Kulunut viikko huipentui perjantaina kilpailukauden merkittävään välitavoitteeseen, SM-tempoon Noormarkun maisemissa. Vaikka "hienoista" uskonpuutetta ja välillä suorastaan vastustelua oli ollut ilmassa, niin valmentajan uhkauksesta raahata minut paikalle vaikka väkisin, laitoin sitten ilmon sisään ja viime päivien toiveet pelastavasta flunssasta tai mahataudista eivät toteutuneet, vaikka yritin torstaina vielä ansiokkaasti seisoskella sateessa (tuubi räjähti avaavia vetoja tehdessä). Niinpä perjantaina fillari autoon, manageri Hartman matkaan mukaan ja suunta kohti Satakuntaa.
Olimme käyneet Hannun kanssa edellisellä viikolla tutustumassa reittiin. Porin seutu ei ole erityisen tunnettu alppimaisemista, mutta reitille oli onnistuttu haalimaan seutukunnan kaikki mahdolliset nousumetrit. Ei varsinaisesti mäkiä, mutta sellaisia mukavia kinkamia, jotka tappavat ylipainoisen kuskin vauhdin kutakuinkin täydellisesti. Ajorytmillisesti siis haastava. Tempokuskin ABC: mäkeen ei saa missään nimessä tappaa jalkaa, jotta jää taakia vääntää vauhti päälle välittömästi nyppylän laella. Tehomittari on aika korvaamaton apuväline (tässäkin).
Vaikka en kourallisella startteja voi millään kriteerillä sanoa olevani rutinoitunut kilpailija, niin jostain syystä samanlaista junnujännitystä, mikä jätti viime vuoden ISM:ejä edeltävän yön unet muutaman hassuun tuntiin, ei ollut. Ehkä asiaa auttoi realismi siitä, ettei minkäänmoiseen sijoitukseen ollut mahdollisuutta. Enemmän varmaan jännitin Hannun ja Tommin onnistumisen puolesta.
Viikkotempot on tullut ajettua vähän turhan optimistisilla tehohaaveilla, ns. takki auki ja henkeä haukkoen maaliin sinnitellen. Kun matkaa oli reilut 45km tiedossa, niin liikkeelle oli potkaistava todella konservatiivisesti. Pintapuolinen lämmitely, fillarin esittely viranomaisille ja rennoin rantein liikenteeseen yleisömassojen mylviessä kannustusta (lue:vaimokkeet hurrasivat).
Menomatkassa ei oikeastaan mitään mainitsemisenarvoista. 500m kääntöpaikalta minuuttia ennen lähtenyt Mattilan Sami tuli vastaan ja kun kääntö vei jonkinverran aikaa ja liikkeelle joutui kiihdyttämään hienoiseen nousuun (ja ihan järkyttävällä tuumalla, kun tuli sitten vasta jarruttaessa mieleen, että ois varmaan pitänyt vaihtaa pienemmälle), niin kalkuloin, että olin 40 sek luokkaa perässä siinä vaiheessa. 3min perään lähtenyt Hannu tuli sitten puolestaan siinä samaisessa 500m kohdassa vastaan, joten oli ajanut, ei kovin yllättäen, aika reippaasti kiinni jo siinä vaiheessa. Aloinkin jo heti kohta odottelemaan, että koska suhahtaa ohi. Mutta vauhdinjako oli ilmeisen onnistunut ja huolimatta siitä, että paluussa "mäkiosuuden" nyppylät olivat todella tehokkaita tappamaan vauhdin, sain hyvän rytmin ajamiseen, koska Hannua ei vain näkynyt, eikä kuulunut ja aloin jo hieman huolestumaan, että onko jotain teknistä ongelmaa. No tulihan se sieltä sitten ohi vihdoin. Onnistuin roikkumaan aika pitkään tuntumassa, mutta kun Nokian tempotorpedo pisti viimeisen vaihteen 5km kyltin kohdalla sisään, niin usko ei riittänyt vetää narua kireämmälle ja seurata. Mattilaan ero maalissa jäi loppujenlopuksi reiluun 20 sekuntiin.
Maaliin ajassa 1:03:42 (oma mittari näytti reitin mitaksi 45,5km ja keskariksi 42,9kmh), mikä oli ihan jees. Sijoitus 18. ei varsinaisesti mitään aikakirjoihin kirjattavaa, mutta aikuiselta harrastelupohjalta kuitenkin sekin ihan ok, ottaen huomioon, että ero P40-sarjan kilpakumppaneihin kutistui viime vuodesta minuuttitolkulla ja taaksekin jäi jokunen ihan oikeasti kova kuski.
Vaikka kunto ei ole (vielä) ihan sitä, mitä odotin ja toivoin, niin siihen nähden ihan 100%:nen suoritus ja kun järjestelyt olivat moitteettomat, keli kohdallaan ja reittikin mielenkiintoinen niin ehdottomasti hyvä fiilis jäi koko hommasta.
Olimme käyneet Hannun kanssa edellisellä viikolla tutustumassa reittiin. Porin seutu ei ole erityisen tunnettu alppimaisemista, mutta reitille oli onnistuttu haalimaan seutukunnan kaikki mahdolliset nousumetrit. Ei varsinaisesti mäkiä, mutta sellaisia mukavia kinkamia, jotka tappavat ylipainoisen kuskin vauhdin kutakuinkin täydellisesti. Ajorytmillisesti siis haastava. Tempokuskin ABC: mäkeen ei saa missään nimessä tappaa jalkaa, jotta jää taakia vääntää vauhti päälle välittömästi nyppylän laella. Tehomittari on aika korvaamaton apuväline (tässäkin).
Vaikka en kourallisella startteja voi millään kriteerillä sanoa olevani rutinoitunut kilpailija, niin jostain syystä samanlaista junnujännitystä, mikä jätti viime vuoden ISM:ejä edeltävän yön unet muutaman hassuun tuntiin, ei ollut. Ehkä asiaa auttoi realismi siitä, ettei minkäänmoiseen sijoitukseen ollut mahdollisuutta. Enemmän varmaan jännitin Hannun ja Tommin onnistumisen puolesta.
Sähköä ilmassa, jännitys on suorastaan käsinkosketeltavaa...
Sponsoreille näkyvyyttä : )
Sponsoreille näkyvyyttä : )
Aikuisia miehiä sukkahousuissa ja ufohatuissa. Ei ihme, jos pyöräilijöitä katsotaan välillä vähän hitaasti...
Viikkotempot on tullut ajettua vähän turhan optimistisilla tehohaaveilla, ns. takki auki ja henkeä haukkoen maaliin sinnitellen. Kun matkaa oli reilut 45km tiedossa, niin liikkeelle oli potkaistava todella konservatiivisesti. Pintapuolinen lämmitely, fillarin esittely viranomaisille ja rennoin rantein liikenteeseen yleisömassojen mylviessä kannustusta (lue:vaimokkeet hurrasivat).
Off, we go!
Menomatkassa ei oikeastaan mitään mainitsemisenarvoista. 500m kääntöpaikalta minuuttia ennen lähtenyt Mattilan Sami tuli vastaan ja kun kääntö vei jonkinverran aikaa ja liikkeelle joutui kiihdyttämään hienoiseen nousuun (ja ihan järkyttävällä tuumalla, kun tuli sitten vasta jarruttaessa mieleen, että ois varmaan pitänyt vaihtaa pienemmälle), niin kalkuloin, että olin 40 sek luokkaa perässä siinä vaiheessa. 3min perään lähtenyt Hannu tuli sitten puolestaan siinä samaisessa 500m kohdassa vastaan, joten oli ajanut, ei kovin yllättäen, aika reippaasti kiinni jo siinä vaiheessa. Aloinkin jo heti kohta odottelemaan, että koska suhahtaa ohi. Mutta vauhdinjako oli ilmeisen onnistunut ja huolimatta siitä, että paluussa "mäkiosuuden" nyppylät olivat todella tehokkaita tappamaan vauhdin, sain hyvän rytmin ajamiseen, koska Hannua ei vain näkynyt, eikä kuulunut ja aloin jo hieman huolestumaan, että onko jotain teknistä ongelmaa. No tulihan se sieltä sitten ohi vihdoin. Onnistuin roikkumaan aika pitkään tuntumassa, mutta kun Nokian tempotorpedo pisti viimeisen vaihteen 5km kyltin kohdalla sisään, niin usko ei riittänyt vetää narua kireämmälle ja seurata. Mattilaan ero maalissa jäi loppujenlopuksi reiluun 20 sekuntiin.
Maaliin ajassa 1:03:42 (oma mittari näytti reitin mitaksi 45,5km ja keskariksi 42,9kmh), mikä oli ihan jees. Sijoitus 18. ei varsinaisesti mitään aikakirjoihin kirjattavaa, mutta aikuiselta harrastelupohjalta kuitenkin sekin ihan ok, ottaen huomioon, että ero P40-sarjan kilpakumppaneihin kutistui viime vuodesta minuuttitolkulla ja taaksekin jäi jokunen ihan oikeasti kova kuski.
Vaikka kunto ei ole (vielä) ihan sitä, mitä odotin ja toivoin, niin siihen nähden ihan 100%:nen suoritus ja kun järjestelyt olivat moitteettomat, keli kohdallaan ja reittikin mielenkiintoinen niin ehdottomasti hyvä fiilis jäi koko hommasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti