sunnuntai 25. elokuuta 2013

ISM-Tempo 2013, Säkylä (edit: video lisätty)

Säkylässä ajettiin menneenä viikonloppuna Ikäluokkien suomenmestaruuskilpailut tai tuttavallisemmin vain koukkis-SM:tä tai rollaattorisarja. Järjestäjät olivat pystyttäneet kotomaisessa mittakaavassa ihan hienot puitteet maaliportteineen ja "ultimo kilometro" pylväineen ja kun keli oli kutakuinkin hienointa (pyöräilyn näkökulmasta) koko kesänä, niin mikäpä oli ajaessa.

Kuokkistempo oli omalla kohdalla ihan selkeä päätavoite kaudelle ja melkein vuosi treeniä ja valmistautumista takana. Mestari Martikaisen avittamana kunnonajoitus oli onnistunut melkolailla nappiin ja kun edellisenä viikonloppuna Hannun, Samun ja Pian kanssa koeponnistettu reitti oli melkein Pohjanmaan tasainen ja lajiin liittyvä matematiikka on jokseenkin syöpynyt mieliin vastustamattomasti, niin tiesin aika hyvin, minkälaiset mahdollisuudet onnistuessa olivat. Joten ihan hitusen oli jopa havaittavissa jännitystä ilmassa.

SM-temposta lähtien oli taottu melkoisen kovaa treeniä ja kovaa määrää (kaikki on tietenkin suhteellista, toim.huom.), joka huipentui pari viikkoa ennen kisoja, josta eteenpäin otettiin amerikankielellä taper, en häpeäkseni tiedä suomennosta, mutta kyseessä on hallittu (progressiivinen) treenivolyymin lasku ennen tapahtumaa. Oisko se sitten "keventely", joka sinällään on harjaanjohtava termi, koska menestyksekkäissä tapereissa pidetään intensiteetti varsin kovana, mutta vähennetään tunteja. Jokatapauksessa, pisin ja korkeimpaan "tuoreuteen" (watti-termeillä TSB) koko pyöräuralla johtanut. Olin hitusen hermostuksissani asiasta, koska en ole välttämättä suorittaunut kovin hyvin tuoreella jalalla, mutta paljon levänneenä viimeiset avaavat treenit nousevat isoon merkitykseen.

Perjantaina uudet tuubit alle, perinteinen fillarin kiillotus ja kamojen pakkaus valmiiksi autoon.
Olin hakenut johtavan triatleetti Litmasen Smart Enve 8.9 "treenikiekkoparin" etusen lainaksi, mutta viime hetken palaverissa Hannun kanssa todettiin, että lähes tyyneksi ennustetussa kelissä ero omaan FFWD F9:iin on mitätön tai voi jopa kääntyä kapeamman F9:n eduksi, joten uusi tuubi meni siihen ja Enve lähti varakiekoksi.

Seuraavana aamuna manageri Hartman ja tekninen asiantuntija Onnela matkaan mukaan ja nokka kohti Säkylää. Paikanpäällä perinteiset säädöt ja verraamaan, jonne Sain Jani mukaan pohdiskelemaan tulevaa kisaa.

Lähtöjärjestys oli arvottu kutakuinkin viime vuoden maaliintulon käänteiseen järjestykseen, mutta lähtökarsinaan valmistautuessa kävi hienoiseksi harmiksi ilmi, että minuuttimies oli jäänyt pois, joten en saisi eteen selkää, jota ajaa kiinni. No, tempo on yksinäistä puurtamista ja sillä hyvä. Alusta suunnitelman mukaisesti aika maltilla liikkeelle. Malttia riitti parin, kolmen ensimmäisen minuutin ajan, jonka jälkeen lähdin puskemaan ehkä hitusen turhan kovaa ja kun edessä oli reitin "nousu" 40m 4km matkalla, niin eipä siinä auttanut himmaileminen. Kympin kohdalla ajo tuntui jo kohtuullisen pahalta ja käännössä lähes sietämättömältä, enkä kyllä vielä tähän mennessä käsitä, mistä kaivoin sen jempin, jolla puskin paluun wattia kovemmilla tehoilla, kuin menon. Ehkä päätavoite pisti yrittämään, eikä perässä huoltoa ajaneen Hannun ja vaimokkeen osuutta periksiantamattomaan yrittämiseen voi väheksyä siinä, kohdassa, kun tuntui erityisen pahalta, eli about koko paluumatkan : ).



 Ei ainoastaan näytä hitaalta, vaan on myös sitä, reitin ainoassa "nousussa". 


Paluun alamäen tiesin olevan omaa vahvaa aluetta, joten painoin menemään ihan säälittä ja kun 5km kyltti ilmestyi näkyviin, niin muistelin valmennusjohdon ohjetta, että alku ennätystehoilla ja viimeinen 5km kovinta kärsimystä ikinä. Selkeä ohje. Noin kilometri ennen maalia sain 2min edellä lähteneen kuskin kiinni josta vielä pieni lisäponsi ja huitaisin samantein kyselemättä ohi. Mutta 500m kohdalla otin tiessä olevan korokkeen sen verran varovasti, että kaveri kiri takaisin keulille ja siitä sitten sinniteltiin rintarinnan maalilinjan yli.

Ei hajuakaan sijoituksesta, enkä jäänyt ihmettelemään muiden maaliintuloja, vaan lähdin samantein ajamaan verraa vähän perässäni maaliin tulleen Janin kanssa. Jätin tarkoituksella sijoituksen spekuloinnin sikseen, koska erot kärjessä ovat pieniä ja pienet asiat voivat kääntää suuntaan tai toiseen. Mulla, kun ei ole Garminiin viritetty matkoja tai keskinopeuksia, vaan taulussa on ajon aikana vain teho, keskiteho ja aika ja luotin reitin olevan järjestäjien kartassa merkattu 29km, joten jonnekin, hieman alle 40min tullut aika tuntui melkoisen vaatimattomalta.

Verralta palatessa törmäsin epäonniseen seurakaveriin J-P:hen, jolta oli mennyt kumi viitisen kilsaa ennen maalia ja oli taluttanut fillarin sieltä lähtöalueelle saakka! Aikamme asiaa puitui J-P totesi, että onnittelut muuten mitalista, johon totesin, että ai jaha, että sellaista. Hitusen sydän pamppaillen lähdin kohti huoltokomppaniaa, joka voivotteli ensimmäisenä, että jäin neljänneksi, että tosi tiukoille meni. Hitusen epäuskoisena ja ristiriitaisin tuntein kysyin, kuka tuli eteen ja Hannu sai kaivettua, että öö Mattilalle jäit 10 sekuntia. Porukka oli ihan naksun liian väkisin vakavan näköistä, jotta vedätys olisi mennyt läpi : ). Samantein itse tarkistamaan tuloksia ja seinällä oli lappu, joka vakuutti kolmatta sijaa.

Jokseenkin innoissani palkintojenjakoa odotellessa päivittelin vielä huonoksi jäänyttä aikaa ja Maisniemen Kreu ihmetteli samaa, että miten on keskarit voineet jäädä noin huonoksi, kunnes joku tiesi vierestä kertoa, että kyllä reitti ihan täysimittainen 30km oli.

Tästä uhkaa taas venähtää pienoisromaanin mittainen tarina, joten jätän tarkemmat detaljit podiumseremoniasta kuvan kerrottavaksi ja paluumatkan sikseen.

Mutta päivä meni pulkkaan ja fiilis vielä seuraavanakin päivänä ihan mainio. Kiitokset vaimokkeelle tuesta ja kannustuksesta ja kaikesta muusta, Tommille valmennuksesta, Hannulle teknisestä sparrauksesta ja muuten vain jemppaamisesta, tiimikavereille treeniseurasta ja ihan muuten vain ja Samulle/Signaturelle Suomen nopeimmasta kalustosta.


Tulokset (Tommi ja Pia kuittasivat omat sarjansa ehkä jokseenkin yllätyksettä): http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2013/sakyla_24.8.htm

 1. Pasi Ahlroos 39:18,5
2. Kreu Maisniemi 39:29,8
3. Allekirjoittanut 39:47,1















4 kommenttia:

  1. Onnittelut vielä tätäkin kautta! Huikea veto ja kuten sanottu jo aiemmin niin on ollut tosi hienoa seurata sivusta kuntosi kehittymistä varsinkin viimeisen puolentoistavuoden ajan kohti tavoitetta. Kun uskoo asiaansa, tekemiseen ja tekee sen eteen töitä, niin näyttää tuottavan tulosta, vaikka käytettävä aika on tainnut olla ainakin yksi iso haaste. Ja tietysti pitää olla myös tuollainen moottori, jota voi virittää. Joka tapauksessa moni myytti on murtunut ainakin omassa ajattelussa pelkästään sivusta seuraamalla. Oma tulkinta: kovaa pääsee, jos uskaltaa treenata oikeasti kovaa. Ja määrä ei korvaa laatua.

    VastaaPoista
  2. Applodit myös täältä tätäkin kautta niin taatusti on monikanavainen viestintä saavuttanut kohteen ;=)

    Tappi puhuu asiaa yllä ja jos Santtu ehätät niin olisi mukava nähdä helikopteriperspektiivistä vielä miten tuo kondis tehtiin eli ainakin tuntimäärät per kuukausi, paljonko on tehotreenejä ollut suhteessa peruslenkkeily ja mitä oivalluksia syntyi kroppaa kisakuntoon höylätessä.

    Viikonlopun jälkeen tuli mieleen miten hieno mahdollisuus on tälläisellä tavallisellakin wannabeella ollut ajella vauhdikkaassa seurassa, kevään Mallorcan leirin kuuden hengen ajoryhmästäkin tuli 3 tämän vuoden ISM-mitalistia, kaikilla mitskun väreillä ja yhteensä 4:llä mitalilla. Pelkästään kun yrittää perässä ehättää pysymään niin omakin kunto kohoaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille, myös näin monikanavaisesti. Voidaan palata detskuihin myöhemmin, vaikka kauden päättäjäisissä (!), mutta nyt äkkiseltään tablitsa harjoitustatistiikasta. Ei sillä puolella mitään erityistä salaisuutta ole, mitä ette jo tietäisi, mutta pitkäjänteisyys ja konsistenttius ovat avainsanat.

    Toivottavasti tablitsan formatointi pysyy "ehjänä":

    Month Duration Distance TSS kJ
    Aug-2013 40:37:29 1179.40 2230 27431
    Jul-2013 48:08:35 1477.68 3240 33008
    Jun-2013 54:02:10 1576.57 3218 36328
    May-2013 37:27:46 927.20 1962 18740
    Apr-2013 55:33:42 1378.67 3189 38864
    Mar-2013 41:55:25 948.49 2705 35846
    Feb-2013 33:34:54 832.86 1844 27875
    Jan-2013 37:51:50 744.52 2386 28108
    Dec-2012 46:08:40 815.44 2395 36496
    Nov-2012 17:44:52 619.52 1259 14653
    Oct-2012 31:21:18 940.50 1909 25968
    Sep-2012 33:16:22 968.64 1942 19298

    VastaaPoista
  4. Doh, ei se nyt ihan kauhean luettava ole, mutta pikkusen reilu 10t viikossa noin karkeasti lukien. Talven kilsoissa (toinen sarake) on tietenkin suurin osa trainerin seljästä, joten pitää laittaa siihen valoon.

    VastaaPoista