Karkumatkalla Korsossa

Sunnuntaille oli fillarikalenterissa osunut paha konflikti: Pirkan Pööräily ja Korson XCM maastokisat. Alunperin suunnitelma oli koko WBR-remmillä vetää Pirkan Pitkä +36kmh ryhmä samalla reseptillä kuin viime vuonna. Oma henk. koht. valinta kääntyi kuitenkin Korson hyväksi, se kun näytti olevan ainut kalenteriin sopiva marakisa ennen Jämiä ja myöskin erittäin hienoksi radaksi haukuttu. Toisaalta omat maantiejalat ei kovin kummoisessa kunnossa olleet asfalttijyystön puutteen takia joten kontribuutio vetoringissä olisi muutenkin ollut odotettavasti laiha Pirkassa. Päätös karata Korsoon poiki välittömästi kommentteja seuratovereilta rintamakarkuruudesta, vielä ei sentään kuitenkaan puoluekirjaa pyydetty palauttamaan.

Edellinen viikko oli mennyt vähillä ja kevyillä ajoilla, mikä kyllä sopikin sitä edeltäneen tehokuurin päätteeksi. Tälle viikkoa sain keskiviikolle sentään yhden tarmokkaamman setin kun viimeinkin keksin Hesan kämpän läheltä paikan missä ajaa vetoja: P*ll*rallia Espoon parempiosaisten matalien majojen ympäri eli Westendin kortteliralli. 3,5km reitti, ei liikennevaloja, suht turvallinen ajaa kovaa, kurveja, hidasteita yms. tuomaan vähän vaihtelua. 4x8min oli päivän setti, avaus tutun kankea, mutta kaksi vikaa irtosi 312w keskarilla, vikassa jäi taskuunkin muutama watti kun edessä hidastelleen bussin takia oli pakko lopettaa veto 8min kohdilla kesken nousujohteista loppuhuipennusta.

Päivän Korsoilu täytti odotukset. Rata oli hemmetin hieno, monipuolinen ja ajettavaa polkua kauttaaltaan. Maineensa veroinen ja ehdottomasti kalenterissa jatkossakin. Osoittautui myös todeksi oivallus siitä että ennen Jämiä pitäisi joku kisa vielä ehtiä ajamaan. Jalka oli selvästi paremmassa hapessa kuin Nurmijärven kisassa, mutta se ei kyllä tuloksiin heijastunut, pikemminkin päinvastoin. Kisaan mahtui nimittäin muuta säätöä poikkeuksellisen reilusti annosteltuna.

Homma lähti kisailun kannalta huonoon suuntaan kenolleen jo kun lähtö kotoa viivästyi. Lopputulemana oli kelvoton paikka tiukkaan pakatussa lähtökarsinassa. Koska matkaan lähdettiin etuauton saattelemana niin tuota käpyä olisi vielä voinut parannella alun asfalttisiirtymällä. Jos ei olisi pussittanut itseään tien oikeaan laitaan pientareelle, keskelle arviolta 250 kuskin häröpalloa jossa spurtit ja takarenkaiden lukkojarrutusten raapina asfaltilla vuorottelivat tasaisella frekvenssillä. Etuauton poistuttua vauhti viimein kiihtyi mutta kovin montaa selkää ei ehtinyt poimimaan kunnes alkoi semitekninen polku jossa meno stoppasi kun seinään kun kuskeja jalkautui kosteisiin juurakkoihin. Kekseliäimmät yrittivät päästä stop-n-go ruuhkista ohi pyörä kainalossa juoksemalla metsän puolella. Itse tyydyin sadattalemaan omaa typeryyttäni kunnes päätin kokeilla polun vierellä ohuemmalla uralla ajamista, hyvin alkanut kokeilu tosin päättyi volttiin tangon ylitse kun eturengas tökkäsi johonkin näreikössä piilossa olleeseen esteeseen. Vauriot jäivät enemmälti henkisiksi, mutta sijoitus jonossa ei episodista suuremmin petraantunut.

Kun viimein polu aukeni niin alkoi viime vuoden Jämiltä tuttu kuvio, jokaisessa avoimessa paikassa oli pakko laittaa ylenmäärin watteja kehiin jotta sai pikkuhiljaa omaa asemaa loputtomassa jonossa parannettua. Onneksi jalka oli tuossa vaiheessa suosiollinen. Hiekkateillä ja asfalttiosuuksilla oli paljon uusia ajokavereita jotka viihtyivät selän takana peesissä. Kyynärpään heiluttelu ja sanalliset vihjailut eivät asiaa muuksi muuttaneet. Egolle tuo ehkä teki hyvää, mutta jalat siinä hinnan maksoivat tuosta tyydytyksen tunteesta. Ekan kierroksen loppuvaiheessa tuli sitten tulkittua yksi opasnuoli väärin ja käännyttyä väärälle uralle. 10 hengen letka joka oli tullut perässä oli paremmin kartalla ja huusi onneksi perään samalla kun jatkoivat oikeata polkua. Pyörä ympäri ja takaa-ajoon. Intoa ja pihinää päässä oli enemmän kuin ajomalttia, märkä diagonaalijuuri vei takapyörän kurvissa ja pannutus nro 2 päätyi onnekkaasti myöskin suht pehmeälle mättäälle. Kauas karanneen letkaan perään uudestaan ja oli aivan pikkuisen hölmö olo kun taas sai yksin halkoa tuulta, tällä kertaa vain kaukana letkan perässä jota oli hinannut perässään suurimman osan kiekasta.

Kun kiinniajo ei tahtonut onnistua niin toisella kierroksella tempo alkoi hiipua samalla kun jaloista oli suurin potku kadonnut. Nuppi yritti selitellä että kisa oli jo ohi, wanna-be racerillekin jaossa olleet sijat jo jaettu ja turha enää oli toohottaa. Sykkeet pyörivät jo sunnuntain reippaamman retkiajelun tasolla kunnes takaa tulleet pari kuskia saivat ajon käynnistymään uudestaan. Loppu olikin parempi ja muistutti taas että iso osa kisailun suolasta on sitä että tulee kaahattua hienoja polkuja selvästi normaalia ajelua rivakammalla vauhdilla jonkinlaisessa flow-tilassa. Hyvää fiilistä ei enää tuossa lopussa himmentänyt edes kaksi harhaan ajettua kurvia joissa kisakumppanit pääsivät karkuun, varsinainen kisalataus kun oli tussahtanut jo aiemmin.

Vaikka kisa meni plörinäksi niin iso juttu oli kuitenkin odotettua paremmassa kuosissa ollut kunto. Kuin myös että pääsi ajamaan pirun hienoja polkuja. Vähän vielä kestävyyttä lisää kestowatteina niin kuntopuoli voisin hyvinkin olla paremmassa hapessa kuin viime vuonna. Ajorutiinia lisää ja muistilappu mukaan Jämille miten maastokisan starttia ei pidä suorittaa. Näillä pitäisi parin viime vuoden suoritukset Jämillä ainakin pystyä selvästi nokittamaan.

EDIT: Kuudenneksi yhteistuloksissa ajaneen Samuel Halmeen varsin seikkaperäinen kertomus omasta ajosta Korson kisassa.

Tour de Tampere tyttöjen sarjassa

Ajattelin ajella pitkän PK lenkin viikkoa ennen Pirkkaa, kun talvella jäi pidemmät siivut kokonaan ajamatta. Porin houkutteleva maantiekisa sai nyt jäädä väliin ja kuin tilauksesta oli tarjolla Tour de Tampere ja siellä pitkä cyclo -ryhmä. Meitä taisi olla 16 kuskia letkassa mukana. Oli kyllä tosi mukava reissu hyvässä porukassa ja reitti oli vielä mitä mainioin. Sopivan vaihteleva, mutta ei mikään kuraurajyystöhöyhötys vaan sopivasti helppokulkuista polkua seassa ja muutama mukava mäki. Sen verran pidin periaatteista kiinni, että pientä eturievää en korkannut vieläkään. Oltiin liikkeellä miesvoimin, kunnes Ilolan kahveepaussilla ryhmän sukupuolirakenne jotenkin muuttui. Kahvilan tätskä tuli kierteleen pannun kanssa tarjotakseen santsikuppeja. Takaani kuului kysymys: "Ottaako tyttö kahvia lisää?" Käännyin ympäri ja kyselijä näki kasvoni uurteet, joista on vuosikymmeniä sitten karissut kaikki hempeys pois, jos sitä koskaan on edes ollut. Episodia seurasi pahoittelut ja selittelyt hämäävästä takatukastani, joka ilmeisen sievästi laineili esiin kypärähuivin alta. Siinähän ei sinällään ollut mitään perin loukkaavaa, mutta kieltämättä loppumatkan huolenpito tytön jaksamisesta miesten porukassa veti rääväsuun kerrankin hiljaiseksi. Tai viimeistään kusitauolla, missä Toivion Lamborghini käski varomaan henkseleitä kun joutuu kykkiin. No hauskaa oli ja kaiken kaikkiaan lenkistä kertyi juuri sellainen pitkä kuin olin etukäteen ajatellut. Reitti oli suunniteltu huolella ja onnistuneesti. Iso kiitos järjestäjille! Matkaa kertyi kotoa kotiin 140 km.

Muutoin tein torstain järvisen jälkeen Säijässä pyöräJärvistä 2*20min. Kyyti oli takuu hapokasta, kun Iidesrannan Cipollini piti vauhtipuolesta huolen. Lauantaina hölköttelin tunnin.

Koko viikon saldoksi tuli melkein 14h.

Ensi sunnuntaina on vuorossa pitkä Pirkka. Nyt voi keskittyä keventelyyn ja jos ei nyt varsinaisesti tankkailuun niin ainakin saavutettujen linjojen ylläpitoon.

Toukoajot

Nurmijärven kisa oli jonkin sortin reality check. Ei sillä että kuvitelmat oman ajon luistamisesta olisivat missään kohtaa kovin korkealle päässeet karkailemaan, mutta orastavaa optimismia oli ilmassa ja luottamusta uuteen kalustoon siinä määrin että Nurmijärven tahmea ja tökkivä kulku vähän kirpaisi. Ja hyvä niin, heti kisaa seuranneena päivänä lämmin soffa & telkku hävisi taistelun 6-0 tihkusateelle ja Kaupin / Lamminrahkan limaisille juurakko-kives-muta poluille. Sadekelillä polkuajelun lisäksi tuli tehtyä lenkillä toinenkin poikkeus eli jalkautumista vaatineita kohtia tuli sahattua uudestaan ja uudestaan kunnes jotain kehitystä tapahtui. Sen verran kehitystä tapahtuikin muutaman lenkin ylitse että usko palautui siihen että vanha ja kankeakin koira voi vielä jotain uutta oppia, kunhan vain malttaa ajella muutakin kuin tuttua tutumpia vakiopolkuja. Tosin oppiminen ja unohtaminen näyttivät olevan saman kolikon eri puolet: juuri kun on selkärankaan iskostunut maantiellä kyynärpäiden pitäminen kapeana ilmanvastuksen vähentämiseksi niin piti taas uudestaan palauttaa muistiin että maastossa niiden levittäminen helpottaa kummasti ajamista tarkoissa paikoissa. Näissä ajosessioissa tuli myös käytännössä havaittua että 29”, leveä tanko ja tubeless-gummit matalilla paineilla ovat välpeteollisuuden ihan oikeastikin elämää helpottavat innovaatiot maastoajoon.

Normia napsun teknisempien polkujen lisäksi muutamaan viime viikkoon on mahtunut myös lyhyempiä vetoja, sekä Kyötikkälän että Pyntsän rinteitä kapuamassa. Maastosetit huipentuivat viime viikon Kyötikkälän xco-radan uuteen omaan kierrosennätykseen, kohtuullisen rapealla lähes 30sek marginaalilla (11:12 vs. 11:40) verrattuna viime kauden parhaaseen yhden kierroksen vetoon. Kotona metriikkaniilon suorittama Strava-analyysi (raceshape.com avulla) tosin paljasti että eivät ne mäet nyt itse asiassa nousseet viime vuoden veroisesti kuitenkaan. Lopullinen niitti hetkelliselle euforialle tuli myöhemmin samalla viikolla kun Tapin kanssa ajettu 130km pk-lenkki osoittautui ei ollenkaan niin kevyeksi vaikka tehot olivat vain samaa luokkaa kuin edellisen vuoden lähes 100km pidemmällä Pirkan lenkuralla. Taisi olla vain nyt niin, että kun Epic on saatu vireeseen niin maastoajossa sen antama välpe-etu on oikeasti varsin roima ja vastaavasti kuskilla riittää vielä duunia päästä ensin viime vuoden tasolle takaisin ja siitä sitten etiäpäin.

Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä työkiireissä ja perinteitä noudattaen siitä ei ole seurannut kevyitä jalkoja vaan melkoisen raskaat jalat parille kevyelle pk-lenkille mitä on ehtinyt heittämään. Aina yhtä outo ilmiö ja hieman sotii vastaan tarinoita levon ja palautumisen merkityksestä. Sunnuntaina olisi edessä Tour de Tampere ja vielä on kovin epäselvää minkä ryhmän kyytiin pitäisi lähteä. Haaveena oli alunperin testata ajokoirien vauhtia, mutta vaihtoehdoksi saattaa nousta Tapin kanssa lähteä cyclottimia kiusaamaan maasturilla.

Järviset nöyrryttää

Lupasin jatkaa viikottaista kirjoittelua siinä kuitenkaan onnistumatta. Otan uuden yrityksen, kun JaHakin jo kuittaili edellisen tekstini kommenteissa, että onko sensuuri iskenyt. Tässä välissä sitten edellisen päivityksen on tullut treenattua ja pikku hiljaa myös juoksulenkkien merkeissä. Juoksua jopa niin paljon, että ensimmäinen rasitusvamma on ilmestynyt. Se tosin johtuu eilisestä kaikin puolin varsin nöyräksi laittaneesta järvisestä imaamin ja proffan kanssa. Pispalasta alkaen ainoa tavoite oli sätkiä siihen risteykseen, mistä imaami kääntyy Warthburg centerille. Toki muutama metri päälle, jotta pääsin näköyhteydestä pois ja sen jälkeen kävellen kämppärin nousun päälle. Huikkasin proffalle että jatkaa vaan omaa lenkkiä ja ryömin perästä kohti Pirkkalaa. Kun tulin taas Härmälässä tien varteen, aloitin juoksemaan ettei kukaan näkisi miten säälittävästi hylkeelle on käynyt. Pääsin vihdoin kotiin muutaman väliin heitetyn kävelypätkän ansiosta huomatakseni lenkin päälle, että toinen jalkapohja on ihan tulessa päkiän alta. Ja se ei totisesti johtunut siitä, että olisin liitänyt päkiöillä kotiin. Tästä on kuitenkin hyvä todeta, että Berliinin projektin osalta ei ole kuin yksi suunta. Pohja on juoksukunnon suhteen saavutettu! Pirkan pyöräilyn jälkeen alkaa säännöllinen useamman viikottaisen juoksulenkin jakso ja motivaatio on valmiiksi kohdillaan, kun vauhdit ei voi kuin lenkki toisensa jälkeen parantua.

Toinen nöyristävä Järvinen oli läsnä, kun olin Iidesjärven tykin kanssa Säijässä vetoloisilla. Kävin alkuvedosta välillä aina rinnalla ja yritin jopa vähän kisutttaa ohi, kunnes realiteetti iski maitohapon muodossa reisiin. Taju oli hämärän rajamailla roikkuessani albiinon maantiekulkimen takalimpussa. Pelastukseksini koitui tykin ajopuvun neonvärit, jotka pystyin erottamaan vielä tajunnan rajamailta ja näin pysyin ajoradalla sekä peesissä loppuun asti. 20min vedon tuloksena oli yli 300W keskiteho. Tokassa vedossa nöyrryin ja roikuin enemmän peesissä, jolloin teho oli 20W matalampi mutta keskivauhti melkein 2kmh korkeampi. Kyllä tuossa vaan sai vanhasta Trabantista ihan erilailla irti kuin omin päin, vaikka nöyräksi vetikin! Ajomiehet ja koukkupolviset puuhastelijat on kaksi ihan erilaista asiaa. Tässä kun ei voi vedota edes toisen kovempiin harjoitusmääriin.

Viime viikonloppuna ajoin lauantaina AHH ajoissa Hikiällä, jossa oli kelit varsin hikiset. Prologi noudatti normaalia kaavaa. Alkuun täysiä ja loppuun hiipuvasti maaliin. 2,2km ja teho 417W. Yhteislähtö oli omalta osalta kauden ponnettomin ja lähinnä selviytymistä maaliin. Sunnuntain iltapäivän lähtöön en ehtinyt ja niinpä käytiin ajelemassa Markuksen kanssa 130km pikku nätti PK lenkki. Ei poikettu edes kahveelle, kun vettä tuli välillä sen verran ravakasti että pysähtyminen olisi jäädyttänyt kuskit. Hyvä lenkki saatiin aikaiseksi. Alkaa kovasti kaipaamaan kesän lämpöisiä kelejä ja pidempiä yhteislenkkejä.

Tulevana viikonloppuna ajelen TdT:ssä cyclolenkin ja valmistaudun samalla seuraavan viikonlopun Pirkkaan, jossa olen 36+ ryhmässä työjuhtana. Sen jälkeen alkaa viiden vuoden takaisen juoksukunnon kaivaminen esiin naftaliinista, jotta selviän Berliinin marasta sekä Wihan satkusta. Heitän tässä samalla haasteen Jahalle tuosta satkusta ja mieluummin WIhassa juostuna kuin Suoramajärven matolla!

Pientä päivitystä

Niin se vain meni, että hyvin alkanut blogin päivitys uhkasi jäädä tauolle, kun Mustion tempon surkean räpellyksen jälkeen oli metrin mittainen jorde otsassa, eikä huvittanut kirjoittaa, eikä ollut mielessä mitään painokelpoista sanottavaa. Pari vuotta hyvää treeniä takana, erittäin onnistunut talvi ja lopputulemana on dadaaa... tehollisesti huonoin tempo, numerolappu selässä... ikinä! Kunto, tai ainakin suorituskyky (aina positiivinen valmennuspäällikkö ei ole vielä suostunut myöntämään, että kunto olisi kadonnut, vaan suorituskyky vain on tilapäisesti alamaissa, itse en ole ihan vakuuttunut, ainakaan "käppyrät" eivät tue tätä olettamaa), on toki ollut huhtikuusta eteenpäin tosi heikko, mutta kuvittelin, että numerolappu jotenkin maagisesti taikoisi sen takaisin ja olkoonkin, ettei reitti liki 400 nousumetrin kanssa ollut ihan tällaiselle ylipainoselle tehty, niin normi talvikunnossakin ajasta olisi pitänyt saada minuutti pois ja hyvänä päivänä kolme. Ihmiskroppa ja sen kunto on vain joskus perinjuurin oikukukas. Mutta aika tylstyttää närästyksen, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Suurin osa edellistä ja alkava viikko on mennyt duunireissussa Santiagossa, Chilessä. Olin etukäteen jo heittänyt hanskat tiskiin, että saisi minkäänlaista treeniä tehtyä, mutta hotellista löytyi gymiltä nojapyörä-tyyppinen helvetinkone, jota on tullut kammettua aamuin illoin ja viikonloppuna löysin tieni paikalliseen pyörävuokraamoon, josta sain vuokralle maastopyörän räyskän, jolla pääsin kipuamaan kylän keskellä töröttävää San Cristobal nimistä kukkulaa ylös alas.

Nousu on mitaltaan reilut 6km ja olisiko äkkiarvaamalta keskimäärin 5%, vähän loivempaa, kuin tyypillinen Mallukan kinkama. Maastopyörä osoittautui itseasiassa hyväksi vehkeeksi, koska sillä aikaa sai nousuun kulumaan vajaat parikymmentä minuuttia. Tarkoitus oli ajaa pari kovaa ja muutama kevyempi, mutta kun mäki oli aivan kansoitettu pyöräilijöistä, niin hyvistä aikeista huolimatta tuli aina joku selkä, joka piti ajaa kiinni tai selän takaa joku uutuudenkiiltävällä hiilimaantiekonkelilla yrittäjä, joka piti pitää takana, joten tuli tunkattua viisi kierrosta sen verran huolella, että saattoipa nimittää ihan treeniksi. Kuviakin olisi ollut, mutta onnistuin tiputtamaan luurin taksiin fillarireisulta tullessa, eikä siitä (yllättäen) ole sen jälkeen kuulunut. Hienon näköistä oli kyllä ja paikallinen talvikelikin aikalailla optimaalinen fillarointiin niin, että nousuissa hihat pois ja laskussa päälle sääteli lämpötilan sopivaksi.

Viikonloppuna on sukulointikarkeloa, joten hieman suunnitelmissa ollut Tarmo maantie jää väliin, eipä sillä, että ei noista yhteislähtökaatuiluista kyllä meikäläisen treeniin mitään iloa ole. Harmittaa, että reissun takia jää väliin JPH Fysio tempo, joka olisi ollut helatorstaina hienolla reitillä ja hyvällä osanottajalistalla, mutta tuleepa noita tempokarkeloita onneksi vielä jokunen tälle kesälle.

Kalustoesittely: osa 1

Todella pitkään pyörinyt mielessä, että pitäisi tehdä kattava kalustoesittely Markuksen esimerkkiä noudattaen. Eikä ainoastaan blogin runsaslukuisen lukijakunnan ihmeteltäväksi ja ihasteltavaks, vaan ihan sisäisestä tiedotustarpeesta. Tiimi, kun tuntuu olevan sen verran levällään ja aikataulut täydellisen ristissä, että en noin tarkemmin ajatellen muista, koska olisi viimeks koko jengillä ajettu porukkalenkki. Siinä siis tuppaavat viimeisimmät päivitykset ja uudet hienot hilavitkuttimet, jotka ovat kuitenkin aikuisen wanna-be-racerin merkittävin saavutus harrastuksen saralla, jäämän vaille ansaitsemaansa huomiota.

Osa 1 kertoo talven aikana tapahtuneesta aika-ajo masiinan päivityksestä.

Ihan hyvin menneen viime kauden loppupuolella aloitimme Hannun kanssa spekulaation seuraavan kauden varustepäivityksistä. En muista, kumpi asian ensin ilmoille heitti, mutta molemmille taisi olla melko selvää, että nyt ei puhuttaisi mistään kosmeettisesta muutoksesta, vaan pitkään palvelleet P2:t menisivät vaihtoon.  Tästä seurasi tietenkin kuumeinen spekulointi, pohdiskelu, testien lukeminen ja vertailu. Ehdolla oli New P3, P5, Speedmax Evo ja taisinpa hetken hourailla jonkun Trekinkin perään (kaikkea sitä...). Pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, ettei tuolla tasolla löydy objektiivista, merkityksellistä eroa eri runkojen välillä ja niinpä koneen ytimeksi valikoitui Specialized Shiv TT pitkälti siitä syystä, että merkkiä saa tuosta Nekalan hyvinvarustetusta pyöräliikkeestä, Suomen nopeimmasta sellaisesta ja sitä kautta palvelun, takuun, huollon, varaosien ja kaikenlaisen virittelyn kanssa ei tarvitse ihmetellä, vaan ne yksinkertaisesti toimivat.

Jotta kellekään ei syntyisi sellaista kuvaa, että kyse oli jonkinlaisesta kompromissiratkaisusta, niin selvennetään, että tämä on se pyörä, jolla on voitettu viisi (5) viimeistä Elite miesten aika-ajon maailmanmestaruutta (jonka lisäksi joukko naisten, U23, joukkue, tms. mestaruuksia ja mitaleja) ja vaikka joku voisi väittää, että viisi vuotta on high-tech fillareiden kohdalla jo vanhahtava design, niin meriittien ja riippumattomien testien valossa runkosetti kuitenkin kuuluu kategoriaan, jonka voisi nimetä: parasta, mitä rahalla saa.

Runko on varustettu poikkeuksellisesti sähkösetillä johtuen siitä, että sillä saatiin edes vähän lisää pituutta ekstensioneihin. Persjalkaisista jääräpäistä koostuva, kansainvälinen kilpapyöräilyn kattojärjestö UCI, on suuressa viisaudessaan määrittänyt tarkat speksit, miltä pyörän pitää näyttää ja minkä kokoinen se saa olla. Erityisen tarkkaa mitoitus on aika-ajopyörissä. Virallinen perustelu on turvallisuus ja ajajien yhdenvertaisuus. Kumpikaan ei kaikin osin toteudu kovin hyvin ja oma veikkaus on, että todelliset syyt ovat muualla, mm. patakonservatiivisuudessa ja teknologisesta kelkasta jääneen muhvirunko-pyöräteollisuuden tukemisessa.

Oli, miten oli, niin liki kaksimetrisen kuskin sovittaminen n.180cm:lle tarkoitettuihin mittoihin on hitusen haastavaa ja jokainen milli on käytettävä hyväksi. Koska ohjaamon mitta 2014 kaudella otetaan keskiöstä ekstensioneiden päähän, mukaanlukien vaihdevivut, niin mekaaninen vaihdesysteemi käytännössä lyhentää tällöin ohjaamoa 3-4cm efektiivisesti, riippuen, mistä kuski uskaltaa vielä pitää kiinni. 70kmh vauhdissa kiinnipitäminen pelkällä pikkurillillä vaihdevivusta ei ole järin turvallista, mutta käytännössä kaikki "aikuisen kokoiset" ovat joutuneet tekemään niin ihan viime päiviin asti, kunnes pari viikkoa sitten asiaan tuli 5cm lisähelpotusta, yli 190cm mittaisille kuskeille. Heh, onnea vain kaikille 189,5cm pitkille!

Politikoinnista ja vuodatuksesta takaisin itse pyörään. Kelavalmistajan kahden sähkösetin ero on lähinnä imagollinen. Koska suorituskyvyllistä eroa ei käytännössä ole, en oikein keksi mitään järkiperustelua DA:n jäätävälle hinnalle, joten voimansiirtoa hoitaa DI2 Ultegra. Voimaa sinne siirtoon välitetään Rotorin kammilla ja rattailla (kuriositeettina 170mm kammet!!), jotka kiinnittyvät Spessun kenkiin Speedplay-polkimilla. Speedplaythän näyttävät vähän hassulta ja myös tuntuvat muutaman ensimmäisen lenkin ajan, mutta kun niihin on kerran tottunut, on ihan mahdoton ymmärtää, miten joku vielä käyttää jotain muita polkimia.

Shiv:n runkosettiin kuuluu Tectron jarrut, joista etummainen on korvattu TriRigin Omega:lla,joka ei ole ainoastaan erittäin hienon näköinen, vaan myös tosi fiksusti säädettävä ja omaa ihan todella hyvän jarrutustehon ja tuntuman. Kaitpa sillä teoriassa saattaa vielä joku wattikin säästyä normipalikkaan verrattuna.

Edessä pyörii 85mm korkea Enven 8.9:n se osa 8 ja takana Zipp Super-9. Molemmat tietenkin avokiekkoja. Edelliset kauden palvelleet sinänsä mainiot FFWD:n kiekot lähtivät uuteen kotiin ja sitä myötä katosi levyssä ollut tehomittari. Sen seitsämän vuotta, mitä olen treenannut tehomittarin kanssa, Powertap on osoittautunut ehdottomasti luotettavimmaksi (tästä kertoo varmaan jotain se, että aerodynaamista kenttätestausta tekevä Alphamantis käyttää tyystin Powertappeja suurta tarkkuutta vaativassa mittauksessa) ja hinta-laatusuhteeltaan omaa luokkaansa olevaksi mittariksi, mutta koska se optio ei ikävä kyllä ollut nyt käytettävissä, niin tehoa mitataan nyt saksalaisella Power2Max-mittarilla kampien spiderista.

Vanhasta pyörästä jäi jäljelle... satula. ISM Prologo, eli melko täydellisestä päivityksestä voidaan puhua.

Melkoisella varmuudella voi sanoa, että tänä vuonna homma ei jää pyörästä kiinni. Kunhan vain saataisiin kuskillekin "tilauksessa" olevat watit toimitettua (tällä kohtaa on ilmennyt hienoisia toimitusvaikeuksia), niin voisi jopa liikahtaakin jonnekin. Huomenna on edessä tulikaste Mustion tempossa.

 "Fast even standing still"

Toinen viikko putkeen jo...

...eli siis koitan pysyä omalta osaltani vaihteeksi taas aktiivisena blogin suhteen, vaikka vain minimaalisella viikkoraportilla. Tappi ja Markus näyttävät myös ottaneen ryhtiliikkeen tällä saralla.

ma - lepo

ti - 2:20 viikkotempo. Melkoisen heikko esitys. Koottuja selityksiä olisi tietenkin takatasku väärällään, mutta jospa vain tyydyn toteamaan, että paska kunto. Jos asian koittaa vääntää jollain tavalla positiiviseksi, niin ainakaan huonompaan ei tästä voi mennä (kai/toivottavasti/ei kai sentään).

ke - 1:47, jossa 1x75min. Powerdisk lainassa, ja tuon tällä hetkellä käytössä olevan vaihtoehtoisen systeemin luotettavuus on about nolla, joten paha sanoa tarkalleen, miten meni, mutta huonosti jokatapauksessa, se on selvä. Jouduin tekemään treenin aamulla, kun illalla palaveri Chileen niin, ettei olisi ehtinyt treenaamaan. Siis, ei aamutreenissä sinänsä vikaa, mutta ei ehtinyt oikein palautua viikkotemposta, eikä aamulla edes hörppäämään kahvikuppoista.

to - 1:24 kiritreeni melkoisen koleassa kelissä. Kaikin puolin huonot lähtökohdat kiri treenin tekemiselle, kun kaksi päivää kovaa takana ja niin kolea ilma, ettei saa pidettyä jalkoja lämpimänä, niin oikeastaan kiikun kaakun, onko kirin kannalta enemmän haittaa, kuin hyötyä tehdä, mutta tein, kun ei oikein mitään muutakaan järkevää olisi tohon väliin saanut.

pe - 1:47 trainerilla. Taas vähän kiire.

la - pakkolepo...

su - 3:32 Tottiksen lenkki Samun, Pasin, Lensun, Ollilan ja Leppiksen kanssa. Keli ei loppupeleissä ollut lainkaan niin huono, kuin ennakolta näytti ja hyvän porukan kanssa ajosta tulee aina hyvä fiilis.

Viikon tekeminen siis melkoisen mollivoittoista, niin kuin ollut useampi viikko jo. Pohdiskellut tässä (edellisessä blogikirjoituksessakin vähän ääneen), että oliko kaksi leiriä keväällä ja niiden välinen kova treeni liikaa ja aiheuttanut tämän alakierteen, mutta jotenkin en meinaa suostua uskomaan sitä ja mielessä käynyt vaihtoehtoisena selityksenä kevään pölyjen aiheuttama piilevä tulehdus. Mitään näkyviä merkkejä tai hengitysvaikeuksia ei ole, mutta edellisenä keväänä oli vähän samanlainen ilmiö. Tämähän olisi kait aika helppo käydä tutkimassa, vaan saapa nähdä, saako aikaiseksi, vai tyydynkö vain spekuloimaan : ).

Tappi varmaan päivittää (ei mitään paineita tietenkään...) omat kuulumisensa viikonlopulta, joten siitä ei sen enempää, mutta hang around-jäsenet Pia ja Pate väläyttivät taas hyvää kisatekemistä viikonloppuna. Molemmilla tekeminen sen verran vahvan oloista, että mielenkiintoista nähdä, mitä kesä tuo mukanaan!