Sitä ennen kuitenkin lyhyesti menneestä 3 kuukaudesta. Helmikuun puolivälissä kaikki oli hyvin, watteja oli tarttunut jalkoihin ja etenkin 8-15min vedoissa kolkuteltiin varsin kelvollisia lukemia. Ajosäätkin olivat muistaakseni suurin piirtein yhtä lämpimät kuin nyt toukokuun alussa ja kevään jatko näytti lupaavalta. Sitten iskikin jo aiemmalta vuodelta tuttu kevätsyndrooma, tosin pienellä twistillä tällä kertaa: Ensin pohjille puolittainen lepoviikko kovista vetoviikoista toipumiseen, jota tuli sitten jatkettua sujuvasti parin viikon lenssujaksolla. Tämän perään sitten pari viikkoa taas ajeluun totuttelemista ja taas lähes täydellinen muutaman viikon stoppi kun uudet työkuviot vaativat alkuun kaikki käytettävissä olevat vuorokauden tunnit. Tällä jaksolla tuli varmistus siihen mikä olikin jo tiedossa eli oma kunnon kehittyminen näyttää onnistuvan ainoastaan kun saa kerättyä vähintään 5-6 vkoa katkeamatonta nousujohteista tekemistä. Kovat yksittäiset treenit ja vaihtelevat peräkkäiset viikot eivät näytä juuri mitään laariin keräävän. Olin aiemmin kuvitellut että nämä “lait” pätisivät vain huomattavasti edistyneempiin urheilijoihin.
Huhtikuun puolivälin jälkeen pystyin tekemään taas paluun normaalimpaan ajamiseen ja sain kasaan 3 varsin kelvollista ajoviikkoa. Kunto osoitti selviä elpymisen merkkejä vaikka tuntuikin edelleen olevan selvästi helmikuun puolivälin alapuolella. Näiltä pohjilta tuli kuitenkin tehtyä päätös osallistua Nurmijärven Superday tapahtumaan: Samana päivänä maantiecupin kisa, sen ohessa kuntoajo ja vielä xcm-cupin maastoskabat. Porukkaa taisi osallistua yhteensä pitkälti yli 500 kuskia päivän eri tapahtumiin ja kisakeskuksessa oli kerrankin touhua ja tohinaa kunnolla. Loistava idea ja toteutus Hypyn jengiltä! WBR:stä Pate suoritti debyytin elite-sarjassa ja Tappi ajoi kilvassa, allekirjoittaneen tiketti oli xcm-lähtöön M40-sarjaan. Pate tuli nähtyäkin ennen omaa lähtöä ja mies oli hyvässä vireessä, ollen juuri irtoamassa pääjoukosta. Hieno ajo, etenkin kun sarja oli aiempaa kovempi ja 168km matka jo ihan rehellistä kestävyysurheilua. Oli vielä gummeksen puhkeamisen takia joutunut ajamaan 20min pääjoukkoa kiinni matkan varrella. Hienoa kehitystä Junnulta, toivottavasti kesän mittaan sama jatkuu kun kovia ajoja tulee lisää.
Vaikka kerrankin omat lähtövalmistelut olin tehnyt hyvissä ajoin niin silti lähtökarsinaan siirtyminen jäi vähän viime tippaan. Kanuunoiden keltainen paita ja tiukemman kuskin kisarassilta näyttävä Epic olivat kuitenkin kovaa valuuttaa ja ilman varsinaista pyyntöä sain tilaa keskeltä jonoa joku 40 kuskia kärjen takana. Asemista jotka olivat enemmän kuin hyvät omaan kuntoon nähden. Lähtölaukauksen kajahdettua ja tiukkaan pakatun kapean lähtösuman avauduttua vauhti oli alun loivasti nousevalla maantiellä ja sitä seuranneella hiekkatiellä n. 34-37 km/h, ajamisen ollessa letkassa varsin levotonta kuskien hakiessa paikkoja edessä odottavalle polulle jossa leveä letka sitten sumppuuntui kunnes saatiin kaikki mahtumaan yksi kerrallaan polulle. Sykkeet olivat korkealla ja jaloista tuntui kokonaan puuttuvan potku jota tässä kohtia olisi kaivattu oman aseman puolustamiseen, niinpä porukkaa lappasi hiljaksiin ohitse kurveissa ja pikkutöppäreissä jossa olisi kaivattu hetkellistä isompaa tehoa.
Ajamisen rytmiä ei meinannut millään löytyä ja kun päästiin teknisemmälle osalle reittiä niin tökkiminen vain paheni. Taitopuolelta selvästi puuttuu kyky ajaa letkassa teknisellä polulla, jota vielä märät juuret & kivet ja niihin huonohko rengasvalinta korostivat. Tilanteet tulivat nopeasti vieraalla polulla jota ei edellä ajavan takaa nähnyt kunnolla, reaktiot niihin olivat usein vääriä, josta seurasi turhia ajovihreitä, jarruttelua ja kiihdyttelyä. Takaa tuli osaavampia kuskeja ohitse useampia samalla kun itse jäin / päädyin muutaman itseni kaltaisen tökkivämmän kuskin kanssa ajamaan ja paikoin taluttelemaan pahimpien kivikkojen ylitse. Tässä kohtaa taisi jopa pientä turhautumista olla ilmassa sen suhteen miten kädetöntä oma eteneminen oli. Pari xcm-kisaan kohtalaisen teknistä alamäkeä vei sitten pois lopunkin luottamuksen omaan ohjastamiseen. Jopoa oli turha syyttää, Eeppinen kyllä tasoitti polkua ihan riittävästi ja salli ajaa suurimman osan aikaa persus penkissä kiinni. Kuskille vain lisää ajoa muillakin kun tutuilla vakiopoluilla ja etenkin sykkeet korkealla pienillä hapoilla jolloin hienomotoriikka, tai siis lähinnä sen puute, on ainakin itsellä ihan jotain muuta kuin pk-vauhdeilla.
Yksi teknisistä alamäistä ja kärkipään kuskien suorituksia. Kuva valehtelee aika hyvin mäen jyrkkyyden, voipi kuitenkin jotain päätellä siitä miten kuskit luistelevat alas. Video: MrToontza.
Ekan kierroksen loppupuolisko oli taas paljon helpompaa ja nopeampaa uraa, näillä pätkillä sentään oli hyötyä maantiellä ajamisesta ja tempoasennossa matka eteni vähilläkin jaloissa olleilla wateilla sen verran hyvin että perässä ollut letka viihtyi peesissä turhankin hyvin ja kuittasivat sitten taas polulla ohitse. Toinen kierros oli suhteessa helpompi ajaa kun rata oli jo osin tuttu ja monella polulla sai ajaa joko yksin tai pienemmässä letkassa ja siten sujuvammin. Takkiin tuli kuitenkin kolmisen minuuttia radan alkuosuudella, loppupuoliskon tullessa sitten samaa tahtia kuin ekalla kierroksella. Lopun peltojen keskellä kiemurtelevaa hiekkatietä tultiin taas toistuvista 90 asteen kurveista huolimatta +32 kmh vauhtia mikä taisi valitettavasti kertoa siitä että jalkoihin oli sittenkin jäänyt liikaa voimia jäljelle, watteja jotka olisi pitänyt jättää jo aiemmin matkalle. Henkisen kantin puutteen lisäksi tämä taisi ainakin osittain johtua siitä, että maantie- / traineripohjien takia nopeavauhtinen & korkeakadenssinen ajo sujuu tällä hetkellä kertaluokkaa paremmin kuin maastossa vaadittava hitaamman vauhdin matalakadenssinen voimapiikkejä sisältävä vääntäminen.
Ylläolevasta ehkä hippusen mollisävyisestä kirjoittelusta huolimatta kisa oli hieno ja reitti erittäin monipuolinen. Ja nyt ainakin taas tietää itse mitä kaikkea voi omassa ajamisessa kehittää ja kun näin monella saralla on paljon parannettavaa niin eiköhän niistä ainakin joitakin onnistu tulevina viikkoina tökkimään parempaan suuntaan. Yksi iso linjaus on ainakin muuttaa maantieajoon viritettyjä reenisessioita paremmin maastoajon olosuhteisiin sopiviksi.
Retken oppeina seuraavana päivänä vaihtui eteen vähän pitävämpää gummesta. Spessun renkaiden litkutus on kyllä mukavan kivutonta puuhaa: nousevat helposti vanteelle ja tiivistyvät käytännössä lähes heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti