Lauantaiksi sattui onneksi ok keli, pikkaisen plussalla lämpötila, märkä maasto mutta vain aivan kevyttä tihkua taivaalta. Toisinto keskiviikosta eli heti auringon noustessa nokka kohti Aapiskukkoa, nopeita polkuja pitkin. Jos oli odotukset korkealla niin onneksi ei Eeppinen (os. Specialized Epic World Cup) tuottanut pettymystä. Loikka 3” isompaan rengaskokoon oli kivuton ja edes alkumatkan kapeilla zigzag poluilla ei tuntunut siltä että olisi härkävankkuria ohjastanut. Nenän edessä rullaava isopyörä tuntui nielevän poluilla olevat esteet eleettömän kevyesti. Osa varmaan sitä paljon puhuttua todellista isomman pyörän etua, mutta osa mennee henkimaailman puolelle: on se jännää miten tuollainen isompi renkula vaan suhteessa pienentää murkuloita ja ilmajuuria. Ei mennyt kovinkaan montaa minuuttia kun olin jo 29-uskonlahkon vannoutunut jäsen. Ensimmäisissä alamäissä usko senkuin vahvistui, ei tarvinnut paljoa roikkua satulan takana tai yrittää kevennellä keulaa. Huolimatta suht jyrkästä vanhaa Anthemia vastaavasta keulakulmasta, ei ollut mitään indikaatiota OTB:n edes etäisestä mahdollisuudesta. Pitoa tuntui myös riittävän niin ala- kuin ylämäkeen mennessä ja ylipäätään fillari eteni vakaasti huolimatta kuskin ajoittaisesta säätämisestä juurakoissa vaikka rengastus oli XC-kisahenkinen (Spessun Fast Trak + Renegade). Enää ei tarvitse kummastella miksi suurin osa muista aktiivikuskeista on jo vaihtanut 29”:iin tai vähintäänkin tähän uuteen välikokoon 27,5” / 650b (olkoonkin että se todellisuudessa on lähempänä 27”).
Eeppisessä oli aiempaa leveämpi stonga, “peräti” 700mm. Nykyaikaa taitaa olla vielä tuotakin leveämmät tangot ihan normaalissa polkuajelussakin, mutta itse olin jo tarttua rautasahaan ennen ensimmäistä lenkkiä, niin leveältä tanko näytti ensi silmäyksellä. Epäilys oli suuri mahtaisiko sillä kaikille lähiseudun poluille edes mahtua. Onneksi ei kuitenkaan tullut hölmöiltyä. Leveä tanko toimi hienosti ja antoi jo muuten varmajalkaiselle jopolle vielä lisätukea kivikoissa ja muissa teknisissä paikoissa jossa maasto yrittää kammeta etupyörää eri suuntaan kuin mihin kuski yrittää ohjastaa. Giantissa oli 670mm ja sen edeltäjässä olikin kunnon vanhan ajan 560mm flättitanko. Näin ne näkemykset on muuttuneet vuosien varrella ja tässä tapauksessa voi sanoa että hyvään suuntaan.
Osa Aapiskukon reitistä tälläistä sileätä cyclopolkua ja osa sitten sellaista missä Eeppisen ominaisuuksista on jo jotain hyötyäkin
Eeppisen hankinnan suunnittelu oli kestänyt useamman kuukauden. Alussa pähkäilyä eri merkkien & mallien välillä, kisan supistuessa lopuksi Canyonin 29” Luxin ja Eeppisen väliseksi. Canyonin etuna oli selvästi halvempi hinta ja vaikka onkin “postimyyntipyörä” niin toisaalta niin on Specialized:kin suurien voluumien "Volkswagen" joka ei itseäni ainakaan puhuttele merkkinä samalla tapaa kuin vaikka Cervelo. Valinta kallistui sitten lopullisesti Epic:iin kun pääsin lähikauppiaan kellarissa hiplaamaan 2014 mallin kuitu-Epicciä ja sitä ennen koeajamaan 2013 mallin alumiini-runkoista versiota. Uuden mallin design puhutteli heti, koeajo oli kertonut fillarin toimivan mainospuheiden mukaisesti, arvostelut Epic:stä ovat olleet yleisesti hyvin positiivisia ja tutun kauppiaan kanssa hommat aina toimivat ihan toiseen malliin kuin soittelemalla Güntterien tehtaalle jonnekin Saksaan.
Rinnalla oli kypsynyt valmiiksi toinen iso valinta, siirtyminen SRAM 1x11 systeemiin. “Less is more” henkisesti Giantin 3x9 vaihdetta väheni kertaheitolla alle puoleen. Ja kun tilausnappia kauppiaan luona painettiin niin kommitmentti oli lopullinen, tilattuun Epic World Cup malliin kun ei ole mahdollista asentaa etuvaihtajaa ollenkaan. Hieman oli huolta ilmassa ja hieman on vieläkin miten tuo riittää kesän ajoihin. Näin ensilenkeillä kuitenkin on kokemus ollut hieno, systeemi on simppeli ja varsinkin tuntemattomilla poluilla helppo aina saada oikea pykälä silmään ilman pelkoa että edessä sattuu olemaan päällä tilanteeseen “väärä” ratas. Takavaihtaja vaihtaa nopsaan, eleettömästi ja toimii äänettömästi. Tämän perusteella ei ole takaisin paluuta etuvaihtajaan. Ainut poikkeus voisi olla jos kesän kisoissa ongelmaksi tulisi jomman kumman pään välitysten riittämättömyys, oma wattituotanto kun tahtoo olla aika sidoksissa tiettyyn kadenssiin silloin kuin pitäisi saada kaikki irti. Toisaalta kummasti sitä on cyclollakin mäkiä kiivetty ja siinä ei kovin kevyitä välityksiä ole tarjolla.
Jousituksen osalta on vielä vähän ennenaikaista sanoa mitään lopullista. Eeppisessä on molemmissä päissä automaattisesti lukittuva Spessun keksimä brain-teknologia. Sitä on vuosien varrella paljon hierottu ja joka vuosi on kuulemma aina paljon parantunut. Siitä on tietysti herännyt kysymys, että mitähän ongelmaa siinä on sitten aina riittänyt fiksattavaksi. No 2014 vuodellekin oli taas parannuksia tehty isosti. Takapään osalta tuntuma on ensilenkkien perusteella jo aika hyvä, se toimii omaan makuun ihan riittävän herkästi vaikka brain onkin päällä. Ei mikään soffa, mutta ei jäykkäperäkään. Joskus brainin vapautuminen tuntuu selvästi ja fiilis on saman kaltainen kuin jokin terävä möykky polulla löisi läpi takavanteelle. Hieman hermostusta herättävän oloinen siis oli aluksi, mutta nopeasti siihen tottui. Keulan kanssa olen mennyt vielä ilman brainia ja siltikin on ollut hakusassa riittävä herkkyys pikkupateille. Tuttu kaveri tosin sanoi, että on yleisemminkin Rockshoxin keulojen osalta haaste talvisaikaan kylmillä keleillä. Ekan lenkin loppupuolella 3h ajon jälkeen alkoi jo käsissä tuntua tärinä vähän ikävästi. Tämän päivän lenkille laskin paineita vähän ja vähensin paluuvaimennusta, selvä parannus.
Tämän aamun parin tunnin lenkki ja siis Eeppisen toinen kerta ulkona, oli kyllä vaihteeksi vähän mielenkiintoisempi. Pakkasta viimein muutama aste ja vähän uutta lunta satanut. Päätin hyödyntää muutaman innokkaan harrastajan hienosti kasaamaa Tampereen mtb-karttaa ja etsiä uutta ajoreittiä pohjoisen suuntaan kotoa Kaukajärveltä. Ei ollut ehkä ihan optimi vuodenaika löytöretkeilyyn, useampikin polku oli epämääräistä puoliksi jäätynyttä mutalillunkia ja yksi uusista poluista oli kohtuullisen eksoottinen sängelle ajettuun heinikkoon ja risukkoon vedetty ajokelpoista maasturipolkua vain etäisesti muistuttava ura. No myöhemmin karttaa katsomalla selvisi että latu-urahan se olikin. Jos kuskilla vähän naama nykikin niin Eeppinen ei valittanut, isoissa pyörissä oli jonkinlaista fat bike meininkiä havaittavissa ja huolimatta takana olevan Renegaden erittäin vaatimattomasta kuviosta pyörä kulki eteenpäin lähes kaikkialla just niin kauan kun kuski vain muisti polkea.
Hienot on fiilikset uudesta lenkkikamusta! Voi olla että tallin muut asukit tulee jäämään useammin seinäruusuiksi jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti