Kesän odotettu rypistys on takana ja se tarkoittaa sitä että pitkä Pirkka 217km polkaistiin tänään. PJH jo omassa blogissaan laittoi todistusaineiston maalin tulostani sekä viiltävän analyysin 36 ryhmästä. Onneksi imaami on kaivanut rumpujarru, vai mikä levyjarru cyclohärveli se nyt olikaan, esiin. Saadaan kaverista vielä esiin kunnon hesseli ja siinä ei niin paljon haittaa Aino jäätälöllä turvotetut jenkkakahvatkaan MOT maalikuvaa katsottaessa.
Olin viime vuoden tapaan ja viime vuonna aloitetussa +36km vauhtiryhmässä vetotyöjuhtana mukana. Aikaa meni taukoineen 6.06h ja tauot (2kpl) vähennettynä 5.55h. Ajoaikainen keskari taisi olla 36,4kmh eli ihan hyvä. Tänä vuonna onnistuimme telaketjun pyörityksessä paremmin kuin vuosi takaperin. Onnistuminen oli hyvin pitkälti Santun ja Paten ansiota, kun ajoivat ensimmäiset 197km luukkumiehinä ja pidettiin vetoringin koko maltillisena. Lisäksi vetoringissä jaeltiin ohjeita pitkin matkaa polkijoiden välillä, mikä oli tosi hyvä juttu. Siinä luukulla sai kyllä vääntää ihan varmasti koko lailla riittävästi, kun edellä ajavan takakumi ei ole ihan hipaisuetäisyydellä ja näin ollen imu puuttuu. Lisäksi siinä tulee väkisin aika nykivää ajoa, vaikka kuinka yrittäisi tasoittaa edessä pyörivän telaketjun vauhdin muutoksia. Huomasin asian, kun loppupuolella tuota tointa hetken aikaa hoitelin ennen kuin siirryin loppurykäisyvahvuuteen.
Runsaan tunnin ajon jälkeen alkoi reisissä tuntua pientä nyppimistä. Krampit vaanivat ja nykäisyt molemmissa reisissä lisääntyivät pikkuhiljaa. Kurun ja Muroleen välillä alkoi tosissaan pelottamaan, että joudunko häpeäkseni heivaamaan jossain vaiheessa koko ryhmästä ja samalla vastuutehtävästä. Selkeitä kramppeja ei vielä ollut, koska jos ne tulee niin homma on pyörän kanssa kyllä siinä vaiheessa paketissa. Silmät kiinnittyivät omissa vetovuoroissa wattimittarin armottomaan lukemaan. Yritin pitää luvut maltillisena, mutta pienelle riävälle en luonnollisesti antautunut, sehän olisi ollut jo selkeästi esiluovuttamista. Muroleen huollossa otin mukillisen suolakurkkuja ja tunsin saman tien kuinka energia imeytyi kropassa kohinalla. Pikkuhiljaa huomasin, että kramppinykäisyt olivat tiessään ja Trabant hörskötti normaalia varmaa diesel vääntöä isolla rievällä eli matalilla alavääntöalueen kierroksilla. On se kumma, vaikka tankkauksenkin hoidin eilen juurikin samalla metodilla kuin kaikkiin kisoihin ja silti tuli tuollaisia oireita. Jos en olisi saanut suolaa Muroleesta, olisi matka kyllä omalta osalta tyssännyt varsinaisiin kramppeihin viimeistään lopun kovemmassa vedossa. Hyvä näin ja ensi kerralla suolatabletteja mukaan!
Tosi mukavaa oli ja kyllä homman taas kruunasi lopun kova pätkä, jossa vetomiehiä ei montaa ollut mutta vauhti silti ihan kohdillaan. Kyllä nämä kuntotapahtumat ovat vaan tällaisen wanna be racerin suola koko hommalle. Toki kilpailujakin on kiva käydä väliin ajamassa, mutta tällaisissa tapahtumissa saa nauttia vauhdin hurmasta täysin rinnoin, kun ei tarvitse pelätä kasaa koko ajan. Toki näissäkin tapahtumissa niitä sattuu, mutta kuitenkin vähemmän ja enemmän osastolla että jos ylipäätään mitään tekee niin joskus voi sattua. Lanse hoiteli kapteenin työt mallikkaasti ja kovan kuskin kokemuksella loppuun asti. Maalissa vein pyörän autoon ja lähdin etsiskelemään soppajonoa, kun tuttu ääni huikkasi läheltä. Alli oli järkännyt viimeisen päälle maalihuollon meille. Kasvojen pesu/ virkistys tsydeemit lasten kanssa ja kylmälaukusta päälle kokikset. Fiilis oli huipussa ja toivottavasti kantaa ensi vuoteen taas! Kiitos kaikille kanssamatkustajille, epävirallisille mutta loistaville vetäjille, WBR takuumiehistön varsinaisille vetäjille ja Kapulle!
Viikolla tuli valmistautumisena ajettua Pinsiö Paten kanssa keskiviikkona ja eilen Lansen kanssa Säijää enemmänkin valmistelevana kokouslenkkinä.
Tästä alkaa orientoituminen juoksuun ihan todenteolla, mutta silti odotan innolla myös kesän pitkiä porukkalenkkejä pyörällä. On tämä vaan niin kuningaslaji! Kunpa jonain lähi tahi ensi vuonna saisi akiteerattua vahvistetun WBR porukan Vätterniin.
Olin viime vuoden tapaan ja viime vuonna aloitetussa +36km vauhtiryhmässä vetotyöjuhtana mukana. Aikaa meni taukoineen 6.06h ja tauot (2kpl) vähennettynä 5.55h. Ajoaikainen keskari taisi olla 36,4kmh eli ihan hyvä. Tänä vuonna onnistuimme telaketjun pyörityksessä paremmin kuin vuosi takaperin. Onnistuminen oli hyvin pitkälti Santun ja Paten ansiota, kun ajoivat ensimmäiset 197km luukkumiehinä ja pidettiin vetoringin koko maltillisena. Lisäksi vetoringissä jaeltiin ohjeita pitkin matkaa polkijoiden välillä, mikä oli tosi hyvä juttu. Siinä luukulla sai kyllä vääntää ihan varmasti koko lailla riittävästi, kun edellä ajavan takakumi ei ole ihan hipaisuetäisyydellä ja näin ollen imu puuttuu. Lisäksi siinä tulee väkisin aika nykivää ajoa, vaikka kuinka yrittäisi tasoittaa edessä pyörivän telaketjun vauhdin muutoksia. Huomasin asian, kun loppupuolella tuota tointa hetken aikaa hoitelin ennen kuin siirryin loppurykäisyvahvuuteen.
Runsaan tunnin ajon jälkeen alkoi reisissä tuntua pientä nyppimistä. Krampit vaanivat ja nykäisyt molemmissa reisissä lisääntyivät pikkuhiljaa. Kurun ja Muroleen välillä alkoi tosissaan pelottamaan, että joudunko häpeäkseni heivaamaan jossain vaiheessa koko ryhmästä ja samalla vastuutehtävästä. Selkeitä kramppeja ei vielä ollut, koska jos ne tulee niin homma on pyörän kanssa kyllä siinä vaiheessa paketissa. Silmät kiinnittyivät omissa vetovuoroissa wattimittarin armottomaan lukemaan. Yritin pitää luvut maltillisena, mutta pienelle riävälle en luonnollisesti antautunut, sehän olisi ollut jo selkeästi esiluovuttamista. Muroleen huollossa otin mukillisen suolakurkkuja ja tunsin saman tien kuinka energia imeytyi kropassa kohinalla. Pikkuhiljaa huomasin, että kramppinykäisyt olivat tiessään ja Trabant hörskötti normaalia varmaa diesel vääntöä isolla rievällä eli matalilla alavääntöalueen kierroksilla. On se kumma, vaikka tankkauksenkin hoidin eilen juurikin samalla metodilla kuin kaikkiin kisoihin ja silti tuli tuollaisia oireita. Jos en olisi saanut suolaa Muroleesta, olisi matka kyllä omalta osalta tyssännyt varsinaisiin kramppeihin viimeistään lopun kovemmassa vedossa. Hyvä näin ja ensi kerralla suolatabletteja mukaan!
Tosi mukavaa oli ja kyllä homman taas kruunasi lopun kova pätkä, jossa vetomiehiä ei montaa ollut mutta vauhti silti ihan kohdillaan. Kyllä nämä kuntotapahtumat ovat vaan tällaisen wanna be racerin suola koko hommalle. Toki kilpailujakin on kiva käydä väliin ajamassa, mutta tällaisissa tapahtumissa saa nauttia vauhdin hurmasta täysin rinnoin, kun ei tarvitse pelätä kasaa koko ajan. Toki näissäkin tapahtumissa niitä sattuu, mutta kuitenkin vähemmän ja enemmän osastolla että jos ylipäätään mitään tekee niin joskus voi sattua. Lanse hoiteli kapteenin työt mallikkaasti ja kovan kuskin kokemuksella loppuun asti. Maalissa vein pyörän autoon ja lähdin etsiskelemään soppajonoa, kun tuttu ääni huikkasi läheltä. Alli oli järkännyt viimeisen päälle maalihuollon meille. Kasvojen pesu/ virkistys tsydeemit lasten kanssa ja kylmälaukusta päälle kokikset. Fiilis oli huipussa ja toivottavasti kantaa ensi vuoteen taas! Kiitos kaikille kanssamatkustajille, epävirallisille mutta loistaville vetäjille, WBR takuumiehistön varsinaisille vetäjille ja Kapulle!
Viikolla tuli valmistautumisena ajettua Pinsiö Paten kanssa keskiviikkona ja eilen Lansen kanssa Säijää enemmänkin valmistelevana kokouslenkkinä.
Tästä alkaa orientoituminen juoksuun ihan todenteolla, mutta silti odotan innolla myös kesän pitkiä porukkalenkkejä pyörällä. On tämä vaan niin kuningaslaji! Kunpa jonain lähi tahi ensi vuonna saisi akiteerattua vahvistetun WBR porukan Vätterniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti