Jos viime viikolla ei menty mihinkään niin eipä tämä viikko paremmissa merkeissä alkanut. Yhdistelmä 12h työpäivät, vähäisemmät ajotunnit ja kunnon kehityksen pysähtyminen (tai ainakin siltä tuntuu) näyttää tehokkaasti nakertavan tarmoa tavoitteelliseen treeniin ja tuloksena on eilisen illan kaltaisia ylläpitolenkkejä: myöhään illalla ulos ja vähän yli tunti keskikovaa +32kmh. Tuskin tällä reseptillä mihinkään kunto kehittyykään, mutta pysyypähän kenties paikallaan. Toisaalta taas kun ei tunnu nyt vauhdit kehittyvän muutenkaan niin turhaapa sitä sitten väsyneenä itseään kiusaamaan. Tai näin ainakin tämä kehää pyörivä ajattelu nyt menee. Jos ei olisi aina välillä tiedossa WBR:n tappavia yhteislenkkejä niin ylläpitäisin kuntoa varmaan tv:n ja ohratuopin ääressä ;=)
Maanantaina tuli pitkästä aikaa kokeiltua muutakin kuin fillaria, tässä tapauksessa kahvakuulia. Siitä rankaisu tuli päivää myöhemmin kun yläselässä vanha jumi iski voimalla takaisin. Illalla nukkumaan mentiin vielä buranan voimin ja tänään tohtori kirjoitti kuurin tehokkaampia rohtoja. Näin päästään luistamaan lihaskuntoharjoituksistakin taas ihan luvan kanssa.
Santtu taisi jo kysellä lomasuunnitelmiakin, väläytellen
uhkaa ehdotusta seuran yhteisistä
kidu...ajosessioista. Vähän huonolta näyttää että nekään pääsisivät tätä pientä alakuloa rikkomaan: ensi viikko menee vielä suht tiiviisti töissä, sitten Italiaan perhelomalle 10 päiväksi (sinne lupailtu +35 astetta lämpöä ja perhelomalla ei välttämättä katsota hyvällä pyöräileviä perheenpäitä) eli palautumista ainakin tapahtunee riittävästi heinäkuun aikana. Mutta voipi olla että painon ja kunnon osalta plus- ja miinusmerkkiset kehityskäyrät menevät vähän eri suuntiin kun Santulla nyt ;=)
Piirräppä pari-kolme käyrää vuoden alusta asti: treenitunnit, kunto ja muut elämän stressitekijät, niin ei tarvitse tähtitieteilijää vetämään johtopäätöksiä..
VastaaPoistaMoodeja ja erilaisia vaiheita tulee ja menee - toivottavasti ei kuitenkaan into pääse hiipumaan kokonaan vaikka yhteislenkeillä selkäranka yritetäänkin aina taittaa. Eilen oli kyllä omaltakin kohdalta aika vääntö, kun tulin Helsingistä klo 20 kotiin ja olin Puljulla sovitusti 20:15 valmiina aloittamaan Santun kanssa vetoharkan. Ei olisi ollut lähtijäksi, jos ei olisi sovittu etukäteen.
VastaaPoistaJep, tuo on totta. Vaikka tunnuslause on "kaveri koitetaan aina jättää", niin kyllä tämän hyvän ja aktiivisen lenkkiseuran ansiosta on tullut aika monta treeniä tehtyä, jotka muutoin olisivat jääneet väliin.
VastaaPoistaTreeni kun on ikävä kyllä pakko sovittaa muuhun elämänrytmiin, niin pitää vain koittaa miettiä keinot, millä siitä saisi mahdollisimman paljon irti ja asettaa tavoitteet niin, ettei hommasta tule pakkomiellettä tai taakkaa (onneksi tässä porukassa ei missään nimessä ole mitään tällaisia piirteitä havaittavissa ; )).
Traineri on tosi aikatehokas ratkaisu, vaikka kuinka tuntuisi järjenvastaiselta ajatus ajella kesällä sisällä (tosin toistaiseksi näillä keleillä en ole niinkään varma) Itellä ainakin selkeä rutiini/suunnitelma ja etukäteispäätös, että ajan tiettyinä päivinä vain trainerilla, enkä arvo erikseen joka lenkin alussa esim. kelin mukaan (kyse siis lähinnä talvesta) helpottaa rutiinin muodostumista merkittävästi ja ajatellen noita sun työpäiviä, ainoa keino, millä 12 tunnin jälkeen on mitään mahdollisuutta saada tehtyä jotain, on sokea rutiini. En toki sano, että 12t työpäivän jälkeen olisi järkevä tehdä yhtään mitään muuta, kuin syödä ja nukkua, mutta pointti toivottavasti kävi ilmi.
Jep, kyllä kaikista positiivisesti vaikuttavista tekijöistä ehdottomasti suurin on ajokaverit. Jo pelkästään epäsuora vaikutus on merkittävä eli tulevat yhteislenkit ja halu / tarve olla riittävän hyvässä iskussa niitä varten (ei tarvii kuin muistella erästä omaa kuoleman ajoa talvella Tapin kanssa tai Santun hieman ruosteista kevätkuntoa motivaatiota hakeakseen).
VastaaPoistaKovin juttu on tietysti sitten päästä ajamaan porukalla, on se vaan maantiellä iso tekijä. Maastossa sillä ei aikanaan niin suurta merkitystä ollut.
Tänään onneksi pääsin kotiutumaan Hesasta tuntia normia aiemmin ja tiukka vaatteiden vaihto kotona (osa vaatteista vain kainaloon) ja ehdin vähän yli minuutin marginaalilla Siwan luota mukaan torstain kanuunalenkille. Ei siinä paljoa työpäivän pituus, kolottova selkä, heikko jalka tms. mielessä pyöri kun porukalla häröiltiin (ei ollut ketään PKK:n "poliiseja" tällä kertaa mukana kuria ja nuhdetta jakamassa). Aikalailla isolla marginaalilla pesee tiistain kaltaiset yksin puurtamiset!
PS. Mun normipäivä on nykyään 6:30 - 18:30 ovelta ovelle ja jos se siitä poikkee niin useimmiten lähinnä siten että on iltapuheluita jenkkeihin vielä bonuksena. Ei siis edes parane ajatella että mikä olis järkevintä ;=)