Juoksuadaptaatiota

Lyhyesti harjoitteista. Alkuviikosta tiistaina kävin ajamassa Henkan kanssa Pinsiön lenkin ja pienet lisäkiehkurat Pirkkalassa. Seuraavana päivänä hölkkäilin 8km. Torstaina vedin Henkalle autopeesiä. Hurjaa oli vauhti kertakaikkiaan. Perjantaille tuli kuin puskista ylimääräinen yöpirkka, jossa ajettiin lyhyempää 131km reittiä Keskivauhdiksi saatiin 36,7 ja lopussa oli ihan oikeata ajamisen meininkiä kolmen kuskin voimin. Oli oikein hieno reissu mitä parhaimmassa säässä, jos vertaa muutoin kesäkuun keleihin. Reissu pisti jalat aika tukkoon ja pidin lauantaina välipäivän. Sunnuntaina oli vuorossa järvinen. Eivät olleet jalat saaneet kimmoisuutta perjantain jäljiltä ja olihan raskas reissu. Sinnittelin Arboretumin jälkeiseen risteykseen asti (se mistä PJH kääntyy kotiaan kohden) ja kävelin sen jälkeen ässälle mistä taas loppu linkuttaen kotiin juoksunomaisesti. Kyllä on jalat tyhjät ja kipeät. Ei sovi pyöräily ja juoksu minulle rinnakkaislajeina ei.

Tässä olisi löydettävä kulkupolitiikkaa juoksuosastolle ennen 12.-13.7. viikonloppua. Silloin on alustavasti suunnitteilla Birgitan polun koko reitin kierto 50-60km juureksissa ja kiveksissä. Saa nähdä alkaako juoksu kulkemaan siihen mennessä niin paljon, että uskaltaa startata.

Ensi viikko taas lisää juoksua ja ehkä viikolla Säijässä pyörällä tirvasu. Eiköhän se tästä ala iloksi muuttumaan. Lauantaina, jos on nättiä keliä olisi kyllä kiva lähteä ajelemaan vaikka porukalla pidemmästi. Olisihan sitten taas sunnuntain järviselle antikimmoisuutta varastoituna...

Crossfittiä

Korson kisan jälkeen käynnistyi lähtölaskenta seuraavaan wannaben kuntoa testaavaan koitokseen eli Jämi84:een. Maastokisaan jossa olosuhteet pitäisivät olla suotuisat sujuvaan ajoon ilman selityksiä: Kilsan mittainen leveä kiitorata lähtösuorana pitäisi taata huonommallakin lähdöllä pelipaikat ennen kapeampia uria ja kun rata on vain nimellisesti maastoajoa niin ei voi oikein juuriinkaan liukastella. Voihan siellä toki kumin puhkoa, mutta nyt on tubelessit alla Epicissä joten sekin porsaanreikä on eliminoitu seliseli-osastolta.  

Ensimmäinen viikko Korson jälkeen meni hieman reeni-ideaa hakiessa krossarilla kruisailun, yhden reippaan trainerivetoloisen, Tapin kanssa pitkän kuntopolkuajon ja Kyötikkälän xco-raastovetojen parissa. Kun viikon lopussa sunnuntaina kotona portaiden nousu alkoi jo pistää puuskuttamaan niin seuraava viikko täytyi aloittaa hieman kevyemmissä merkeissä. Ja aikataulusattumista johtuen jatkettiin myös. Kunnes sitten juhannuspäivänä tapahtui sekä ryhdistyminen että oivallus mistä maastorullailuun voisi hakea uutta vauhtia: Crossfit - kovien heebojen laji jonka pitäisi lajin ylipappien mukaan tuottaa uskovaisiin ylivoimainen yhdistelmä kestävyyttä, voimaa ja motoriikkaa. Juuri kaikkea siis kaikkea sitä mistä uupeloa tuntuu wannabellä olevan.

Reeni alkoi välittömästi mökkimatkalla mukana olleen kahvakuulan avittamana. Hyppykyykkyjä, boksihyppyjä, yhden jalan kyykkyjä ja väliin vatsaa, punnerruksia eri muodoissa jne. Edellisestä lihaskuntotreenin tapaisesta oli niin pitkä aika että en ihan varmaksi vuosilukuakaan arvaile joten pitkään ei tarvinnut touhuta kun narut olivat tyhjät. Selväksi kyllä kävi että ihan hirvittävää voimareserviä ei kropassa ollut piileskellyt tahi positiivisesti ajatellen kehityspotentiaalia oli aivan riittävästi tarjolla. Sunnuntaina kotiutumisen myötä harjoitukset jatkuivat kestävyys- ja motoriikkapainotuksella. Välineenä oli Epic ja kestävyyden osalta nojasin hieman Crossfitin kannalta epäortodoksisesti perinteiseen pk-ajeluun, mutta mukana Crossfitistä innoituksen saaneita motoriikkaa kehittäviä osioita. Nämä jälkimmäiset osiot huipentuivat liikesarjaan nimeltä drop-otb-handstand joka ei tosin ihan näin ensimmäisellä kerralla vielä mennyt täysin puhtaasti lävitse.

(Asiaan perehtymättömille tiedoksi että drop-otb-handstand on yksinkertaisesti liikesarja jonka voi suorittaa vaikka Hakametsän jäähallin läheisen alikulkutunnelin luona niin, että alikulkutunnelista itäänpäin jäähallin suuntaan läpiajettaessa ei ajetakaan normaalia nousevaa ajoluiskaa ylös vaan nyppäistään vasemmalle sivulle jyrkähköä seinämää ylös ja kun sitten seinämä hieman yllättäen päättyy n. puolen metrin droppiin niin annetaan hitaasta vauhdista eturenkaan tipahtaa alas ja siirrytään puolivoltilla tangon ylitse handstandiin. Jos käsilihakset sattuvat pettämään handständissä, kuten aloittelijoille saattaa käydä, niin sitten laskeudutaan enemmän tai vähemmän hallitusti maahan ja kallista kypärää suojellen esim. leukaluun varaan. Onnistuneessa suorituksessa myöskään kalliiseen muovipyörään ei tule vaurioita tai edes skraaduja koska se laskeutuu nätisti liikkeen suorittajan päälle liikkeen loppuvaiheessa.)

Juuri nyt särkee aika makiasti koipia, ranteita, kämmenpohjia ja leukaa, mutta se kuulunee Crossfitin “no pain, no gain” filosofiaan. Pari päivää voisi ottaa tähän väliin perinteisemmän kestävyyskuntoilun parissa ja jatkaa sitten taas näitä Crossfit harjoitteita. Jos vaan paikat kestää niin ootellaan vaan kun pain = gain yhtälö alkaa tuottaa vääjäämättömiä tuloksia.

Juhannuspäivitys

Käväisin heti Pirkan pyöräilyn jälkeen pikavisiitillä USA:ssa. Meno oli maanantaina ja paluu ke-to. Lentokoneessa istuminen jumitti jalat aika pahasti ja erityisesti lonkan koukistajat. Reissun jälkeen tein pe pienen hölkän koiran kanssa ja la Markuksen kanssa cyclolla 4h palauttavan ajelun. Sen jälkeen tuli 5 lepopäivää, kun ei oikein ehtinyt lenkille ja ei oikein välillä jaksanutkaan.

Juhannusaattoa tuli vietettyä Viimeisten pirkkalaisten kesäpäivien merkeissä. Päivien alkajaisiksi otettiin reilu tunnin yhteislenkki, joka kävi ihan oikeasta harjoituksesta kun juoksuvire on vielä hakupäällä vaiheessa. Eilen käytiin Ranen kanssa ajelemassa cyclo-mtb lenkkiä Hakkarissa ja Herwoodissa. Reilu parin tunnin siivu, mäet aika varovaisesti johtuen edellisen päivän loppuillan 'harjoitteista'.

Tänään käytiin kiertämässä aamulähdöllä järvinen. Eipä siellä muita näkynyt kuin urheita pirkkalaisia. Talvella olin jopa lukevinani jonkinlaista kyseenalaistusta pirkkalaisen kestävyysjuoksun tilasta, joten olisihan se kiva että olisi näillä kesälenkeillä muitakin kuin Vimppoja todistamassa, että järvisen porukkalenkki pyörii.

Tästä eteenpäin järvinen on vakiohjelmistossa viikonloppuisin. Ajatuksena on ajaa lauantaina pyörällä ja sunnuntaisin juosta. Päivät voivat vaihdella sään mukaan, kun juoksussa ei sade haittaa ihan yhtä paljon kuin hesselihommissa. Tulevalla viikolla jatkan juoksemisen opettelua sekä yritän saada säännöllisen harjoittelun päälle eli veksit ja tussun vedot saa vielä odottaa hetken. Ja kyllä sitä voisi Säijässäkin tiristää jonain ehtoona.

Pirkka poljettu

Kesän odotettu rypistys on takana ja se tarkoittaa sitä että pitkä Pirkka 217km polkaistiin tänään. PJH jo omassa blogissaan laittoi todistusaineiston maalin tulostani sekä viiltävän analyysin 36 ryhmästä. Onneksi imaami on kaivanut rumpujarru, vai mikä levyjarru cyclohärveli se nyt olikaan, esiin. Saadaan kaverista vielä esiin kunnon hesseli ja siinä ei niin paljon haittaa Aino jäätälöllä turvotetut jenkkakahvatkaan MOT maalikuvaa katsottaessa.

Olin viime vuoden tapaan ja viime vuonna aloitetussa +36km vauhtiryhmässä vetotyöjuhtana mukana. Aikaa meni taukoineen 6.06h ja tauot (2kpl) vähennettynä 5.55h. Ajoaikainen keskari taisi olla 36,4kmh eli ihan hyvä. Tänä vuonna onnistuimme telaketjun pyörityksessä paremmin kuin vuosi takaperin. Onnistuminen oli hyvin pitkälti Santun ja Paten ansiota, kun ajoivat ensimmäiset 197km luukkumiehinä ja pidettiin vetoringin koko maltillisena. Lisäksi vetoringissä jaeltiin ohjeita pitkin matkaa polkijoiden välillä, mikä oli tosi hyvä juttu. Siinä luukulla sai kyllä vääntää ihan varmasti koko lailla riittävästi, kun edellä ajavan takakumi ei ole ihan hipaisuetäisyydellä ja näin ollen imu puuttuu. Lisäksi siinä tulee väkisin aika nykivää ajoa, vaikka kuinka yrittäisi tasoittaa edessä pyörivän telaketjun vauhdin muutoksia. Huomasin asian, kun loppupuolella tuota tointa hetken aikaa hoitelin ennen kuin siirryin loppurykäisyvahvuuteen.

Runsaan tunnin ajon jälkeen alkoi reisissä tuntua pientä nyppimistä. Krampit vaanivat ja nykäisyt molemmissa reisissä lisääntyivät pikkuhiljaa. Kurun ja Muroleen välillä alkoi tosissaan pelottamaan, että joudunko häpeäkseni heivaamaan jossain vaiheessa koko ryhmästä ja samalla vastuutehtävästä. Selkeitä kramppeja ei vielä ollut, koska jos ne tulee niin homma on pyörän kanssa kyllä siinä vaiheessa paketissa. Silmät kiinnittyivät omissa vetovuoroissa wattimittarin armottomaan lukemaan. Yritin pitää luvut maltillisena, mutta pienelle riävälle en luonnollisesti antautunut, sehän olisi ollut jo selkeästi esiluovuttamista. Muroleen huollossa otin mukillisen suolakurkkuja ja tunsin saman tien kuinka energia imeytyi kropassa kohinalla. Pikkuhiljaa huomasin, että kramppinykäisyt olivat tiessään ja Trabant hörskötti normaalia varmaa diesel vääntöä isolla rievällä eli matalilla alavääntöalueen kierroksilla. On se kumma, vaikka tankkauksenkin hoidin eilen juurikin samalla metodilla kuin kaikkiin kisoihin ja silti tuli tuollaisia oireita. Jos en olisi saanut suolaa Muroleesta, olisi matka kyllä omalta osalta tyssännyt varsinaisiin kramppeihin viimeistään lopun kovemmassa vedossa. Hyvä näin ja ensi kerralla suolatabletteja mukaan!

Tosi mukavaa oli ja kyllä homman taas kruunasi lopun kova pätkä, jossa vetomiehiä ei montaa ollut mutta vauhti silti ihan kohdillaan. Kyllä nämä kuntotapahtumat ovat vaan tällaisen wanna be racerin suola koko hommalle. Toki kilpailujakin on kiva käydä väliin ajamassa, mutta tällaisissa tapahtumissa saa nauttia vauhdin hurmasta täysin rinnoin, kun ei tarvitse pelätä kasaa koko ajan. Toki näissäkin tapahtumissa niitä sattuu, mutta kuitenkin vähemmän ja enemmän osastolla että jos ylipäätään mitään tekee niin joskus voi sattua. Lanse hoiteli kapteenin työt mallikkaasti ja kovan kuskin kokemuksella loppuun asti. Maalissa vein pyörän autoon ja lähdin etsiskelemään soppajonoa, kun tuttu ääni huikkasi läheltä. Alli oli järkännyt viimeisen päälle maalihuollon meille. Kasvojen pesu/ virkistys tsydeemit lasten kanssa ja kylmälaukusta päälle kokikset. Fiilis oli huipussa ja toivottavasti kantaa ensi vuoteen taas! Kiitos kaikille kanssamatkustajille, epävirallisille mutta loistaville vetäjille, WBR takuumiehistön varsinaisille vetäjille ja Kapulle!

Viikolla tuli valmistautumisena ajettua Pinsiö Paten kanssa keskiviikkona ja eilen Lansen kanssa Säijää enemmänkin valmistelevana kokouslenkkinä.

Tästä alkaa orientoituminen juoksuun ihan todenteolla, mutta silti odotan innolla myös kesän pitkiä porukkalenkkejä pyörällä. On tämä vaan niin kuningaslaji! Kunpa jonain lähi tahi ensi vuonna saisi akiteerattua vahvistetun WBR porukan Vätterniin.

Karkumatkalla Korsossa

Sunnuntaille oli fillarikalenterissa osunut paha konflikti: Pirkan Pööräily ja Korson XCM maastokisat. Alunperin suunnitelma oli koko WBR-remmillä vetää Pirkan Pitkä +36kmh ryhmä samalla reseptillä kuin viime vuonna. Oma henk. koht. valinta kääntyi kuitenkin Korson hyväksi, se kun näytti olevan ainut kalenteriin sopiva marakisa ennen Jämiä ja myöskin erittäin hienoksi radaksi haukuttu. Toisaalta omat maantiejalat ei kovin kummoisessa kunnossa olleet asfalttijyystön puutteen takia joten kontribuutio vetoringissä olisi muutenkin ollut odotettavasti laiha Pirkassa. Päätös karata Korsoon poiki välittömästi kommentteja seuratovereilta rintamakarkuruudesta, vielä ei sentään kuitenkaan puoluekirjaa pyydetty palauttamaan.

Edellinen viikko oli mennyt vähillä ja kevyillä ajoilla, mikä kyllä sopikin sitä edeltäneen tehokuurin päätteeksi. Tälle viikkoa sain keskiviikolle sentään yhden tarmokkaamman setin kun viimeinkin keksin Hesan kämpän läheltä paikan missä ajaa vetoja: P*ll*rallia Espoon parempiosaisten matalien majojen ympäri eli Westendin kortteliralli. 3,5km reitti, ei liikennevaloja, suht turvallinen ajaa kovaa, kurveja, hidasteita yms. tuomaan vähän vaihtelua. 4x8min oli päivän setti, avaus tutun kankea, mutta kaksi vikaa irtosi 312w keskarilla, vikassa jäi taskuunkin muutama watti kun edessä hidastelleen bussin takia oli pakko lopettaa veto 8min kohdilla kesken nousujohteista loppuhuipennusta.

Päivän Korsoilu täytti odotukset. Rata oli hemmetin hieno, monipuolinen ja ajettavaa polkua kauttaaltaan. Maineensa veroinen ja ehdottomasti kalenterissa jatkossakin. Osoittautui myös todeksi oivallus siitä että ennen Jämiä pitäisi joku kisa vielä ehtiä ajamaan. Jalka oli selvästi paremmassa hapessa kuin Nurmijärven kisassa, mutta se ei kyllä tuloksiin heijastunut, pikemminkin päinvastoin. Kisaan mahtui nimittäin muuta säätöä poikkeuksellisen reilusti annosteltuna.

Homma lähti kisailun kannalta huonoon suuntaan kenolleen jo kun lähtö kotoa viivästyi. Lopputulemana oli kelvoton paikka tiukkaan pakatussa lähtökarsinassa. Koska matkaan lähdettiin etuauton saattelemana niin tuota käpyä olisi vielä voinut parannella alun asfalttisiirtymällä. Jos ei olisi pussittanut itseään tien oikeaan laitaan pientareelle, keskelle arviolta 250 kuskin häröpalloa jossa spurtit ja takarenkaiden lukkojarrutusten raapina asfaltilla vuorottelivat tasaisella frekvenssillä. Etuauton poistuttua vauhti viimein kiihtyi mutta kovin montaa selkää ei ehtinyt poimimaan kunnes alkoi semitekninen polku jossa meno stoppasi kun seinään kun kuskeja jalkautui kosteisiin juurakkoihin. Kekseliäimmät yrittivät päästä stop-n-go ruuhkista ohi pyörä kainalossa juoksemalla metsän puolella. Itse tyydyin sadattalemaan omaa typeryyttäni kunnes päätin kokeilla polun vierellä ohuemmalla uralla ajamista, hyvin alkanut kokeilu tosin päättyi volttiin tangon ylitse kun eturengas tökkäsi johonkin näreikössä piilossa olleeseen esteeseen. Vauriot jäivät enemmälti henkisiksi, mutta sijoitus jonossa ei episodista suuremmin petraantunut.

Kun viimein polu aukeni niin alkoi viime vuoden Jämiltä tuttu kuvio, jokaisessa avoimessa paikassa oli pakko laittaa ylenmäärin watteja kehiin jotta sai pikkuhiljaa omaa asemaa loputtomassa jonossa parannettua. Onneksi jalka oli tuossa vaiheessa suosiollinen. Hiekkateillä ja asfalttiosuuksilla oli paljon uusia ajokavereita jotka viihtyivät selän takana peesissä. Kyynärpään heiluttelu ja sanalliset vihjailut eivät asiaa muuksi muuttaneet. Egolle tuo ehkä teki hyvää, mutta jalat siinä hinnan maksoivat tuosta tyydytyksen tunteesta. Ekan kierroksen loppuvaiheessa tuli sitten tulkittua yksi opasnuoli väärin ja käännyttyä väärälle uralle. 10 hengen letka joka oli tullut perässä oli paremmin kartalla ja huusi onneksi perään samalla kun jatkoivat oikeata polkua. Pyörä ympäri ja takaa-ajoon. Intoa ja pihinää päässä oli enemmän kuin ajomalttia, märkä diagonaalijuuri vei takapyörän kurvissa ja pannutus nro 2 päätyi onnekkaasti myöskin suht pehmeälle mättäälle. Kauas karanneen letkaan perään uudestaan ja oli aivan pikkuisen hölmö olo kun taas sai yksin halkoa tuulta, tällä kertaa vain kaukana letkan perässä jota oli hinannut perässään suurimman osan kiekasta.

Kun kiinniajo ei tahtonut onnistua niin toisella kierroksella tempo alkoi hiipua samalla kun jaloista oli suurin potku kadonnut. Nuppi yritti selitellä että kisa oli jo ohi, wanna-be racerillekin jaossa olleet sijat jo jaettu ja turha enää oli toohottaa. Sykkeet pyörivät jo sunnuntain reippaamman retkiajelun tasolla kunnes takaa tulleet pari kuskia saivat ajon käynnistymään uudestaan. Loppu olikin parempi ja muistutti taas että iso osa kisailun suolasta on sitä että tulee kaahattua hienoja polkuja selvästi normaalia ajelua rivakammalla vauhdilla jonkinlaisessa flow-tilassa. Hyvää fiilistä ei enää tuossa lopussa himmentänyt edes kaksi harhaan ajettua kurvia joissa kisakumppanit pääsivät karkuun, varsinainen kisalataus kun oli tussahtanut jo aiemmin.

Vaikka kisa meni plörinäksi niin iso juttu oli kuitenkin odotettua paremmassa kuosissa ollut kunto. Kuin myös että pääsi ajamaan pirun hienoja polkuja. Vähän vielä kestävyyttä lisää kestowatteina niin kuntopuoli voisin hyvinkin olla paremmassa hapessa kuin viime vuonna. Ajorutiinia lisää ja muistilappu mukaan Jämille miten maastokisan starttia ei pidä suorittaa. Näillä pitäisi parin viime vuoden suoritukset Jämillä ainakin pystyä selvästi nokittamaan.

EDIT: Kuudenneksi yhteistuloksissa ajaneen Samuel Halmeen varsin seikkaperäinen kertomus omasta ajosta Korson kisassa.

Tour de Tampere tyttöjen sarjassa

Ajattelin ajella pitkän PK lenkin viikkoa ennen Pirkkaa, kun talvella jäi pidemmät siivut kokonaan ajamatta. Porin houkutteleva maantiekisa sai nyt jäädä väliin ja kuin tilauksesta oli tarjolla Tour de Tampere ja siellä pitkä cyclo -ryhmä. Meitä taisi olla 16 kuskia letkassa mukana. Oli kyllä tosi mukava reissu hyvässä porukassa ja reitti oli vielä mitä mainioin. Sopivan vaihteleva, mutta ei mikään kuraurajyystöhöyhötys vaan sopivasti helppokulkuista polkua seassa ja muutama mukava mäki. Sen verran pidin periaatteista kiinni, että pientä eturievää en korkannut vieläkään. Oltiin liikkeellä miesvoimin, kunnes Ilolan kahveepaussilla ryhmän sukupuolirakenne jotenkin muuttui. Kahvilan tätskä tuli kierteleen pannun kanssa tarjotakseen santsikuppeja. Takaani kuului kysymys: "Ottaako tyttö kahvia lisää?" Käännyin ympäri ja kyselijä näki kasvoni uurteet, joista on vuosikymmeniä sitten karissut kaikki hempeys pois, jos sitä koskaan on edes ollut. Episodia seurasi pahoittelut ja selittelyt hämäävästä takatukastani, joka ilmeisen sievästi laineili esiin kypärähuivin alta. Siinähän ei sinällään ollut mitään perin loukkaavaa, mutta kieltämättä loppumatkan huolenpito tytön jaksamisesta miesten porukassa veti rääväsuun kerrankin hiljaiseksi. Tai viimeistään kusitauolla, missä Toivion Lamborghini käski varomaan henkseleitä kun joutuu kykkiin. No hauskaa oli ja kaiken kaikkiaan lenkistä kertyi juuri sellainen pitkä kuin olin etukäteen ajatellut. Reitti oli suunniteltu huolella ja onnistuneesti. Iso kiitos järjestäjille! Matkaa kertyi kotoa kotiin 140 km.

Muutoin tein torstain järvisen jälkeen Säijässä pyöräJärvistä 2*20min. Kyyti oli takuu hapokasta, kun Iidesrannan Cipollini piti vauhtipuolesta huolen. Lauantaina hölköttelin tunnin.

Koko viikon saldoksi tuli melkein 14h.

Ensi sunnuntaina on vuorossa pitkä Pirkka. Nyt voi keskittyä keventelyyn ja jos ei nyt varsinaisesti tankkailuun niin ainakin saavutettujen linjojen ylläpitoon.