden neulaspolkujen sijaan tällä kertaa vuorossa oli vähän juurakkoisempaa ja kivikkoisempaa rymyämistä, tosin edelleen puhuttiin ihan sujuvasti ajettavista poluista. Kiitos matkan päätepisteen pystyi retken loppuun niputtamaan parit kierrokset Kaupin parhaita alamäkivoittoisia vauhtipätkiä.

Mukavastihan maasturikin edelleen kulki, tosin vähäinen ajo näkyi huonoina ajolinjoina ja satunnaisena sohlauksena, mutta kuntoilun kannaltahan siitä ei ole ollenkaan haittaa että joutuu vähän optimia enemmän kiihdyttelemään turhien jarrutusten jäljiltä ja runttaamaan polkimia kun ajolinja viekin turhan isojen kivien ylitse. Kummasti oli myös päässyt unohtumaan, että vähänkään teknisemmässä maastossa pyrkivämpi ajovauhti tarkoittaa kokovartalojumppaa pyörän päällä ihan eri tavalla kuin maantiepyörällä on tottunut.

Hauskaa oli taas ja hienoa oli lenkki lopettaa kurvaamalla saunan pihalle (Kaupinoja oli remontissa, mutta Rauhanniemi onneksi auki) ja löyly-järvi kierrosta tekemällä huuhtoa lenkin hiet pois. Kumman vapauttavaa oli myös ajaa lenkura jonka ainut teema oli hauskanpito, ilman mitään spesifejä harjoituksellisia tavoitteita.

Tohtorin synttärilenkki

Hieman aikataulupainetta, joten tarinoinnit myöhemmin,  mutta ohessa datat lauantai aamun lenkistä:


Entire workout (200 watts):
    Duration:      2:17:52 (2:41:34)
    Work:          1646 kJ
    TSS:           126.8 (intensity factor 0.752)
    Norm Power:    248
    VI:            1.24
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      68.544 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1001    200     watts
    Cadence:         29    244    85     rpm
    Speed:           0    58.5    29.8     kph
    Pace             1:02    0:00    2:01     min/km
    Hub Torque:      0    4.7    0.8     N-m
    Crank Torque:    0    158.4    23.6     N-m

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Reipas aloitus kesälomalle

Jeeeee, kesäloma alkoi tänään ja vastoin kaikkia odotuksia (pelkoja) aurinko paistaa täydeltä terältä ja viimepäivien valossa on jopa suorastaan lämmintä!
Firman hallituksen kokouskin peruuntui sopivasti ja saatiin kasattua reipas lössi lenkille: allekirjoittaneen lisäksi tallipäällikkö Alli, Nokian riatlonhirmu Lahtosen poeka Jani ja hitusen nuutuneen oloinen tiimijäsen Tappi, joka  oli ilmeisesti nauttinut hieman liikaa palautusjuomaa jotain potkupallopeliä seuratessa eilen ; ).  Tapaaminen vakkaripaikassa "bussipysäkillä" Anian rantatien alussa. Olimme Lahtosen kanssa varustautuneet aika-ajopyörillä, joten lähdettiin rauhakseen etenemään meidän kahden vetämänä. Col de la Leukun nousussa Lahtonen otti heti aika reippaan tahdin ja vilaistuaan, että Tappi ja Alli seurasivat tiukasti perässä, huikkasi, että mitenköhän, jos vähän isommalla tuumalla.. pari naksua lisää pesään ja junksutettiin reipasta loikkaa mäenpäälle, josta jatkettiin samaa ripeää kulkua eteenpäin. Tänä kesänä ei ole juuri ehtinyt Janin kanssa ajelemaan, eikä mittaamaan kuntoa, mutta kova treeni oli tiedossa ja mietin jo, että jos mies vetää tällaisella loikalla puolikkaalla matkalla mäkiä, niin johan on poika kovassa kunnossa! Tässä vaiheessa pari reipasta ajopäivää takana tuntui omissa  jaloissa, jotka muistuttivat enemmän sementtiä, kuin elastista lihasta.

Alli iski tavoilleen uskollisena takiaiseksi peesiin. Sitä miestä on kyllä lähestulkoon mahdoton tiputtaa. Aika moneen otteeseen on todettu, että meitä on hiukan erilaisista puista veistetty ja siinä, missä meikäläiselle on kauhottu ihan korkeintaan isolla kahvilusikalla, niin joillekin on jaettu ihan reilulla kauhalla, noin siis, kun noita urheilulahjakkuusgeenejä on arvottu.

No, lohduttavaa kuitenkin oli, että ei se hyvältä tuntunut muistakaan, vaan kun vähän ennen kyläkauppaa tuumasin, että jään odottelemaan Tappia, joka oli jäänyt taktisesti puhaltelemaan vähän taaemmaksi, niin yllättäen muitakin innokkaita odottelijoita ilmaantui välittömästi. Leukulta kaupalle tuli keskaria 41 kieppeillä, hienoiseen, paikoittaiseen vastatuulen hiveneen.

Käännyttiin jo kyläkaupalta välitietä pitkin takaisin, kun Tapilla oli jotain aikataulupaineita juoksukerhon saunaillan merkeissä. Varuskunnan tiellä keulilla ajaneet Tappi ja Alli rimpuilivat rajakirin Tampereen kyltin kohdalla ja huikkasin Lahtoselle, että tehdään "Allit" (heitetään hyvällä kyydillä ohi, kun muut haukkovat henkeä rajakirin jälijiltä). Viisikynppiä lasiin ja paritempoa Lentoasemantien risteykseen. Lahtonen sai vanhana strategina Allin kerrankin tiputettua peesistä, ovelalla taktisella muuvilla. Jes (Alli, älä ota ittees, mutta kyllä tuntui hyvältä ; ) ).

Sorkkalantien loppuun tullessa vilahti ohi pari pööräilijää Anian rantatiellä ja etummainen vielä tempovehkeellä, joten huikkasin, että kait me toinen kierros ajellaan. Alli ja Tappi lähtivät kotia kohti, mutta sanomattakin selvää, että Jani lähti mukaan. perässä ajelevaa kuskia lähestyessä tajusin, että siinähän on tuttu Pereen Scott Pro-teamin kuski Jason sitkuttamassa. Jason hyppäsi meidän peesiin kyläkaupalle asti, josta Janin kanssa luovutettiin ja jatkettiin rauhakseen takaisin lukuunottamatta pikku paritemponykimistä Varuskunnan tiellä. 

Parasta kaikessa oli, että kun pääsin kotiin, niin vaimokekulta oli vastassa kuoharilasin kanssa. Eipä juuri paremmin voisi kesäloma alkaa!

Kesäloman aloituslenkuran datat:

 Entire workout (214 watts):
    Duration:      2:17:51 (2:33:12)
    Work:          1772 kJ
    TSS:           146.9 (intensity factor 0.801)
    Norm Power:    264
    VI:            1.23
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      74.434 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1121    214     watts
    Cadence:         30    196    90     rpm
    Speed:           0    61.7    32.3     kph
    Pace             0:58    0:00    1:51     min/km
    Hub Torque:      0    5.8    0.8     N-m
    Crank Torque:    0    173.6    23.4     N-m

Peak 5min (342 watts):
    Duration:      5:00
    Work:          102 kJ
    TSS:           12.7 (intensity factor 1.237)
    Norm Power:    408
    VI:            1.19
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      3.085 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    910    342     watts
    Cadence:         62    144    93     rpm
    Speed:           24.9    60.4    37.0     kph
    Pace             0:60    2:25    1:37     min/km
    Hub Torque:      0    3.6    1.2     N-m
    Crank Torque:    0    135.7    37.9     N-m

Peak 10min (324 watts):
    Duration:      10:00
    Work:          194 kJ
    TSS:           20.5 (intensity factor 1.11)
    Norm Power:    366
    VI:            1.13
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      6.382 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    910    324     watts
    Cadence:         62    144    95     rpm
    Speed:           24.9    60.4    38.2     kph
    Pace             0:60    2:25    1:34     min/km
    Hub Torque:      0    3.6    1.1     N-m
    Crank Torque:    0    135.7    33.9     N-m

Peak 20min (288 watts):
    Duration:      20:00
    Work:          345 kJ
    TSS:           33.9 (intensity factor 1.008)
    Norm Power:    333
    VI:            1.15
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      12.754 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    910    288     watts
    Cadence:         62    162    95     rpm
    Speed:           24.9    60.4    38.2     kph
    Pace             0:60    2:25    1:34     min/km
    Hub Torque:      0    3.6    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    135.7    29.9     N-m

Peak 30min (266 watts):
    Duration:      30:00
    Work:          478 kJ
    TSS:           46 (intensity factor 0.959)
    Norm Power:    316
    VI:            1.19
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      17.861 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1121    266     watts
    Cadence:         30    196    91     rpm
    Speed:           5.7    60.4    35.6     kph
    Pace             0:60    10:32    1:41     min/km
    Hub Torque:      0    3.6    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    135.7    28.6     N-m

Peak 60min (237 watts):
    Duration:      1:00:00
    Work:          854 kJ
    TSS:           78.6 (intensity factor 0.887)
    Norm Power:    293
    VI:            1.23
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      34.272 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1121    237     watts
    Cadence:         30    196    89     rpm
    Speed:           0    60.4    34.2     kph
    Pace             0:60    0:00    1:45     min/km
    Hub Torque:      0    3.6    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    173.6    25.9     N-m

torstai 28. kesäkuuta 2012

Iltalenkittelyä tallipäällikön kanssa

Olin saanut juuri pyörän tallista pihalle ja alkamassa vetämään ajokuteita päälle, kun tallipäällikkö kilautta samoissa ajatuksissa. Heti kohta parin kilometrin ajon jälkeen tielle pölähti jostain traktori peräkärryineen ja tallipäällikkö hihkasi, että siitä hyvä peesi. Sinkaistiin perään, mutta traktori liikkuikin harvinaisen reipasta kyytiä. Vilaisin mittaria, joka näytti vähän yli kuuttakymppiä ja mielessä kävi, että tätä vauhtia ei ihan hirveän pitkään kestä, jos peesiin ei kohta pääse. Jotenkuten siihen onnistuttiin kuitenkin sinnittelemään ja ison peräkärryn turvissa reilu viisikymppiä kulki rauhakseen polkien, mutta peesi jäi lyhyeksi, kun vetokärry kääntyi jo kilometrin jälkeen pois.

Poljeskeltiin kuitenkin Anian rantatien päähän mahtavia kesäkelejä päivitellen. Katselin välillä mittaria ja ihmettelin, kun se näytti jumittuneen 31.5kmh kieppeille, vaikka tuntui, että välillä ajettiin ihan vauhdikkaastikin, kunnes lopulta huomasin, että olin onnistunut sorkkimaan keskarin näyttöön. Paluumatkalla Sorkkalan tien alussa iski ajointo päälle ja vedettiin vuorovedolla pätkä aika rivakkaasti, juuri sopivasti aineenvaihdunta liikkeelle niin, ettei ihan heti tarvitse unia katsella.

Lenkin mittaridatat:

 Entire workout (228 watts):
    Duration:      2:00:19 (2:00:33)
    Work:          1640 kJ
    TSS:           131 (intensity factor 0.81)
    Norm Power:    267
    VI:            1.17
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      63.414 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1233    228     watts
    Cadence:         29    215    85     rpm
    Speed:           0    61.4    31.6     kph
    Pace             0:59    0:00    1:54     min/km
    Hub Torque:      0    4.4    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    125.5    26.2     N-m

Peak 5s (952 watts):
    Duration:      0:05
    Work:          4 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      55 m
        Min    Max    Avg
    Power:           697    1233    952     watts
    Cadence:         100    122    112     rpm
    Speed:           33.6    44.1    39.6     kph
    Pace             1:22    1:47    1:31     min/km
    Hub Torque:      1.9    3.9    2.9     N-m
    Crank Torque:    54.5    114.3    82.5     N-m

Peak 10s (865 watts):
    Duration:      0:10
    Work:          8 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      128 m
        Min    Max    Avg
    Power:           602    1233    865     watts
    Cadence:         103    122    111     rpm
    Speed:           38    52.3    45.6     kph
    Pace             1:09    1:35    1:19     min/km
    Hub Torque:      1.6    3.9    2.3     N-m
    Crank Torque:    54.5    114.3    74.6     N-m

Peak 20s (849 watts):
    Duration:      0:20
    Work:          17 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      279 m
        Min    Max    Avg
    Power:           602    1233    849     watts
    Cadence:         100    133    117     rpm
    Speed:           33.6    59.7    49.7     kph
    Pace             1:00    1:47    1:12     min/km
    Hub Torque:      1.4    3.9    2.1     N-m
    Crank Torque:    51.3    114.3    69.8     N-m

Peak 30s (770 watts):
    Duration:      0:30
    Work:          23 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      449 m
        Min    Max    Avg
    Power:           430    1233    770     watts
    Cadence:         100    138    121     rpm
    Speed:           33.6    61.4    53.4     kph
    Pace             0:59    1:47    1:07     min/km
    Hub Torque:      0.8    3.9    1.8     N-m
    Crank Torque:    33.1    114.3    61.8     N-m

Peak 1min (508 watts):
    Duration:      1:00
    Work:          30 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      719 m
        Min    Max    Avg
    Power:           168    1233    508     watts
    Cadence:         80    138    105     rpm
    Speed:           28.8    61.4    42.8     kph
    Pace             0:59    2:05    1:24     min/km
    Hub Torque:      0.6    3.9    1.4     N-m
    Crank Torque:    17.6    114.3    44.2     N-m

Peak 2min (413 watts):
    Duration:      2:01
    Work:          49 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      1.444 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    714    413     watts
    Cadence:         68    141    103     rpm
    Speed:           37.8    50    43.0     kph
    Pace             1:12    1:35    1:24     min/km
    Hub Torque:      0    2.1    1.2     N-m
    Crank Torque:    0    68.3    38.5     N-m

Peak 5min (360 watts):
    Duration:      5:01
    Work:          108 kJ
    TSS:           10.7 (intensity factor 1.131)
    Norm Power:    373
    VI:            1.04
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      3.599 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    714    360     watts
    Cadence:         68    188    104     rpm
    Speed:           37.8    50    43.1     kph
    Pace             1:12    1:35    1:24     min/km
    Hub Torque:      0    2.1    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    68.3    33.4     N-m

Peak 10min (299 watts):
    Duration:      10:01
    Work:          179 kJ
    TSS:           16.7 (intensity factor 1)
    Norm Power:    330
    VI:            1.1
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      6.793 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    798    299     watts
    Cadence:         66    188    98     rpm
    Speed:           29    50    40.7     kph
    Pace             1:12    2:04    1:28     min/km
    Hub Torque:      0    3.1    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    107.3    29.4     N-m

Peak 20min (271 watts):
    Duration:      20:01
    Work:          325 kJ
    TSS:           27.5 (intensity factor 0.908)
    Norm Power:    300
    VI:            1.11
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      11.934 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    798    271     watts
    Cadence:         39    209    91     rpm
    Speed:           17.4    50    35.8     kph
    Pace             1:12    3:27    1:41     min/km
    Hub Torque:      0    3.4    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    125.5    29.0     N-m

Peak 30min (263 watts):
    Duration:      30:00
    Work:          473 kJ
    TSS:           37.5 (intensity factor 0.866)
    Norm Power:    286
    VI:            1.09
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      17.084 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    798    263     watts
    Cadence:         39    209    88     rpm
    Speed:           17.4    50    34.2     kph
    Pace             1:12    3:27    1:45     min/km
    Hub Torque:      0    3.4    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    125.5    29.3     N-m

Peak 60min (246 watts):
    Duration:      1:00:06 (1:00:15)
    Work:          885 kJ
    TSS:           67.4 (intensity factor 0.821)
    Norm Power:    271
    VI:            1.1
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      33.689 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    798    246     watts
    Cadence:         36    209    87     rpm
    Speed:           0    50    33.6     kph
    Pace             1:12    0:00    1:47     min/km
    Hub Torque:      0    3.4    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    125.5    27.7     N-m

Eilisen lenkin statistiikkaa

Tapilla sunnuntaina maantiekarkelot edessä ja itsellä 39 asteen kuume edelliseltä illalta takana, joten keskiviikon iltavedot sovittiin ajettavaksi pari naksua kevyemmin, kuin normaalisti ja ihan kohtuudella tuossa pysyttiinkin.

Kotia kohti leppoisasti ajellessa siirryin jossain välissä Tapin peesiin, jotta emme tukkisi koko tietä rinnakkain ajellen. Sanattomasta sopimuksesta vaihdoin keulille muutaman sadan metrin jälkeen ja ajettiin ohitustien sillalta Haikkaan asti vuorovetoa, joka kyllä herätti melkoisen ahaa-elämyksen. Tempo-pyörällä ajo on ollut itselle käytännössä aina yksinpuurtamista, eikä mitään vuorovetosettiä ole koskaan ennen tullut kokeiltua. Hymy nousi kyllä korville, kun tajusi, minkälaisia keskareita hyvällä porukalla tai ihan vaikka vain paritempona voisi ajella, kun neljäkymppiä kulki peesissä karvan yli 200 watilla. Tätä vielä testataan!

Lenkin datat:

 Veto 1:
    Duration:      18:55
    Work:          358 kJ
    TSS:           29.7 (intensity factor 0.971)
    Norm Power:    320
    VI:            1.02
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      13.348 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    752    316     watts
    Cadence:         59    170    99     rpm
    Speed:           27.7    57.3    42.2     kph
    Pace             1:03    2:10    1:25     min/km
    Hub Torque:      0    2.8    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    92.8    30.7     N-m

Veto 2:
    Duration:      22:28
    Work:          420 kJ
    TSS:           33.9 (intensity factor 0.952)
    Norm Power:    314
    VI:            1.01
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      13.833 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    651    312     watts
    Cadence:         65    162    96     rpm
    Speed:           19.7    51.4    36.9     kph
    Pace             1:10    3:03    1:38     min/km
    Hub Torque:      0    3.1    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    79.7    31.3     N-m

Entire workout (216 watts):
    Duration:      1:57:04
    Work:          1515 kJ
    TSS:           124.8 (intensity factor 0.8)
    Norm Power:    264
    VI:            1.22
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      61.791 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    752    216     watts
    Cadence:         30    218    90     rpm
    Speed:           0    57.3    31.6     kph
    Pace             1:03    0:00    1:54     min/km
    Hub Torque:      0    3.9    0.8     N-m
    Crank Torque:    0    133.3    23.1     N-m



Ja vielä viikon takaisen keskiviikon lenkin datat, joita en ole postannut, joista oli Tapin kanssa puhetta:

 veto1:
    Duration:      18:53
    Work:          362 kJ
    TSS:           30 (intensity factor 0.976)
    Norm Power:    322
    VI:            1.01
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      13.471 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    484    320     watts
    Cadence:         73    141    98     rpm
    Speed:           28.3    56.7    42.7     kph
    Pace             1:03    2:07    1:24     min/km
    Hub Torque:      0    1.9    0.9     N-m
    Crank Torque:    0    52.1    31.2     N-m

veto2:
    Duration:      20:59
    Work:          392 kJ
    TSS:           31.7 (intensity factor 0.952)
    Norm Power:    314
    VI:            1.01
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      13.385 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    487    312     watts
    Cadence:         60    162    95     rpm
    Speed:           24.4    52.3    38.2     kph
    Pace             1:09    2:28    1:34     min/km
    Hub Torque:      0    2.2    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    60.4    31.6     N-m

Entire workout (211 watts):
    Duration:      2:00:58 (2:04:04)
    Work:          1529 kJ
    TSS:           125.5 (intensity factor 0.79)
    Norm Power:    261
    VI:            1.24
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      63.325 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1258    211     watts
    Cadence:         30    246    86     rpm
    Speed:           0    56.7    31.3     kph
    Pace             1:03    0:00    1:55     min/km
    Hub Torque:      0    3.8    0.8     N-m
    Crank Torque:    0    119.2    23.8     N-m


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ylläpitomoodissa

Jos viime viikolla ei menty mihinkään niin eipä tämä viikko paremmissa merkeissä alkanut. Yhdistelmä 12h työpäivät, vähäisemmät ajotunnit ja kunnon kehityksen pysähtyminen (tai ainakin siltä tuntuu) näyttää tehokkaasti nakertavan tarmoa tavoitteelliseen treeniin ja tuloksena on eilisen illan kaltaisia ylläpitolenkkejä: myöhään illalla ulos ja vähän yli tunti keskikovaa +32kmh. Tuskin tällä reseptillä mihinkään kunto kehittyykään, mutta pysyypähän kenties paikallaan. Toisaalta taas kun ei tunnu nyt vauhdit kehittyvän muutenkaan niin turhaapa sitä sitten väsyneenä itseään kiusaamaan. Tai näin ainakin tämä kehää pyörivä ajattelu nyt menee. Jos ei olisi aina välillä tiedossa WBR:n tappavia yhteislenkkejä niin ylläpitäisin kuntoa varmaan tv:n ja ohratuopin ääressä ;=)

Maanantaina tuli pitkästä aikaa kokeiltua muutakin kuin fillaria, tässä tapauksessa kahvakuulia. Siitä rankaisu tuli päivää myöhemmin kun yläselässä vanha jumi iski voimalla takaisin. Illalla nukkumaan mentiin vielä buranan voimin ja tänään tohtori kirjoitti kuurin tehokkaampia rohtoja. Näin päästään luistamaan lihaskuntoharjoituksistakin taas ihan luvan kanssa.

Santtu taisi jo kysellä lomasuunnitelmiakin, väläytellen uhkaa ehdotusta seuran yhteisistä kidu...ajosessioista. Vähän huonolta näyttää että nekään pääsisivät tätä pientä alakuloa rikkomaan: ensi viikko menee vielä suht tiiviisti töissä, sitten Italiaan perhelomalle 10 päiväksi (sinne lupailtu +35 astetta lämpöä ja perhelomalla ei välttämättä katsota hyvällä pyöräileviä perheenpäitä) eli palautumista ainakin tapahtunee riittävästi heinäkuun aikana. Mutta voipi olla että painon ja kunnon osalta plus- ja miinusmerkkiset kehityskäyrät menevät vähän eri suuntiin kun Santulla nyt ;=)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pirkkalan yöhölkän paalutusta

Tänään meni harjoittelu lönköttelyn merkeissä Pirkkalan yöhölkän Reitin kilometripaaluja etsiessä. Hölkkä juostaan elokuun alussa, mutta valmistelut polkaistiin eilen käyntiin ja tänään oltiin jo Viimeisten pirkkalaisten emerituspuheenjohtajan kanssa tositoimissa. Raskasta vaan on tuo hölköttely, jalat ovat tottuneet pyörittämään kampia. Alkaa paineet kasvaan, kun heinäkuun loppu lähenee ja sitä myöden 8h retki Rogaining tapahtuma. Ihan vielä ei ole sellainen juoksuvarmuus, että homma tulee menemään omalta osalta kunniakkaasti. Tästä on joka viikkoisen hölkkälenkin pituuden kasvettava ajassa kuin myös matkassa. Tänään kertyi 1.10h ajallista suoritetta.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Topless Spinning

Synkkä taivas antoi mainion tekosyyn sammuttaa herätyskello kertalaakista, kääntää kylkeä ja jättää sunnuntain aamulenkki väliin. "Ajan sitten illalla kotona, vaikka trainerilla". Joopa joo.

Plan B:nä suunnittelin ajavani maanantaina kohtuu rauhallisen availun viikon aluksi, pari tuntia fiiliksen mukaan rullailua ja yksi melkein maksimaalinen 5 min veto karstojen polttamiseksi. Suomen suven esitellessä kuitenkin parastaan, päädyin virittämään trainerin terassille, raikkaaseen ilmaan. Ajatus parista tunnista tempopyörällä trainerin päällä ja 5 minuutin vedosta ei sattuneesta syystä houkutellut, joten päädyin tekemään vk-vetoja.

Eka veto 330w/20min, oli tehojen puolesta ihan jees, mutta tuntui aika tuskaiselta, enkä usko, että ihan hirveän paljon olisi ollut enempää annettavaa. "Aikataulun" mukaan tässä vaiheessa pitäisi olla ainakin pari-kolmekymmentä wattia enemmän. Traineri, etenkin tempoasennossa, toki vie tehoja ja lappu selässä kipukynnystä saisi vielä hilattua naksun verran ylöspäin. 10w helposti, mutta 20w vaatii jo jonkinlaista itsepetosta ja 30w on sula mahdottomuus. Treenikuormaa ei vain saa nostettua määräänsä enempää ja aika yksinkertaisesti loppuu kesken projekti ISM:ään.

En ollut jaksanut viritellä tuuletinta ja ilman viilentävää ilmavirtaa, näinkin koleassa ulkoilmassa olo alkoi tuntua tukalan kuumalta, joten toiseen vetoon lähtiessä päädyin radikaaliin ratkaisuun ja heitin naapurien kauhuksi paidan pois (onneksi näköetäisyydeltä ei tainnut kovin montaa ihmettelijää kulkea). Mutta katsotaan, montako hittiä tästä inspiroitunut otsikko saa sivuille ; ). Toisen vedon alussa tunsin ihan selvästi, että nyt on ihan turha yrittää puristaa tavoitelukemia, jos huomennakin aikoo treenata, joten pyörittelin rauhakseen 293w tehoilla. Mistä syystä sitten aika pian vedon jälkeen tuntui siltä, että jotain puuttuu, joten ajoin vielä kolmannen, jonka jätin tarkoituksella 15min mittaiseksi. Lainaten pk-uskovaisten keskuudessa väärinymmärretyn Arthur Lydiardin viisautta: "finish pleasantly tired but not exhausted". Kolmannen vedon tehot 320w.


Vaikkei tehomittari näytä ihan haluttuja lukemia, niin positiivista on, että puntarin kaksi ensimmäistä numeroa tänä aamuna olivat 85 (toukokuun alun 93kg:sta), joten sen suhteen hyvin aikataulussa ja vaikka pientä kärvistelyä on ollut ja luopumista tietyistä nautintoaineista (mm. kuohuvista ja tammitynnyrissä säilytetyistä), niin missään vaiheessa ei ole tuntunut, että treeni tai palautuminen olisi olennaisesti kärsinyt, kunhan on pitänyt huolen riittävästä hiilareiden saannista, ts. olen anti-karpannut, "epämuodikkaasti" lisännyt hiilarien määrää dieetissä ja pudottanut etenkin proteiinin saantia, mikä on vannoutuneelle lihansyöjälle aika tuskaista. 


Datat:


 Interval 1:
    Duration:      20:16
    Work:          400 kJ
    TSS:           33.6 (intensity factor 0.998)
    Norm Power:    329
    VI:            1
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      12.922 km
        Min    Max    Avg
    Power:           223    383    330     watts
    Cadence:         50    96    85     rpm
    Speed:           19.2    42.8    38.2     kph
    Pace             1:24    3:08    1:34     min/km
    Hub Torque:      0.7    1.4    1.0     N-m
    Crank Torque:    22.7    49.7    37.2     N-m

Interval 2:
    Duration:      20:05
    Work:          352 kJ
    TSS:           26.2 (intensity factor 0.885)
    Norm Power:    292
    VI:            1
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      11.665 km
        Min    Max    Avg
    Power:           244    359    293     watts
    Cadence:         74    85    78     rpm
    Speed:           28.3    37.1    34.8     kph
    Pace             1:37    2:07    1:44     min/km
    Hub Torque:      0.9    1.2    1.0     N-m
    Crank Torque:    28.4    42.2    35.7     N-m

Interval 3:
    Duration:      14:58
    Work:          289 kJ
    TSS:           23.5 (intensity factor 0.971)
    Norm Power:    321
    VI:            1
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      9.279 km
        Min    Max    Avg
    Power:           240    411    322     watts
    Cadence:         70    91    79     rpm
    Speed:           30.4    43    37.1     kph
    Pace             1:24    1:58    1:37     min/km
    Hub Torque:      0.9    1.3    1.0     N-m
    Crank Torque:    30.1    49    38.8     N-m

Entire workout (251 watts):
    Duration:      1:33:51
    Work:          1415 kJ
    TSS:           114.4 (intensity factor 0.857)
    Norm Power:    283
    VI:            1.13
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      47.177 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    411    251     watts
    Cadence:         30    144    78     rpm
    Speed:           0    43    30.1     kph
    Pace             1:24    0:00    1:59     min/km
    Hub Torque:      0    1.8    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    52.5    30.4     N-m








Jussin jälkilöylyt

Omat muistelot Juhannuksen suorituksista kuuluvat lähinnä kategoriaan "Italialaisten uroteot toisessa maailmansodassa" eli ei ihan kauheasti muisteltavaa jälkipolville.

Perjantain aamun sää oli todella hieno ja oli upeata ajella mm. Kangasalan Tiihalan ja Saarikylien pätkät maalaismaisemissa, pääsi todella hienosti Juhannuksen tunnelmaan ja kruisailunäkökulmasta lenkki oli varmaan yksi vuoden parhaista. Harjoituksellisestä näkökulmasta näyttikin vähän toiselta. Ohjelmassa oli tutut 2x15min (tai 2x20min) vedot jotka piti vetää reippaasti, olihan takana laiskottelua koko viikko, superkompensaatio edellisen viikonlopun Ellivuoren seikkailusta ja lämmin sää herkistämässä lihaksia. Toisin vain kävi, veto oli täysin ponnetonta alusta asti ja vauhdit sen mukaiset. Niinpä sitten 15 min kohdalla tuli vain jatkettua kun ei rasitus liikaa rassannut ja veto piteni puolen tunnin mittaiseksi. Sitten piti lopettaa, olihan kyse sentään "vedosta". Sitä ei kyllä heti vauhdista ja sykelukemista olisi voinut päätellä. Toinen samanmoinen sitten perään ja se oli siinä. Reilu pk-kruisailu hienossa kelissä olisi varmaan ollut paljon rehdimpi suoritus.

Lauantaista Tappi ehtikin jo tarinoimaan, unohti vain kohteliaana miehenä mainita että aika ajoin ajotoveri katosi rinnalta ja häipyi peesiin lusmuilemaan. Näin saatiin tämäkin lenkki suoritettua niin että paria pientä vauhti-iloittelua lukuunottamatta ei joutunut itseään liiemmälti rääkkäämään. Perjantaille siis jatketta tälläisestä välimallin (kuoleman alueen?) lenkkeilystä.

Sunnuntain sää ja tenavien synttärit antoikin jo sitten riittävät tekosyyt palautua sohvalla. Näin viikon saldoksi saatiin 5h20min ilman ensimmäistäkään kunnon treeniä. Alkavalla viikolla ei auta kuin yrittää nyt oikoa tätä vähän aikaa jo vallinnutta laskevaa trendiä, olkoonkin että aiemmilla viikoilla on sentään ollut ihan kunnon liikuntaa vaikka tuntimäärät onkin olleet alakanttiin.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Suvisäässä suoritusta

Tiimipäällikkäkapteeni Alli osoitti tänään asenteen lujuutta ja lähti tahkoamaan rokkakosken lenkkiä, vaikka aamulla ripsutteli vettä ja mennessä puhalsi vastaan. Kieltämättä alkuun tuli fiilis enemmän suorituspakosta kuin mukavasta lenkkeilystä. Jalat veti aika tönköksi alun olosuhteissa. Onneksi ei kuitenkaan annettu kelin selättää sovittua sabluunaa ja kun sadekin jossain kohtaa taukosi, todettiin kuin yhdestä suusta että onneksi lähdettiin. Mentiin koko lenkki tasaisen rauhaksiin ja löydettiin aika monta tuttua nimeä takavuosilta :-). Lopputuloksena hyvä reissu ja mulla werstaan ovelta ovelle 98,18km ja orastavan partakarvoitukseni verran alle 3.30h. Tästä on hyvä aloittaa valmistelut ensi sunnuntain Hyypänlaakson ajoihin. Toivottavasti valmennuspäällikkö ei ole eksynyt tt-pyörällä ensi lauantain Tahko MTB:n viitoitukselle, kun ei ole kuulunut lenkeistä rapskoja. Itsellä jää tänä vuonna kolmen vuoden putken jälkeen tuo hieno tapahtuma väliin maantiekilpailujen takia - eihän sitä muuten olisi wanna be kilvoittelija...

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannuspäivän palauttavat

Lähdimme aamupäivästä Markuksen kanssa kiertämään Viitapohjan lenkki, josta jatkoin lisurina mökkeilemään Kangasalle. Tiimipäällikkökapteeni Alli veti vielä peittoa korville klo 11, kun oli aikataulupaineista johtuen lähdettävä liikkeelle. Pirkkalasta puskiessani kohti Kaukajärveä tuntui että jalat olivat eilisen hölkkäilyn jälkeen ihan kiveä. Eli normisopimuksella lähdettiin Markuksen kanssa etenemään - palauttavana mennään. Jalat siinä sitten nuortuivat aika nopeasti ja mukavan letkeä lenkki saatiin aikaiseksi. Markuksen jäädessä kotiin, kiihdytin pari napsua lisää. Matkaa kertyi 93km ja keskari 32.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannustempoilua

Perinteisesti juhannusta viettämässä Nilsiässä. Pakkasin aika-ajopyörän matkaan, tarkoituksena ajella vähän pidempiä, rauhallisempia pätkiä, kun yleensä aika-ajoasennossa ajelu rajoittuu 20-40min mittaisiin vetoihin ja selkeästi lyhyille pätkille optimoitu, melkoisen agressiivinen ajoasento (20cm droppi) verottaa tehoja. Heitin vaimokkeen Tahkolle ratsastustallille ja lähdin ajelemaan kohti Lapinlahtea. En ollut aiemmin ajanut reittiä, enkä edes sen kummemmin tutkinut kartasta, joten suunnitelma oli yksinkertainen:tunti yhteen suuntaa ja takaisin. Mennessä vastatuuli oli aivan säälimätön ja vaikka koitin pitää tehon alle 250 watin, niin tuulen ja mäkisen maaston kombinaatio piti huolta,ettei se oikein onnistunut. Pitkien vetojen puutteen huomasi selkeästi, kun 40min kohdalla ajelu alkoi olla melko tuskaista punnertamista ja teki väkisin mieli nousta ylös jarrukaffoille. Mutta pidin paketin sitkeästi kasassa ja kinnasin 55min kasaan. 5 min verraa ja takaisin. Palatessa yksi puolen litran juomapullo osoittautui liian vähäiseksi ja, kun paremman puutteessa olin pelkän veden voimalla liikkeellä, niin loppua kohti alkoi olo olla vähän hyytynyt. Muutoin paluu oli kyllä yhtä juhlaa mahtavassa myötäisessä. Siinä, missä menon keskari oli 33kmh,etenkin heti käännöksenjälkeinen, tasaisempi ensimmäinen 10km, suorassa myötäisessä, tuli melkein viittäkymppiä ja koko paluu tuli neljänkympin pintaan, mikä on Tahkovuoren maastossa ihan reipas vauhti, kun profiili saa Pinsiön vaikuttamaan lähinnä pannukakulta. Tarkemmat datat, kun pääsen kotiin ja saan latailtua.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Vetoja?

Onko tänään intoa läteä vetoloisille. Oma aikataulu ajoittuu hivenen myöhäisempään iltaan n klo 20 alkavaksi, kun uhkaavasti lähestyvä juhannus asettaa paineita käydä kaupassa jo tänään.

Minulle sopii treeni joko tt-pyörällä tasaisemmalla tai sitten UCIlla Pyynikillä. Jalat ovat edelleen suht raskaat, mutta eiköhän ne tuossa norjistu.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Harvinaista herkkua

Uskomatonta, mutta totta: me kykenimme Tapsan kanssa ajamaan palauttavan lenkin. Siis sellaisen, jossa ei tempoiltu, hiissattu, riuhdottu ja mulkoiltu silmäkulmasta, onko se kaveri yhtä kovilla kuin itse.

Mutta ei tässä suinkaan kaikki. Kuin pisteeksi iin päälle, Leukun mäessä huomasimme varjon ilmestyneen peesiin ja eipä aikaakaan, kun tämä varjo puikkasi ohi jonkinsortin hyrbidillä tai fitness-pyörällä ja kuittasi, että kun ajatte niin sairaan hiljaa! Ei mennyt hukkaan tämäkään reissu. Ei puuttuisi kuin, että Tappi ilmoittaisi venytelleensä lenkin päätteeksi ; ).

Lenkin yhteenvetodatat:

Entire workout (160 watts):
    Duration:      2:04:55 (2:08:57)
    Work:          1192 kJ
    TSS:           63.4 (intensity factor 0.556)
    Norm Power:    183
    VI:            1.15
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      55.569 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1266    160     watts
    Cadence:         29    229    80     rpm
    Speed:           0    54.4    26.7     kph
    Pace             1:06    0:00    2:15     min/km
    Hub Torque:      0    3.7    0.8     N-m
    Crank Torque:    0    101.4    20.3     N-m






sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Niemen Jarkko Suomen mestari maantiellä!!

Aika huima veto! Tiedossa oli, että kunnossa ja mitalli hakusessa, mutta toi oli kyllä aivan loistava suoritus! Henkka vitonen, täydentämässä Tampesterin pyörämahtia.
 
Tulokset

Tyhjillä kintuilla Pyynikkiä munkkikahvifocuksella

Tiimin mäkitykin innoittamana ja sääennusteen säestämänä sunnuntailenkki suuntautui poikkeuksellisesti Pyynikin maastoihin. Mäkitykki itse skippasi lenkin johonkin oletattomaan tekosyyhyn vedoten ; ). Saimme kuitenkin vahvistusta kevään kovaa treenanneesta Rantakaarilan puolisukeltajasta ja omasta vaimokkeesta.

Jo mennessä tapaamispaikkaan, näkötornin eturinnettä noustessa, oli aivan selvää, että eilisen jälkeisillä kintuilla ei mitään mainittavampaa tänään tehtäisi. Pari polkaisua putkelta ja tuntui, kuin lyijy olisi valunut reisiä pitkin. Ylhäällä puhuttiin ylväin sanoin, kuinka otettaisiin rauhallisesti ja ajeltaisiin vain fiilistellen. Näin aina. Tehomittari näytti reilua 700w, kun Alli ja Tappi lähtivät tuuttaamaan Varalan nousua ja jäin joka polkaisulla, joten ihan kevyeen fiilistelyyn ei jäänyt...

Enemmän tunnetta, kuin järkeä, eka veto oli sen verran reipas 463w/3min, että sillä ei turhia säästynyt lopputreeniin. Toisella teho tippui jo 430w:iin, kolmas karvan alle 400. Neljäs oli taysin täysin ponneton, enkä viidenteen saanut tsempattua kuin 375w. Siitä eteenpäin treenistä ei juuri vastaavaa hyötyä olisi, joten ajelin kuudennen kiekan rauhakseen vaimokkeen kanssa, joka todella sinnikkäästi vastustanut kiinniajamista. Sen jälkeen päivän kohokohtaan, eli munkkikahveille!

Väsymätön turbo-diesel, Tappi tietenkin sinnitteli 10 kierrosta..

Paluumatkalla tuli ohimennen puheeksi perinteinen ajatus mäen ajamisesta voimaharjoituksena. Tein nopeaa analyysiä omasta datastani, joten 100%:sti tätä ei muiden kohdalle voi tietenkään yleistää. Kovin käytetty voima kammella varsinaisten vetojen ajalta oli 86N/m (datassa näkyvä 119N/m on "loppukiristä", jonka ajoin viimeisen kiekan päätteeksi). Kovimman vedon keskiarvo oli 45N/m.

Kiriharjoituksissa, seisovissa starteissa (paikaltaan ylämäkeen ns. kaikki päällä) suurimmat väännöt ovat olleet luokkaa 220N/m. Powertap ei pysty mittaamaan, eikä tallentamaan hetkellistä maksimiarvoa, vaan sekunnin keskiarvon, joten todennäköisesti piikkivääntö on vielä jonkin verran suurempi. 
Tämä tarkoittaa, että käytin noissa vedoissa hetkellisesti reilua kolmasosaa
 ja keskimäärin noin kahdeksasosaa maksimivoimatasosta. Voiman (niinkuin se tieteellisessä kirjallisuudessa määritetään) kehittäminen vaatii noin 80% maksimaalisesta isometrisestä supistuksesta, ts. en missään vaiheessa ollut lähimainkaan sellaisella tasolla, missä voima sanottavasti kehittyisi tai se toisaalta olisi minkäänlainen suoritusta rajoittava tekijä.

Edit: linkki, jos joku haluaa tutustua vähän tarkempaan analyysiin asiasta: http://www.aboc.com.au/tips-and-hints/why-we-dont-use-strength-endurance-anymore

Vaikka siis tunne kintuissa viimeistä mäkeä noustessa on, että puristusta ei löydy ja voima loppuu kesken, ei siitä ole kyse, vaan rajoitteena on lihassolujen kyky tuottaa ATP:tä tarpeeksi nopeasti.

Reipas treeni ja hyvä fiilis aina tuollaisen lyhyen rykäisyn jälkeen. Kaikenlisäksi ajoituskin osui sään suhteen aivan nappiin.



 mäkivetoja:
    Duration:      42:34
    Work:          628 kJ
    TSS:           77.9 (intensity factor 1.054)
    Norm Power:    337
    VI:            1.37
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      20.593 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1134    246     watts
    Cadence:         30    188    84     rpm
    Speed:           3.9    59    29.0     kph
    Pace             1:01    15:23    2:04     min/km
    Hub Torque:      0    4    1.2     N-m
    Crank Torque:    0    119.8    29.0     N-m

Entire workout (198 watts):
    Duration:      1:17:34 (2:25:44)
    Work:          911 kJ
    TSS:           110.3 (intensity factor 0.945)
    Norm Power:    302
    VI:            1.53
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      33.073 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1134    198     watts
    Cadence:         30    215    80     rpm
    Speed:           0    59    25.6     kph
    Pace             1:01    0:00    2:21     min/km
    Hub Torque:      0    4.8    1.0     N-m
    Crank Torque:    0    119.8    24.4     N-m

Peak 5s (1028 watts):
    Duration:      0:05
    Work:          5 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      57 m
        Min    Max    Avg
    Power:           811    1134    1028     watts
    Cadence:         84    111    99     rpm
    Speed:           34.7    43.7    40.1     kph
    Pace             1:22    1:44    1:30     min/km
    Hub Torque:      2.2    3.6    3.1     N-m
    Crank Torque:    69.7    119.8    100.6     N-m

Peak 10s (873 watts):
    Duration:      0:10
    Work:          8 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      119 m
        Min    Max    Avg
    Power:           668    1134    873     watts
    Cadence:         84    114    106     rpm
    Speed:           34.7    44.5    42.1     kph
    Pace             1:21    1:44    1:26     min/km
    Hub Torque:      1.8    3.6    2.5     N-m
    Crank Torque:    55.9    119.8    80.9     N-m

Peak 20s (801 watts):
    Duration:      0:20
    Work:          16 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      226 m
        Min    Max    Avg
    Power:           371    1134    801     watts
    Cadence:         82    114    102     rpm
    Speed:           31.6    44.5    40.2     kph
    Pace             1:21    1:54    1:29     min/km
    Hub Torque:      1.4    3.6    2.4     N-m
    Crank Torque:    43.2    119.8    75.6     N-m

Peak 30s (618 watts):
    Duration:      0:30
    Work:          18 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      260 m
        Min    Max    Avg
    Power:           366    757    618     watts
    Cadence:         75    113    90     rpm
    Speed:           24.3    45.1    30.8     kph
    Pace             1:20    2:28    1:57     min/km
    Hub Torque:      1.1    3.2    2.5     N-m
    Crank Torque:    46.6    83    65.6     N-m

Peak 1min (509 watts):
    Duration:      1:00
    Work:          30 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      514 m
        Min    Max    Avg
    Power:           272    757    509     watts
    Cadence:         71    114    90     rpm
    Speed:           22.6    45.1    30.5     kph
    Pace             1:20    2:39    1:58     min/km
    Hub Torque:      1    3.2    2.1     N-m
    Crank Torque:    25.5    83    54.8     N-m

Peak 2min (464 watts):
    Duration:      2:01
    Work:          56 kJ
    TSS:           n/a
    Norm Power:    n/a
    VI:            n/a
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      901 m
        Min    Max    Avg
    Power:           272    757    464     watts
    Cadence:         71    114    88     rpm
    Speed:           18.6    39.7    26.8     kph
    Pace             1:31    3:14    2:14     min/km
    Hub Torque:      1    3.5    2.1     N-m
    Crank Torque:    25.5    83    50.7     N-m

Peak 5min (340 watts):
    Duration:      5:01
    Work:          102 kJ
    TSS:           13.1 (intensity factor 1.25)
    Norm Power:    400
    VI:            1.18
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      2.62 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    757    340     watts
    Cadence:         48    149    90     rpm
    Speed:           18    59    31.3     kph
    Pace             1:01    3:20    1:55     min/km
    Hub Torque:      0    3.5    1.5     N-m
    Crank Torque:    0    83    36.5     N-m

Peak 10min (322 watts):
    Duration:      10:01
    Work:          193 kJ
    TSS:           22.9 (intensity factor 1.172)
    Norm Power:    375
    VI:            1.16
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      4.934 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    672    322     watts
    Cadence:         53    183    89     rpm
    Speed:           15.9    51.7    29.6     kph
    Pace             1:10    3:46    2:02     min/km
    Hub Torque:      0    3.7    1.5     N-m
    Crank Torque:    0    108.9    35.7     N-m

Peak 20min (269 watts):
    Duration:      20:01
    Work:          322 kJ
    TSS:           38.3 (intensity factor 1.071)
    Norm Power:    343
    VI:            1.27
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      10.078 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    672    269     watts
    Cadence:         36    183    87     rpm
    Speed:           14.5    54    30.2     kph
    Pace             1:07    4:08    1:59     min/km
    Hub Torque:      0    3.7    1.3     N-m
    Crank Torque:    0    108.9    30.4     N-m

Peak 30min (270 watts):
    Duration:      30:01
    Work:          486 kJ
    TSS:           61 (intensity factor 1.104)
    Norm Power:    353
    VI:            1.31
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      14.731 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    757    270     watts
    Cadence:         36    188    85     rpm
    Speed:           9.7    54    29.5     kph
    Pace             1:07    6:11    2:02     min/km
    Hub Torque:      0    3.7    1.3     N-m
    Crank Torque:    0    108.9    31.0     N-m

Peak 60min (221 watts):
    Duration:      1:00:26 (2:08:15)
    Work:          794 kJ
    TSS:           95.5 (intensity factor 0.993)
    Norm Power:    318
    VI:            1.44
    Pw:HR:          n/a
    Pa:HR:          n/a
    Distance:      26.835 km
        Min    Max    Avg
    Power:           0    1134    221     watts
    Cadence:         30    215    81     rpm
    Speed:           0    59    26.6     kph
    Pace             1:01    0:00    2:15     min/km
    Hub Torque:      0    4.8    1.2     N-m
    Crank Torque:    0    119.8    27.0     N-m

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ellivuoren maisemalenkki

Lauantai-aamulle oli speksattu joukkueen yhteislenkiksi Ellivuoren kierros, jota joukkueen itä-Tamperelaiselle jäsenelle mainostettiin viimosen päälle hienoksi maisemiltaan. Ja sitähän se olikin, niiltä osin kun kykenin maisemia havainnoimaan alkumatkasta. Jostain syystä osasta matkaa ainut muistikuva on edessä pyörivä musta rinkula ja sen alla vilistävä asfaltti.

Kokoontuminen oli sovittu Pirkkalaan joten alkuun sai rullailla hienossa kelissä noin puolen tunnin verran kotoa kohtauspaikalle. Kun joukkue oli kasassa niin käytiin läpi tutut lenkinaloitus-rituaalit eli kuulumisten vaihdot ja lenkin speksit: pitkä viikko kaikilla takana, osa oli nauttinut hieman enemmänkin viiniä edellisenä iltana, univelkaakin oli ja selittelyjen lopuksi joukkueen lisenssikuski tuttuun tapaan ehdotti, että tällä kertaa voitaisiin ajella vaikka ala-pk:ta, ihan vaan hienosta kelistä, reitistä ja seurasta nauttien.

Olihan tämä kaikki ennenkin kuultu joten tiedossa oli hyvin mitä tuleman pitää. Alku oli kieltämättä rauhallinen, mutta Rajasalmen sillan paikkeilla ilmeisesti kylmähkö +25 asteinen keli innosti Tapin nostamaan vauhtia vähän jotta saisi edes vähän eloa kylmiin lihaksiin. Siitä kun käännyttiin myötäiseen kohti länttä niin Tapin diesel oli sen verran jo lämmennyt, että osoittautui huomattavan vaikeaksi hillitä vauhtia vastamäissä kun pintakaasulla kerran tuntui ne mukavasti nousevan. Yhteislenkin käsitettä tässä vähän venyttämällä jatkettiin yhtä matkaa kohti Ellivuorta. Useimmiten kaikilla oli toisiinsa näköyhteys, vaikka joukkue olikin paljolti levällään tiellä kuin varpusparvi. Kun porukka saatiin kasaan, niin yleensä vastaan tullut ylämäki jo erottikin sankarit toisistaan. Omat jalat tuntuivat olevan ihan ok ja joukkueen ylivoimaisesti kevyimpänä jäsenenä koin velvoitteeksi nousta mäet samaa tahtia lisenssikuskimme kanssa, joskus jopa hieman lopussa irrotellen. Ajatus tuntui siinä kohtaa lenkkiä ihan järkevältä, lenkin loppuun mennessä tosin käsitys oli aika paljon erilainen...

Porintieltä kun käännyttiin Vammalantielle niin ihmeteltiin keskelle tietä tehtyjä merkintöjä jotka kovasti näyttivät tempoajon kääntöpaikalta. Hetkeä myöhemmin järkkäreiltä tiedustelemalla muisti palasi, täällähän oli jonkin sortin triathlon-kisat käynnissä. Ei aikaakaan kun alkoi vastaan tulla riutuvan näköisiä kuskeja, välineinä kaikkea hienoista tt-pyöristä Tunturin kaupunkimaastureihin. Näyttää totisesti triathlonistakin tulleen koko kansan harrastus.

Vähän ennen Kiskobaarin taukoa alkoi oma kone jo pätkiä kun eräässä pienessä töppäreessä en enää pysynytkään dieselin perässä. Ei ollut Suzukin 1,2 litraisesta vapaasti hengittävästä vastusta Audin 3,0 litraiselle turbodieselille vaikka kuinka yritti koneeseen kenkiä kierroksia. Onneksi takaa tuli Santtu joka poimi tasaisella kyytiin ja taukopaikalle päästiin vielä ihan hyvissä tunnelmissa. Kolaa, kahvia, pullaa, jätskiä yms. yms. koneeseen ja reilun tauon jälkeen takaisin tien päälle.

Tuskin oltiin päästy parkkipaikalta kurvaamaan takaisin tielle kun tähän asti hyvin rauhallisesti, jopa petollisen rauhallisesti ajanut Santtu näytti mistä on tempokuskit tehty. Veto lähti terävänä sivuvastaiseen tuuleen ja tällä kertaa ajettiin siistissä jonossa jota pääosin veti Santtu, välillä Tappi jotta Santtu pääsi palautumaan 20min vetojensa välissä. Omat vetohukit jäivät aika vähäisiksi, lähinnä keskityin pitämään takaisin ylös pyrkivän kolan mahassa ja seuraamaan edellä rullaavaa takapyörää. Kylmää oli kyyti ja tässä vaiheessa kävi parikin kertaa mielessä, että miksiköhän retken alussa piti tintata ylös ylämäkiä +10 sykepykälää anark-kynnyksen yläpuolella.


Kaikki hupi loppuu onneksi aikanaan ja kun Lempäälään oltiin päästy niin vaihdettiin jonoajo riviajoon ja kruisailtiin leppoisasti kohti pohjoista. Pieni tankkaus Nesteellä ja matka jatkui kohti Tamperetta. Jalat jaksoivat vielä jotenkuten rauhallista vauhtia, mutta loppu alkoi häämöttämään. Joukkueen tiet kun erosivat Ruskontien risteyksessä niin alkoi oma tuskallinen taivallus kohti kotia. Vihon viimeiset pikkunyppylätkin tuntuivat lähes ylivoimaisilta alppijyrkänteiltä ja kompaktirattaista haettiin pienintä välitystä käyttöön. Jalat olivat totisesti tyhjentyneet. Viime viikonlopun Pitkä Pirkka @34kmh ryhmässä tuntui tämän päivän ajoon verrattuna leppoisalta kruisailulta jossa ei juuri itseään joutunut (eikä tullut) koville laittamaan.

Päivän lenkin speksit 147km, 4:36 ajoaika, keskisyke 151 (Pirkassa 141...) ja keskari 32kmh (tällä ajotyylillä sitä ei toden totta "optimoida"). Mutta hemmetin hauskaa oli. Tai näin ainakin kuuluu kai sanoa ;=)