Vaimon palattua aamulla omalta lenkiltään pääsin itsekin suorittamaan. Keli oli jo vähän kiikunkaakun ja saunaankin Kaupinojalle tai Rauhanniemeen piti vielä perheen kanssa ehtiä. Tähänhän oli ihan selvä ratkaisu, josko se että sen keksiminen kesti edes pienen hetken kertoo kai siitä miten pahaksi tuo asfaltilla rullaaminen on tänä vuonna mennyt...
Auton katolle kiinni pyöräteline valmiiksi paluuta varten ja itselle maasturi varastosta pihalle. Nopeiden neulaspolkujen sijaan tällä kertaa vuorossa oli vähän juurakkoisempaa ja kivikkoisempaa rymyämistä, tosin edelleen puhuttiin ihan sujuvasti ajettavista poluista. Kiitos matkan päätepisteen pystyi retken loppuun niputtamaan parit kierrokset Kaupin parhaita alamäkivoittoisia vauhtipätkiä.
Mukavastihan maasturikin edelleen kulki, tosin vähäinen ajo näkyi huonoina ajolinjoina ja satunnaisena sohlauksena, mutta kuntoilun kannaltahan siitä ei ole ollenkaan haittaa että joutuu vähän optimia enemmän kiihdyttelemään turhien jarrutusten jäljiltä ja runttaamaan polkimia kun ajolinja viekin turhan isojen kivien ylitse. Kummasti oli myös päässyt unohtumaan, että vähänkään teknisemmässä maastossa pyrkivämpi ajovauhti tarkoittaa kokovartalojumppaa pyörän päällä ihan eri tavalla kuin maantiepyörällä on tottunut.
Hauskaa oli taas ja hienoa oli lenkki lopettaa kurvaamalla saunan pihalle (Kaupinoja oli remontissa, mutta Rauhanniemi onneksi auki) ja löyly-järvi kierrosta tekemällä huuhtoa lenkin hiet pois. Kumman vapauttavaa oli myös ajaa lenkura jonka ainut teema oli hauskanpito, ilman mitään spesifejä harjoituksellisia tavoitteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti