Matkalla ministerin kanssa

Sunnuntai-aamu koitti vilakkana, mutta toivoa täynnä. Sääennuste oli koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan ja asfaltti oli selvästi kuivamaan päin yön jäljiltä. Päivän ohjelmassa oli 217km @34kmh eli Pitkä Pirkka tamperelaisittain. Koska koskaan aiemmin ei ollut tullut noin pitkää matkaa ajettua niin tämä happening oli kelvannut tekosyyksi koko edeltävän viikon kestäneeseen keventelyyn (=pakoiluun treeneistä).

Rullailin kotoa lähtöpaikalle ja taktiset kuviot sovittiin ennen lähtöä vetovastuussa olleiden Kanuunoiden kesken. Omaksi roolikseni osui alkuun luukkumiehen paikka, joka takasikin rivakan startin koska telaketjua pyörittänyt vetoryhmä veti alkuun varsin hanakasti ja luukkumiehenä kun ei päässyt kunnon peesistä nauttimaan niin sai tehdä töitä vähän enemmän. Tämä ei ollut ollenkaan hullumpi juttu koska pian lähdön jälkeen alkoi tulla vettä niskaan ja pelipaikka missä sai lämmöt ylös eikä joutunut nielemään muiden takarenkaista roiskuvaa vettä ei ollut huonoimmasta päästä. Lisäbonuksena WBR-veli Tappi joutui kerrankin ajelemaan meikäläisen peesissä kohtuu pitkän tovin, milloinkahan tämä olisi edellisen kerran tapahtunut ja tuleeko koskaan uudelleen tapahtumaankaan...

Ylöjärven nurkilla "luukku" avattiin ja vetoryhmään päästettiin lisää kuskeja. Tästä seurasi odotetusti vähän häröilyä, mutta varsin siististi porukka ajoi märällä kelillä ja vauhti pysyi hyvänä. Noilla nurkin yritettiin jakaa porukkaa myös kahteen telaketjuun Esa S:n kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut kun eturyhmään tarkoituksella jätetty pikkurako pelästytti osan kuskeista jotka kirivät takaryhmästä eturyhmään sellaisella vimmalla että olisi luullut todellisen hädän olleen kyseessä. Jossain 30km nurkilla sitten mukana ollut urheileva ministerimme otti aika-ajopyörällään toisen parijonon piikkipaikan ja siitä eteenpäin kyyti oli pitkän aikaa hyvin tasaista, kiitos Stubbin erinomaisen tasaisen vedon. Omakin ajo siinä keveni kun pääsi ajamaan normaalissa hitaasti pyörivässä parijonossa eikä paimentamaan muita.

Alun sadekuuron jälkeen keli oli tasaisen vaihtelevaa ja vähän ennen Hämeenkyrön taukoa (@85km?) oli reissun tiukimmat paikat: vasen käsi meinasi hyytyä kylmään ja märkään (osin myös huonon asfaltin tärytykseen) ja tunto meinasi kadota ranteesta sormiin asti. Etuvaihtajan operointi kädellä oli silkka mahdottomuus, josko ei sitä tuossa vaiheessa tarvittukaan. Taukojumppa Hämeenkyrössä onneksi palautti tunnon käteen eikä tarvinnut alkaa sitä vauhdissa amputoimaan.

Hämeenkyrön jälkeen porukasta irtautui sovitusti n. 15 kuskin irtiajoryhmä, mukana myös Tappi, jonka tehtävä oli noutaa koko porukalle Kurusta energiapatukat. Oma jalka ei ollut ripeän alun jäljiltä ylettömän virkeä ja pitkä matka mietitytti sen verran, että jäin löysäilemään pääjoukon leppoisan tasaiseen kyytiin. Matka olikin eleetöntä pitkän tovin, Kurussa pidettiin hyvin lyhyt puskapissatauko ja sama vähän pidempänä Muroleessa.

Muroleen mäissä oli kukkakepin suht helppoa ajella koska ne noustiin hyvin rauhallisesti, jotta raavaampien kuskien tippumisesta ei ollut riskiä. Mäkijakson loppupuolella alkoi myös siihen asti erinomaisesti vetäneen ministerin jalkaa ilmeisesti painamaan koska vauhti romahti etenkin ylämäissä ja omatkin sykkeet tipahtivat siinä reippaasti. Onneksi aurinko alkoi paistamaan samoihin aikoihin ja asfaltti oli vaihteeksi kuivaa joten kevyeksi sunnuntaiajeluksi muuttunut kuntoajo ei alkuun vielä pahasti harmittanut.

Vauhti kuitenkin jatkoi vain hidastumistaan ja lisäksi jonon perällä mihin olimme Tapin kanssa kierrossa pyörähtäneet alkoi kuminauha-efekti olla huimaa. Huolimatta selvistä raioista edellisiin joutui ylämäissäkin tekemään yhtämittaa tehojarrutuksia. Harmitus sen kuin kasvoi ja odotus siitä, että pistettäisiin taas vetorinki pyörimään ja vauhti palautuisi. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan lopussa vauhti oli sitä luokkaa että ylämäissä ei enää menty edes klassikkoa polkevista hybridikuskeista kunnolla ohitse...Tasamaalla onneksi oli vielä sen verran vauhtia, että ei jääty muiden tientukkeeksi. Turhapa tuosta toki näin jälkikäteen rutista, olisihan tuolloin voinut omaakin ajoa lähteä ajamaan jos olisi tahtoa ja jalkaa riittänyt.

Lopun himmailun seurauksena maaliin rullailtiin hyvässä hapessa ja aurinkoisessa kelissä. Keskari jäi nippanappa 34kmh puolelle. Ajoaikaa kertyi onneksi sen verran että riitti lähes pelastamaan koko viikon ajoaikasaldon.     

Ministerin kuvaus samasta reissusta (http://www.alexstubb.com/fi/blog/1937/) täydentäköön ylläolevaa toisesta perspektiivistä. Selvyyden vuoksi, ministeri on kyllä rautaisessa kunnossa, mutta ihmehän tuo olisi ollut jos ei olisi lopussa alkanut jalkaa painamaan.