Nurmijärven kisa oli jonkin sortin reality check. Ei sillä että kuvitelmat oman ajon luistamisesta olisivat missään kohtaa kovin korkealle päässeet karkailemaan, mutta orastavaa optimismia oli ilmassa ja luottamusta uuteen kalustoon siinä määrin että Nurmijärven tahmea ja tökkivä kulku vähän kirpaisi. Ja hyvä niin, heti kisaa seuranneena päivänä lämmin soffa & telkku hävisi taistelun 6-0 tihkusateelle ja Kaupin / Lamminrahkan limaisille juurakko-kives-muta poluille. Sadekelillä polkuajelun lisäksi tuli tehtyä lenkillä toinenkin poikkeus eli jalkautumista vaatineita kohtia tuli sahattua uudestaan ja uudestaan kunnes jotain kehitystä tapahtui. Sen verran kehitystä tapahtuikin muutaman lenkin ylitse että usko palautui siihen että vanha ja kankeakin koira voi vielä jotain uutta oppia, kunhan vain malttaa ajella muutakin kuin tuttua tutumpia vakiopolkuja. Tosin oppiminen ja unohtaminen näyttivät olevan saman kolikon eri puolet: juuri kun on selkärankaan iskostunut maantiellä kyynärpäiden pitäminen kapeana ilmanvastuksen vähentämiseksi niin piti taas uudestaan palauttaa muistiin että maastossa niiden levittäminen helpottaa kummasti ajamista tarkoissa paikoissa. Näissä ajosessioissa tuli myös käytännössä havaittua että 29”, leveä tanko ja tubeless-gummit matalilla paineilla ovat välpeteollisuuden ihan oikeastikin elämää helpottavat innovaatiot maastoajoon.
Normia napsun teknisempien polkujen lisäksi muutamaan viime viikkoon on mahtunut myös lyhyempiä vetoja, sekä Kyötikkälän että Pyntsän rinteitä kapuamassa. Maastosetit huipentuivat viime viikon Kyötikkälän xco-radan uuteen omaan kierrosennätykseen, kohtuullisen rapealla lähes 30sek marginaalilla (11:12 vs. 11:40) verrattuna viime kauden parhaaseen yhden kierroksen vetoon. Kotona metriikkaniilon suorittama Strava-analyysi (raceshape.com avulla) tosin paljasti että eivät ne mäet nyt itse asiassa nousseet viime vuoden veroisesti kuitenkaan. Lopullinen niitti hetkelliselle euforialle tuli myöhemmin samalla viikolla kun Tapin kanssa ajettu 130km pk-lenkki osoittautui ei ollenkaan niin kevyeksi vaikka tehot olivat vain samaa luokkaa kuin edellisen vuoden lähes 100km pidemmällä Pirkan lenkuralla. Taisi olla vain nyt niin, että kun Epic on saatu vireeseen niin maastoajossa sen antama välpe-etu on oikeasti varsin roima ja vastaavasti kuskilla riittää vielä duunia päästä ensin viime vuoden tasolle takaisin ja siitä sitten etiäpäin.
Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä työkiireissä ja perinteitä noudattaen siitä ei ole seurannut kevyitä jalkoja vaan melkoisen raskaat jalat parille kevyelle pk-lenkille mitä on ehtinyt heittämään. Aina yhtä outo ilmiö ja hieman sotii vastaan tarinoita levon ja palautumisen merkityksestä. Sunnuntaina olisi edessä Tour de Tampere ja vielä on kovin epäselvää minkä ryhmän kyytiin pitäisi lähteä. Haaveena oli alunperin testata ajokoirien vauhtia, mutta vaihtoehdoksi saattaa nousta Tapin kanssa lähteä cyclottimia kiusaamaan maasturilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti