Jämi84

+40v sarjan ikurikuntoilija on siitä kelpo otus että vaikka kunnon osalta jotain kremppaa olisikin niin dementia on harvemmin vielä yltynyt niin pahaksi etteikö aiemmin kisoissa kantapään kautta opitut asiat olisi palautettavissa mieleen. Tällä kertaa olin Jämillä ajoissa, numerolappujen kiinnittelyt & lämmittelyt tehtynä hyvissä ajoin ja toisena (!) sisällä lähtökarsinassa, röyhkeästi parhaalla paikalla keskellä karsinaa toisessa lähtörivissä heti ihan oikeiden urheilijoiden takana.

Lähtökäskyn tullessa (eikä muuten ole starttipistooli, ei kanuuna tms., vain vaimea kuuluttajan käsky "aja" - pienimuotoinen tunnelman notkauttaja muuten hienossa tapahtumassa) en kolaroinut, enkä pahemmin edes säätänyt klossin kiinni saamisessa. Jälkikäteen kuulin että selän takana oli jonkinsortin isompi kasa saatu aikaiseksi ja muutama kuski heittänyt ukemit etukautta jo karsinan jälkeisessä ruohikossa. Toistaiseksi siis kaikki oli hyvin, mutta sitten päähän hiipi jokin epäilys omasta jalasta, watit polkimiin vähenivät "tälläkin ehtii" tasolle ja erinomaisen lähtöpaikan täysi potentiaali jäi hyödyntämättä.

Lentokentän pään jälkeen siirryttiin nopealle, mutkittelevalle ja pehmeäpohjaiselle metsäautotielle ja juuri kun olin onnittelemassa itseäni maltillisesta lähdöstä ja miten siitä olisi suht helppo palautua vaikka ajo jatkuisikin ylikovana vielä hetken niin kärjessä ajavat isot pojat alkoivat taktikoimaan. Kun kukaan ei ilmeisesti halunnut kärjessä vetää niin vauhti tippui kruisailuksi n. 34-36 kmh tasolle ja n. 40 nuppia kärjen takana meno muuttui levottomaksi kun heikomman lähdön saaneet huomasivat tilaisuuden tulleen petrata asemiansa ja yrittivät päästä rinnalle jokaisesta pienestä välistä. Jämin maineikas uppohiekka ja häröilevä letka ei ole ihan paras yhdistelmä mutta tuurilla kasat vältettiin.

Kapeammalla uralla letka taas sitten venyi, menetin näköyhteyden kärkeen ja jarrujakin sai hiplata vähän turhan usein. Toohotus piti kuitenkin sykkeet yllä vaikka tosiasiallisesti rasitus laski jonkin verran. Tämän seurauksena sitten keskittyminen herpaantui ja 15km kohdilla alkavalla nopealla hiekkatiellä tuli tehtyä tuttu pieni taktinen virhe eli letkan veturiksi eksyminen vaikka letkassa oli mukana erinomaisen vahvajalkaisen näköisiä kuskeja. Jalka tuntui normaalia rauhallisemman alun jäljiltä vahvalta ja unohtui se pieni seikka että 84km kisassa sen kuuluukin tuntua vahvalta 15km kohdalla. No damage ei ollut iso 4km pätkällä mutta hölmöilyä kuitenkin.

Kisa eteni mukavalla rytmillä eteenpäin vaikka iso porukka jossa olin katkesikin jossain välissä jonkun tekemän pienen ajovirheen takia ja huonon sijoittumisen takia jäin jälkimmäiseen ryhmään. 42km kohdilla yksi letkamme kiinni poimimista oli sitten nousevaa nuorempaa ajajakaartia edustava Team Medilaserin Jasmin Kansikas. Viime vuoden Jämin voittaja, mutta tänä vuonna ei ole kampi kääntynyt viime vuoden malliin. Jasmin näytti olevan hieman tiltissä jo mutta onnistui sinnikkäästi roikkumaan letkassa mukana. Ja kun 54km kohdilla Jämin reitin pitkä isomman hiekkatien osuus alkoi, niin loppumatkan kuvio valkeni nopeasti: Väkivahva Jasminin isä, pojat 50-sarjan kärkikuski Ari toimi super domestiquena ja veti letkaa juuri sellaisella temmolla ja vauhdinjaolla että Jasmin pysyi turvallisesti mukana kyydissä. Eli ylämäissä rauhallisemmin, mutta tasaisella ja etenkin alamäet ketjut kireänä. Siitä junasta ei sitten enää karkuun päässytkään kukaan vaikka muutamia yrityksiä oli jotka eivät kauas päässeet kunnes ne kelattiin sisään.

Meno oli junassa tasaista kuin Kanuunoiden rivakammalla viikkolenkillä. Muuta ei mieleen jäänytkään seuraavasta vajaasta 20km:sta kuin eräs ylämäki missä yksinäinen keskellä mäkeä jalkautunut kuski huusi suoraa huutoa pyöränsä päällä hajareisin seisten, ilmeisesti vähän terhakkaampi kramppi oli iskenyt eikä kaveri uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan jotta olotila ei olisi siitä vielä pahentunut.

Kuivia sorateitä? Jämillä? Peesikärpäsen palkinto

Kilometrien kertyessä jalat alkoivat pikkuhiljaa hiipua ja kun muu letka näytti suht vahvalta niin odotus oli että lopun polku- ja ylämäkiosuudella jäisin nielemään muiden pölyä. Kansikkaat ja mukana ollut toinen Kanuuna iskivätkin lopun polulla vähän irti, mutta ylämäessä takaa hiljaisesti katosi muu porukka ja viimeiset 4km yritinkin jahdata edellä ajavaa kolmikkoa, mutta ei riittänyt yksinäisen miehen jalka kolmikon yhteisvetoon ja puolisen minuuttia eroa repesi ennen maaliviivaa.

Aika 3:14:33. Sijoitus ynnämuut, mutta balsamia viime vuoden haavoihin lähes 22 minuutin edestä ja oikeansuuntaista kehitystä myös 2012 ajoon 9 minuuttia. Kerrankin tuli ajettua suht fiksusti ja se paikkasi jalkoja jotka eivät vielä ihan parhaassa iskussa vieläkään ole.

WBR:stä mukana oli myös Tappi ja Alli. Tapin kanssa ehdin pari sanaa vaihtaakin maalissa, oli valitettavasti ottanut kontaktia soratiehen ja mies siten veritahrojen ja pölyn peitossa. Toivottavasti tuosta kuitenkin tokenee nopeasti.

Videota viime vuoden Jämistä ml. näyttävä lähtökaahaus kiitorataa pitkin: Youtube
Tämän vuoden tulokset: Tulospalvelu
Normaalisti kotimaisia kisoja suvereenisti hallitseva Vastaranta jäi kolmanneksi: Kestävyysurheilu.fi