Elikkäs ei huolta, kuten Itä-Afrikan swahilia puhuvissa piireissä varsin suosittu lausahdus kuuluu. Kotiuduimme vaimokkeen kanssa aamupäivästä kotomaan kamaralle parin viikon Kenian lomailulta, Dianista, Mombasan kupeesta. Mustan mantereen ensimmäinen visiitti jätti varsin kirjavat tunteet. Aivan mieletöntä luontoa - voin sanoa, että vaikka on kuvitellut
nähneensä varsin hienoja paikkoja vuosien varrella, niin mitään Tsavon
savannien kaltaista vaikuttavuutta en ole kokenut koskaan, enkä missään. Paikkapaikoin todella ystävällisiä ihmisiä. Ja täydellisyyttä hipova keli, noh ainakin lomailuun, jossa yö, aamu ja ilta siedettävän viileitä ja kuivia ja päivällä elohopea heilahtaa reippaasti lämpimäksi. Toisaalta järkyttävän likaista ja karun näköistä. Päällekäyviä onnenonkijoita, joiden ajatus on kutakuinkin, että länsimaisten pitäisi kuskata rekka-autoilla kaikki rahansa heille. Epärehellisyyttä ja maanosan kurjuuden väärinkäyttöä (noin ihan jos ajattelee, niin alkaa kyrsimään hitusen, kun paikallinen keskiluokkainen, turistialueen kupeesta maata omistava 20kg ylipainoinen kaveri kärttää rahaa ja valittaa, kun perhe ei ole saanut ruokaa koko päivänä ja samaan aikaan raja-alueilla ihmisiä kuolee ihan oikeasti nälkään ja puhtaan veden puutteeseen).
Kaksi viikkoa oli toisaalta ihan liian lyhyt aika tutustua oikeasti yhtään mihinkään. Toisaalta taas toisen viikon puolessa välissä oli jo ihan valmis lähtemään kotiin.
Asiaa kyllä hieman sävytti "hienoinen" vatsatauti-insidenssi. Jos Ameriikassa kaikki on suurempaa, niin Afrikassa kaikki sitten rankempaa. Kävin lauantaina aamulla ajelemassa kaksi ja puoli tuntia ja olo oli vielä ihan freesi. Aamupäivän puolessa alkoi tuntua jonkinlaista möyrinää mahassa. Iltapäivää kohden möyrinä oli jo muuttunut suht huonoksi oloksi, mutta pyykit piti hakea paikallisesta pesulasta, joten kun vaimokekin oli vielä safarilta hankitun angiinan kourissa, niin ritarillisesti hyppäsin fillarin selkään ja polkaisin liikkeelle. Kello oli neljän korvilla, joten ihan kuumin hetki oli kyllä ohitettu, mutta pohjolan pojalle kyllä ihan vielä riittävän lämmintä. Koska mahan olo oli melko, tuota, epästabiili, niin viisaasti ajattelin, että enpä ärsytä sitä enempää juomalla. Todella fiksua. Onnistuin 5 kilsan pyykinhakumatkalla hankkimaan orastavan hypertermian. Paluumatka oli tunnelivisiota, jossa mieli teki vain antaa periksi, hypätä pois pyörän selästä ja käpertyä tien viereen sikiöasentoon makaamaan, mutta joku pieni järjen hiven sai jatkamaan metrin kerrallaan hotskulle saakka, jossa hoipertelin askel kerrallaan portaat huoneeseen. Ilta menikin sitten aika reippahassa kuumeessa, eikä pari seuraavaa päivääkään mitenkään mairitteleva olo ollut, kun joku paikallinen alkueläin repi sisuskaluja, eikä suostunut huolimaan sen paremmin ruokaa, kuin juomaakaan sisään.
Doh, koska tämä ei kuitenkaan ole mikään matkalublogi, niin itse asiaan. Niin uskomattomalta, kuin se tuntuukin, kylästä löytyi polkupyöräretkiin erikoistunut firma Diani-Bikes, joka myös vuokrasi suht tuoreita, hyvässä kunnossa olevia maastofillareita, joten arvatenkin kyseinen liike oli meikäläisen ensimmäisen matkapäivän prioriteettilistalla korkealla. Kuten tuolla aiemmin mainitsinkin kelistä, niin yö on melko viileä (kaikki toki suhteellista) ja auringon noustua on vielä hyvinkin pari tuntia liikunnalle otollista aikaa. Tarkoittaa sitä, että kun aurinko nousi klo 6:30, niin meikäläinen istua fillarin satulassa joka aamu aika tasan klo 6:30 ja että uni tuli aika lahjakkaasti silmään aika pian illallisen jälkeen ysin-kympin maissa, eikä palautusjuomia tullut nautittua juuri nimeksikään. Joku ilkeämielinen voisi lohkaista, että mitä lomanviettoa tuo muka nyt on, mutta näin tosiaan tällä kertaa. Ekaan viikkoon tuli tiukka 7 pv putki. Aamulenkit keskimäärin sen pari tuntia ja illalla Eevan kanssa salille tunniksi. Kolme päivää lepiä safarin merkeissä väliin ja tarkoitus oli tuupata vielä lähtöön asti 4 päivää tiukkaa tykitystä, vaan jäi vain sitten yhteen, kun tauti iski.
Kotiinpalatessa olo oli vielä vähän hutera, mutta parani iltaa kohti, kun sain vihdosta viimein kunnolla syötyä ja niinpä hyppäsin ihan vain pyörittelemään trainerin selkään kolmeksi vartiksi. Pelotti vähän, että miten karmealta ajo tuntuisi ja kuinka tauti on riuduttanut kuntoa, mutta lämmittelin 10 min ja aloin sen jälkeen nostelemaan tehoa hiljakseen parin minuutin välein. Alussa vähän puuskutti ja ajattelin ensin, että tosi rauhallisesti, etten nosta kuin jonnekin 290w kieppeille, mutta siinä kohdassa alkoi tuntumaan jo ihan kohtuulliselta ja päätin nostaa vielä vähän lisää, mutta niin, ettei ihan tosissaan pääse hengästymään, kun vielä vähän toipilas. Nostelin 10w/min tahdilla 380w asti ja mieli olisi tehnyt vähän puskea, mutta totesin, harvinaista kyllä, järkevästi siirtyä loppuverrailemaan ja jättää varsinaiset treenit tuleville päiville. Ihan yllättävän hyvä fiilis jäi, joten ainakaan aikaiset aamuherätykset ole ihan hukkaan menneet.
Tervetuloa takaisin tänne pohjoisen sivistyksen pariin! Kelithän täällä on nyt aika samankuuloiset kun Keniassa, yöllä jne. suht ok mutta päivällä tahtoo mennä ulkopyöräilyyn huonoksi kun lämmöt liikaa plussalla, tosin hiekan sijaan täällä tarjolla kotimaista spesiaalia, "muhjua".
VastaaPoistaTästähän ei ole nyt enää kuin kuukausi aikaa kun koittaa seuraava matka etelään, tosin keihäsmatkailijoiden jo ammoisina vuosikymmeninä valloittamaan turismikeskittymään. Jos onnistuit painoa sopivasti trimmaamaan Kenian mahapöpön avulla ja watitkin näyttää olevan tallella niin voi olla että Mallukan paikalliset Kilimanjarot nousee niin hätäseen tahtiin että joudut luovuttamaan leirin lopussa wannabe-seuran jäsenkortin pois?
Doh, sanotaanko, että vaikkei hotskun sapuskat ihan maailman loistavimpia olleetkaan, niin eihän suomalainen voi olla syömättä itseään aivan ähkyyn jokaikinen kerta, kun valmiiksimaksettuun pöytään istuu, kun sehän olisi rahan hukkaanheittämistä, että mitenkään huolestuttavan hoikassa kunnossa ei loman jäljiltä ole, vaan ihan selkeää nälkävyön kiristystä vaaditaan Mallukkaa kohti.
VastaaPoistaTein itsekin viimeisen flunssan yhteydessä pienen kokeilun jossa lopetin viikonlopun tolkuttoman namimässytyksen, lopetin myös arkisuklaapatukat ja vähensin muutenkin "varmuuden vuoksi" syömistä kun ei kerran harjoitteluakaan ollut. Lenssun mentyä ohitse on tiukempi karkkilinja pitänyt. Veikkaus oli, että ois ainakin 1 - 1,5kg lähtenyt kolmessa viikossa heittämällä, mutta vaaka väittää muuta. Ehkä joitakin satoja grammoja luotettavasti. Ihme tiukassa on tuo tasapainopiste. En nyt ajatellut ihan Tapin nutrilettia-jalat-pettää-alta linjalle lähteä, mutta jotain tarttis keksiä jos meinaa tavoitella kauniita w/kg tasalukemia ennen Mallukkaa.
VastaaPoistaNo, mietipäs, mitä olisi tapahtunut kombinaatiolla ei harjoittelua ja entinen syöminen? Vaikkei tässä mitään maratontapahtumia taotakaan, niin kyllä säännöllinen 5 x viikossa trainerilla jynksyttäminen, mitä syksyllä teit, kuluttaa tasaisen tappavasti muutaman tuhat ylimääräistä kaloria viikossa.
VastaaPoistaTota tolle Tappi-linjalle en kyllä lähtisi. Kaikella kunnioituksella metodin isää kohtaa tietenkin, se on melkoista itsensä kiusaamista (mikä Tapilla taitaa olla viime kädessä se pointti ;)), ei järin terveellistä, treeni kärsii ja ennen kaikkea ei edes toimi hirveän hyvin.
Suosittelen laskemaan kaloreita (esim. kalorilaskuri.fi). Kaikkein paras tietenkin, jos oikein suunnittelee syömisen etukäteen, jolloin saa varmistettua riittävät ravintoaineet ja sitä kautta pidettyä treenin niin hyvänä, kuin se laiharilla on mahdollista. Fiiliksen pohjalta menee yllättävän paljon metsään ja tulokset sen mukaisia.