Ratailua! (eka kuva lisätty)

Perjantai aamuna tai oikeammin keskellä torstain ja perjantain välistä yötä, kello pirahti parikymmentä vaille neljä. Silmien aukominen, hampaan pesu ja cervelo-perhe pärähti nelkulta oven taakse hakemaan matkaan kohti Cido-areenaa Panevėžysissä Liettuassa.

Historia tapauksella oli sellainen, että olin joskus heikkona hetkenä tunnustanut Samulle hankkineeni  ebay:stä made in hong kong ratarunkosetin, joka oli pari vuotta pölyttynyt varaston nurkassa, josta familjen Cervelo keksi, että mut pitää saada mukaan CCH:n ratajaoksen järjestämälle matkalle Baltic City Track Tour-karkeloihin. Lähtökohtana oli siis, että en ollut ikinä ajanut metriäkään fixillä, enkä ollut ikinä ajanut metriäkään radalla ja pitäisi lähteä ajamaan kisaa. Koitin selitellä näitä mielestäni jossain määrin olennaisia faktoja, korkean paikan kammoa ja muutenkin yleistä pelkoa porukassa ajamiseen. Mutta Pia vakuutti, että homma on helppoa, että Samukin oppi ihan heti (Samuhan ei ole ajanut kuin ehkä 15v fixillä ja kilpaa). No, ainahan tuo oli ollut haaveena päästä kokeilemaan rata-ajelua, joten perjantaina sitä sitten auto täyteen pakattuna olin matkalla.

Paikalle päästiin joskus myöhään illalla, mutta kaikilla oli hinku päästä vielä ajamaan pitkän matkustuksen jälkeen. Olin vissiin ollut sen verran väsy koko matkan, etten ollut ehtinyt kummemmin jännittämään, mutta kun pyöriä alettiin kasaamaan ja vaihtamaan varusteita, ihan hienoinen kauhunsekainen kihelmöinti alkoi hiipiä mieleen. Taluttelin pyörän radan varteen ja Pia ilmestyi melkein samantien ja ilmoittautui oppaaksi. Seuraat vaan perässä. Jepjep. Helppoa, kuin heinänteko. Radan sisäreunassa oli loivasti kallistettu turva-alue jota kierrettiin ensin muutama kierros fixiin totutteluksi, jonka jälkeen oli tarkoitus, että kiihdytetään vähän vauhtia ja siirrytään varsinaiselle radalle. Suorilla kallistus on suht loiva, ehkä parisenkymmentä astetta ja uskaltauduin seuraamaan oppaan perässä sinne. Mutta mutkat on kallistettu 42 astetta ja vaikka miten yritin, niin järki sanoi, että eihän se pyörä nyt voi pysyä siellä ja tiputin alas turva-alueelle vähän ennen mutkan puolta väliä. Samaa jatkui muutaman kierroksen ajan, kunnes totesin, että tämä on nyt vain tehtävä, vaikka henki menisi ja henkeä pidätellen, etupyörä vispaten, rystyset valkoisena ja hartiat viulunkielen kireydelle jännitettynä ajoin mutkan kokonaan läpi. Seuraava meni jo hitusen helpommin ja muutaman kierroksen jälkeen onnistuin Pian muistutuksesta vähän rentouttamaan hartioita. Noh, mihinkään paria kymmentä senttiä ylemmäs ei toki ollut mitään asiaa.

Ajelin ehkä 10-15 minuuttia, kunnes eteen osui letka, joka ajoi sisärataa epämiellyttävän hitaasti, siis, että en uskonut, että niin leppoisalla vauhdilla kitka riittäisi pitämään kaarteessa pystyssä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi joko ohittaa letka tai lähteä tauolle. Otin taktisen juomatauon. Mutta radalle palattua sama tilanne oli nopeasti uudestaan edessä ja kun juomatauko oli käytetty, niin pala kurkussa nieleskellen pakottauduin ylemmäs radalle, jotta en jäisi letkan perään. Hämmästyttävää kyllä, en tippunut sieltä kaarteessa ja kun seuraavassa kaarteessa letka vaihtoi vetäjää ja jouduin väistämään entistä korkeammalle, en edelleenkään tippunut ja jotain napsahti päässä. Siis jonkinlainen järjen ja itsesuojeluvaistoin poiskytkeytyminen. Sen jälkeen homma oli ns. "like riding a bike", ihan yhtä rentoa ja luonnollista, kuin maantiellä ajelu. Ja siis, aivan tajuttoman siistiä puuhaa. Fiilikset olivat vähän samanlaiset, kuin ekan kerran moottoripyörällä ajamisen jälkeen, siis se perinteinen sanonta, parasta, mitä housut jalassa.

Perjantain ajot jäivät puoleentoista tuntiin. Launtaina sännättiin radalle heti aamusta ja tahkosin rataa ympäri lähes tauotta melkein neljä tuntia. Tein jo aika aikaisessa vaiheessa päätöksen tai siis olin jo tehnyt sen etukäteen, mutta vahvistin sen, että en osallistu itse kisoihin, koska vaikka homma tuntui hyvältä, niin järki kuitenkin mukana, ensimmäisenä lajina ollut pudotusajo olisi saattanut pilata huonolla säkällä päällejääneen hyvän fiiliksen. Toki 2km ja 500m aika-ajot jäivät vähän harmittamaan, mutta kyllähän noita vielä ehtii.

Sunnuntaina vielä pikainen vajaan tunnin setti ennen kisapäivän alkua ja sitten erittäin mielenkiintoista kisojen seuraamista.

Reissu oli kaikinpuolin erittäin hyvin järjestetty ja onnistunut ja aivan saletti, että mikäli vain aikataulut töiden ja kodon suhteen antavat myöden, niin lähden mukaan jokaikiseen tulevaan vastaavaan. Viestittelin jo norjan master-maajoukkueessa ajavan kaverin kanssa, että koska heillä on leirejä ja pääsenhän mukaan. No tietty pääsen ja niitähän on vähän väliä : )!

Kuvia tulossa, kunhan saan kuvaajilta.

Launtain setistä: