Lisää rossia

Hyvät krossilenkit on oivaa lääkettä kesän loppumisen aiheuttamaan lievään harmitukseen, niitä kun saa muutaman alle niin kohta ei edes liiemmin enää muista kesäkautta, lämmintä auringonpaistetta, kuivia kelejä ja lyhyillä ajohepenillä ajelua. Kun itselle maantiefillari ei muutenkaan ole mikään päälaji / ainut fillaridisipliini niin välineen vaihtuminenkaan ei aiheuta otsan rypistymistä vaan pikemminkin päinvastoin. Näin kauden lopussa on muutenkin mukava ajella kun ei tarvi miettiä mitään suunnitelmallista / tavoitteellista viikko-ohjelmaa vaan senkun ulkoilee sen mukaan miten maistuu. Viime viikon aluecupin ekasta cx-kisasta jäi oikein hyvä fiilis joten sittemmin kaikki lenkit on olleet cyclolla vaikka maastossakin piti alunperin käydä kuivempien kelien sattuessa kohdalla.

Viime viikon LA: Tapin kanssa rentoa rullailua, vähän ylämäkiin tiristäen. Yksi näistä pienistä runttauksista oli sitten kohtalokas kun edelleen selvittämättömällä tavalla takavaihtajan korvake päätti irtautua rungosta. Todennäköisemmin jokin ketjun jumitus kuin että takavaihtaja olisi seurustellut takapinnojen kanssa. Kummallakaan ei ollut ketjutyökalua mukana joten sinkulakonvertointi jäi vain haaveeksi ja alamäet rullaillen piti hankkiutua pois latureitiltä tien varteen josta sitten raatoautolla pois.

Sellasta...Onneksi vaihtoon meni vain korvake, ketju ja takavaihtaja.

Viime viikon SU: Kuuden hengen porukalla pari tuntia latupohjia, hiekkateitä ja parit polutkin. Kun oma cyclo oli lauantain jäljiltä telakalla niin piti ottaa maasturi alle. Ajatus trail-täpäristä cyclojen seurana vauhdikkaammalla lenkillä ei alkuun kuulostanut ihan leppoisinta kyytiä tarjoavalta idealta, mutta eihän siinä loppujen lopuksi ottanut takkiin kuin muutaman kilon painossa ja vähän takajousituksen heijaamisessa, ja mukana oli helppo pysyä. Isot maasturin muhkukumit rullasivat eri pinnoilla joko lähes yhtä hyvin tai röykkyisämmällä paremmin kuin cyclojen kumit. Etenkin nykyisillä UCI-säännöillä (erit. renkaan max-leveys) cyclosta on tehty fillari joka ei pärjää esim. 29" jäykkäperälle juuri muualla kun asfaltilla ja kovapohjaisilla hiekkateillä, mutta toki cyclo on edelleen hauska ajovälpe siinä missä vaikka täysjäykät sinkulamaasturit on joidenkin toisten mieleen.

TI: Keli oli jo aamusta harmaa & sateinen, eikä se siitä juuri parantunut iltaa kohti. Aluecupin toinen cx-kisa oli tarjolla Lamminpäässä ja hetken pohdinnan jälkeen päätin pakata pyörän autoon ja suunnistaa sinne kelistä huolimatta. Tarjosihan kunnon sadekeli ja siitä Lamminpään kisaradalle seurannut hiekka- / mutavelli erinomaisen lajinomaiset olosuhteet jotka oli pakko ainakin kertaalleen päästä kokemaan. Viivalla oli vain 5 kuskia, tosin sentään yksi kauniimmankin sukupuolen edustaja (Rossin Maija, 2x cyclo-SM kulta kahdelta viime kaudelta). Rapa roiskui ja vaatteet olivat läpimärät jo muutama minuutti lähdöstä mutta vilpittömästi voi sanoa että hauskaa oli ainakin näin kertakokeiluna. Ainoastaan vaate- & kalustohuolto illalla kesti sen verran kauan että sitä ei kyllä alvariinsa jaksaisi. Ihmeellisesti hienoa kangasharjun hiekkaa oli mennyt ihan joka paikkaan, mm. sukat olivat aivan kyllästetty hiekalla.

TO: Cyclolla katsomaan Tapin koitosta Pirkkalan yleisurheilukentälle, taisi olla joku Viimeisten Pirkkalalaisten vuosittainen touhukisa. Menomatkasta 20 minuuttia näytti menneen "vahingossa" yläkynnyksellä, harvemmin on tullut vk-vetoa vedettyä vahingossa mutta kaikki on näköjään mahdollista kun on kiire, myöhässä ja kova halu päästä näkemään WBR-toveri kituuttamassa itseään.

LA: Aamusta jo katsastamaan vajaan kilometrin päähän Kaukajärven rantaan joko Velo8:n järkkäämän cyclokisan reitti olisi merkitty, olihan se melkein kokonaan joten ilmoittautumisen ohella ajamaan pari harjoituskierrosta. Rata oli taas varsin erilainen kuin kaksi aluecupin cx-kisaa, jotka puolestaan taas olivat keskenään erityyppisiä. Kaukajärven rata oli hyvin tasainen, vain yksi pieni ylämäki kun Lamminpäässä oli taas nousumetrejä per kierros ihan mukavasti. Rataan toi kuitenkin haastetta hidas alusta, alkuun rantaraitin upottavaa mutaväylää, sitten epätasaista nurmikenttää, tekninen polkuosio ja loppuun vielä hiekkarannalla veden rajassa taiteilua irtohiekassa. Jokamiesluokassa viivalla oli 7 kuskia ja huonon lähdön seurauksena jäin 4:ksi. Vain pari mutkaa lähdöstä kärkimies kaatui näyttävästi kyljelleen tiukassa mutkassa ja jäin hetkeksi pussiin, pari edellä ollutta kaveria siinä pääsi karkaamaan ja tekivät nopeasti eroa 20-30m. Näissä asetelmissa sitten kisaa käytiin pitkä pätkä ja aina kun tuntui että sain vähän edellä olevaa kaveria kiinni niin onnistuin innoissani sähläämään jotain, yleensä jalkautumisesteiden luona. Vähän ennen viimeistä kiekkaa tuntui kuitenkin ero kutistuvan taas ja viimeisellä kierroksella se alkoi yhtäkkiä supistumaan todella nopeasti. Viimeiseen ylämäkeen sain hyvän lennon ja pääsin aivan hopeamiehen kantaan, se ei kuitenkaan riittänyt kun lopun teknisellä osuudella ei vaan mitenkään mahtunut rutistamaan mistään ohitse. Yksi kierros lisää kun olisi ollut, tai sitten olisi pitänyt ajaa vaan terävämmin jo aiemmin. Vanha vika, liian helppoa on ottaa inaus tuskasta pois ja ajella vähän enemmän mukavuusalueella jos näyttää siltä että takaa ei uhkaa kukaan ja edessä oleva selkä ei tule lähemmäksi. Tässä oli hyvä opetus siitä että aina pitäisi vaan jaksaa itseään kiusata niin paljon kuin voi.

Jokkisluokan top3, allekirjoittaneella kypärä vielä päässä jos 

vaikka sattuisi liukastumaan penkiltä laskeutuessaan

SU: Aamusta peräti kymmenen hengen porukalla entisiä ja nykyisiä kisakuskeja ajamaan tuttua Taivalpirtin - Lempäälän - Pirkkalan cycloreittiä n.79km ja 3h15min. Keli oli syksyisen erinomaisen hieno, joskin vähän kalsa heti aamusta. Edellisen lauantain insidentti toistui lievemmässä muodossa, ketju meni kaksin kerroin etuvaihtajan häkkiin jumiin (syy epäselvä...) ja tällä kertaa se tiesi etuvaihtajan menoa, tosin sitä nyt ei cyclolla niin kaipaakaan. Jaloissa tuntui alussa painavan eilinen rääkki, mutta eipä se oikeasti näyttänyt vaikuttavan vaan kun tarmokkaammin paikoin ajettiin niin tuntui oma kulku olevan kauden parhaasta päästä. Pari vuotta takaperin syksyn cyclolenkeillä juuri tällä samalla reitillä WBR-toverit tarjosivat armotonta muilutusta ja varsinkin Lempäälän-Pirkkalan "rollercoaster" pätkän ajelin yleensä pari sataa metriä perässä, kavereiden aina välillä pysähtyessä oottelemaan ja sitten taas tiputtivat kyydistä. Tällä kertaa suhteellinen kulku oli aika eri planeetalta noihin aikoihin, hienolta tuntui että jotakin vastinetta on tullut kaikille näille tunneille pyörän päällä. Vaikka oma kehitys on ollut välillä harmistuttavan hidasta (sen lisäksi että alkoi varsin vaatimattomalta tasolta) niin ehkä pitäisi olla vain tyytyväinen siihen että kehitystä on kuitenkin koko ajan viimeiset pari vuotta tapahtunut ja hartaasti toivoa että sama jatkuisi yli seuraavankin kauden. Lenkin loppupuolella tuli vielä löydettyä itselle optimoitu rataprofiili: Pirkkalan Lastenojanvuoren latupohjan suht jyrkät seinänousut nousivat kaikki cyclolla varsin mukavaan tahtiin.