lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hidasta, mutta rauhallista

Ajovauhdin lisäksi tämä blogin päivitys meikäläisellä tätä nykyä. Kesäloma päällä ja olevinaan niin kauhea kiire, ettei ehdi muutamaa riviä kirjoittaa.

SM-tempon jälkeen iskettiin blokki-treeni päälle. Vanhat harjoituspäiväkirjat näyttävät, että blokkailu on aina tepsinyt ja niin se tuntuisi nytkin tekevän. Tosin sen verran jumissa sen seurauksena, ettei hirveästi konkreettista, kouriintuvaa numerodataa ole vahvistamassa, vaan suht fiilispohjilta mennään.

Väliin ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista, mm. tutustuminen Mallorcan asfalttiin, eteen tuupanneen auton kyljen ja nokkapellin kautta voltilla (solisluiden suojelupyhimys edelleen matkassa mukana ja muutenkin kyllä selvisin lähes pelkällä säikähdyksellä ja ihmeellisellä tavalla jumiin vetäneillä kintuilla),  Sulkavan soudut ja oman seuran 50v juhlakilpailu, Louskun tempo, jonka onnistuin sössimään vuotavalla renkaalla. Hannu ja Pia kuittasivat omat sarjansa melko vakuuttavasti.

 Kuva: Jukka Isotalo (toivottavasti ok julkaista kuva täällä, ei mene järin isoon jakeluun)
Oiskohan Tallinnassa pohkeenohennusleikkauksia??

Soudut ja Mallukan lomailu (ei siis mikään fillarileiri, vaan perheloma, jossa sain hyvän käytöksen ansiosta lisenssin ajaa parina päivänä) rikkoivat vähän blokkia, mutta mahdollisuuksien mukaan modifioidusti 3+1:stä, eli esimerkiksi eka päivä hapenottoa, 2x20min tai viikkotempo. Toinen päivä 1x60min "väliveekoo"-vauhtia, josta revitään kirejä suht tiuhaan tahtiin (ai, että on nannaa) tai kova porukkalenkki ja kolmas päivä taas esim. 2x25min tai 1x45min sen, mitä vielä jaloissa on tähteenä. Päivä lepiä ja alusta uudestaan.

Treeniä SM:stä etiäpäin:

La - 1:12t pk-ajelua Tappin ja Paten kanssa Säijän temporeitillä
Su - 3:56t Kesän pakollinen Kanuunalenkki, jossa saatiin itseasiassa ihan hyvää ajoa aikaiseksi pienellä porukalla.
Ma - lepi
Ti - 2:12t, jossa 2x20min
Ke - 2:14t, jossa 1x60min+10sek kiri joka 4. minuutti
To - 1:58t, jossa 2x25min
Pe - lepi
La - 1:45t, jossa 2x20min Tappin kanssa
Su - pakkolepiä
Ma - pakkolepiä
Ti - 1:56t Mallorca, Coll de sa Creu + muuta ajelua Puigpunyetin ympäristössä
Ke - 3:11t Mallorca, Cala Major-Puigpunyet-St Maria-Algaida-Llucmajor-S'Arenal
Nousut: Coll de sa Crau, Coll es Grau
To - pakkolepi
Pe - 5:35t Sulkavan soutu. Verkkaista vauhtia harrastelijaporukassa, mutta ite tietenkin käytin tilaisuuden ja vedin täysiä
La - 1:31t avaava lenkki Louskua varten Samun kanssa. Ihan niitissä soudusta, eikä oikein ollut fiilistä, väkisin väänsin yhden 8min pätkän, että saisi paikkoja vähän auki. Huomasin, että TT-fillarin takakumi vuoti hiljalleen, mutta olin liian väsy vaihtaakseni sen ja paikka-ainekin loppu. Testasin, että kyllä se tunnin kestää. Hyvin kesti ilman painoa päällä...
Su - 1:04t Louskun tempo + verrat. Toisella kierroksella Anian rantatien käännöksessä lähti takapyörä luistamaan, mutta sain onneksi pidettyä fillarin pystyssä. Pikainen vilkaisu takarenkaaseen ja homma oli siinä. Olin just saanut edellä lähteneen, toiseksi P40-sarjassa ajaneen Kainulaisen selän jahtietäisyydelle. No takki auki liikenteeseen vähän huonolla suunnittelulla, niin sitä saa.
Su2 - 1:18t, jossa 25+15min. Lähdin illalla lenkille purkamaan v-käyrää.
Ma - 1:51t, jossa 1x45min peesinvetoa Pialle ja Junnulle
Ma2 - 1:43t pk-ajelua parilla pienellä nykäyksellä säestettynä Tapin, Markuksen ja Tallipiällikön kanssa
(kesälomalla, kun on niin kiire, ettei ehdi ajamaan pitkää siivua, niin pitää koittaa treenata 2x päivässä)
Ti - 2:14t, Säijän viikkotempo. 25:55, huonoin virallisesti kellotettua aika ikinä. Vähän jalka nihkeäkin toki, mutta 7-13m/s puhallellut Länsituuli kyllä antoi oman pikantin säväyksensä.
Ke - lepi
To - 1:31t käytiin Tommin, Hannun ja Henkan kanssa tyyppaamassa Satakymppi viikkotempo Porissa. Tommi oli mainostanut reittiä nopeaksi, eikä kyllä turhaan. Kello pysähtyi omalla kohdalla aikaan 12:55 ja olkoonkin, että inansa alimittainen, niin 13min alitus kyllä sai varsin hyvän fiiliksen aikaan. Tehoakin tuli jo ihan lupaavasti. Joskohan tämä kohta lähtisi tästä?
Pe - 1:28t kelihän on taas just sitä itteensä, että motivaation kaivaminen oli vähän työn alla, joten päädyin tahkoamaan 2x3+1 kiekkaa Pyndelle.
La - 1:57t, jossa 2x25min. Tosi herkkää ajoa ; )

Huomenna, jos kykenisi suorittamaan vähän pidemmän kaavan mukaan, vaikka ihan rauhallisestikin, niin aika hyvä blokki tossa kasassa.

Tiimin lukuisaan hangaround-jäsenistöön kuuluva Pia kilautteli tossa, että hopeaa tuli tänään sekä pari-sprintistä, että linja-ajosta SM-radalla. Harmi, että se kiiltävin mitali vielä jäi odotuttamaan, mutta ottaen huomioon, ettei kumpikaan ole ihan niitä ykköslajeja, niin aivan loisto suoritus, josta paljon onnea!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti