Reitti kulki tosiaan huomattavan paljon poluilla, vaikka pakollisia pätkiä kuntopolkuakin oli mukana. Polut oli hyvällä maulla valittu, ei mitään trial-henkistä kiveksien ja juureksien yli pompottelua vaan reippaan nopeita mara-polkuja. Onneksi keli suosi ja siten polut oli kuivia, märällä kelillä olisi himpan enemmän väsyneiltä kuskeilta vaadittu keskittymistä. Nousumetritkään eivät pääosin tulleet itsetarkoituksellisesti vaan mäkiä noustiin jotta toisaalla voitiin lasketella vauhdikkaita alamäkiä. Tuttua aiemmista oli toki kierroksen lopun Horhan tuplanousu jolla nyt ei muuta funktiota ole kuin ajajien jalkojen happamoittaminen.
Kisataktiikka oli vähän hakusassa koska näin pitkää ja raskasta rupeamaa ei koskaan maastofillarilla ole tullut ajettua. Mäkisyyden ja polkujen takia ei myöskään viitsinyt lähteä matkaan ihan niin omilla rajoilla kuin Jämillä koska mahdollisen sammumisen seuraukset olisivat olleet pahemmat. Päädyin sitten hakeutumaan Kanuunoiden muiden harrastekuskien seuraan ja lähtö siten kaukaa eturivin takaa. Eipä siinä pahasti takkiin tullut kun pääsin kuitenkin alun nousun harjulle ajamaan jalkautumatta tai muuten tarpeettomasti hidastellen. Alun poluilla letka toki vähän tökki, mutta kun radan pururataosuudet sijoittuivat juuri radan alkuun niin ohitusmahdollisuuksia oli riittävästi. Syke pomppasi heti alussa ylös ja pysyi siellä (keskisyke 159 koko kisalle!), ei näissä maastokahinoissa kyllä syketiedolla oikein mitään tee, ei sen enempää itte ajon aikana kuin jälkikäteenkään ihmetellen.
Eka kiekka meni letkassa ja rataan tutustuen. Ajo tuntui kevyeltä ja hyvä niin koska matkaa oli edessä. Kierroskello pysähtyi aikaan 1:27 ja kun yhden kierroksen kiertäjät katosivat ympäriltä niin toiselle kierrokselle jouduinkin lähtemään yksin, tosin muutama selkä välkkyi kauempana edessä, takana ei välittömästi ollut ketään. Ilman letkaa ajaessa kisalataus pikkaisen tipahti ja vähän sai houkutella jalkoja pitämään vauhtia. Tätä ei mitenkään edistänyt se että kuntopolkuosuudella näki edessä olevan kolmen porukan vetävän vuorovedolla välimatkaa koko ajan lisää. Polkujen alkaessa letkan puute kuitenkin kääntyi eduksi, kun pääsi itse ajamaan rennosti omaa vauhtia. Ekalla kiekkaa oli ajo poluilla ollut vähän tökkivää ja aivan turhaa energiaa hukkaavaa kun ei ole aivan näköjään hallinnassa tuo jonoajo poluilla.
Poluilla kuvaajankin reaktioita nopiampi (Kuvaaja: Lassi Hinkkanen)
Näin sainkin sitten edellä ajaneen kolmikon kiinni ennen radan puoliväliä ja jäin ajelemaan letkaan mukaan. Jälkiviisaana voi todeta että jos olin rennosti ajamalla saanut heidät kiinni niin olisi pitänyt vain heti nykäistä irti ja jatkaa omaa rentoa ajelua eikä jäädä jonoon nykimään. Radan loppupuolella kuitenkin puolivahingossa irtosin ylämäessä ja sain peesiini vain yhden kuskin. Toisen kierroksen täyttyessä vertailukelpoinen kierrosaika oli 1:32 joten vauhti oli tippunut, enemmän kuitenkin laiskan ajon kuin ahistuksen takia. Toisaalta ehkä hyvä niin koska kolmannen kierroksen alkumäet jo painoivat jaloissa aikaista enemmän ja jonkinsortin vahvempaa yleistä heikkoutta alkoi tuntua kuskissa. Pistin tämän energiavajeen piikkiin, mutta saattaapi olla että oli vain hengen heikkoutta. Joka tapauksessa sen verran oli huolta nitkahtamisesta ja siten vauhdin totaalisesta romahtamisesta että hidastin vauhtia varmuuden vuoksi. Jalat olivat kuitenkin edelleen varsin vahvat joten nyt jo himpan harmittaa että ei tullut riskiä otettua. Olisi vaan pitänyt ottaa mallia kisan voittajasta Vastarannan Jukasta joka ajoi vastaan kunnon vauhdilla ja reippaasti hymyillen Puusillan nurkilla missä meno- ja paluureitti kulki samaa kuntopolkua.
Ei näytä ihan maksimum attakilta? (Kuvaaja: Petra Talvitie)
Vauhdin romahdus tuli sitten kuitenkin eri tavalla kuin oletin, oikea takareisi osoittautui taas heikoimmaksi lenkiksi ja kramppasi kun taluttelin kivikkomäkeä ylös. Polkeminen onnistui suht ok mutta mikä tahansa äkkinäinen liike sai takareiden innostumaan heti. Maaliin kuitenkin selvittiin ja verrannollinen kierrosaika taisi olla 1:38.
Toisin kuin Jämillä niin tällä kertaa kalusto toimi vimpan päälle ja kuntopuolikaan ei täysin pettänyt kuskia. Elämyksenä rupeama oli harrastelu-uran hienoimpia. Ainut mikä jäi pikkasen hampaankoloon oli ajanottokellon arvosana suorituksesta, tuloksien tultua pieni vertailu listan muihin nimiin antoi aihetta spekuloida että ei tämä nyt ehkä ihan paras mahdollinen kuviteltavissa ollut suoritus ollut. Pieni itseruoskinta piristäköön sitten seuraavaa kisastarttia, mahdollisesti kuun lopussa ajettavaa XCM-cupin finaalia Hämeenkyrössä. Mikä tärkeintä niin näistä kisastarteista on taas syttynyt uusi liekki maastoajoon ja sitä myöten myös tulevan talven perusreenin puurtamiseen. Tuskin näillä lahjoilla nyt palkintovitriiniä tarvitsee Ikeasta ostella, mutta maastoajo nyt vaan sattuu olemaan pirun paljon hauskempaa kun kunto venyy jonkinsortin kaahaamiseen poluilla ja ylämäkiä jaksaa nousta sen verran että pääsee vauhdikkaista laskuistakin naatiskelemaan.
Seuraavan bloggauksen voisi tehdä sitten joku muu jäsenistöstä jotta tässä ei kukaan vedä johtopäätöksiä seuran toiminnan hiipumisesta ;=)
Oli muuten hieno raportti! Kuvista ja tekstistä on pakko päätellä, että kyllä tuo oli hieno urheilusuoritus.
VastaaPoistaAjasta ja matkastahan ei voi mitään päätellä, koska pyöräily ei ole tulosurheilua, mutta onpahan liikuntaa kuitenkin;-)
Aika vauhdikkaita kuvia täytyy myöntää. Ja kun noi tekstitkin sujuvat sulta Markus ihan luonnostaan, niin eihän tässä muun tiimin kannata kauheita paineita kirjoittamisesta ottaa : ). Ja noin johtuen maantiekisakauden päättymisestä, eipä tässä ihan hirveästi kirjoitettavaakaan olisi.
VastaaPoistaJossain välissä kyllä pyöri mielessä, että voitaisiin tehdä kalustoesittely (perustuu tietenkin suht utopistiseen ajatukseen, että blogia lukisi muutkin kuin itse tiimiläiset ja heidän sukulaisensa ja muutama hassu kaveri), mutta kun tullut puolet fillareista myytyä, eikä uusia tilalle, niin aika hiljaista olisi silläkin rintamalla.
Vähän filosofinen kysymyshän se on että onko se oikeata urheilua jos itte suoritus jo väkisin venyttää naamaa hymyyn, eikä vasta jälkitunnelmat. Saatikka että tulos ei ole millään muotoa vertailukelpoinen muihin standardoituihin suorituksiin. Eikä oikein hikikään valunut ottalta kun oli noin vilakkaa ;-)
VastaaPoistaHyvä tarina sunnuntain ajelusta! Tuli paikan päällä mieleen jopa, että miksen lähtenyt ajeleen kuntosarjaan.
VastaaPoistaBlogaaminen on jäänyt syyskuussa väliin, kun kauden päättäneestä ISMistä ei ole paljon kerrottavaa ja muutoin treenailu menee syyskuussa fiilispohjilta. Toisaalta on ollut vähän kiiruita töissä ja 600kcal dieettipäivät ovat tehneet jopa fiilispohjaisesta harjoittelusta hivenen haasteellista. Jossain kohtaa pitää hahmotella ensi vuoden perinteiset toteutumattomat tavoitteet, kuten -10kg painoa ensi kesänä ja viikkotempoon osallistuminen 😊. Yksi päätapahtumanoteeraus vielä puuttuu tältä kaudelta ja se on Viimeisten pirkkalaisten 1500m juoksu.
Tässähän sitä pari tarinointiaihetta sitten tulikin: Tappi voisi vähän valottaa Nutriletti ja liemikuurien suhteellisia eroja kurnimisindeksin kannalta ja Santun kanssa kun saadaan kalustoasiat kuntoon niin päästään uusia jopoja hehkuttamaan talven synkimpinä hetkinä. Sitä ennen pitäisi kyllä saada aikaiseksi vielä muutamat eeppiset cyclohassutukset tällä porukkaa.
VastaaPoistaHetkonen Markus, äkkinäinen tulkinta yo. lausumastasi viittaisi vahvasti johonkin pyöräkaupan suuntaiseen silläkin suunnalla?
PoistaJepjep, eikös tuohon suuntaan ole tullut jo vihjailtua aiemmin? Maastokaluston osalta tilanne on niinkin karmaiseva että Giantti on tallin selvästi vanhin asukki, hinnaltaan ylivoimaisesti halvin (vaikka kai maasturissa eniten kallista teknologiaa vs. maantie tai cx jopot) ja lisäksi auttamatta vanhentunut renkuloiden koon puolesta. Pieni ihme että sillä harrastelija kykenee edes ajelemaan ja pysymään polulla ;=) Hiilikuidun vieno tuoksu jo vähän polttelee sieraimia ja esteettinen silmä on jo käännetty siihen asentoon että 29" renkulat ei näytä hassun isoilta vaan juuri "oikean" kokoisilta.
Poista