sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Jotain ne norjalaisetkin ovat ymmärtäneet!

Ei ihan suoraan toi kieli taivu, ainakaan mun heikolla Skandinaavisten kielten pohjalla, mutta google-translator kääntää ton (englanniksi) ihan siedettävästi.

http://www.dn.no/dnaktiv/article2563752.ece

Yhteenvetona siis, vk-vetoja FTP:n ympärillä ja intensiteetin seuranta tehomittarilla. Kuulostaa ihan modernilta fillaritreenaukselta.

Kevättä rinnassa

Hieno viikko millä mittarilla vaan arvottuna. Viikko ei juuri paremmin ois voinut alkaa kun parempi puolisko haki maanantaina Samulta kotiin uuden cyclon. Olo oli kuin jouluna kun uutta kamelia sääteli ja viritteli kuntoon kellarissa. Matkassa oli mukana myös erinäisiä klossin koroke- ja kiilapaloja joista saatiinkin sitten varsinainen säätöruletti koko loppuviikolle kun eri palat vaihtelivat paikkaa kenkien pohjassa, klossit etsivät paikkaansa etu-taka-asemassa ja samalla tietysti satulaa tuli veivattua ylös-alas. Ja kun kerran hommaan alettiin niin kävin sitten vielä perjantaina Samulta hakeen Prologon Nagon testaukseen Cerveloon. Jalat ja p**se oli siten aika ihmeissään koko viikon ajan mutta ei kyllä näkynyt ajoissa onneksi pahemmin.

TI: Valkun käskyttämä ramppitesti 100w lähtö, portaat 30w / 3min. Alku oli ihan kivaa, lopussa sitten hiki sumensi silmät ja henkinen kantti katkesi siihen kun vikan portaan 3min tuli täyteen. Olin yrittänyt perheen huippumotivaattoria, siis vaimoa, houkutella kellariin tsemppaamaan vikoja minuutteja, mutta ei se muistanut tv:n äärestä lähteä oikeaan aikaan. Olis varmaan pari minsaa mennyt lisää jos vaimo olisi käyttänyt samoja "kannustavia" sananparsia millä minut yleensä houkuttelee kotihommia tekemään. 345w oli vika täysi porras ja muut kynnykset menee arvuutteluksi, mutta tuntuma on jotta olisi alakynnyskin kehittynyt aika mukavasti ja sellainen 190w-200w irtoaa n. 135 sykkeellä. Kadenssi oli n. 100 vikoissa portaissa, kertoo miten hyvä tuntuma Supermagneto-trainerissa on.

KE: Edellisen päivän ramppitesti aiheutti jonkin sortin vääristymän tuntumaan ja näin tunnin trainerisettiin mahtui 45min @223w joka tuntui ala-pk:lta vaikka oikeasti edelleen onkin ala-vk:ta.

TO: 2x20min eka veto 260w ja sitten tokaan all-in 268w. Tokassa vedossa tuli ekan kerran katottua kelloa 5min vedon alusta joten ei tainnut olla ihan perus-vk:ta.

PE: Etäpäivä kotona ja lounastauko vähän lipsahti pitkäksi kun hieno sää houkutteli lähtemään testaamaan uutta Scottia. Ja olipa käsittämättömän hienot fiilikset!!! Tiedä tuliko ero (vanhaan Cuben crossariin) kuiturungosta / täyskuituhaarukasta, geometriasta, Samun oivallisesti valitsemasta Pronagon Kappa satulasta, mielikuvituksesta vai mistä, mutta Scott tuntui vaimentavan paikoin röykkyisten urien höykytyksen todella tehokkaasti ja istui muutenkin käteen kuin mittoihin tehty hanska. Pientä toohotusta ja hetken huolestuminenkin tuli kun onnistuin telomaan Scottista takavaihtajan korvakkeen, onneksi Samulla oli hyllyssä vaihtokorvake ja homma oli fiksattu vielä saman päivän aikana.

LA: Hieno aurinkoinen sää ulkona ja tuloksena 1h puolikevyttä trainerilla kellarissa. What's up?!?! Tuli luvattua vanhemmalle tyttärelle GoExpo / Horse Fair Hesassa ja sinne lähtö klo 10, takaisin 20:30. 5 tuntia kävelyä messuilla oli ihan...riittävästi...Tuli fillariosastokin tsekattua, ei ollu mitään kuumetta mihinkään kun tuore hankinta oli juuri kotiutunut. Muutamia erikoisempia tuli nähtyä ekaa kertaa luonnossa, mm. Cervelon P5 (aika jumalaisen näköinen!).

SU: Toinen hieno päivä samaan viikonloppuun! Tosin aamulla klo 8 oli noin -19 astetta ja parit hermostuneet viestit vaihdeltiin Tapin kanssa ennen kuin saatiin päätös aikaiseksi ja sovittua treffit Nekalan kulmille klo 9 lähdöllä. Kylmää oli vielä silloinkin mutta taivaalla mollottava valoilmiö lupasi asiaan parannusta. Kierrettiin Pyhäjärven rantoja Tapin kanssa, ajatuksena olla suojassa tuulelta ja ajoviima ei niin haittaisi hitaammalla reitillä. Scottin lumo ei ollut haihtunut mihinkään, vaan vehje tuntui aivan jumalaiselta mm. Villilän rantaan kolatulla polulla. Alkulämpät eli n. 2 tuntia Tapin kanssa kunnes hää joutui lähtemään vieraita viihdyttämään, jatkoin siitä sitten yksin toiset 2 tuntia. Tulipa käytyä mm. Siilinkarilla, ainut fillaristi miljoonan kävelijän ja hiihtäjän joukossa. Jopa liitovarjo veijareita oli järvellä enemmän. Marginaalilajihan tämä pyöräily vielä on, ainakin talvikaudella.

Viikon saldo 9h30min, hyvät fiilikset ja koivet kunnossa.

Paleltaa

Ensimmäinen kokonainen viikko loman jälkeen kotomaassa sujui keliä lukuunottamatta varsin positiivisissa merkeissä. Fiilis ja motivaatio kohdillaan,kun tuntuu,että talven treeni palkitaan ja ensi kesänä fillari voi jopa vähän liikahtaa (toki tietenkin suhteellinen käsite).

ma - 1:25, jossa 8x6min@290-300-310-320-330-340-340-340w
Vetojen käynnistäminen tökkii aina vähän, joten tein koko setin yhteen putkeen ilman taukoja. Sunnuntaina tuli jäätyä hengailemaan Pirkkahallille ja oli ilmeisesti vähän liian vähän sapuskaa mukana ja ei ihan palautunut, joten oli vähän työstämistä lopussa.

ti - lepo

ke - 1:39, jossa 4x4min@400-400-400-455w
Oli pari päivää palavereita ja tuli nukuttua ja syötyä vähän huonosti ja istuttua 8t autossa, joten olin vähän kahden vaiheilla, jaksanko tehdä treeniä ollenkaan. Kun vihdosta pääsin fillarin selkään, niin meni niin hyvin, etten meinannut uskoa numeroita, mutta kun oli kaksi tehomittaria päällä, jotka molemmat nollasin ennen vetoja, niin kait se on uskottava.

to - pitkästä aikaa Werstaalla Tappin kanssa 1:24, jossa 1x60min@324w
Ohjelmassa oli 3x20min, mutta ajattelin ensimmäistä vetoa ajaessa, että josko ajaisin samantein puoli tuntia, niin ei tarvitse niin montaa kertaa taas startata. Puolen tunnin kohdalla sitten 40min ja 40min kohdalla päätin sitten ajaa koko tunnin samantein. Keskiviikko oli selkeästi tyhjentänyt varastoja ja hiilarit alkoivat selvästi loppumaan 40min kohdalla. Olen pitänyt pientä kalorivajetta tämän viikon, tarkoituksena tiputtaa pari kiloa ennen Mallorcan reissua ja kun muutamalle päivälle viikolla osui "pakkoravintolasyömistä", niin hiilarien määrä ruokavaliossa ei ole ollut ihan optimaalinen.

pe - lepo

Viikonlopuksi suuntasin vanhempien luokse Nilsiään,jossa pakkanen paukkui aika reippaasti. Olin jotenkin kuvitellut,että kevät tekisi tuloaan susirajallakin ja pakkasin mukaan cyclottimen,trainerin sijaan ja kun koko viikonloppua ei tohtinut olla treenaamatta,niin sain kärsiä sen nahoissani.

La - 1:30 reipas krossarilenkki. Sen verran kolea,että mittarikin alkoi hyytyä tunnin kohdalla,eikä ollut hinkua ajaa kovinkaan pitkästi. Ekan tunnin keskiteho 280w

Su - 1:40 reipas krossarilenkki. Ekan tunnin keskiteho 280w, jonka jälkeen mittari taas simahti. Tarkoitus oli ajaa ohjelmanmukaisesti rauhallisesti,mutta eihän tossa kelissä ole muuta mahdollisuutta,kuin pitää kunnolla tempoa,että edes vähän pysyy lämpö päällä.
Eihän tossa pakkasessa ajamisessa ole kertakaikkiaan mitään järkeä eikä kohtuutta. Miksi tällaisessa maassa kukaan ensinkään alkaa harrastamaan pyöräilyä tai  mitään ulkolajia?

Doh,josko kevät kuitenkin tekisi tuloaan pikkuhiljaa koto-Suomessa ja pääsisi ajamaan vähän reilummin ulkona ja totuttelemaan taas siihen ennen Mallukan leiriä.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Investointeja osa II

Rotorien tieltä väistyneet Cervelon vanhat FSA-kammet palasivat tänään sitten takaisin kotiin. Ja samaan syssyyn tuli jotakin muutakin kun ei irtokammille itsellä ole mitään käyttöä.


Samu oli kampiin kiinnittänyt kaiken näköistä mm. Pian vanhan kuituisen cyclorungon ja hyllyltä muuta sekalaista sälää, uutta ja vanhaa. Tuubikiekot oli sentään omasta takaa kotona oottamassa. Aika korea on lopputulos näin puhtosena, mutta sellasena ei cyclot tapaa kauaa pysyä.

Lisäksi tuli pikkusälää kengän pohjaan, klossin koroketta ja kiilaa. Ortopedi taannoin väitti että toinen jalka on mukamas toista vähän pidempi ja lisäksi jalkapöydät kenollaan. Teetetyt erikoispohjalliset mahtuu lenkkareihin ja hiihtomonoihin mutta pyöräkenkien kanssa tarvii nyt kokeilla kikkailla näillä. Polvet alkaakin jo tottua Rotorin soikiorattaisiin niin nyt sopii niitä kiusata uusilla kujeilla. Jos ei watit kauheasti tipahda tän tuloksena niin viritystä voi kai pitää onnistuneena, näin vanhan kansan viisauksia soveltaen.







sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Talvilomailua

Kulunut viikko meni talvisessa Åressa lomaillessa ja vähän lasketellessa. Otin varoiksi murtsikat mukaan, mutta enpä niitä ottanut boxista koko reissun aikana pois. Ei oltu reisussa ihan koko viikkoa ja pääsin lauantaina korkkaamaan viikon ekan treenin. Täyslomailussa sain myös tämän päivän keuhkotuntemusten perusteella karistettua flunssan lopullisesti pois. Viikon tekoset olivat:

Ma-Pe lomailua

La Trainerilla 1.30h peruspyörittelyä 200W keskiteholla. Tarkoitus oli käynnistellä konetta pyörilyn pariin. Sen verran kevyttä on ollut flunssan takia alla, että aika alkuruudusta sai taas aloitella. Iltapäivällä hain Samulta Bontin uudet kengät ja paistelin niitä uunissa illalla, että sain ne jalkaan sunnuntain hallisessioon.

Su Pirkkahallissa aamuvuorolla melko kuulostelevasti ajelua. Tein huolelliset alkuverrat ja ajoin ekan vedon 20min 302Watilla. Ei ollut mitään ihan vertaseisauttavaa tekemistä, mutta hyvä että sai edes tuon aikaiseksi. Pieni palautus väliin ja sitten 30min 260Watilla ei nyt muuten VK:ta, mutta sykkeen puolesta kyllä. Pyörävuoron päälle 1h rauhallista hölkkää PJH:n kanssa. Yhteensä 1.45h+1h

Viikon saldo huikeat: 4.15h + monta hissinousumetriä ja alaslaskua mutkamäessä

Tulevalla viikolla olisi tarkoitus taas iskeä normaali trainerisessiot VK:lla ja lauantaina olisi Teivo Cup kiikarissa. Se tulee olemaan aika raastoa, kun juoksut ovat nyt olleet nollissa muutenkin vähäisen treenimäärän takia. 

Täyskattaus

Päiväkirjaa sai selailla takaperin aina marraskuun puolelle kun tuli viimeksi tehtyä viikko ilman lepopäiviä. Ja tuo marraskuun viikkokin oli fuskua koska kahtena päivänä oli ohjelmassa 30min kevyttä trainerillä eli ilmeisesti oli tullut kokeiltua aktiivista palautumista. Ei jäänyt se huvi sitten tavaksi. Lisää selailua ja päädyttiin maaliskuulle jolloin olikin ihan oikea 7 päiväinen harjoitteluviikko kyseessä.

Viikon saldona myös vähän kyseenalaisempi "ennätys": traineri oli käytössä jokaisena päivänä. Tosin muutakin onneksi mahtui mukaan.

Arkikattaus oli aika suoraviivainen: iltaisin on aikaa & ylipäätään työpäivän päälle jaksaa sen 1h vääntää ja kyse on vain mitä painia trainerin kanssa harrastetaan. Ulkoliikuntakin olisi toki kivaa, mutta vaatteiden & välineiden kanssa säätämiseen menisi arvokasta aikaa liikaa. Maanantaina otettiin tuntumaa uusiin Rotorin soikeisiin rattaisiin ja oudoltahan se aluksi tuntui. Ke ja Pe oli sitten täytepäivät eli nousujohteisia ala-vk:ta, sellainen 205-215w tuntuu irtoavan kevyellä fiiliksellä. Tiistaina 4x10min, jossa kahdessa vikassa 5min under + 5min over FTP meni vähän sutjakkaammin kuin aikaisemmin, tosin yli FTP-tehot tuntui heti tukkoiselta. Garminin auto-zero sekoilun takia wateista ei suurta varmuutta. Torstai 2x20min @257w eli normia tiukempana ja nyt oli yhteys uusiin soikiorattaisiin löytynyt.

