Pitkästä aikaa: Pitkä Pirkka

Pitkästä aikaa tekstiä blogiin, edellisestä kerrasta vierähtänyt jo tovi ja lievää saamattomuutta ollut ilmassa (en käy tässä erittelemään, ehkä joskus toiste), mutta pitkän Pirkan ajaminen koko WBR-jengillä velvoitti tarttumaan kynään ja kirjailemaan kuulumiset.

Projekti pitkä Pirkka alkoi jo kuukausia sitten, kun Tapin kanssa pohdittiin, että reipasvauhtisemmalla ja hieman vapaamuotoisemmalle ryhmälle voisi olla tilausta Pirkan pyöräilyssä. Tappi pari kertaa 34kmh keskariryhmässä kiertäneenä. Omalta kohdalta pohdinta oli ihan puhtaasti akateemista, kun en ollut koskaan edes klassikkomatkaa virallisesti ajanut, saatika sitten pitkää versiota, mutta en antanut sen haitata. Pitkä pohdinta ja huolellinen suunnittelu on meikäläisen kohdalla tunnetusti hyvä resepti epärealistisiin tavoitteisiin ja sitä seuraavaan yliyrittämiseen ja pettymyksiin ; ).

Lähestyimme Tappin kanssa virallisia teitä keskinopeusryhmiä ohjaavan seuran, Kaupin Kanuunoiden johtoa, jolta idea sai vihreän valon pienen pohdinnan jälkeen. Junnukin saatiin muilutettua ryhmän vetäjäksi, mutta jotenkin tiimin ainoa PKK:n jäsenkirjaa ja pelättyä keltaista paitaa kantava Markus, onnistui lipsahtamaan piiristä ja ehti jo ilmoittaa, että "Metriäkään en vedä tällä kertaa, loikoilen vaan aurinkokannella maksavana asiakkaana". ; )

Valmistautumiset sujuivat vähän vaihtelevissa merkeissä. Tappi poti vielä flunssan viime rippeitä Amerikan matkailun seurauksena ja itellä  kova treeniviikko takana ja hieman epävarmuutta ilmassa, miten tuossa mahtaa käydä, kun en ole koskaan kaksisatasta ylittänyt, eikä itseasiassa ole tullut yli 150km pätkää ajettua ilman reilummanpuoleista lounastaukoa. No, meni syteen tai saveen, niin lauantai-iltana vaihdettujen viimeisten keli- ja vaatetusspekulaatioden jälkeen, oltiin koko jengi sunnuntaiaamuna ryhmittyneenä lähtökarsinaan jäähallin pihassa.

Lähtölaukaus ja liikkeelle. Ryhmän ajoa ei oltu organisoitu sen tarkemmin, kuin että  tielle päästessä sovittiin, että ajetaan parijonossa ja pyöritetään telaketjua vastapäivään. Yli 30 ajajan telaketjua ei vaihtelevassa maastossa saa millään toimimaan ja kun ensimmäisten tuntien aikana kuntoa ja intoa päästä näyttämään sitä, riittää koko jengillä enemmän kuin tarpeeksi, niin lopputulos oli hitusen häröilyä ja melkoisen vieterimäistä ajoa letkan keskivaiheen takana, kun innokkaimmat tunkevat palauttavasta- vetojonoon pienenkin raon jäädessä kuskien välille, mikä etenkin alamäissä aiheuttaa aika kovaa haitariliikettä perällä. Tunnelma siis vähän samanlainen, kuin Saksan Autobahneilla, että jos et aja puskuri kiinni edelläajavassa, niin joku tunkee väkisin siihen väliin.

Ylöjärven kohdalla yritettiin Junnun kanssa muodostaa luukku, jotta n.15 hengen porukka keulilla onnistuisi saamaan toimivamman vedon pyörimään, mutta liikenneympyrät ja risteykset onnistuivat hajottamaan hyvän yrityksen organisoida toimintaa. Sinänsä, porukka ajoi kiitettävän siististi ja asiallisesti, enkä itse ainakaan huomannut vaaratilanteita ja häröilevän ajamisen ongelma oli lähinnä tarpeeton energiankulutus. Komissa, ensimmäisen tauon jälkeen Tappi piti puhuttelun ja huomautti etenkin alamäissä vetoletkan rakoihin siirtymisestä. Liikkeellelähtiessä sovittiin myös, että perinteisen kovavauhtisen, nopeavaihtoisen telaketjun sijaan ajetaan parijonossa vetopareilla vähän pidemmän aikaa. Nämä toimenpiteet rauhoittivat ajoa mukavasti.

En tullut laskeneeksi porukan kokoa missään vaiheessa, mutta hieman taisi olla harventunut ensimmäiseen taukoon mennessä, kun 86km oli takana. Oma mittari näytti tähän mennessä keskariksi 36,5kmh, joten aika hyvin tavoitteenmukaista vauhtia oli tultu, vaikka Markus jo jossain välissä maalaili piruja seinille, että 34:n porukka ajaa kohta kiinni (itseasiassa ensimmäisen 30 kilsan keskari oli 38,5kmh, joten kiinniajosta tuskin oli pelkoa, vaikka toki tuo alku on tasaisuuden takia nopeampaa, kuin seuraavat kilometrit).

Vieteriliikeajamisen kuriinsaaminen oli sen verran voimakkaasti tapetilla, että hienosäätö unohtui tuossa vaiheessa. Aika isolla osalla ajajista nimittäin tuntui olevan hieman hukassa periaatteet, miten porukalla ajetaan hyvään keskariin tähdäten. Ylämäkiin kinnattiin hampaat irvessä, putkelta notkuen ja mäen päällä oikaistiin jalka ja jäätiin henkeä haukkoen ihmettelemään, milloin porukka saadaan kasaan. Porukan kiskominen ylikovaa ylämäkeen on vähän turhaa, koska työtä tehdään ennenkaikkea painovoimaa vastaan ja siinä kohtaa peesistä on aika vähän apua. Toki siis erittäin hyvä, ettei ylämäen alkaessa oikaistu sitä jalkaa ja vedetty vauhtia ihan nolliin, mutta jonkinlainen välimuoto olisi ollut optimi ratkaisu. Muutamaan pidempään mäkeen onnistuttiin osumaan keulille Tappin tai JP:n kanssa ja rauhoittamaan menoa hieman, mutta kun letkassa on porukkaa yli 30 henkeä ja matkalla puolitoista kilsaa nousumetrejä, niin ihan aina ei onnistunut kohdille.

Toista juottopistettä lähestyttäessä olin ainakin itse huomaavinani hienoista matkaväsymystä porukassa ja viimeinen puoli tuntia ennen Muroleen taukopaikkaa näkyy ihan selvänä kuoppana tehoissa, vaikka istuin aika pitkiä pätkiä keulilla. JP:n fillarifoorumille heittämä epävirallinen tavoite, oli ajaa alle kuuden tunnin taukoineen. Ajokello näytti 4:29, kun Muroleesta startattiin liikkeelle ja matkaa jäljellä vielä 57km, joten tavoitteen täyttyminen vaikutti hitusen häilyvältä. Mutta ilmeisesti taukopaikka oli tullut ihan paikalleen, koska tämän jälkeen ajo sai ihan uutta meininkiä. Matka oli tehnyt sen verran tehtäväänsä, että vetoporukka harveni selvästi, minkä seurauksena veto alkoi myös toimia ihan kohtuu hyvin, huolimatta kumpuilevasta maastosta.

Terälahdesta "loppusuoralle" käännyttiin aika suoraan vastatuuleen ja vauhti uhkasi taas hiipua ihan tyystin. Lausuin muutaman kauniin "kannustavan sanan" (well, you know...) vetoporukassa ja vedin pari aika pitkää siivua, että vauhti saatiin ylös. Kärkeen erkani siitä eteenpäin kourallinen kuskeja, joiden kesken veto saatiin pyörimään ihan tosissaan. Uskolliset työjuhdat Tappi ja Junnu jauhoivat antaumuksella ja suureksi ilahdukseksi Markuskin, aiemmista uhkailuistaan huolimatta, puikahti aivan pron näköisessä tempoasennossa ohi nousevaa ketjua. Välillä osa vetoporukasta kävi lepuuttamassa "pääjoukossa" ja sieltä puolestaan nousi tuoretta jalkaa tilalle ja niinpä loppupätkä tultiinkin sitten reilun neljänkympin vauhtia Aitolahteen asti, jossa Tappin kanssa sovittiin, että rauhoitetaan ajo viimeisten kilometrien ajaksi, koska tultiin kaupunkialueelle ja edessä oli aika paljon klassikkomatkalaisia.

Sammon valtatielle käännyttäessä vilaisin kelloon ja tuumasin hieman huvittuneena Tapille, että ois niinku kahdeksan minuuttia aikaa kuuden tunnin alitukseen, että taitaa mennä tiukille. Oma kello taisi näyttää tasan kuutta tuntia maaliviivan ylittäessä, mutta Markuksen ajanotto tiesi, että kuusi tuntia alittui puolella minuutilla. Auringontarkkaa työskentelyä siis!

Omaan ajoon olin todella tyytyväinen, koska ihan oikeasti takaraivossa hieman kynti pelko, että mitenköhän tuossa käy, kun ei ole kokemusta noin pitkistä ajoista tauoitta (Mallukalla toki vedettiin tunneissa mitattuna pidempiäkin ja energiankulutukseltaan vastaavia settejä, mutta useammalla tauolla, millä on aika iso vaikutus kuitenkin). Tein jälkimmäisellä pysähdyksellä sen virheen (ehkä virhe tai toisaalta, jos makea juoma ei maistunut, niin ehkä sen väkisinjuominen olisi tökännyt ihan tosissaan), että laitoin juomapulloihin pelkkää vettä, kun High5:n alkoi tulla korvista. Muroleen jälkeen veto oli sen verran rivakkaa, etten lähtenyt kaivelemaan sormellisilla hanskoillani geelejä taskusta ja kun juomasta ei saanut hiilaria, niin viimeinen puoli tuntia tultiin kyllä melkoisen tyhjillä kintuilla. Muutoin ajo oli aika helppoa ja selvisin ihan yksinkertaisesti ison tehoreservin turvin. Ei voi kuin ihmetellä ja nostaa hattua niille sitkeille sisupusseille, jotka olivat silminnähden vähän väliä punaisella alusta asti ja silti sinnittelivät porukassa maaliin!

Omat mittaridatat: http://www.trainingpeaks.com/av/ZS236V25FYW4NAMRR3VHITKMAM

En ole ollut erityisempi Sportiveiden ystävä (tai no jos ollaan ihan rehellisiä, niin paha sanoa, kun tämä tosiaan oli elämäni ensimmäinen oikea sportive, aiemmat olleet omalla porukalla ajettuja porukkavetoja, jotka ovat "sattumalta" ajoittuneet Pirkan pyöräilyn aikoihin ja samalle reitille), osittain siksi, etten ole oikein ikinä ymmärtänyt, mitä järkeä ajaa ihan ylettömän pitkiä matkoja ja toisaalta siinä pelossa, että tuollainen tapahtuma kerää kaikkein pahimmat wanna-bee-racerit, jotka haluavat päästä pätemään kovalla kunnollaan, mutta eivät sitten jostain kumman syystä kykene lähtemään oikeasti viivalle. Mutta täytyy sanoa,että tapahtuma ylitti kyllä ihan täysin kaikki odotukseni ja käänsi kelkan suorastaan positiiviseksi. Ihan helvetin hieno ajo ja hyvä fiilis, jos näin voimasanat sallitaan, ja voisin hyvin kuvitella, että kävisimme tiimin voimin osallistumassa useamminkin.

"Edustava" kuva tiimistä palauttelemassa.

Hmm, huolestuttavaa, muhun on tainnut puraista massatapahtumakärpänen, toivottavasti en ole tulossa vanhaksi!

PS pahoittelut jaarittelusta ja ylipitkästä tekstistä.