ISM-Tempo 2013, Säkylä (edit: video lisätty)

Säkylässä ajettiin menneenä viikonloppuna Ikäluokkien suomenmestaruuskilpailut tai tuttavallisemmin vain koukkis-SM:tä tai rollaattorisarja. Järjestäjät olivat pystyttäneet kotomaisessa mittakaavassa ihan hienot puitteet maaliportteineen ja "ultimo kilometro" pylväineen ja kun keli oli kutakuinkin hienointa (pyöräilyn näkökulmasta) koko kesänä, niin mikäpä oli ajaessa.

Kuokkistempo oli omalla kohdalla ihan selkeä päätavoite kaudelle ja melkein vuosi treeniä ja valmistautumista takana. Mestari Martikaisen avittamana kunnonajoitus oli onnistunut melkolailla nappiin ja kun edellisenä viikonloppuna Hannun, Samun ja Pian kanssa koeponnistettu reitti oli melkein Pohjanmaan tasainen ja lajiin liittyvä matematiikka on jokseenkin syöpynyt mieliin vastustamattomasti, niin tiesin aika hyvin, minkälaiset mahdollisuudet onnistuessa olivat. Joten ihan hitusen oli jopa havaittavissa jännitystä ilmassa.

SM-temposta lähtien oli taottu melkoisen kovaa treeniä ja kovaa määrää (kaikki on tietenkin suhteellista, toim.huom.), joka huipentui pari viikkoa ennen kisoja, josta eteenpäin otettiin amerikankielellä taper, en häpeäkseni tiedä suomennosta, mutta kyseessä on hallittu (progressiivinen) treenivolyymin lasku ennen tapahtumaa. Oisko se sitten "keventely", joka sinällään on harjaanjohtava termi, koska menestyksekkäissä tapereissa pidetään intensiteetti varsin kovana, mutta vähennetään tunteja. Jokatapauksessa, pisin ja korkeimpaan "tuoreuteen" (watti-termeillä TSB) koko pyöräuralla johtanut. Olin hitusen hermostuksissani asiasta, koska en ole välttämättä suorittaunut kovin hyvin tuoreella jalalla, mutta paljon levänneenä viimeiset avaavat treenit nousevat isoon merkitykseen.

Perjantaina uudet tuubit alle, perinteinen fillarin kiillotus ja kamojen pakkaus valmiiksi autoon.
Olin hakenut johtavan triatleetti Litmasen Smart Enve 8.9 "treenikiekkoparin" etusen lainaksi, mutta viime hetken palaverissa Hannun kanssa todettiin, että lähes tyyneksi ennustetussa kelissä ero omaan FFWD F9:iin on mitätön tai voi jopa kääntyä kapeamman F9:n eduksi, joten uusi tuubi meni siihen ja Enve lähti varakiekoksi.

Seuraavana aamuna manageri Hartman ja tekninen asiantuntija Onnela matkaan mukaan ja nokka kohti Säkylää. Paikanpäällä perinteiset säädöt ja verraamaan, jonne Sain Jani mukaan pohdiskelemaan tulevaa kisaa.

Lähtöjärjestys oli arvottu kutakuinkin viime vuoden maaliintulon käänteiseen järjestykseen, mutta lähtökarsinaan valmistautuessa kävi hienoiseksi harmiksi ilmi, että minuuttimies oli jäänyt pois, joten en saisi eteen selkää, jota ajaa kiinni. No, tempo on yksinäistä puurtamista ja sillä hyvä. Alusta suunnitelman mukaisesti aika maltilla liikkeelle. Malttia riitti parin, kolmen ensimmäisen minuutin ajan, jonka jälkeen lähdin puskemaan ehkä hitusen turhan kovaa ja kun edessä oli reitin "nousu" 40m 4km matkalla, niin eipä siinä auttanut himmaileminen. Kympin kohdalla ajo tuntui jo kohtuullisen pahalta ja käännössä lähes sietämättömältä, enkä kyllä vielä tähän mennessä käsitä, mistä kaivoin sen jempin, jolla puskin paluun wattia kovemmilla tehoilla, kuin menon. Ehkä päätavoite pisti yrittämään, eikä perässä huoltoa ajaneen Hannun ja vaimokkeen osuutta periksiantamattomaan yrittämiseen voi väheksyä siinä, kohdassa, kun tuntui erityisen pahalta, eli about koko paluumatkan : ).

 Ei ainoastaan näytä hitaalta, vaan on myös sitä, reitin ainoassa "nousussa". 

Paluun alamäen tiesin olevan omaa vahvaa aluetta, joten painoin menemään ihan säälittä ja kun 5km kyltti ilmestyi näkyviin, niin muistelin valmennusjohdon ohjetta, että alku ennätystehoilla ja viimeinen 5km kovinta kärsimystä ikinä. Selkeä ohje. Noin kilometri ennen maalia sain 2min edellä lähteneen kuskin kiinni josta vielä pieni lisäponsi ja huitaisin samantein kyselemättä ohi. Mutta 500m kohdalla otin tiessä olevan korokkeen sen verran varovasti, että kaveri kiri takaisin keulille ja siitä sitten sinniteltiin rintarinnan maalilinjan yli.

Ei hajuakaan sijoituksesta, enkä jäänyt ihmettelemään muiden maaliintuloja, vaan lähdin samantein ajamaan verraa vähän perässäni maaliin tulleen Janin kanssa. Jätin tarkoituksella sijoituksen spekuloinnin sikseen, koska erot kärjessä ovat pieniä ja pienet asiat voivat kääntää suuntaan tai toiseen. Mulla, kun ei ole Garminiin viritetty matkoja tai keskinopeuksia, vaan taulussa on ajon aikana vain teho, keskiteho ja aika ja luotin reitin olevan järjestäjien kartassa merkattu 29km, joten jonnekin, hieman alle 40min tullut aika tuntui melkoisen vaatimattomalta.

Verralta palatessa törmäsin epäonniseen seurakaveriin J-P:hen, jolta oli mennyt kumi viitisen kilsaa ennen maalia ja oli taluttanut fillarin sieltä lähtöalueelle saakka! Aikamme asiaa puitui J-P totesi, että onnittelut muuten mitalista, johon totesin, että ai jaha, että sellaista. Hitusen sydän pamppaillen lähdin kohti huoltokomppaniaa, joka voivotteli ensimmäisenä, että jäin neljänneksi, että tosi tiukoille meni. Hitusen epäuskoisena ja ristiriitaisin tuntein kysyin, kuka tuli eteen ja Hannu sai kaivettua, että öö Mattilalle jäit 10 sekuntia. Porukka oli ihan naksun liian väkisin vakavan näköistä, jotta vedätys olisi mennyt läpi : ). Samantein itse tarkistamaan tuloksia ja seinällä oli lappu, joka vakuutti kolmatta sijaa.

Jokseenkin innoissani palkintojenjakoa odotellessa päivittelin vielä huonoksi jäänyttä aikaa ja Maisniemen Kreu ihmetteli samaa, että miten on keskarit voineet jäädä noin huonoksi, kunnes joku tiesi vierestä kertoa, että kyllä reitti ihan täysimittainen 30km oli.

Tästä uhkaa taas venähtää pienoisromaanin mittainen tarina, joten jätän tarkemmat detaljit podiumseremoniasta kuvan kerrottavaksi ja paluumatkan sikseen.

Mutta päivä meni pulkkaan ja fiilis vielä seuraavanakin päivänä ihan mainio. Kiitokset vaimokkeelle tuesta ja kannustuksesta ja kaikesta muusta, Tommille valmennuksesta, Hannulle teknisestä sparrauksesta ja muuten vain jemppaamisesta, tiimikavereille treeniseurasta ja ihan muuten vain ja Samulle/Signaturelle Suomen nopeimmasta kalustosta.


Tulokset (Tommi ja Pia kuittasivat omat sarjansa ehkä jokseenkin yllätyksettä): http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/sakyla_24.8.htm

 1. Pasi Ahlroos 39:18,5

2. Kreu Maisniemi 39:29,8

3. Allekirjoittanut 39:47,1

Kylmää ja erityisesti märkää kyytiä Turun seudulla

Viikon teutaroinnit tapahtuivat aika lailla lauantaina, kun osallistuin toisen kerran peräkkäin Route300 tapahtumaan. Piti jotenkin kait alunperin tankkaillakin tapahtumaan, mutta se jäi kaikessa arjen hössäämisessä tekemättä. Toisaalta vararavintoa on kertynyt pitkin kesää ihan riittämiin, mutta pötsirasva ei tietenkään ihan samaa efektiä tuo pitkään suoritukseen kuin kunnon hiilari-nestetankkaus. Alku- ja myös loppuviikosta oli työkiireitä ja aika lailla väsyä, joka johtuu pääosin lomalla vierottumisesta arjen tiukkoihin aikatauluihin lisättynä arkiviikon lyhyillä yöunilla. Jäi sitten treenit ja palauttavat pyörittelyt vähiin ja toisaalta MTB rogaining painoi jaloissa vielä alkuviikosta. 

Lauantain Route300:ssa oli tänä vuonna tarjolla uusi 34kmh keskinopeusryhmä ja menin siihen, kun ajattelin että reilu 300 kilometrin matka tuolla vauhdilla pituudestaan huolimatta olisi suht leppoisaa isolla porukalla ajettaessa. Siis säästely oli mielessä viikon päästä häämöttävien koukkupolvimaantiekisojen takia. Sääennuste näytti koko viikon ajan lauantaille pisaroita ja meinasin jo heivata osallistumisen, kun en ihan niin ihastunut ole maantiepyöräilyyn, että läpimärkänä sitä vapaaehtoisesti viitsisin tehdä. Päätin kuitenkin lähteä la aamuna klo 4:30 ajelemaan autolla kohti Turkua. Oli aika rapea aamuherätys 3:50, kun viikon yöunet olivat olleet viiden ja kuuden tunnin väleillä ja vielä parina yönä koiran kusetus lyhentämässä unosia. Onneksi sain to-pe yölle unta kunnon siivun ja perjantain olin Tampereella. Muuten oli pitkin viikkoa kulkemista Hesaan ja yhden kerran Turkuunkin. Voisipa todeta, että arki on koittanut.

Itse pyöräily lähti kuivassa säässä liikkeelle ja sitä saatiinkin nauttia aina ensimmäiselle huoltopisteelle asti n.75km kohdalle. Juuri ennen taukoa alkoivat ekat pisarat tippumaan ja heti tauon alettua tuli sade, joka ei sitten loppunut oikeastaan koko matkan aikana. Tuultakin oli sen verran sopivasti, että matkassa oli mukana varmasti riittävästi henkistä ja kyllä ihan fyysistäkin haastetta. Varsinkin yläkroppa ja niskat jäykistyivät matkan edetessä, kun sai ajaa ihan läpimärkänä useamman tunnin. Onneksi älysin pukea paidan taskussa kulkeneen sadetakin jo 200km taukopaikalla. Fiksummat kaverit vetelivät niitä päälle paljon aikaisemmin. Se nimittäin muutti olotilan ihan siedettäväksi ja ja antoi lämpimän lihasopan (n. 200km taukotarjoilu) ohella alkumatkan hyvät fibat takaisin. Niillä mentiin sitten maaliin asti ja oli kyllä avoittajan olo, kun matka oli takana.

Jotenkin tuo tapahtuman järjestely osuu omaan mieltymykseen kuin nenä päähän. Ihan hirveää hengen paloa minulla ei ole ajella +300km matkoja, mutta Routessa on sopivan leppoisa meininki ja huolto pelaa viimeisen päälle. Meillä oli koko ajan etuauto matkassa ja huoltoja oli matkalla viisi. Ekat kolme parilla eri paloasemalla ja kaksi muuta huoltoa etu- ja taka-auton peräloosterista tajoiltuna. Takana kulkevaan autoon sai laittaa oman huoltokassin, josta olisi voinut vaihtaa vaikka kuivia ajovaatteita. En vaihtanut, mutta sentään eturattaan vaihdoin kerran pienelle ihan alkumatkasta pienessä kinkamassa. Porukka oli tänä vuonna selkeästi kokenutta ryhmäajokaartia ja parijonossa ajo toimi varsin mallikkaasti leppoisalla fiilikselle niin kuin tuollaisella matkalla minun mielestä pitääkin. Taidan olla liian vanha noihin kilpastartteihin, kun tulee näin paljon ylisanoja pirkkalaiselta (ent. tamperelainen) turkulaisten järjestämälle tapahtumalle, mutta kyllä se vaan toimi loistavasti ja ryhmän kaput hoitivat hommansa viimeisen päälle mallikkaasti. Riippuen minkälainen Gärmääni oli matkassa tuli vähän variaatiota saavutettuun keskariin. Pääsääntöisesti mittarit näyttivät tavoitetta eli 34kmh.Alussa ja lopussa oli keskustan hitaat pätkät eli varsinainen ajo oli ihan taatusti tavoitevauhdissa. Omalta osalta reissu oli henkisiä sadekylmyyskärsimyksiä ja nivusten verihiertymiä lukuunottamatta suht helppo. Silti ovat tänään jalat olleet aivan tyhjät. Pikkasen jänskättää, että toipuvatko ensi sunnuntaille. No sen tuntee loppuviikosta eli nyt vaan relaa ja loppuviikosta pieniä nypyjä. Isoin haaste tällä hetkellä on saada takakiekossa loiskuva vesi poistettua. Tiistai ja keskiviikko menee ehtoiden puolesta työjtutuissa, joten torstai perjantai on herkkien tekojen päivä.

Tässä viikon tekoset tulevia tilastotarkasteluja varten:

Ma&Ti lepo

Ke Vesisadetta ja trainerillä 1h napakka harjoitus. Suurin voitto oli raahautua Werstaalle ja voittaa sohvan vetovoima, kun väsy oli päivän päälle aika turruttava. 10min verkka + 10min VK 326W + 10min palauttava 151W + 20min VK 278W jossa 2min välein 20sek tehon nosto 400W haminoille + verra 10min

To Juoksulenkki ensin koiraa vetäen 35min + koiran vetämänä 5min kun tajusi että ollaan kohta kotona + 15min reipasta omin päin. Yht 55min

Pe Auton pakkaus 

La Route300 9.14h ja 313km. Minun Gärmääni näyttää alle 34 keskaria. Keskiteho 174W, normalisoitu teho 212W ja keskisyke 135.

Su Koiran kanssa metsässä kävelyllä - ei muuta.

Viikko yhteensä 11.09h

Maantiekausi alkaa olemaan yhtä tapahtumaa lukuunottamatta pulkassa. Toki hyvien kelien jatkuessa ehtii vielä monta hyvää lenkkiä ajamaan ennen kuin maa jäätyy.

Kesä bluesia

Viimeaikaiset omat rustailut blogiin on käsitelleet näköjään lähinnä lussuja kumeja, kuusiokolo-avaimen kanssa häärimistä, retkeilyä Hesassa, matkailua rapakon takana, ennakkotunnelmia Pirkasta jne. Näistä voisi kuvitella että ei ole tainnut paljoa rehellinen hikoilu ja reenit kesällä maistua. Harjoitusloki kuitenkin väittää että maaliskuu - elokuu olisi tullut naputeltua suht tasaista n. 43h / kk tahtia eli tuntimääräisesti selvästi enemmän kuin lokakuun - helmikuun hyvää kehitystä tuoneella talvijaksolla jossa kk-annos oli koko ajan alle 30h. Eipä ole silti kesäkaudesta tullut liiemmin tarinoitua kun kerrottavaa ei ole ollut. Satunnaisia ok suorituksia lukuunottamatta ajaminen ei ole vienyt kuntoa eteenpäin, eikä edes riittänyt pitämään yllä alkukevään tasoa. Kesäkauteen on mahtunut myös nippu täysin altalipan suorituksia. Onneksi sentään käytännössä lähes kaikki lenkit on itsessään hauskoja, eikä mukaan juuri mahdu pakonomaisia harjoituksia jossa lenkki ajetaan vain ja ainoastaan siksi kun harjoitusohjelma määrää ja lenkin aikana laskeskellaan kuinka pitkään pitää vielä tuhrata kunnes pääsee takaisin kotisoffalle. Jotain etua on sentään siitä että harrastuksen wannabe-piirteet on pysyneet aisoissa.

Tuntimäärien olisi pitänyt olla aivan riittävä tälläiselle harrastajalle, eikä ajelut ole olleet yrityksen puolesta sen huonompia kuin aiemminkaan kaudella. Suurin ero talvikauteen on ollut siinä, että silloin tuli tehtyä suht tasaista jyystöä: erilaisia pitkiä vetoja FTP:tä varten ja pk:ta perusreippaasti. Ei eeppisiä ajoja vaan vähäiset tunnit karttui tasaisesti lyhyistä mutta lähes joka päivä tehdyistä ajoista. Vähän tylsää mutta näemmä tehokasta omaan kroppaan. Kesällä on taas tullut ajettua suhteessa harvemmin ja pitempää siivua, lisäksi välillä on irvistelty oikein kunnolla ja vastineeksi taas sitten ajettu kevyempää välillä. Kumulatiivinen kuorma on osin vaikea laskea kun ei wattimittari ole kuin yhdessä fillarissa, mutta TRIMP-pohjainen sanoo että se puoli on kesällä ollut kunnossa. Harjoituslokia tuijottelemalla olen yrittänyt loihtia päähän ymmärrystä siitä mikä on tökkinyt, mutta arvailuksi on jäänyt. Kovin mukava olisi kuitenkin syyt ymmärtää vaikka wannabe-kuntoilijasta onkin kyse. Sen verran hyvä maku jäi talvikauden nousujohteisesta reenailusta kun watit nousi viikosta toiseen että mieluusti näkisi samaa edelleen, vaikka hitaampanakin versiona. Eikä toisaalta muutenkaan miellyttäisi omaa identiteettiä (ainakaan vielä) sovitella näiden paikallisten harrastajien profiiliin jossa tahkotaan seuran yhteislenkeillä yms. yli 10000km per vuosi saavutetun kuntotason jäädessä kuitenkin ajomääriin suhteutettuna sangen vaatimattomaksi.

Vähän ennen Jämi84:ää tuli harrastettua satulan säätämistä, lopputuloksena pitkälti toista senttiä alemmat jakkarat kaikissa kolmessa jopossa. Samalla tuli palattua ajelussa perusasioiden ääreen eli pitempiä vetosiivuja, tasaista & usein toistuvaa perusajelua väliin ja vähän vähemmän välimallin WBR-iloittelua tahi muuta eeppistä yritelmää. Jämi nostatti jo vähän odotuksia paremmasta ja sittemmin pari viime viikkoa on aurinko alkanut taas paistella risukasaan. Keskimäärin lenkuroissa fiilikset ja watit on olleet kohdillansa taas ja aiemmin tällä viikkoa tuli kellotettua myös kesäkauden paras 2x20min setti jossa jälkimmäinen rennohko @278w. Maaliskuussa tuli samat watit hallissa ajettua 30min settiin, mutta tässä välissä ulkokaudella ei ole wattimittari juuri ilonaiheita tarjoillut. Josko tämä tästä taas jatkuisi hetkosen nousujohteisena ja samalla oppisi jotakin uutta siitä millainen touhuilu tuottaa tulosta.

Pusikkopyöräily

Viikon päähuipennukset olivat ensin Pirkkalan hölkän järjestelyissä heiluminen keskiviikkona ja toisena Sappeen 7h MTB rogaining. Hölkässä on aina kerran vuodessa mukava tavata vanhoja juoksututtuja ja vaihtaa kuulumisia kuin myös nähdä ja kohdata vähemmän tuttua juoksu sekä hölkkäväkeä. Aina nousee pintaan nostalgia kuinka hienoa oli nimenomaan käydä juoksemassa erilaisia hölkkiä aikoinaan. Niissä on vaan jotenkin osallistujilla sopivan letkeä fiilis. Eikä tuo toimitseminenkaan kerran vuodessa hassumpaa ole.

Toinen viikon huipennus oli lauantaina MTB rogaining muodossa. Kotiin tuotavia kertyi jonkin verran. Kokemusta paljon mm. ison koiran rauhoittelusta, hirvikärpäsistä joka paikassa ja aikasakosta maalista, kun myöhästyttiin melkein kaksi minsaa. Yksi sentään ihan konkreettinen ja myöhemmin käsin kosketeltava tuliainen on jälkitoimituksessa menomatkalta, kunhan peltipoliisi oksentaa kuvatuksensa ja kirje löytää kotiin. Siinä ne isoimmat tällä kertaa. Hyvin hoiti kapu taas kerran utuisen kartan lukutehtäviä. Itse keskityin kiroilemiseen, varsinkin jos vaihteet eivät totelleet. Jämillä ei kehdannut porukan keskellä niin sai sitäkin patoutumaa purettua Laipan erämaahan. Kyllähän toi keikka olisi pitänyt juosten tehdä, kun ajamalla haettavia rasteja ei juuri ollut tarjolla. Pyöräilykengillä napsuttelu juurakoissa ja kivikoissa sekä soilla ei pidemmän päälle kovin herkkua ole. Matkaa taitettiin 100km ja kaikenmaailman pusikoissa rämmittiin ja talutettiin. Hyvin oli taas kerran järjestelyt hoidettu ja ensi vuonna olisi aatoksissa 24h sarjaan osallistuminen jalkaisin. Se laittaisi omaan juoksuoheisharjoitteluun ainakin vähän vipinää ja sitä kautta ruokailutottumuksiin.

Viikon harjoitteet menivät aika leppoisasti:

Ma lepo

Ti hölkkää hölkän reitillä ja vähän muualla 48min

Ke hölkän toimitsemista klo 10-22

To Joukon ja Henkan kanssa Säijää. Henkka lepuutti hölkän jäljiltä jalkoja, kun Joukon kanssa tiristeltiin 17min, 309W 41,9kmh. Jokke huikkas lähdössä että otetaan napsu rauhallisemmin. Minun vetovuorot olivat lyhyemmät ja silti lähti noin kovat watit. Olin ihan limiiteillä. Takaisin tultiin 8min 313W 41,2kmh. Tavoite oli 12min, mutta en pystynyt enää 8min kohdalla pitämään tehoa yllä omassa vetovuorossa ja homma oli taputeltu. Kova treeni kuitenkin. Yht 1.52h

Pe lepo

La MTB rogaining 7.02h, 100km

Su koiran kanssa metsässä köpöttelyä parisen tuntia ja päälle kortteliajojen seurantaa Ylöjärvellä. On se vaan hurjan näköistä puuhaa.

Viikko yht 9.42h

Tällä viikolla olisi sitten Route300 ja ajatuksissa 34 keskariryhmä. Saa nähdä kuinka ehtii palautua sinne ja sieltä ikureihin.



 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Ja niin kävi tänäkin kesänä, että kesäloma on kulunut loppuun ja paluu arkeen on edessä. Takana on kaikin puolin rentouttava ja aktiivinen neljä viikkoa. Loman loppuun osui vielä JämiMTb, joka oli taas tänäkin vuonna varsin mukava tapahtuma. Maantiekuskille reitti on teknisyydeltään juuri sopivan haastava mutta ei kuitenkaan liian vaikea tai helppo. Viikon teemana oli palautuminen kolmen ekan lomaviikon mätöstä ja niin se suurin piirtein meni. Aavistuksen oli vielä kestojumia lauantaina, mutta ei mitään pahaa kuitenkaan. Tässä viikon tekosia:

Ma Lepo

Ti Tosi tosi rauhallista pyörittelyä eli hybridilenkki (vauhti sellainen että kaikille kilpailuhenkisille hybridipyöräilijöille tulee hyvä mieli kun voi ohittaa kipparasarvilla ajavan wanna be racerin) maantiekulkimella. Kävin Säijässä viikkotempopaikalla tunti ennen starttia ja siellä olikin Santtu jo kasailemassa kuljintaan. Menin mukaan osaksi matkaa verryille. Yht 2.25h - 64km

Ke Kevytä hölkkää Veteranon kanssa. Pyysin nopeaa poluille siirtymistä, kun oma vauhti oli juoksun hybiridiä eli riskinä oli että joku menee kävellen ohi. 0.55h

To Henkan kassa tiristelyä Säijässä. Otin treenin avaavana ja vedot lyhennettynä. Eka veto 10min 343W - 39,8kmh ja oli kyllä itsellä kaikki pelissä, palautus 24min kun odottelin että elitekiitäjä tulee omaa tokaa 20min siivua. Päätin ottaa tokan vedon osittain peesaten ja välillä aina kiihdyttäen rinnalle 8.30min 327W - 37,7kmh Yhteensä verroineen 2.06h - 55km

Pe Koiran kanssa melkein 3h metsälenkki, jota ei lasketa yhteisaikaan. Olipas rentouttava kuljeskella pirkkalaisia metsäpolkuja ja nautiskella luonnon äänistä. Toimi kyllä tosi hyvin aktiivisena lepona

La Lähdettiin TAllipäällikön kanssa Jämille MTB84 tapahtumaan. Markus ja Veterano menivät omista aikatauluista johtuen omia polkuja tapahtumapaikalle. Päällikkö oli järkännyt viimeisen päälle hyvät tsydeemit paikan päälle. Itse ajo meni tutttuun tapaan liian kovalla alkuvauhdilla. Kairasin kieli repun hihnan alla Lansen peesissä ja totesin, että tää ei ihan maaliin asti kanna. Markus jyysti samassa letkassa määrätietoisen lennokkaalla vauhdilla. Rauhotin vauhtia reilu 20km ajon jälkeen ja homma muuttui hauskaksi, jota fiilistä sinne lähdin hakemaankin. Sitten alkoi vaihtajien kanssa aika souvi ja sainkin survoa omalla tavaramerkillä menemään eli isolla etumurikalla. Välillä se suostui tippumaan pienemmälle ja välillä se tippui oikealle eli pois rattailta. Sitten tultiin ekalle koukkaukselle Jämille ja siinä meni mäentöppyrässä ketju takahaarukan ja rattaan väliin. Pelästyin jo että homma on tässä, mutta sain riuhdottua ketjun irti ja vaihtaja ei ollut vääntynyt. Remppahommien aikana meni hyvä letka kuin myös hetken päästä ketjua vielä repiessäni myös Alli. Sen jälkeen oli aika taiteilua myös takavaihteiden kanssa, mutta maaliin tultiin ja ihan kunnolla sain kuritettua jalkoja. Ei ole pehmeät polut massamiesten unelmaa ei ja ei myöskään pehmeät alamäet maantiemiehen kotoisimpia paikkoja. Markus oli jossain vaiheessa kuminkorjauspuuhissa polun varrella, joka oli iso harmi. Olisi varmaan tullut kova aika tänä vuonna. Tällä kertaa oli paljon enemmän kuminkorjauspuuhia matkalla kuin viime vuonna. Mistä lie johtunut. Isot respektit Allille, joka muutamalla hassulla maantielenkillä ja jopa kerran maastossakin tänä kesänä ajaneena veteli varsin mallikkaasti menemään. Olin ihan varma, että kunto ei vanhalla staralla kestä loppuun asti mutta niin vain kesti. WBR maantielenkki toissa viikolla taisi antaa tarvittavan kuntopohjan :-). Rogaining kapu veti myös jäätävän hyvän ajan ja oli maalissa aika nautiskelleen näköinen ja oloinen. Tietää hyvää tulevalle lauantaille, kun menemme Sappeeseen MTB rogainingiin. Hieno tapahtuma ja tavoite täyttyi eli paransin viime vuoden aikaani nyt kello pysähtyi muutaman minsan aiemmin eli 3.32,09. Ensi vuonna taas ja jokohan menisi alle kolme ja puoleen.

Su Ajeltiin Tottijärven lenkki Santun ja Ollilan kanssa suhteellisen rauhaksiin. Säijässä pientä tiristelyä jonkun matkaa, mutta muuten sai jalat happea. 3.06h - 98km.

Viikko yhteensä 12.04h

Ensi viikolla on 7h MTB rogaining Sappeessa. Loppuviikosta pitänee tankkailla ja ottaa rauhaksiin. Toisaalta torstaina tekisi mieli vähän tiristellä. Homma määräytyy vireystilan mukaan viikon mittaan. Keskiviikkona on Pirkkalan hölkkä, jossa ehtoo ja vähän päivääkin menee toimitsiessa. Vauhtia pitäisi olla tänäkin vuonna tarjolla kaikille, jotka haluavat testata kuntoaan ja toisaalta vähemmän vakavalla mielellä liikkuville toivottavasti hyvää tunnelmaa!

Tienoon tempo ja muuta viikon sätkyttelyä

Kun vähän vajaa vuosi sitten maalailin tuoreen valmentajan kanssa tavoitteita tälle kesälle, niin Lieto ja Tienoon tempo ei käynyt mielessäkään, enkä edes keväällä kilpailukalenteria selatessa suuremmin noteerannut tapahtumaa. Mutta Satakymppi-tempoilu Porissa joku viikko takaperin muistutti, että meikäläinenhän ei varsinaisesti ole mikään kestävyysurheilijan prototyyppi, vaan, osakkeet nousevat kutakuinkin suorassa suhteessa matkan lyhentyessä, eikä Varsinais-Suomen tasainen maasto heikennä ylipainoisen suorittajan asemaa.

Ilmo sisään siis kymppitempoon Lietoon ja vielä hieman kyseenalaisella taktikoinnilla P40-sarjaan ajatuksella, että josko sitä kerran pääsisi ihan podiumille.

Viikko meni aika perustreenien merkeissä, eikä mitään erikoista herkistelyä tai keventelyä tullut otettua, kun koukkikset kuitenkin häämöttävät kolmen viikon päässä. Mutta fillarin pesin ja ketjut putsasin perjantaina ja kisapaikallekin suoriuduin hyvissä ajoin niin, että pääsin ajamaan kisareitin (autolla) etukäteen. Verraa ihan kunnolla, pieni nykäisy ja virittelemään numerolappuja huoltajana toimineen Hannun vaimon ystävällisellä avustuksella.

Tempo lähti hyvin liikkeelle, ajo tuntui hyvältä, tai siis ihan helvetin pahalta, mutta vahvalta. Ajoin minuuttimiehen kiinni kutakuinkin kääntöpaikalle, joten ihan ilman mittarien vilkuiluakin tiesi, että menee ihan hyvin. Paluussa aloin 3km kyltillä suorittamaan päässälaskua mahdollisuudesta 13min alitukseen. 2km lätkällä olin tullut hapenpuutteesta kärsivissä aivoissani siihen tulokseen, että tiukoille menee, mutta ei taida ehtiä ja hetken kävi jo mielessä, että rullailen rennosti maaliin, että ei sieltä sarjassa kukaan enää ohi tule, mutta sain kuitenkin kaivettua motivaatiota pieneen loppurutistukseen. Tehoa tuli ensimmäisen kerran vuosikausiin "ihan hyvin" ja sen valossa 13:10.0 aikaan pysähtynyt kello oli hienoinen pettymys. Olkoonkin, että sillä taisi päästä kaikkien aikojen parhaiden aikojen Top20-listalle ja nipistin sekunnin Mattilan Samin P40-sarjan reittiennätyksestä. Ois vaan pitänyt tulla kovempaa!

Olin käyttänyt perjantain avaavan lenkin vähän poikkeuksellisesti aerotestaamiseen polttavan kysymyksen äärellä, mikä hattu päähän. Pirkkahallin suoran edestakaisin sahaaminen sukkapuvussa ja avaruuskypärässä oli varmasti ohikulkijoista melkoisen mottipäistä toimintaa, mutta minkäs teet, kun ei meitä sisävelolla tai tuulitunnelillakaan ole siunattu. Hitusen poukkoilevassa sivutuulessa ei saanut oikein järkevää aineistoa kasaan, mutta onnistuin sitten illalla virittelemään exceliin sellaisen tuulimallin, että numerot näyttivät pomppaavan kohdilleen ja hatuksi matkaan puettiin Spiuk Kronos. Paha sanoa, johtuiko asennosta (eri kypärillä vähän erilainen pään/niskan/hartiaseudun asento), kypärästä vai (todennäköisimmin) lähes totaalisen seisovasta ilmasta, että kellotin vuoden huonoimmat CdA:t (poikkipinta-ala/ilmanvastuskerroin noin asiaan vihkiytymättömille. Merkittävin kulkua vastustava tekijä fillarin seljässä, lukuunottamatta ihan jyrkimpiä kinkareita, ts. homma on aika simppeliä matematiikkaa, CdA:n optimoimista watteja vastaan). No testaus jatkuu ja joskus nappaa.

 Virallinen aerotestaus-laboratorio: Ilmailunkatu

Hannu ja Pia ajoivat loistavat uudet reittiennätykset. Hannu taktikoi Bubkamaisesti, eikä parantanut ennätystä, kuin 2 sekunnin verran, että jää tuleviksikin vuosiksi työstettävää ; ). Tommi ihan kannassa kaksikon väliseksi eroksi viime koitoksissa muodostuneen vakion, 2 sekuntia matkasta riippumatta, päässä. Pia niisti parikymmentä sekkaa omasta parin vuoden takaisesta reittiennätyksestään. Kun seurakaveri, Ollilan Jari vielä otti kakkospaikan P40-sarjassa ja Samu samoin hopealle P30:ssä, niin hyvällä syyllä voisi sanoa, että kaikenkaikkiaan varsin onnistunut tempoilurimpuilu Tampereen jengille.

Kuva: Samu Ilonen

Sen verran rookie, etten näköjään muistanut vetää paidan vetskaria ja hitusen outoa ja jännittävää seistä palkintopallilla kun n. 25v edellisestä kerrasta...

Tosi hyvin järjestetyt kisat, hieno reitti ja tapahtuma kaikenkaikkiaan, joten kiitos ja kumarrus TVC:lle.

Yhteenveto viikon tekeleistä:

ma - lepo
ti - 1:38t, jossa 4min+viikkotempo+4min. Melkein watilleen saman verran tehoa, kuin edellisellä viikolla, vaan puoli minuuttia huonommalla ajalla. Edellisen viikon ilmeisen nopea pohjoistuuli oli vaihtunut hitusen nihkeään itätuuleen.  4min veto alle vei ehkä ihan terävimmän kärjen ajosta ja tempon jälkeen ajettuun vetoon ei kyllä saanut enää kasattua itseään.
ke - 2:05t, perusajelua. Koitin kiinnittää erityisesti huomiota kadenssiin,koska tempojen kadenssit tippuneet ja mennyt vähän junnaamisen rajalle. Tiedä, onko mitään merkitystä, mutta alkoi tuntumaan ihan hyvältä, kun jaksoi punnertaa.
to - 1:30t, jossa 2x15min TT-pyörällä ja tainerilla. Huh, mitenköhän sitä taas selviää talven traineroinnit. Ei ole herkkua ei. Koitin jatkaa kadenssiteemaa, mutta oli kyllä trainerilla ihan tuskaisen vaikeaa. Tehoa ei vain kertakaikkiaan saanut pidettyä 110 rpm:llä
pe - 1:30t, poikkesin vähän avaavaprotokollasta ja sahasin Pirkkahallin suoraa ees-takaisin, että saisi dataa kypäräpäätöksen tueksi. Sen verran sivutuulta, ettei saanut hyvää aineistoa. Sain tosin illalla sitten pyöriteltyä excelillä vähän virtuaalituulta lisäämällä ihan konsistentin näköistä laskelmaa, jonka perusteella päädyin Spiukin Kronokseen. Saattoi olla virhe tai sitten ei.
la - 1:05t Liedon tempo 13:10.0 sarja M40 voitto ja epävirallinen ikäluokan reittiennätys.
su - 4:10t porukkalenkki Tapin ja Jarin kanssa. Suht rauhallista perusjynksytystä, pientä nykimistä loppupuolella, mutta ihan polttavaa hinkua ja jalkaa ihan sattuneesta syystä tuntunut löytyvän keneltäkään.

Maasto-orava Jämillä

Päivän Jämi84 kisuttelun voi vetää yhteen ytimekkäästi: Kisa meni *****ksi, mutta koko rahalle tuli vastinetta. Jos heti kisan jälkeen olisi tämän rapsan tehnyt niin aika suppealla sanavarastolla olisi pärjännyt eikä olisi pitkään tarvinnut jaaritella. Matkalla kotiin kun Santun kanssa puhelimessa haastelin niin Santtu osuvasti totesi että käyn liian vähän kisoissa ja siksi liikaa odotuksia yhteen tapahtumaan. Spot on, toisaalta taas vaikka kisa meni reisille niin kokemuspuolella jäätiin sen verran vahvasti plussalle että ei mennyt raha haaskuuseen. Jos tämä olisi ollut yksi kauden 20:sta kisasta niin näin varmasti ei olisi ollut vaan taskussa olisi vain ketutus. Siksi toisaalta on hienoa että pyörätouhu on pysynyt harrastuksena jossa on vielä mahdollisuus saada vähän reilummin hymyä huulille tai voimasanaa suusta.

WBR:ää Jämillä oli edustamassa myös Tappi ja tallikapu Alli. Näillä paremmilla kansalaisilla oli jotkin VIP-systeemit joten päädyin ajelemaan kisapaikalle erikseen jotta myös paluu onnistuisi oman maun mukaan. Näin emme sitten nähneet kuin vilaukselta pelipaikoilla ja lähtöviivalla ympärillä oli ihan tuntemattomia veijareita. Hyvä niin, siitä kohta lisää. Koska valmistautuminen kisaan ja koko viimeaikainen kesäkausi oli mennyt vähän miten sattuu niin turhia tulospaineita ei ollut hartioilla ja kisataktiikan suhteen päätin sitten kerrankin polkaista sen verran rivakkaa heti alkuun että ei tarvitsisi sitten myöhemmin jossitella. Aggressiivinenhan se startti sitten olikin, kolaroin vieruskaverin kanssa heti metri lähtöviivasta. Kun viimein pääsin oikeasti liikenteeseen niin selkää oli edessä kiitoradan täydeltä. Onneksi adrenaliinibuustattu kone otti hyvin kierroksia ja noin minuutti lähdöstä näyttää sykekäyrä viheltäneen jo pitkälle anaer-kynnyksen yläpuolelle. 

Alun kiitoradan kaahauksen jälkeen kapealla metsäautotiellä tie kääntyi loivaan laskuun ja tunnelmat rauhoittui kun kansa ajoi kahta kaistaa eikä ohitse päässyt enää kuin satunnaisesti. Aika mukavasti kuitenkin luoviminen onnistui ja joidenkin kilometrien jälkeen tuli vihellettyä tallikapusta ohi. Siinä taas erotti amatöörin ja ammattimiehen, hyvin oli Alli lähdön hoitanut. Kun hetkeksi jouduin pussiin vähäksi aikaa hiljentelemään niin takaa ilmaantui myös Tappi. Ilmeisesti oli diisselin käynnistyminen vienyt myös hetken lähdössä. Sitten avautuikin eteen aukko johon taas kiihdyttää ja tämän jälkeen herroja en nähnyt kuin kerran ennen maalia.

Sykkeet hakkaili suht reippaita lukemia mutta onneksi wattimittari on opettanut olla niistä liikoja välittämättä, etenkin kuumalla kelillä ja epätasaisessa ajossa. Kun alun ylikaasuttelu oli sulateltu niin valikoitunut letka tuntui hyvältä ja ajo maistui. Isommilla urilla vauhti kiihtyi vuorovedolla rapsakoihin lukemiin ja samalla kuitenkin sai lepuutusta peesistä. Ekan tunnin keskari oli 28kmh vaikka siihen mahtui jo kaikennäköistä pintaa. Jälkikäteen vertailu viime vuoden ajoon kertoi että 5km:sta eteenpäin eroa kertyi tasaiseen ylittäen 4:30min 25km kohdalla. Siitä napsu eteenpäin 31km kohdalla alkoi sitten ajo vähän painaa. Tosin kun perä meinasi lähteä seuraavassa kurvissa niin selvisi syyllinenkin, ei ollut jalat vielä pettäneet vaan takagummes siellä muljahteli tyhjänä. Tovi aiemmin olin kivikossa ajanut letkassa aika kolauksen johonkin murkulaan ja oli laskunmaksun aika.

Tässä kohtaa oravan tunteet taisi hieman kuohahtaa. Ja jatkoa seurasi hetkeä myöhemmin kun sisurin vaihto meni totaaliseksi säätämiseksi. Olis ehkä kannattanut sitä harjoitella viime aikoina enemmän kuin satulan nysväämistä. Mutta kun ei oo gummesta paukkunut miesmuistiin ja kahdessa rakkineessa kolmesta on tuubit. Jossain kohtaa Alli ja sitten Tappi paahtoi vierestä ohitse. Jatkoin siitä vielä tovin jos toisenkin touhuamista ja viimein hävettävän pitkän 9min jälkeen olin taas ratsailla. Siitä sitten selkiä poimimaan vaikka kisantapainen oli taputeltu ja retkiajoa oli edessä 50km. Polkuosuuksilla oli ajaminen ihan ok, ainahan se on, mutta yksin sorateillä tempominen oli just sitä itteään. Aina kun jonkun sai siellä kiinni niin eipä niistä vuorovetoon ollut avuksi kun tipahtivat suoraan vetoon keskimäärin saman tein.

Jostain 52km kohdalta alkoi sitten Jämin soratieosuus joka kesti aina 76km korville parilla lyhyehköllä pienemmällä uralla höystettynä. Tässä alkoi sitten jalka pikkuhiljaa painaa ja meno hyytyi. Ei oo tälläistä kevytrakenteista ja kroonista absoluuttisten wattien puutetta potevaa maasto-oravaa tarkoitettu ajamaan yksin ilman letkaa tollaisia osuuksia. Jalat alkoi kramppailla, vauhti hyytyi, mutta jotain hilpeitä hetkiä tähänkin sai mahtumaan:

- Hetken ajotoverina olleelle kaverille kun mainitsin krampeista, hän sitten herrasmiehenä kaivoi suolatabletin jonka nakkasin suuhun. Juuri ennen terävää ylämäkeä jossa ei juomaan pystynyt. Todella smart move. Ihanaa oli tablettia suussa kieritellä tovi ennenkuin sen sai vedellä huuhdeltua alas.

- Jossain lopun ylämäessä avautui hetkeksi ohituskaista hitaampien viereen. Siihen sitten kiihdytys, takareisi leikkasi kiinni samantein kramppiin ja kaaduin ohitettavien vierestä kivikkoon jalat edelleen polkimissa kiinni. Mitä sitä ei tekisi hauskuttaakseen kanssa-ajajiaan...

- Jälkipuoliskon retkiajelumainen tahti ja jalkojen krampit oli vähän epäyhteensopiva yhdistelmä. Joku vaikutus saattoi olla sillä että 9 minuutin häsäämisellä ja tyhjätyllä co2-patruunalla wannabe oli saanut aikaiseksi vain tyhjän takagummeksen korvaamisen löysällä gummeksella. Jalkapumppu kertoi koruttomasti maalissa että 1bar sinne oli saatu äherrettyä kun 2bar ois ollu mielihalu.  

Sellaista tällä kertaa. Mutta omaan makuun tuo Jämi istuu, saisi vastaavia olla lisääkin. Tai ehkä niitä onkin XCM Cupin joissakin osakilpailuissa, mutta nettiä pläräämällä on jäänyt kuva että tarjolla olisi vähän turhan paljon mutaa, pusikkoa, loputonta juurikenttää yms. yms. joka ei oikein jaksa kiinnostaa enää kun on tuo maantiepööräily näköjään päässyt näin mieltymyksiin haitallisesti vaikuttamaan.  

Satulan säätäjän anatomia

Monella meistä on joku pakkomielle. Näin ainakin olen itselleni kertonut. Joillakin se on fillarin ja fillaristin kontaktipisteiden säätäminen. Kansanomaisemmin siis jakkaran veivaaminen eestaas ja ylösalas. Tai siitä se alkaa mutta harrastuksen muututtua vakavaksi touhu etenee yleensä myös tangon ja kenkien klossien kanssa puljaamiseen.

Tiimissä vallitsee kaksi käsitystä aiheesta. Valkku on järkähtämätön näkemyksessään että penkki laitetaan paikalleen ja ajetaan ainakin yksi kausi siihen totutellen. Takataskustaan hän kaivaa esiin tieteelliset tutkimukset jotka kertoo että samat tehot tulee ulos äijästä isolla haarukalla eri satulankorkeuksia. Tappi taas kyllä tietää mistä on kyse. Pyöräilyn legendalla oli myös hyvin selvä mielipide asiasta (säätäjä extraordinaire). Itse vedän tässä kohtaa perinteisen höpöargumentin pöytään eli että Eddy taatusti polki kovempaa kuin kaikki nuo muuta todistelleet tutkijan tapaiset, joten varmasti ukko tiesi asiasta jotain olennaista.

Pohjilmmiltaan tavoite säätämisellä itse säätämisen harrastamisen lisäksi on löytää se optimaalinen setuppi jossa watit pursuaa optimaalisesti jaloista ja jaksaa vääntää väsymättä pitkää lenkuraa. Ja näiden lisäksi setupin pitää tuntua hyvältä. Ja tässä viimeisessä edistynyt harrastaja on tarkka, samalla tapaa kuin viinisnobi erottaa toisistaan Châteauneuf-du-Papen vuosikerrat, niin asiaan vihkiytynyt säätäjä havaitsee millin kahden erot satulan paikassa ja kulmassa ja kykenee päässään arvioimaan vaikutukset tehontuottoon. 

Aivan kun pyöräilyyn niin myös säätämiseen vuodenaikojen vaihtelu tuo luontaisen kierron. Talvella maantiekameli siirretään sisään trainerille ja välillä ajellaan hallissa ympyrää. Tasainen rasitus, korkea inertia (Supermagneto Pro:lla, EI Tapin suopyöräily Tacxilla…), korkea kadenssi, ei ajeta ihan maksimeita väsynä, vähän venyttelyä talvi-iltaisin = satulaa on mukava hivuttaa vähän ylöspäin kun jalat luonnistuvat hyvin polkemaan pikkaisen varpaat alaspäin osoittaen. Luontainen taipumushan on pyrkiä nostamaan satulaa: ei tule poljettua polvet koukussa rumasti, polkimen ala-asennossa suora jalka = VOIMAA, liskona vaakaputken päällä ei polvet hakkaa niin pahasti mahakump…rintakehään ja ehkä maastopyöräilijänä on myös esteettinen näkemys paljonko satulatolppaa olisi syytä näkyä. Nousevat wattilukemat kertovat viimeinkin sen oikean asennon löytyneen. 

Sitten tulee kesä. Kaikki tuntuu kevyeltä ensilenkeillä. Jossain kesällä uusi satula asennetaan notkahtaneen tilalle. Yhtäkkiä vetoreeneissä jotain on selvästi pielessä. Voima aivan hukassa, jalat väsyy helposti. Hmmm, onkohan satula sittenkin liian matalalla kun koivet nuudelia eikä edes hengästytä. Vai vain väsy, vai harjoittelun puutetta. Kuka näistä tietää, jotain kuitenkin pitää kokeilla. Satulaa vähän ylös ja kevyt testilenkki. Tuntuu hyvältä. Päivä pari lepoa. Kevyt vetoreeni ok, pari päivää myöhemmin kovemmalla lenkillä taas voimat hukassa. Äh, pitääkö tässä nyt luopua vaivalla ansaitusta satulankorkeudesta ja nöyrtyä sitä laskemaan. Haetaan vahvistusta interwebin ihmeellisiltä tietäjiltä. No siirretään vaikka klosseja vähän taaksepäin niin satulan laskun voi selittää pakollisena ja luontevana kompensaationa toiseen säätöön. Matalampi satula ei tunnu hyvältä rauhallisessa ajossa, polvet ihan koukussa. Mutta kun höökiä laitetaan lisää niin jo alkaa pyöritys taas sujua ja yhtäkkiä muistuu mieleen syykin eli luontainen taipumus tiputtaa kantapäät alas ja stabiloida ne siihen asentoon silloin kun ajetaan reippaammin vaihtelevissa olosuhteissa ja väsy uhkaa. Tässäkös tää olikin? No pian nähdään. Mutta samapa tuo, hiipivän dementian vaivaama nuoreläkefillaristi unohtaa tämän kaiken syksyn siirtymäkauden aikana ja harrastus saa jatkua.

Tapin ja Santun raportteja lomalenkkeilystä lueskellessa tuli muisteltua mitä muuta on tullut itse tehtyä lomalla kuin momenttiavaimen kanssa telmittyä satulatolpan kanssa. Retkeilyä perheen kanssa pariin otteeseen, dieettiä mahataudin avustamana ja vähän testilenkkejäkin. Kahden viikon loma vierähti aavistuksen turhan nopeasti ja haaveita vähemmällä fillaroinnilla. Ensi lauantaina Jämillä testataan onko kondis edes viime vuoden tasolla. Vai ehkä vain maasturin uusi satula keturallaan.