Lauantaina cyclo alle ja ulos. Jo 10min myöhemmin tuntui että ei ollut ihan nerokkain valinta. Kevlit oli niin jäässä että kovaksi pumpatut nastakumit ei herättänyt luottamusta pitoon joten siirryin sitten tien reunaan, joka olikin sinänsä lähes suvikunnossa. Vinha tuuli vain muistutti vuodenajasta. Melkein 2h tuli kuitenkin ajettua noin alakynnyksellä, lopussa vähän tempoa lisäten kun meinasi jäätyä. Ja piti suoraan perään vielä heittää 30min trainerillä kellarissa jotta sai lämmöt taas takaisin kroppaan. Oispa ollut nastarenkula maasturin kiekoilla valmiina aamusella niin olisi voinut mennä metsäpoluille tuulta karkuun.

Sunnuntaina olikin sitten odotettu päivä, pitkästä aikaa Pirkkahallia heti aamutuimaan. Viikon touhut vähän tuntui jaloissa, mutta alkulämpän jälkeen kun Santtu aloitti oman vetonsa ja kaahasi ohitse niin ei muuta kuin peesikärpäseksi perään. Teemana oli vähän tuoda vaihtelua monotoniseen traineriajeluun, mikä metronomin tarkkuudella ajavan Santun perässä vaati tarmokasta peesietäisyyden tahallista vaihtelua jotta sai watit seilaamaan eestaas. Santtu kun lopetti oman vedon niin Samu oli sopivasti hollilla ja Samun jälkeen ehätin vielä toistamiseen Santun peesiin. Toinen veto menikin sitten Santun perässä aloittaen ja Maukan & Henkan perään lopettaen. 40min @251w/255w (AP/NP) ja 20min @256w molemmat varsin hyvällä tuntumalla eikä ihan viimeisiä tiristäen. Perään vielä tunti trainerilla.

Viikon saldoksi näin 10h22min ja numeroiden valossa ollaan vähintäänkin palattu tasolle missä oltiin viimeksi 6.1.2013. Hieno homma, mihinköhän suttaamiseen tammi-helmikuu välissä meni...Jos ensi viikolla menisi vaihteeksi taas kuntopuoli eteenpäin niin ei olisi haitaksi. Mallukka väijyy siellä 4 viikon päässä. Ja painoakin pitäisi vielä pari kiloa ehättää hukata.




Puolikas viikko kotomaasta

Ke - 45min pyörittelyä ja tuntumanhakua trainerilla. Nostelin varovaisesti tehoa 380w asti niin, ettei vielä pahasti päässyt hengästymään.
to - 1:48t, jossa 3x20min 5min palautuksilla 300-320-340w. Vähän vielä nihkeän tuntuista, tai siis aika paljonkin
pe - 1:26, jossa 3x20min ilman palautuksia 300-320-350w. Oli vähän kiirus, muuten olisi ollut mielenkiintoista jatkaa vielä vähän, että olisiko pystynyt tekemään vielä yhden rampin tohon perään. Erityisen positiivista, että toinen päivä vetoja putkeen oli huomattavasti parempi, kuin ensimmäinen.
la - lepo
su - 1:50t pirkkahalli 3x20min 5min palautuksilla 300-320-336w. Ajoin tarkoituksella aika rauhaksiin liikoja puristamatta. Alku oli vähän tahmeaa, mutta lopussa alkoi vertymään. Oli hauska, kun viimeisessä vedossa ajettiin Samun kanssa 320w vierekkäin jutustellen. Loppuun 5min vähän kiristystä, niin, että keskiteho nousi 336:een, mutta  oikein kunnolla ei uskaltanut nykäistä, kun kaarteet alkoivat tuntumaan vähän turhan tiukoilta.

Ihan hyvältä kaikenkaikkiaan tuntui viikon ajo, osittain ehkä sen takia, että loman loppuun tuli pakkolepiä. Saapa nähdä, mihin suuntaan lähtee, kun treenikuorma muuttuu taas nousujohteiseksi.

Neljä viikkoa aikaa Mallorcan leiriin. 10w toiveissa lisää tehoa (maltilla vielä eteenpäin ihan perustreeniä, kun kesän ainoisiin tavoitekisoihin, SM- ja ISM-tempoon, on aikaa vielä kosolti) ja pari kiloa painoa pois, josko niillä olisi kiva kavuta Mallukan rinteitä.