Pääsiäisen tiukan "työviikon" jälkeen oli hienoista nuutumusta ilmassa, eikä viimeinen treeni keskiviikkona sujunut tälläkään saralla mitenkään hehkuvasti. Pakkauksen sentään tajusin suorittaa lähtöä edeltävänä iltana, kun torstaina oli vielä työreissua ohjelmassa niin, että ihan liikoja ylimääräistä aikaa ei jäänyt ennen kuin Markus kurvasi tilataksin kanssa pihaan poimimaan matkaan. Kentälle kuitenkin ehdittiin hyvissä ajoin ja matkakohteeseen suorastaan etuajassa, intoa ja jännitystä puhkuen koko tiimi.
Perjantaina heräsin aikaisin, enkä oikein enää saanut nukuttua, joten aloin samantein kasaamaan fillaria. Pienoinen shokki iski, kun huomasin jakkaratolppaa sovittaessa, että kiristintä ei näkynyt missään. S5:ssa on pieni irrallinen palikka, jolla aerotolppa kiilataan rungon väliin, ei siis perinteinen panta. Paniikinomainen etsintä laatikosta ja matkatavaroista, rungon ravistelu ja kauhukuva mielessä siitä, että tässä se leiri sitten oli. Noh, tolppa sattuu olemaan sen mittainen, että se laskeutuu juuri oikealle korkeudelle rungon sisään ilman kiristystäkin, joten auttavasti pystyisi ajamaan. Aamupalalla kiroilin asiaa, mutta kaivettiin internetin syövereistä, että maakunnasta löytyy Cervelo-dealeri, joten ehkäpä sieltä löytyisi apua asiaan. Onneksi apua ei tarvinnut lähteä hakemaan sen kauempaa, kun kotomainen Cervelo-kauppias ilmestyi hotellille pumppua tuomaan ja päätettiin suorittaa vielä yksi rivakka ravistus rungolle, josko kiristin olisi sittenkin jäänyt sinne sisään. Oi sitä onnentunnetta, kun kolahdus rungossa ja kilahdus lattialla kertoivat kadonneen lampaan löytyneen. Ilmaa renkaisiin ja baanalle.
Heti kohta rantakatua Cervelo-perheen hotellille suunnatessa selvisi, että pyöräiljöitä on täällä muutama muukin. Kadulla pörräsi vastaan joukkue toisensa perään. Aurinkokin pilkisti ja hieman koleasta kelistä huolimatta fiilis katossa. Cervelo-perhe oli suunnitellut meille kohteet valmiiksi päänmenoksi ja Joukon vahvistama lähdettiin taivaltamaan kohti vuoristoa. Pienten mutkien ja kartanluvun jälkeen tie alkoi pikkuhiljaa kohota ylöspäin ja Tappi siirtyi uskollisena tavoilleen keulille pitämään tasaisen tappavaa vauhtia, jota ei meinannut saada hillittyä koko leirin aikana. Coll de Sollerin nousuun päästessä keli oli hivuttautunut aika uhkaavan näköiseksi ja ensimmäiset pisarat putoilivat jo ennen serppojen alkua. Olin kuullut ja lukenut, että paikallinen asfaltti on liukasta, mutta konkreettinen näyttö siitä, kuinka todella liukasta, tuli, kun etunen meinasi lähteä alta serpentiinimutkassa - ylöspäin mennessä. Ja nyt kyse ei ollut mistään Ulrich storming Andorra kyydistä, vaan meikäläisen vaatimattomasta kävelyvauhtisesta etenemisestä. Nousun loppu tuli kuitenkin yllättävän nopeasti ja kun olin matkassa "travel light" meiningillä ilman sadetakkia, niin melkoisessa horkassa sai lasketella alaspäin. Alkuperäinen suunnitelma lasketella alas Port de Solleriin ja kinnata siitä Puig Major pistettiin uudelleenarviointiin ja suunnattiin takaisin Sollerin yli Bunyolaan lounaalle, jossa muiden mutustellessa sämpylöitä, söin omille tavoilleni uskollisesti ihan reippaan lasagne-lounaan.
Honorin nousussa, kohti Orientin kylää, meinasi tulla jo ensimmäisen kerran kunnolla lämmin, kun aurinko helotti rinnettä mukavasti. Pienten teknisten säätötoimenpiteiden jälkeen kylässä, lähdettiin laskettelemaan Orientin puolta, kumpuilevaa reittiä pitkin, jossa muiden jäädessä paistattelemaan päivää, päädyttiin Pian kanssa nykäisemään reippaammin pariin töppäreeseen ja laskettamaan teknisesti helppo laskuosuus reipasta kyytiä. Jostain syystä noi simuloidut "irtiotot" (kukaan tuskin tosissaan yritti ajaa kiinni, mutta sellaisen illuusion sai kuitenkin synnytettyä) kumpuilevassa maastossa olivat fiilikseltään ehkä hienoimpia pätkiä koko leirillä. Samanlainen toistui maanantaina, kun jostain hetken mielijohteesta luukutettiin Tapin kanssa Lluc:n ja Calobran välinen kumpuileva pätkä ihan tosissaan.
Ekan päivän 137km ja jokusen nousumetrin jäljiltä olin aivan kuitti ja mielessä kävi, että mitenköhän tästä koko leirin jaksaa, kun "veryttelypäiväkin" oli näin tiukka. Mutta hämmästyttävästi ekasta päivästä toipui ja sen jälkeen, edes maanantaina, jolloin ajoaikaa kertyi yli 7t, ei missään vaiheessa tullut bonkkausta tai epätoivoista "ei jaksa enää" fiilistä (vaikka leiriseurue mun loppuverrat niin taisivat tulkitakin. Team Sky on kehittänyt uuden käänteentekevän innovaation, marginal gains sarjaansa, loppuverran, joten ajettelin kokeilla, josko sillä saisi Wigansin jalat. Ei saanut ), vaan ihan joka kerta olisi ollut tarvittaessa virtaa jatkaa pari tuntia pidempäänkin.
Koska tarkoitus ei ole kirjoittaa tästä romaania, vaan lähinnä muistella omia fiiliksiä ja lenkkien sisällöt ja statistiikatkin on jo aika seikkaperäisesti kuvattu (hehkutukset vielä Tappin eeppiselle vedolle Calobrassa ja samoin Markuksen aikaparannukselle), niin yleisenä kommenttina sama, kuin muiltakin, eli leiri oli aivan mielettömän hieno. Mainittu reilu 20 tuntia ja vajaa 600 kilsaa ajoa, joka wattitermeillä muuntuu 1275 TSS ja 18000 kJ "työtä", eli ihan vähän sulateltavaa.
Kaikki onnistui likimain 100%:sti ja oli harjoituksellinen lopputulema sitten sitä tai tätä, niin pyrin jatkossakin kaikin mahdollisin keinoin samanlaiselle reissulle.
Ja tästä linkit lenkkidatoihin TrainingPeaksissa:
1. päivä, alkuintoa - Coll De Soller x 2 - Honor
2. päivä - palelua ja palautteluahttp://www.trainingpeaks.com/
http://www.trainingpeaks.com/
http://www.trainingpeaks.com/
http://www.trainingpeaks.com/
http://www.trainingpeaks.com/
Loppuun vielä oma do's ja don't do's lista tulevia reissuja silmälläpitäen:
Do:
- keli on keväällä arvaamaton ja vuorille/laskuissa voi tulla tosi kylmä. Ota mukaan lämmintä vaatetta. Sadetakki on välttämätön varuste
- varaa kunnolla aikaa fillarin pakkaamiselle, etenkin, jos siitä ei ole ikiaikaista rutiinia. Kun purat fillaria, pane merkille mahdolliset irto-osat ja kerää ne erilliseen pussiin tai teippaa kiinni paikalleen
- renkaista olisi hyvä päästää ilmat ennen lentoa (tosin testattiin Markuksen kanssa paluussa, että hyvin ne Tufot kestivät 8-9bar lähtöpaineellakin)
- sapuskaa ei voi varata matkaan liikaa. Paikanpäältä toki löytyy kauppoja, joista saa ajoevästä, mutta yleensä paras kauppojen aukioloaika ollaan fillarin selässä. Ihan kisavauhtiahan ja kulutusta tuo ei toki vastaa, mutta referenssinä ohje etappiajojen ravitsemukseen on 8-10g hiilaria ja 1-1,5g proteiinia per painokilo per päivä, eli ihan taukoamatta pitäisi olla mättämässä sapuskaa naamaansa.
Don't:
- älä mene kiireellä syömään ennen lennon lähtöä. Paikallinen 5 minuuttia ei ole kellonaika, vaan tarjoilijan kohtelias ilmaisu, että ei ole valmista vielä/ei ole aloitettu edes tekemään vielä. Etkö näe, että minulla on tässä siesta/kahvitauko/keskustelu ystävän kanssa/tms kesken, voisitko olla häiritsemättä.
- älä rakenna liiallisia/epärealistisia kuvitelmia kunnosta ja wateista. Pitkät päivät syövät jalkaa nousu-watit saattavat jäädä odotettua vaatimattomammaksi. Tulee, mitä tulee ja treeni on kuitenkin hauskaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti